99 prosentin mielestä Donald Trump on onnistunut hyvin Amerikan yhdysvaltojen presidenttinä 🗽

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Sen sijaan koko maan mielipiteen kattavassa kyselyssä Trumpin suosio on laskussa. Reutersin helmikuun mielipidetutkimuksen mukaan alle puolet, 44 prosenttia, amerikkalaisista hyväksyy Trumpin työn presidenttinä. Luku on laskenut tammikuun kyselystä kolme prosenttiyksikköä."

Olisiko kaikkien aikojen kansaa jakavin presidentti? Sellainen ei yleensä johda mihinkään hyvään.
Tarja Halonen oli kaikkien aikojen kansaa jakavin presidentti.

Tarja hännysteli Putinin sekä Medvedevin kanssa ja poistatti Suomelta maamiinat.
 
  • Tykkää
Reactions: kruuttis
"Tunnettu demokraattistrategi James Carville povaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon olevan romahduksen partaalla.

Carville, 80, tunnetaan erityisesti Bill Clintonin vuoden 1992 voitokkaan presidentinvaalikampanjan päästrategina. Tätä nykyä hän esiintyy taajaan myös asiantuntijana amerikkalaisten uutiskanavien vaaliohjelmissa.


– Uskon, että tämä hallinto on 30 päivän sisällä massiivisen romahduksen keskellä, erityisesti mitä tulee julkiseen mielipiteeseen, Carville väittää Dan Abramsin haastattelussa.

Carvillen mukaan Trumpin kannatus on jo nyt laskenut 39 prosenttiin, viitaten ilmeisesti vielä julkaisemattomaan Harvardin nuorisogallupiin. Mielipidekyselyjen keskiarvoja laskevan Fivethirtyeight-sivuston mukaan Trumpin kannatus on tällä hetkellä noin 48,5 prosenttia.

– Olemme romahduksen keskellä, tämä on matalin kannatus, mitä yhdelläkään presidentillä on ollut samalla vertailujaksolla, Carville väittää.

Carville kritisoi demokraattien tähänastista toimintaa Trumpin vastustamisessa. Hänen mukaansa heidän tulisi tällä hetkellä vain odottaa tämän suosion vääjäämätöntä romahdusta, eikä valittaa jokaisesta yksittäisestä avauksesta.

Carville esitti samansuuntaisia väitteitä Trumpin kannatuksen romahtamisesta viime torstaina myös Fox Newsilla, mihin Trump reagoi nopeasti.

– Minulla on tällä hetkellä parhaat kannatusmittaustulokset koskaan. Demokraatteja johtavat James Carvillen kaltaiset murtuneet luuserit, joidenka mieli ja ruumis ovat heikkoja, ovat tulossa hulluksi, eivätkä he tiedä mitä tehdä, Trump kirjoitti perjantaina Truth Social -alustalla."



Carville on vaIehtelija jos Trumpin hallinto ei romahda kuukaudessa.
 

Yhteistyössä