Toggle sidebar

Ahdistaa, kun en tiedä haluanko lapsen vai en.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja S.N.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

S.N.

Vieras
Koskaan en ole varsinaista vauvakuumetta potenut, mutta koska ikää on jo 29v, pakostikin miettii näitä lisääntymisasioita. Mistä hitosta sen tietää, onko järkeä lisääntyä vai ei? Mies on sitä mieltä, että "en minäkään vielä lapsia haluaisi, mutta joskus" ja olen yrittänyt selittää, että montaa vuotta ei ole aikaa asiaa miettiä, vaan päätös pitäisi pian tehdä.

Yhdessä ollaan oltu 9 vuotta ja parisuhteemme voi hyvin, töissä käydään, vapaa-aikamme vietetään pääosin kotona kissojen ja koirien kanssa. En ryyppää enkä rellestä, vaan viihdyn loistavasti kotona.

Minua vaan niin kovasti pelottaa mm. nämä asiat:
-miten jaksaisin valvomiset? Jo parinkin huonosti nukutun yön jälkeen olen lähes toimintakyvytön höperö, miten minun kävisi parin vuoden pätkissänukkumisen jälkeen?
-sairastin parikymppisenä masennusta, iskisikö se uudestaan?
-miten rankalta tuntuisi luopua rauhallisista "katsotaan joku hyvä leffa" tai "luen kirjaa kaikessa hiljaisuudessa" -illoista? Eli olenko tottunut liian "helppoon" elämääni jo liikaa?
-jaksaako mies tehdä töitä kahden edestä, jotta talous ei kaadu vauvan myötä?
-kun lapsi kasvaa, mitäs jos sitä kiusataan koulussa tai jos se ei koskaan saa sisaruksia, kasvaako siitä automaattisesti itsekäs pirulainen :) tai mitäs jos kaikkemme yritämme ja silti siitä kasvaa vastuuton aikuinen joka kaahaa autolla, menettää luottotietonsa ja potkii mummoja kadulla

Joskus melkein toivon, että gyne sanoisi, etten voi koskaan saada lapsia, joskus taan toivon ehkäisyn pettävän, jotta loppuisi tavalla tai toisella tämä päivittäinen jahkaaminen.

Olen elämääni tällä hetkellä tyytyväinen, joten miksi ottaisin riskin, että kaikki meneekin pieleen? Silti minua vaivaa se ajatus, että jos nelikymppisenä kaduttaa ja/tai mies elää katkerana kun ei saanutkaan kokea isyyttä. Onko tämä jotakin kolmenkympin kriisiä?

Stressaan helposti asioista ja olen miestänikin moneen kertaan pelotellut sillä, miten vaikeita jotkut vauvat ovat. Miehen mielestä ajattelen liikaa vain negatiivisia puolia eikä hän osaa nähdä mahdollista raskautumistani minään ongelmana (hullu!).

Joo, ehkä ihan tyhmiä ajatuksia, mutta olisin tosi kiitollinen, jos joku osaisi neuvoa, mistä sen tietää kannattaako lasta yrittää tai missä tapauksessa kannattaa vain suosiolla jatkaa lapsetonta elämäänsä? Mistä tiedän, olisiko minusta äidiksi?
 
Minä en alkaisi lapsia tekemään ihan vaan varmuuden vuoksi ja hyvä kun osaat suhtautua asiaan kriittisesti. Minullakaan ei tuon ikäisenä vielä ollut tarvetta lapsen tekoon vaikka parisuhdekin oli. Siitä sitten erosimme ja uuden kanssa meillä on nyt kaksi lasta.
 
Jos teillä on hyvä parisuhde niin en nyt lähtisi hössöttämään miehelle lapsen hankinnasta jos et voi olla 100% varma että itsekkään sitä haluat. Voi kokea sen ahdistavaksi jos alat liikaa puhumaan että pitäisi tehdä päätöksiä nyt eikä heti.
 
[QUOTE="Vieras";29039285]Jos teillä on hyvä parisuhde niin en nyt lähtisi hössöttämään miehelle lapsen hankinnasta jos et voi olla 100% varma että itsekkään sitä haluat. Voi kokea sen ahdistavaksi jos alat liikaa puhumaan että pitäisi tehdä päätöksiä nyt eikä heti.[/QUOTE]

Sori, mutta kaikki miehet eivät tajua naisen hedelmällisyyden vähentymistä iän myötä. Kuvittelevat, että ehtiihän sitä. Ei ole hössöttämistä jos parisuhteessa puhutaan asioista niin kuin ne on.
 
Rohkeasti vaan miehen kanssa tekemään suunnitelmaa :) Ota asia hänen kanssaan puheeksi ensin. Sitten kartoita tukiverkko jos vähänkään mietityttää, kavereita ei kannata unohtaa vaikka saisi lapsia ja perheen merkitys korostuu entisestään (tai sen loistaminen poissaolollaan). Ei niistä lapsista automaattisesti mitään mummonpotkijoita kasva vaikka pikkulapsiaika olisikin haastavaa tai muksu itsepäinen. Odotusaikakin voi olla ihan millainen vain, uskoisin että pääsääntöisesti otat rennosti vaan niin siitä tulee ihanaa. Ton sun mietinnän pohjalta jo tuli sellainen kuva että susta tulisi ihan hyvä äiti :D
 
Meille tuli vähän järkytyksenä miten vähän on vauvan jälkeen sitä omaa aikaa. Olimme yhdessä 10 vuotta ennen vauvan syntymää. Kuvauksesi kuulostaa aika meidän elämältä ennen vauvaa. Pakko myöntää, etten vaihtaisi vauvaa entiseen, mutta kyllä välillä vähän on ikävä elämää ennen vauvaa.

Elämä on valintoja ja niiden kanssa pitää pystyä elämään. Haluan siis sanoa, että mieti tarkkaan ennen kuin lähdet vauva-tielle. Sieltä ei ole sitten enää paluuta vanhaan. ;)

Toivottavasti löydätte ratkaisun yhdessä. :)
 
Kiitos vastauksista, mielelläni luen lisääkin kommentteja.

Välillä, esim. rankan työpäivän jälkeen, on hetkiä, jolloin ajattelen että onneksi meillä ei ole lasta, välillä taas melkein kaipaan omaa pikkuista. Aiemmin olen ollut varma, etten lapsia halua, enää en taida olla, en kai muuten edes vaivaisi päätäni asialla.

Omat vanhempani eivät ole juurikaan ottaneet kantaa asiaan, luulenpa että eivät halua painostaa, miehen vanhempien tiedän toivoneen lastenlasta jo monta vuotta eli uskoisin hoitoapua löytyvän.

Usein ihmettelen, miksi jotkut niin helposti/yhtäkkiä tuosta noin vaan saavat lapsen. Onko se useimmille itsestäänselvää vai sattuuko vahinko ja "sen kanssa on sitten elettävä". Olenko ainoa joka miettii ja punnitsee asiaa niin monta vuotta, että kohta onkin jo myöhäistä. Tiedän myös surullisen monta pariskuntaa, joille on tullut ero vauvavuoden aikana. Onko se tosiaan niiiin rankkaa vai onko lapsi tehty liian harkitsemattomasti?
 
Ei teidän tarvitse sitä päätöstä väkisin kiirehtiä. Minä en ollut 29-vuotiaana edes löytänyt lasteni isää, ja hyvin ehdin.

Ei kukaan voi etukäteen tietääkään, osaako olla äiti. Useimmat toki oppivat, jos haluavat.
 
En halua maalailla piruja seinille, mutta älä laske isovanhempien hoitoapuun kovin paljon. Meillä oli anopin kanssa lämpimät välit ennen esikoista, mutta lapsen syntymän jälkeen mummolla meni äitiys ja mummous vähän sekaisin. No pakkohan moiselle oli stoppi laittaa. Toivon ettei muille näin tapahdu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja S.N.:
Kiitos vastauksista, mielelläni luen lisääkin kommentteja.

Välillä, esim. rankan työpäivän jälkeen, on hetkiä, jolloin ajattelen että onneksi meillä ei ole lasta, välillä taas melkein kaipaan omaa pikkuista. Aiemmin olen ollut varma, etten lapsia halua, enää en taida olla, en kai muuten edes vaivaisi päätäni asialla.

Omat vanhempani eivät ole juurikaan ottaneet kantaa asiaan, luulenpa että eivät halua painostaa, miehen vanhempien tiedän toivoneen lastenlasta jo monta vuotta eli uskoisin hoitoapua löytyvän.

Usein ihmettelen, miksi jotkut niin helposti/yhtäkkiä tuosta noin vaan saavat lapsen. Onko se useimmille itsestäänselvää vai sattuuko vahinko ja "sen kanssa on sitten elettävä". Olenko ainoa joka miettii ja punnitsee asiaa niin monta vuotta, että kohta onkin jo myöhäistä. Tiedän myös surullisen monta pariskuntaa, joille on tullut ero vauvavuoden aikana. Onko se tosiaan niiiin rankkaa vai onko lapsi tehty liian harkitsemattomasti?
Click to expand...

Itellä on ollut aina tiedossa, että joskus lapsia haluaisin ja 28v niistä ekan kerran ruvettiin avomiehen kanssa puhumaan. Juurikiin punnittiin samoja asioita mitä itsekin oot pähkäillyt. Lopulta kävikin niin, että gynekologi löysi kaksi myoomaa mun kohdusta ja sanoi, että nyt kannattaisi tehdä lapsi, jos niitä haluaa. Olin 29v silloin ja reilun vuoden arvottu, nyt oli pakko tehdä päätös. Lapsi meille tuli ja nyt on toinenkin. Kyllähän sen ekan saaminen aika rankalta tuntui, juurikin noista syistä mitä kuvailit ja esikoinen oli vielä tosi itkuinen. Sanoin raskaana miehelle, että me ei sitten erota vauvavuoden aikana, vaikka tuntus miltä, ja hyvä päätös oli :D!
 
Onhan elämä lapsen kanssa rankempaa. Alussa useimmilla? on aikoja kun tuntuu ettei välillä jaksaisi ollenkaan vaan tekisi mieli läheä puoleksi vuodeksi Bora Boralle yksin. Kuitenkin omaa lastaan rakastaa niin paljon, ettei pysty olemaan puolta päivää erossa ilman ikävää :D.

Lapsiperheyteen usein tottuu, niin että aiempi elämä tuntuukin sitten jo tyhjältä eikä sinne haluaisi palata.

Itse en haluaisi vanheta ilman biologista lasta kun se onni on minulle suotu että saan lapsia.

Ei se vain klisee ole että lapset ovat rikkaus ja tuovat elämään sisältöä.

Eli jos ei se ota niin ei se annakaan.
 
Sä mietit ihan liikaa :).

Toisalta niin tekee suurin osa. Ja hyvä että tekee. Pahempaa olisi tehdä lapsia hetken mielijohteesta. Mä antaisin sellaisen neuvon, että kaikkia lapsuuden vaiheita kestää vain tietyn ajan. Sä et olisi univelkainen lopun ikää. Keskimäärin ensimmäiset 1-2 vuotta, jos sitäkään. Jotkut lapset kehittävät hyvän unirytmin todella aikaisin, toiset kukkuvat öisin pari-kolmevuotiaanakin. Uhman kohdalla on ehkä vähän toisin, sitä voi jatkua erilaisissa muodoissa ihan taaperosta teiniin. Mutta niidenkin kanssa oppii elämään. Pahin aika mulle oli se, kun lapsi ei vielä osannut puhua ja mä en aina ymmärtänyt, että mikä mättää.

Omasta ajasta... Sitä on mahdollisuus saada ihan niin paljon, kuin te vanhemmat olette sitä valmiit toisillenne antamaan. Jos vauva syö pelkästään tissistä, siinä on luonnollisesti aikarajoituksia. Mutta kaikissa muissa hoitotoimenpiteissä isä on yhtä pätevä kuin äitikin. Voit lähteä lenkille, salille, ostoksille, kaverin kanssa kahville, viikonloppureissulle.... Pidätte vaan huolen siitä, että molemmilla on yhtälainen oikeus mennä.

Yhteisestä ajasta... Kaikki ne hetket, kun lapsi nukkuu, kannattaa hyödyntää. Joko nukutte omaa univelkaanne pois tai vietätte laatuaikaa. Keskellä päivääkin voi viettää "leffailtaa". Ja sitä tukiverkkoa kannattaa tosiaan kartoittaa, jotta pääsette joskus kotoakin pois :).

Mä sairastuin masennukseen, kun tyttö oli ihan pieni. Sen jälkeen sairastui mun mies. Mutta niistäkin on selvitty. Siinä kohtaa kun ei ole oikein vaihtoehtojakaan, sitten pitää vaan löytää keinot selviytyä. Nykyään molemmagt voivat hyvin :).

Paljon se lapsi ottaa, mutta enemmän se antaa.
 
Mun mielestä kannattaa pohtia sitä, että haluaako ihan oikeasti lasta. Ei sitä kuinka rankkaa vauva-aika voi olla tai entä jos lasta kiusataan jne, koska ensinnäkin et voi koskaan tietää miten näiden asioiden kanssa menee ja toiseksi kun sen lapsen saa sitä kuitenkin useimmiten rakastaa niin paljon, että ei niillä muilla asioilla ole niin paljon väliä. Mutta mieti sitä haluatko oikeasti lapsen: haluatko jonkun joka rakastaa ehdottomasti ja jota sinä rakastat enemmän kuin ketään muuta maailmassa, haluatko jonkun joka on täysin riippuvainen sinusta, haluatko nähdä pienen ihmisen kasvavan ja kehittyvän, haluatko geeniesi jatkuvan vielä sinun kuolemasi jälkeen jne. Jos haluat, tee lapsi äläkä pohdi liikaa pikkuasioita. Jos et halua, ei lasta tarvitse tehdä siksi että muutkin tekevät tai varmuuden vuoksi, että jos joskus haluaisikin.
 
Kyselen mammapalstalta siksi, että täältä voisi löytyä samoja asioita pohtineita ihmisiä. Olis kiva tietää, miten asiat lähti sujumaan niillä jotka päättivät yrittää lasta. Ja miten kävi parisuhteen. Vapaaehtoisesti lapsettomat tällä palstalla tuskin käyvät?

Anopin kanssa voisi kyllä ongelmia tulla, koska hän osaa herttaisuudestaan huolimatta olla melkoinen möläyttelijä!

Säästöjä on jonkin verran, pakko olla jo eläintenkin takia, jos sairastuvat niin se jos mikä on kallista! Mutta vaikea arvioida kauanko säästöt riittäis, kun en tiedä, paljonko vauvaan tavallisesti menee rahaa per kk ja paljonko äitiyslomalainen saa rahaa (tietääkseni hyvin vähän).
 
Jos sulla on vakituinen työpaikka, saat ensimmäiset kolme kuukautta ihan normipalkkaa. Sitten kun vanhempainvapaa alkaa, se on tietty prosenttiosuus tuloista (en nyt muista paljonko). Ja hoitovapaalla ei sitten saakkaan enää kuin kolmisensataa euroa kuussa (jos oikein muistan, ei paljon enempää ainakaan).
 
Juuri siltä kantilta olen asiaa yrittänytkin miettiä, että haluanko _lapsen_ enkä vain sööttiä vauvaa/taaperoa, jolle olis kiva ostella pikkuruisia söpöjä vaatteita. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä pelottavammalta se tuntuu. Entä jos en olekaan tarpeeksi vahva ihminen? Varmasti rakastaisin lastani, sitä en epäile, mutta jos joutuisin luopumaan liian monesta itselleni tällä hetkellä tärkeästä asiasta, kestäisikö mielenterveys, jaksaisinko? Eipä siihen kai kukaan pysty vastaamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja S.N.:
Juuri siltä kantilta olen asiaa yrittänytkin miettiä, että haluanko _lapsen_ enkä vain sööttiä vauvaa/taaperoa, jolle olis kiva ostella pikkuruisia söpöjä vaatteita. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä pelottavammalta se tuntuu. Entä jos en olekaan tarpeeksi vahva ihminen? Varmasti rakastaisin lastani, sitä en epäile, mutta jos joutuisin luopumaan liian monesta itselleni tällä hetkellä tärkeästä asiasta, kestäisikö mielenterveys, jaksaisinko? Eipä siihen kai kukaan pysty vastaamaan.
Click to expand...

En mä oikein tiedä kannattaako tuollaista miettiä. Tietysti jos on tosi pahoja ongelmia mielenterveyden kanssa niin sitten, mutta jos sulla menee ihan hyvin tällä hetkellä mielenterveyden kannalta ja parisuhteessa. Tukiverkkoakin ois tietysti hyvä olla, mutta sitä voi myös ihan itse rakentaa vielä vauvan tultuakin.
 
Se on totta, että sitten kun se lapsi on olemassa, ei voi tehdä päätöksiä enää pelkästään oman itsensä kannalta, jos niillä voi olla vaikutusta lapseenkin. Esim. muutot, opiskelut, työt, matkustelut... Toisaalta voit miettiä, mitkä asiat tällä hetkellä ovat sulle niin tärkeitä, ettet olisi valmis tekemään niiden suhteen mitään kompromisseja? Tai jos sun unelmasi on vaikkapa vaihtaa maata puolen vuoden välein, se ei ole ongelma niin kauan kuin lapsi ei ole koulussa. Sen jälkeen pitää myös ajatella sitä, ettei lapsen tarvitse muuttaa koulua ja kavereita usein.
 
[QUOTE="vieras";29039809]En mä oikein tiedä kannattaako tuollaista miettiä. Tietysti jos on tosi pahoja ongelmia mielenterveyden kanssa niin sitten, mutta jos sulla menee ihan hyvin tällä hetkellä mielenterveyden kannalta ja parisuhteessa. Tukiverkkoakin ois tietysti hyvä olla, mutta sitä voi myös ihan itse rakentaa vielä vauvan tultuakin.[/QUOTE]


Tottakai asioita kannattaa miettiä, se on fiksun ihmisen merkki. Lapsi on elämän mittainen "projekti" eikä lastenhankkimispäätöstä saa tehdä liian hätiköidysti.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Similar threads

M
En tiedä haluanko vielä yhden lapsen vai en...
Viestiä
2
Luettu
601
Aihe vapaa
(Laura)
(Laura)
V
En tiedä haluanko pitää lapsen...
Viestiä
6
Luettu
388
Aihe vapaa
Lispetti
Lispetti
E
Epävarma, haluanko erota vai en?
Viestiä
22
Luettu
3K
Aihe vapaa
RRR
R
P
Haluanko sittenkään lapsia
Viestiä
0
Luettu
992
Aihe vapaa
PirunRasittava
P
A
en tiedä kuuluuko tämä tänne
Viestiä
0
Luettu
647
Aihe vapaa
ap
A

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa