Abortti vai yksinhuoltajuus vai pakottaa mies isäksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tulin raskaaksi miehelle, jonka kanssa minulla ollut seksisuhde.
Ilmoitin tietysti raskaudesta hänelle, ja hän oli todella jyrkkä ja torjuva. Käski tehdä abortin, sanoi, ettei missään nimessä ikinä halua olla tekemisissä enää minun tai lapsen kanssa. Että ei halua lasta, eikä tule mieltään muuttamaan.

Sanoin, että meen tekemään abortin sit, kerta ei kiinnosta. Mies painotti vielä, että ei rakasta minua eikä senkään vuoksi halua lasta kanssani.

Mutta en mä halua mitään aborttia tehdä oikeasti. Miten saisin pakotettua miehen isäksi? Okei, minunkin vikaani, että en syönyt pillereitä niin kuin niitä pitäisi syödä (säännöllisesti), ja mies luuli, että niitä syön.
 
No sun pitää tehdä niinkuin susta tuntuu. Me palattiin exän kans hetkeks yhteen ja tulin raskaaks, exä ei riemastunut. Erottiin, ei sen takia, vaan ihan samoista syistä kun oltiin oltu erossa jo aiemmin. Exä yritti aikansa painostaa abortiin, aika pian kuitenkin tajus, että mua ei niin vaan painosteta. Nyt lapsi siis tulee ja exä ei ilmeisesti aio kovin tiiviisti olla tämän toisen lapsen elämässä mukana.
 
Älä ainakaan aborttia tee,niin moni katuu sitä sit jälkeenpäin (just luin koskettavan artikkelin abortin tehneistä naisista,kuin ne itki jälkikäteen ja katuivat sitä).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Valitettavasti sä et voi pakottaa ketään isäksi... Ja mitä iloa lapselle olisi vanhemmasta joka ei erityisen kiinnostunut ole lapsen seurasta? Elareita voit toki kinuta.

No, voinpahan pilata miehen elämän.
 
Kyllä minä kehoittaisin tarkasti miettimään vaihtoehtoa, että kasvatat lapsen itseksesi, ennen kuin abortin teet. Lapsen isäähän et varmasti voi pakottaa olemaan lapsen elämässä. Entäpä adoptio?
 
Mä olen ollut tuossa tilanteessa. Mies häipyi elämästäni ja teki selväksi ettei halua olla missään tekemisissä minun ja lapseni kanssa. Poika on nyt kohta 7v ja hänellä on uusi "isi" joka tuli elämäämme kun poika oli reilun vuoden ikäinen :)
 
Miestä et voi pakottaa isäksi.

Sinulla on nähdäkseni 2 vaihtoehtoa; abortti tai yksinhuoltajuus.
Yksinhuoltajuudessa kannattaa miettiä, haluaako isyyden tunnustuksen väkisin elareitten toivossa, vai onko sitten oikeasti yh, ja hoitaa lapsensa itse.

Pakko sanoa, tuo pillereitten syömättömyys ja vilpillä raskaaksi tulo... huh..
 
Etsipä käsiisi Eve Mantun teos Musta tulee perhe. Siinä on mietitty tuota kovasti, Evelle kun kävi melkein täsmälleen noin.

Itse sijassasi pitäisin lapsen, en vaatisi miestä isäksi mutta en kieltäisi isyyden selvitystäkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Valitettavasti sä et voi pakottaa ketään isäksi... Ja mitä iloa lapselle olisi vanhemmasta joka ei erityisen kiinnostunut ole lapsen seurasta? Elareita voit toki kinuta.

No, voinpahan pilata miehen elämän.

todella hieno asenne! Varsinkin kun olet uskotellut syöväsi pillereitä. Mies on kuitenkin ollut sulle rehellinen ja kertonut ettei vaan rakasta sua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä olen ollut tuossa tilanteessa. Mies häipyi elämästäni ja teki selväksi ettei halua olla missään tekemisissä minun ja lapseni kanssa. Poika on nyt kohta 7v ja hänellä on uusi "isi" joka tuli elämäämme kun poika oli reilun vuoden ikäinen :)

Lisään vielä tähän että me ei tehty isyystestejä ollenkaan ja elarit maksaa Kela.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Valitettavasti sä et voi pakottaa ketään isäksi... Ja mitä iloa lapselle olisi vanhemmasta joka ei erityisen kiinnostunut ole lapsen seurasta? Elareita voit toki kinuta.

No, voinpahan pilata miehen elämän.

No juurikin niin..
Paljonkos sulla on tuota ikää?

Luuletko tosiaan pilaavasi miehen elämän synnyttämällä hänen lapsensa?
Miten hänen el'ämänsä siitä pilalle menee?
Hänen ei ole pakko tavata lastaan koskaan, eikä missään olosuhteissa, jos ei kiinnosta.
Hänen on toki pakko maksaa elarit, mikäli on töissä.
Hän voi myös kostona vaatia yhteishuoltajuutta ja loppupelissä pilata sinun ja lapsen elämän jatkuvalla kiusanteolla jne, jota yhteishuoltajuus huonoissa tapauksissa sallii.

Voittajia on tuossa vain 1, se mies, joka voi valita vapauden, vailla vastuuta, kun sulle jää vastuu vailla vapautta.

Kannattaisiko se abortti, jos lapsi saatetaan maailmaan miehen pitämis-mielessä, ja loppupelissä siksi, että saa pilattua tuon miehen elämän?

-Todella huono tilanne syntyä tuollaiseen maailmaan sille pienelle!
 
mielestäni ei kannata tehdä aborttia kun se ei ole terveydellenne vaarallinen.

Mutta koska kyseessänne oli vain seksisuhde, ei mikään seurustelusuhde en suosittele kulissiliittoakaan..

Minä lähtisin rohkeasti yh-linjalle.. ja voihan sitä olla että tapaat uuden miehen raskautesi aikana jne. vaatisin kyllä tietenkin elatusmaksuja biologiselta isältä, sillä täytyyhän miehen kantaa tekosistaan vastuu!
 
ihme asenteita joillain.. mies on valinnut seksin kanssasi ja hän on lapseen yhtä lailla elatusvelvollinen kuin sinäkin.. tokihan mies olisi kondomia voinut käyttää myös...
 
Ikää on 22, että mikään teini en enää todellakaan ole.
Ja sikäli hänen elämänsä menee pilalle, että koska ei halua lasta kanssani, niin tulee sen kuitenkin saamaan. Eihän sitä tiedä vaikka ihastuisi lapseen täysin tai rakastuisi muhun tässä raskauden aikana, voitais vaikka ystävinä kasvattaa tämä lapsi jos ei muuten. Mun frendi ainaki sano, että kantsii pitää lapsi ja pitää itse aktiivisesti yhteyttä mieheen jo raskauden aikana, koska mies voi kiinnostua ja jos ei minusta niin ainaki lapsesta. Mä oon jo kyselly hänen sukunsa sairauksia ja et voisko muuttaa lähemmäs meitä ja et minkä kokoinen hän oli syntyessään jne. :)
 
Yksi tärkeimpiä asioita, mitä vanhempien pitää pojilleen opettaa, on se, että ikinä ei saa luottaa naisen sanaan ehkäisyasioissa. Jos mies ei halua lasta, miehen pitää itse huolehtia ehkäisystä. Vahinkoja toki voi sattua, mutta ainakin on yritetty ehkäistä.

Ap: teet niinkuin susta tuntuu. Isäksi - kuten jo muutkin totesivat - miestä et voi pakottaa, mutta lain mukaan sulla on oikeus saada tältä mieheltä elatusmaksut ja lapsi tulee perimään aikanaan biologisen isänsä.
 
Sun kannattaisi hakeutua psykiatriseen hoitoon. Et kuulosta tervejärkiseltä ihmiseltä ja sairaalta, kostonhaluiselta takertujalta, joka tarvitsee apua. Mies ei rakastu sairaaseen stoukkeriin minkään lapsen takia. Mutta kaipa tämäkin on taas joku tosi fiksu provokaatioyritys, kuten niin monesti tällä palstalla on nähty. Oli miten oli, ap voisi miettiä vähän tekemisiään...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:

Harmittaa ku miehellä ei ole rahaa, kun ei oo vissiin edes töitä!!! Siksi mietinki, että kantsiiko sitä isyydentunnustusta tehdä ku ei saatais rahaa häneltä kuitenkaan juuri mitään, eikä perintönä varmaan mitään. En tiedä hänestä tai hänen elämästään paljoa ku ei olla mitenkään ystäviä tai mitään, tykätty seksistä keskenämme ja se on riittänyt. Mies kehtaa olla muuten vihainen mulle, ku paljastin, et pillerit jääny vähän vähälle syönnille: oishan hän voinu nimenomaan käyttää itse sitä kortsua, mut eipähän taaskaan aatellu yhtään pitemmälle!!! Voishan ne pillerit muutenki pettää vaik niitä söis säännöllisesti.
 
Mulle kävi vähän tuolla tapaa kuin ap:lla. Mutta me yritettiin miehen kanssa kuitenkin olla yhdessä, vaikka alunperin hän tahtoi abortin. En tehnyt. Mutta ei mennyt kuin pari vuotta, niin erottiin, eikä mies enää tapaa lasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jepulis:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ikää on 22, että mikään teini en enää todellakaan ole.
Ja sikäli hänen elämänsä menee pilalle, että koska ei halua lasta kanssani, niin tulee sen kuitenkin saamaan. Eihän sitä tiedä vaikka ihastuisi lapseen täysin tai rakastuisi muhun tässä raskauden aikana, voitais vaikka ystävinä kasvattaa tämä lapsi jos ei muuten. Mun frendi ainaki sano, että kantsii pitää lapsi ja pitää itse aktiivisesti yhteyttä mieheen jo raskauden aikana, koska mies voi kiinnostua ja jos ei minusta niin ainaki lapsesta. Mä oon jo kyselly hänen sukunsa sairauksia ja et voisko muuttaa lähemmäs meitä ja et minkä kokoinen hän oli syntyessään jne. :)

Sun kannattaisi hakeutua psykiatriseen hoitoon. Et kuulosta tervejärkiseltä ihmiseltä ja sairaalta, kostonhaluiselta takertujalta, joka tarvitsee apua. Mies ei rakastu sairaaseen stoukkeriin minkään lapsen takia. Mutta kaipa tämäkin on taas joku tosi fiksu provokaatioyritys, kuten niin monesti tällä palstalla on nähty. Oli miten oli, ap voisi miettiä vähän tekemisiään...

Siis piti kirjoittamani VAAN sairaalta
 
No ihan tervejärkinen kuitenkin olen. Ei täällä netissä kirjoitusten välityksellä välttämättä välity se todellisuus ja todellinen minä.
 
Similar threads

Yhteistyössä