Äärimmäinen mies ja mykkäkoulu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiitos taas tästäkin viikonlopusta!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
kirjoittelin aikaisemmin mihestäni, joka jäi kiini netti matchailystä ja mökötti makkarissa. Olemme molemmat vapaalla tänään. Hän nousi 9:30 suihkuun ja lähti jonnekkin sanomatta sanaakaan. Hän on vieläkin teillä tietämättömillä eikä vastaa puhelimeen.
Minä yritän saada hänet kotiin vain siksi aikaa, kun kerron hänelle että haen huomenna avioeroa ja että saa alkaa pakkaamaan tavaroitaan ja muuttaa muualle. Olen pettynyt että hän valehteli ja uskotteli minulle kaikenlaista perätöntä. Minulle tarjottiin juuri tänään työtä ulkomailta ja aion todella ottaa sen vastaan. Lähden rakentamaan uutta elämää MINUN ehdoin, en hyysää enkä passaa ennen kuin minua on hyysätty ja passattu ensin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meilläkin tätä samaa:

MIksi sinun pitää miehelle ilmoittaa että olet hakemassa avioeroa ja muuttamassa ulkomaille??

Eihän mies enää siihen päätökseen kai vaikuta.

tuossa on se vaara että jäät "viimeisen sanan" koukuun. ei kannata paskiaiselle mitään ilmoitella, hukkaat vain kallisarvoista aikaasi! Kannattaa lähteä äkkiä, kokemusta on noista. mies humputtelee kunnes vaimo on lähdössä, sitten alkaa hirveä itku ja säälinkerjuu.

Mene ´ja tee niinkauan kuin saat rauhassa puuhailla, kohta se vampyyri tulee imemään vertasi ja säälistä jäät hoitelemaan "yhteistä" parisuhdettanne, jonka hajottamiseen sulla ei ole osaa eikä arpaa.

tee itsellesi palvelus ja soita miehelle vasta kun olet siellä ulkomailla, tai vähintäänkin eropaperit jo vienyt ja muuttopalvelu tilattuna. Näitä on nähty. eräskin nainen täällä valitti, kun ei pääse miehestään eroon. Vaikka on pettänyt, niin mies heittäytyy yhtäkkiä niin vauvaksi että sitä ei liikene jättää!
 
Kyllä viranomainen toimittaa miehelle tiedoksiannon erohakemuksestasi, ei se ole sinun murheesi. Tavaroiden hakemisen voit ilmoittaa vaikka lapulla ovessa.

Mun on rehellisesti sanottava, että en alkaisi katselemaan tyyppiä, joka pitää mykkäkoulua. Sen itsekkäämpää ja lapsellisempaa tapaa ei olekaan. Ensimmäisen mykkäkoulun tullen sanoisin hänen kuuleville korvilleen (joita ei saa mykistettyä) jotta menee muualle leikkimään, minä en tykkää tuommoisista.
 
Mykkä koulu perustuu siihen, että toinen haluaa puhua, ei voi elää iman puhumista ja pakahtuu jos ei saa puhua, tai vastakaikua.
Siihen mykkistelijä iskee kuin sika, ja ihan silkkaa vittumaisuuttaan kiusaa.

Ei ole muuten meillä mykkäkoulua nimittäin ollut senjälkeen kun lakkasin kiinnostumasta miehestä. Kun en tarvitse keskustella hänen kanssaan mistään, hänen mielipiteensä eivät kiinnosta minua niin paljon, niin ei hänellä ole mitään järkevåä syytä alkaa mykkäkouluun. Kun minä en kärsi siitä.
 
Minä puolestani suljin suuni, paljon puhuvana. Ajattelin antaa miehelle tilaisuuden tehdä puheenavauksia. Puhua ylipäätään. Ei ole kolmeen päivään suutaan avannut. Ilmeisesti olen vuosikymmenen puhunutkin vain itselleni. Kauheaa.
 
ja pitää mykkäkoulua on kai kaksi eri asiaa. Hyväntahtoinen hiljaisuus rauhoittaa.
Mutta jos tilanne menee siihen, että toinen käyttää toisen sanomisia, mykkäkoulun aiheena tai "lähdempä tästä sitten"-aiheena, niin ei tuo oikealta kuullosta.
 
meillä on menossa viidettä päivää mykkäkoulu.isäntä on puhumaton.alkoi pienestä riidasta mikä oli molempien aiheuttama..syyt tietenkin mun niskaan ja mökötys päälle.riita-iltana kyllä lohdutti kun itkin ja olisi halunnut seksiä.nyt on mennyt viisi päivää riidan alkamisesta..ei puhu mitään!välillä yöllä saattaa käsi tulla mun peiton alle kun olisi vailla jotain..ei saa kun ei osaa puhuakkaan;)nukumme siis samassa sängyssä,mut hänellä selkä muhun päin.ei kerro mihin lähtee yhteisellä autollamme..lapsia meille ei onneksi vielä ole..elatuksesta huolehdin minä..tuntuu vaan niin pahalta kun toinen ei voi puhua..riidat jää selvittämättä aina..sitten joskus kännipäissään olisi niitä valmis selvittämään..ja "haukkuu"sitten vanhojakin asioita samalla..ja itsessä ei juuri koskaan mitään vikaa.tunnen vaan itseni niin tyhmäksi ja tuntuu etti minua kunnioiteta..hyvät päivät ovat todella hyviä..mutta näitä mökötys kausia en jaksaisi..joskus uhkaa jopa erolla..välitän hänestä kovasti enkä halua erota!!pikemminkin haluaisin keskusteluja..auttakaa minnuu:)
 
No ei kai tuollainen lopukaan jos puoliso antaa sen jatkua ja jatkua. Miksi siedatte tuollaista kontrolloivaa kaytosta?

Mykkakoulut katkeaa vasta kun mokottajalle selviaa etta jatkuva tapamokotys on eron paikka ja joutuu pian mokottamaan yksinaan. Mita kauemmin kroonista kiukuttelijaa sietaa, sen enemman sen itseluottamus kasvaa: voin kenkkuilla toiselle vaikka kuinka paljon, kylla se siina silti aina pysyy. Katevaa kaataa oma myrtsi olo toisen niskaan niin ettei toinen voi edes mitenkaan puolustautua paitsi lahtemalla suhteesta kokonaan.

En suosittele mokottajien paapomista, se vain pahentaa asiaa. Mina olen kahdesta tuollaisesta tehnyt pesaeron. Minulle se on iso luonnevika joka tekee pian elamasta helvetin, joten ei kannata kauaa jatkaa kun tuollaiset vinkeet paljastuvat. Enka ole kylla paivaakaan katunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mykkis ei ole mies:
Voi ap et tiedäkään kuinka samassa junassa mennään.
...
Minun mykkiksen pitäjä on horoskooppimerkiltään kaksoset. Todennäköisesti sinunkin on. Narsisti paska joka ei koskaan ole väärässä, joka ei koskaan pyydä anteeksi, joka ei koskaan luovuta ja joka ei koskaan tunne syyllisyyttä. Muissa on vain vikaa ja muut ovat häntä täydellistä vain loukanneet. Keksii riidan ihan mistä vain ja saa syyn pitää naamansa kiinni ja mennä menojaan.

Hei mun mies on kaksonen kans ja samanlaisia elkeitä löytyy kyllä :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mykkis ei ole mies:
Voi ap et tiedäkään kuinka samassa junassa mennään. Minun miesystävällä on juuri samat oireet, juuri nyt on menossa mykkäkoulu.Ja mikä pahinta kun mykkis on ohi, niin koskaan EI KOSKAAN puhuta asioita selväksi, kun HÄN EI HALUA ja minä vain hänen mielestään palaan vanhoihin asioihin uudelleen ja uudelleen ja jankkaan ja hän ei kestä sitä. Minun mykkiksen pitäjä on horoskooppimerkiltään kaksoset. Todennäköisesti sinunkin on. Narsisti paska joka ei koskaan ole väärässä, joka ei koskaan pyydä anteeksi, joka ei koskaan luovuta ja joka ei koskaan tunne syyllisyyttä. Muissa on vain vikaa ja muut ovat häntä täydellistä vain loukanneet. Keksii riidan ihan mistä vain ja saa syyn pitää naamansa kiinni ja mennä menojaan.

Voi luoja, onko kaikki kaksoset narsisteja paskiaisia... Eikä kukaan kertonut mulle sitä, mä menin tuollaseen kanssa naimisiin, eikä tästä nyt enään mihinkään lähetä. Kun meniskin menojaan, pääsis eroon.. Ikänä ei ole multa anteeksi pyytänyt. Siinä meni tämä elämä, kiitti.
 
Näytä tuo kirjoitus sille ukolles. saa miettiä asiaa ihan rauhassa samalla kun lukee. Miesten on jotenkin niin vaikeaa kuunnella puhetta ja vieläpä antaa oma näkemyksensä asiaan.. oon kuullu niin monen miehen suusta, että eivät vaan osaa sanoa mitään ja sitten ovat hiljaa. ja varmaan se nalkutuskin ottaa tarpeeksi päähän. Jos itse valitan yhtäänkin vähäpätöisestä asiasta miehelleni, hän ei edes vaivaudu "osallistumaan" riitelyyn.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mykkis ei ole mies:
Voi ap et tiedäkään kuinka samassa junassa mennään. Minun miesystävällä on juuri samat oireet, juuri nyt on menossa mykkäkoulu.Ja mikä pahinta kun mykkis on ohi, niin koskaan EI KOSKAAN puhuta asioita selväksi, kun HÄN EI HALUA ja minä vain hänen mielestään palaan vanhoihin asioihin uudelleen ja uudelleen ja jankkaan ja hän ei kestä sitä. Minun mykkiksen pitäjä on horoskooppimerkiltään kaksoset. Todennäköisesti sinunkin on. Narsisti paska joka ei koskaan ole väärässä, joka ei koskaan pyydä anteeksi, joka ei koskaan luovuta ja joka ei koskaan tunne syyllisyyttä. Muissa on vain vikaa ja muut ovat häntä täydellistä vain loukanneet. Keksii riidan ihan mistä vain ja saa syyn pitää naamansa kiinni ja mennä menojaan.

Täälläkin sitä vain mykistellään parasta aikaa. Ylhäällä toisinto siitä, mitä niin monet kerrat on ollut. Kerran mies jo lähtikin, yötä vasten vain pakkasi rinkkansa ja ei suostunut puhumaan mitään. Puhelimeen kyllä vastasi, mutta kertoi vain, ettei häntä saa tavoitella, ja häntä ei kukaan tule koskaan näkemään. Arvatkaa minun hätäännykseni tila. Vuorokauden oli pois, tuli kotiin ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut... Vaikeaa on olla uudella paikkakunnalla, kun ei ole oikeastaan ketään, jonka kanssa puhua kunnolla. Olen saanut jo kuitenkin anopiltakin selville, mikä miestä voi vaivata, mutta ei se vaan puhu, vaikka olen sanonut tietäväni jo jotain. olen pyytänyt kertomaan mitä vaan, niin ne asiat helpottuis, kun kertoo ja puhuu...

Ihmettelen vaan, että onko aivan kaikki miehet rakennettu noin, ettei tunteita osata pukea sanoiksi. Ei edes yritetä puhua. Mikä osa miehen aivoista puuttuu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ulpukkainen:
Ihmettelen vaan, että onko aivan kaikki miehet rakennettu noin, ettei tunteita osata pukea sanoiksi. Ei edes yritetä puhua. Mikä osa miehen aivoista puuttuu?

Ainahan puhua voi ja tunteiden purkaminen on minulle jollain tavoin luontaistakin, mutta ajan myötä olen tullut siihen päätelmään, että ei puhuminen ainakaan parisuhteen rakentumista edistä. Siitä seuraa suhteessa kuin suhteessa epävarmuutta ja kylmenemistä.

Usein on parempi vaieta vaikka viikko kuin kertoa rehellisesti, mitä tuntee ja ajattelee. Sillä tavoin suhde voi paremmin.

Alkuperäinen kirjoittaja Veljmies:

Aika erikoista, että mielestäsi puhumisesta seuraa epävarmuutta ja kylmenemistä. Minun omaa oloani puhuminen helpottaa, saan jäsentää asioita ääneen ja saan toivottavasti toisen mielipiteen asiasta. Minusta olisi ihanaa, jos parisuhteessani tunne ja teot olisivat molemminpuoliset. Kun ei asioiden kertomisella menetä yhtään mitään. Pikemminkin luottamus kasvaa, kun toinen on rehellinen vaikeissakin asioissa.

Onko aikuisen käytöstä haistatella toiselle, kun toinen yrittää saada sovinnon aikaiseksi pyytämällä anteeksi, vaikka toinen loukkasikin pahemmin? Sitten vielä täysi mute päälle ja ollaan kotona, aivan kuin toista ei olisikaan... Ihan helvetin aikuismaista käytöstä, joo.

Jokainen meistä käyttäytyy toisinaan naurettavasti, mutta että ei opi omasta käytöksestään mitään, on kummallista. Oppiiko narsisti koskaan virheistään? Voiko narsistin kanssa elää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ulpukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Veljmies:
Alkuperäinen kirjoittaja Ulpukkainen:
Ihmettelen vaan, että onko aivan kaikki miehet rakennettu noin, ettei tunteita osata pukea sanoiksi. Ei edes yritetä puhua. Mikä osa miehen aivoista puuttuu?

Ainahan puhua voi ja tunteiden purkaminen on minulle jollain tavoin luontaistakin, mutta ajan myötä olen tullut siihen päätelmään, että ei puhuminen ainakaan parisuhteen rakentumista edistä. Siitä seuraa suhteessa kuin suhteessa epävarmuutta ja kylmenemistä.

Usein on parempi vaieta vaikka viikko kuin kertoa rehellisesti, mitä tuntee ja ajattelee. Sillä tavoin suhde voi paremmin.
Aika erikoista, että mielestäsi puhumisesta seuraa epävarmuutta ja kylmenemistä. Minun omaa oloani puhuminen helpottaa

Saattaahan se omaa oloa helpottaa, mutta ei se aina ole kohtuullista vastapuolen näkökulmasta. Rehellisesti ilmaistut tunteet eivät aina ole rakentavia, vaikka ne ilmaistaisiin kuinka rauhallisesti. Olen nähnyt riehuvia naisia sen jälkeen, kun olen kertonut tyynesti, mitä ajattelen ja mitä tunnen.
 
Kuules^
miksi sinä olet sellaisten naisten kanssa, joista olet semmoista mieltä ettei sitä mielipidettä kestä nainen kuulla?

Ja miten jatkossa? Jos niitä asioita kasaantuu, etkä koskaan mitään puhu etkä ole rehellinen, niin miten aito suhde on silloin?

Sehän perustuu pelkille harhakuvitelmille.

Minunkin mieheni aina sanoo, ettei halua puhua kun haluaa miettiä.
Eikä uskalla puhua etten minä "suutu"

No ei tunnu kovin kivalta, kun mies esim. sanoo että uskollisuudesta ei ole tarpeen puhua, vaan hän ilmoittaa sitten kun asiat on muuttuneet.

MUTTA eipä ilmoittanut.

Minusta teidän miesten kannattaisi uskoa vähemmän omiin valheisiinne ja enemmän kunnioittaa naista ja tehdä kuten nainen pyytää.

Alkuperäinen kirjoittaja veljimiehelle vastaus:
Kuules^
miksi sinä olet sellaisten naisten kanssa, joista olet semmoista mieltä ettei sitä mielipidettä kestä nainen kuulla?

Vaikea on sellaista naista löytää, joka sen kestäisi kuulla ja joka sopisi muilta ominaisuuksiltaan minulle. Parisuhde on kompromissi. Sopivaa ei voi löytää, ainoastaan mahdollisimman sopivan.
 
Mykkäkoulua, raivokohtauksia, huutoa...Uskaltaako kysyä oletteko pakkoavioliitoissa jostain syystä?

Ettekö saaneet itse valita puolisoanne? Onneksi mä sain itse valita, ja otin sellaisen joka ei pidä mykkäkoulua, raivoa hauku tai varsinkaan lähde omille teilleen päivätolkulla!

Missä on itsekunnioituksenne, arvon naiset?
 
Meillä tuo homma menee aivan toisinpäin. Vaimo on mykkänä nyt toista päivää ja jos vanhat merkit pitää paikkaansa niin lauantai aamuna voi varovasti sanoa jo huomenta. vaimo on horoskoopiltaan muuten kaksonen. suhteen alussa me onnistuttiin puhumaan asioista mutta nyt oikeastaan vasta tänä vuonna on ollu näitä mykkiksiä. Tää on ärsyttävää kun mä haluaisin hoitaa riidat alta pois mutta kun toinen osapuoli sanoo vaan että ole hiljaa ja menee karkuun. Ja minä kun vielä olen nopea suuttumaan mutta myös nopea leppymään niin minä kerkeän suuttumaan vaimolle monta kertaa mykkäkoulun aikana. tosin pelkää näyttää suuttumustani mitenkään kun silloin koulu alkaa "alusta". en myöskään uskalla sanoa että minua vaivaa jokin kun siitä voi mykkäkoulu alkaa. niin ja mykkiksen jälkeen meilläkään ei puhuta mistään asioista.
Sekin vielä ärsyttää kun vaimo voi olla mykkäkoulun aikana hyvällä tuulella ja leikkiä kissan kanssa tai siivota ja lauleskella touhutessaan. mutta jos olen samassa huoneessa tai sanon jotain niin taas se käpertyy omaan kuoreensa.
Jotenkin tuntuu että mun vaimo aloittaa vielä herkemmin mykkäkoulun herkemmin kuin mies alottaisi. se saattaa alkaa ihan normaalista lauseesta jos vain sanon sen hieman "väärällä" äänen sävyllä.
 
varmaan seksikin on ihanaa tuollaisten mykkien kanssa? en usko paitsi jos jättää tunteet syrjään. Ihan puistattava tunne tulee kun luin viestin ja muitten miehet samanlaisia mykkiä. En pystyisi mitään antamaan itsestäni enkä muutenkaan, kun olen tunneihminen. Kaikenlaisia kusipäitä tässä maailmassa onkin.
 
Te mykkäkoululaiset,hoitakaa mykkäkoulu tunteella,rakkaudella.Pitäkää toisistanne hyvää huolta,vaikka olettekin mykkäkoulussa.Sitten kun alkaa kieli laalamaan,voitte todeta,aletaan uudelleen mykkistä.
 
Odotat kun mies tulee kotiin ja kerrot tulevasta erosta ja muutosta ulkomaille, mies alkaa itkemään ja anelemaan anteeksiantoa, menet helppoon ja annat anteeksi ja uskot hänen lupauksiaan.

Senjälkeen menet kokkailemaan miehelle ja viet kuoritut perunat ja voidellun leivän hänen eteensä ja ah...olette niin onnellisia.

Kun nukahdat, miehesi soittaa salarakkaalleen ja vannoo rakastavansa häntä...ja sinä vain uskot hänen heti muuttuneen.

Minä naisena olen ollut kuin miehesi, tiedän kommervenkit, ei sitä mikään muuta muu kuin ikä, vanhana ei jaksa.
 
Tällainen vanha ketju löytyi.

Joo, on taas mykkäköulu miehen puolelta menossa. Eilen oli kova, typerä riita ja sitten ei vastaa viesteihin/puheluihin. Muutaman tunnin rauhoittuminen on ok, mutta kyllähän tämä aika sairaalta tuntuu, kuin ei merkitsisi toiselle mitään. Lisäksi tuntuu jopa kauhistuttavalta ajatus siitä, että tyyppi saattaisi jopa lopettaa suhteen niin, ettei vain enää ole missään yhteydessä- miten olen voinut haaskata vuosia elämästäni tällaisen ihmisen kanssa?
 
Similar threads

M
Viestiä
17
Luettu
2K
M
M
Viestiä
8
Luettu
2K
Perhe-elämä
Juu, en minäkään...
J
V
Viestiä
8
Luettu
624
K
A
Viestiä
20
Luettu
17K
Perhe-elämä
vahvistu vaikeuksissa
V

Yhteistyössä