P
paha mieli
Vieras
Olen ylittänyt puolivälin raskaudessani, joka tulee olemaan luultavasti viimeiseni. Heti alusta saakka on ollut ongelmia verenvuotoineen ja kipuineen. Hetken voin hyvin ja oli mukavaa olla raskaana, mutta sitten ongelmat taas alkoivat. Olen nyt kahden kuukauden ajan käynyt vuorotyössä, joka on aika raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Verenpaineeni alkoi nousta, mieliala heittelee tosi paljon, kärsin unettomuudesta ja jatkuvasta väsymyksestä. Minua supistelee päivittäin ja olo on hirveä. Töiden jälkeen en jaksa tehdä kotona mitään ja olen tosi väsynyt lapsiini, jotka tulevat kiikkumaan ja mankumaan heti kun avaan kotioven.
Tuntuu, että olen koko ajan vain töissä. Kotona ehdin vain nukkumaan.
Nyt olen pitkän harkinnan jälkeen tilannut lääkäriajan ja päätin kysyä sairaslomaa, koska enhän minä kauaa jaksa tälläistä. Muutama viimeisin viikko on mennyt ihan sumussa ja olen käynyt töissä jaksamiseni äärirajoilla. Tämä ratkaisu on ollut minulle tosi kova, koska olen luonteeltani tunnollinen ja sellainen sisulla eteenpäin menijä. On vaikea luovuttaa ja on vaikea jättää työkaverit pulaan. Eiväthän he varmasti pulaan jää, mutta minä vain tunnen niin.
Nyt sitten mies syyllistää minua. Hän ei hyväksy sairaslomalle jäämistäni, koska olen vielä koeajalla työssäni. Olen oloani helpottaakseni jopa ottanut pomooni yhteyttä ja kysellyt vaikuttaako mahdollinen raskaudesta johtuva sairaslomani koeaikaani tai työsuhteeni vakinaistamiseen. Häneltä sain lohduttavan vastauksen. Mies ei silti ymmärrä. Hän ei huomaa pahaa oloani ja väsymystäni, vaikka äksyilen kotona koko ajan enkä jaksa tehdä mitään.
Mies on koko ajan vain valittanut kun kotona on sotkuista (en pysty esim. imuroida tai mopata supisteluiden takia) ja minä olen aina pahalla päällä. Olen yrittänyt itku kurkussa selittää ettei voimat vain riitä ja olen kipeä. Tuntuu ettei mieheni usko.
Hän pelkää myöskin taloudellisen tilanteemme takia. Omasta mielestäni meillä menee taloudellisesti hyvin. Olen saanut palkoistani säästettyä sen verran, että on jotain sukanvarressakin mahdollisia yllättäviä tilanteita varten. Mieheni urputtaa, että entäs jos en saakkaan koeajan aikana sairasloman ajan palkkaa? Entä jos joudunkin olla koko loppuraskauden sairaslomalla (laskettu aika on marraskuussa)? Häntä myös ahdistaa se, että jään taas kotiin hoitamaan lapsia juuri kun löysin työpaikan, mutta itse hän oli aktiivisemmin mukana lapsen hankkimisessa ja itse hän halusi vielä yhden lapsen. Niin minäkin, tottakai, mutta minä en olekaan niin huolissani kaikesta.
En tiedä mitä ajatella. Koen valtavaa syyllisyyttä ja tunnen olevani laiska, vaikka sisimmässäni tiedän, että tottakai lapsi ja oma terveys on tärkeämpää kuin raha. Minä itse uskon, että pärjätään. Käyhän mies töissä ja ollaan me ennenkin pärjätty, vaikka olen ollut hoitovapaalla. Välillä jo käy mielessä, että perun lääkäriajan sittenkin ja jatkan vain sinnillä töissä, vaikka lähes jokaisen työvuoron jälkeen vain itken väsymystä ja kipua. Tuntuu niin pahalta, kun toinen ei voi yhtään ajatella minun jaksamistani. Ymmärrän kyllä miestäni, koska onhan hän ollut perheemme pääelättäjä jo yhdeksän vuotta niin, että olen käynyt vain välillä muutaman kuukauden sijaisuuksia tekemässä. Syöhän se varmasti miestä kun vihdoinkin sain vakituisen työpaikan (ellei mua sitten potkita sairasloman takia pihalle..) ja heti joudun jäädä pois.
Tuntuu, että olen koko ajan vain töissä. Kotona ehdin vain nukkumaan.
Nyt olen pitkän harkinnan jälkeen tilannut lääkäriajan ja päätin kysyä sairaslomaa, koska enhän minä kauaa jaksa tälläistä. Muutama viimeisin viikko on mennyt ihan sumussa ja olen käynyt töissä jaksamiseni äärirajoilla. Tämä ratkaisu on ollut minulle tosi kova, koska olen luonteeltani tunnollinen ja sellainen sisulla eteenpäin menijä. On vaikea luovuttaa ja on vaikea jättää työkaverit pulaan. Eiväthän he varmasti pulaan jää, mutta minä vain tunnen niin.
Nyt sitten mies syyllistää minua. Hän ei hyväksy sairaslomalle jäämistäni, koska olen vielä koeajalla työssäni. Olen oloani helpottaakseni jopa ottanut pomooni yhteyttä ja kysellyt vaikuttaako mahdollinen raskaudesta johtuva sairaslomani koeaikaani tai työsuhteeni vakinaistamiseen. Häneltä sain lohduttavan vastauksen. Mies ei silti ymmärrä. Hän ei huomaa pahaa oloani ja väsymystäni, vaikka äksyilen kotona koko ajan enkä jaksa tehdä mitään.
Mies on koko ajan vain valittanut kun kotona on sotkuista (en pysty esim. imuroida tai mopata supisteluiden takia) ja minä olen aina pahalla päällä. Olen yrittänyt itku kurkussa selittää ettei voimat vain riitä ja olen kipeä. Tuntuu ettei mieheni usko.
Hän pelkää myöskin taloudellisen tilanteemme takia. Omasta mielestäni meillä menee taloudellisesti hyvin. Olen saanut palkoistani säästettyä sen verran, että on jotain sukanvarressakin mahdollisia yllättäviä tilanteita varten. Mieheni urputtaa, että entäs jos en saakkaan koeajan aikana sairasloman ajan palkkaa? Entä jos joudunkin olla koko loppuraskauden sairaslomalla (laskettu aika on marraskuussa)? Häntä myös ahdistaa se, että jään taas kotiin hoitamaan lapsia juuri kun löysin työpaikan, mutta itse hän oli aktiivisemmin mukana lapsen hankkimisessa ja itse hän halusi vielä yhden lapsen. Niin minäkin, tottakai, mutta minä en olekaan niin huolissani kaikesta.
En tiedä mitä ajatella. Koen valtavaa syyllisyyttä ja tunnen olevani laiska, vaikka sisimmässäni tiedän, että tottakai lapsi ja oma terveys on tärkeämpää kuin raha. Minä itse uskon, että pärjätään. Käyhän mies töissä ja ollaan me ennenkin pärjätty, vaikka olen ollut hoitovapaalla. Välillä jo käy mielessä, että perun lääkäriajan sittenkin ja jatkan vain sinnillä töissä, vaikka lähes jokaisen työvuoron jälkeen vain itken väsymystä ja kipua. Tuntuu niin pahalta, kun toinen ei voi yhtään ajatella minun jaksamistani. Ymmärrän kyllä miestäni, koska onhan hän ollut perheemme pääelättäjä jo yhdeksän vuotta niin, että olen käynyt vain välillä muutaman kuukauden sijaisuuksia tekemässä. Syöhän se varmasti miestä kun vihdoinkin sain vakituisen työpaikan (ellei mua sitten potkita sairasloman takia pihalle..) ja heti joudun jäädä pois.