Ahdistaa tämän raskauden ongelmat ja muu

[paha mieli]

Olen ylittänyt puolivälin raskaudessani, joka tulee olemaan luultavasti viimeiseni. Heti alusta saakka on ollut ongelmia verenvuotoineen ja kipuineen. Hetken voin hyvin ja oli mukavaa olla raskaana, mutta sitten ongelmat taas alkoivat. Olen nyt kahden kuukauden ajan käynyt vuorotyössä, joka on aika raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Verenpaineeni alkoi nousta, mieliala heittelee tosi paljon, kärsin unettomuudesta ja jatkuvasta väsymyksestä. Minua supistelee päivittäin ja olo on hirveä. Töiden jälkeen en jaksa tehdä kotona mitään ja olen tosi väsynyt lapsiini, jotka tulevat kiikkumaan ja mankumaan heti kun avaan kotioven.
Tuntuu, että olen koko ajan vain töissä. Kotona ehdin vain nukkumaan.

Nyt olen pitkän harkinnan jälkeen tilannut lääkäriajan ja päätin kysyä sairaslomaa, koska enhän minä kauaa jaksa tälläistä. Muutama viimeisin viikko on mennyt ihan sumussa ja olen käynyt töissä jaksamiseni äärirajoilla. Tämä ratkaisu on ollut minulle tosi kova, koska olen luonteeltani tunnollinen ja sellainen sisulla eteenpäin menijä. On vaikea luovuttaa ja on vaikea jättää työkaverit pulaan. Eiväthän he varmasti pulaan jää, mutta minä vain tunnen niin.

Nyt sitten mies syyllistää minua. Hän ei hyväksy sairaslomalle jäämistäni, koska olen vielä koeajalla työssäni. Olen oloani helpottaakseni jopa ottanut pomooni yhteyttä ja kysellyt vaikuttaako mahdollinen raskaudesta johtuva sairaslomani koeaikaani tai työsuhteeni vakinaistamiseen. Häneltä sain lohduttavan vastauksen. Mies ei silti ymmärrä. Hän ei huomaa pahaa oloani ja väsymystäni, vaikka äksyilen kotona koko ajan enkä jaksa tehdä mitään.
Mies on koko ajan vain valittanut kun kotona on sotkuista (en pysty esim. imuroida tai mopata supisteluiden takia) ja minä olen aina pahalla päällä. Olen yrittänyt itku kurkussa selittää ettei voimat vain riitä ja olen kipeä. Tuntuu ettei mieheni usko.

Hän pelkää myöskin taloudellisen tilanteemme takia. Omasta mielestäni meillä menee taloudellisesti hyvin. Olen saanut palkoistani säästettyä sen verran, että on jotain sukanvarressakin mahdollisia yllättäviä tilanteita varten. Mieheni urputtaa, että entäs jos en saakkaan koeajan aikana sairasloman ajan palkkaa? Entä jos joudunkin olla koko loppuraskauden sairaslomalla (laskettu aika on marraskuussa)? Häntä myös ahdistaa se, että jään taas kotiin hoitamaan lapsia juuri kun löysin työpaikan, mutta itse hän oli aktiivisemmin mukana lapsen hankkimisessa ja itse hän halusi vielä yhden lapsen. Niin minäkin, tottakai, mutta minä en olekaan niin huolissani kaikesta.

En tiedä mitä ajatella. Koen valtavaa syyllisyyttä ja tunnen olevani laiska, vaikka sisimmässäni tiedän, että tottakai lapsi ja oma terveys on tärkeämpää kuin raha. Minä itse uskon, että pärjätään. Käyhän mies töissä ja ollaan me ennenkin pärjätty, vaikka olen ollut hoitovapaalla. Välillä jo käy mielessä, että perun lääkäriajan sittenkin ja jatkan vain sinnillä töissä, vaikka lähes jokaisen työvuoron jälkeen vain itken väsymystä ja kipua. Tuntuu niin pahalta, kun toinen ei voi yhtään ajatella minun jaksamistani. Ymmärrän kyllä miestäni, koska onhan hän ollut perheemme pääelättäjä jo yhdeksän vuotta niin, että olen käynyt vain välillä muutaman kuukauden sijaisuuksia tekemässä. Syöhän se varmasti miestä kun vihdoinkin sain vakituisen työpaikan (ellei mua sitten potkita sairasloman takia pihalle..) ja heti joudun jäädä pois.

 

["Vieras"]

Oletko jossain isommassa firmassa töissä? Mun kokemuksen mukaan sellasissa ollaan vain iloisia, jos työkaverit tulevat raskaaksi, mutta pienemmissä firmoissa aiheutuu harmaita hiuksia.

Ei maailma muutamaan kuukauteen lopu, jää ihan rauhassa sairaslomalle.

 

[kukapakuka]

Oletko koittanut hakea ongelmiin henkistä tukea, esim. neuvolasta tai psykologilta. Itse sain ajan depressiohoitajalle, koska ahdisti yhdessä kohti raskauttani niin paljon ja saisin varattua lisääkin aikoja jos tuntuu siltä. Lisäksi esim. kirkolla on perheneuvojia, jotka voivat auttaa ja olen varaamassa itse sinne aikaa.

Se mitä kuvaat vastaa aika paljon tilannettani ainakin aikaisemmin, nyt menee jo paremmin. Olen nyt seitsemännellä kuulla raskaana ja pari kuukautta vielä laskettuun aikaan. Pari viikkoa sittenkin olin vielä aivan uupunut ja nytkin uupumusta nousee välillä, mutta se on helpompaa. Teen raskasta työtä ja tein aivan liian pitkiä työvuoroja, lisäksi odotan lasta yksin ja minulla ei ole vakituista työpaikkaa joten rahatilanteeni ei ole kovinkaan vakaa, vaikka ei minulla mitenkään kovin suurta hätää ole.

Huomasin vain itse, että henkinen hyvinvointi vaikuttaa myös fyysiseen ja kun olen saanut käytyä läpi tunteitani niin fyysinenkin hyvinvointi on lisääntynyt. Minulla on myös ollut jatkuvaa supistelua ja alavatsa on päivittäin kipeä, mutta se on mennyt pois sillä että olen levännyt tarpeeksi ja muistanut syödä hyvin. Jäin myös pariksi viikoksi sairaslomalle lääkärin määräyksestä, koska töissä alkoi mennä huonosti. Nyt minulla jatkuu työt vielä kolme viikkoa, mutta vuorot ovat kevyempiä, ja olen päättänyt ne jaksaa enkä usko että niissä välttämättä enää onkaan niin ongelmaa. Käyn kuitenkin mielummin töissä kuin istun vain kotona.

Suosittelen jäämään sairaslomalle vaikka lyhyeksikin aikaa ja hankkimaan apua, jos on henkisesti uupunut. Voihan siivousapua myös pyytää vaikka vaan yhdeksikin kerraksi, se ei ole edes kovinkaan kallista. Lisäksi vanhempiin lapsiin keskittyminen voi myös auttaa. Se voi myös aiheuttaa syyllisyyttä jos ei jaksa keskittyä lapsiin, vaan on liian stressaantunut muusta.

 

["nana"]

Tutulta kuulostaa. Kyllä se mieskin osaa varmasti sitä imuria ja moppia käytellä. Älä huoli. Mulla on ollut myös ensin pahoinvoinnin,väsymyksen ja nyt verenvuotojen ja liitoskipujen/supistelujen takia tommoset fiilikset. Oon suosiolla jättänyt vaan tekemättä. Mun mies ei meinannut uskoa aluksi, kun lääkäri määräsi, et mun pitäs töiden jälkeen nukkua pari tuntia ennen kun alan tekeen kotihommia. Nyt parin kk tottumisen jälkeen se on alkanut itse hoitaa meidän ruoat pääsääntöisesti. Mä siivoilen sitten kun oma kunto antaa periksi.
Viime syksynä jäin masennuksen vuoksi 2 viikoksi saikulle, sillon oli kanssa miehellä samanlainen läyhäys pärjäämisestä, vaikka sainkin täyden palkan ko ajalta.Lopulta kun mies tajusi, että oli itse aiheuttanut mulle sen pahan olon niin sitten helpotti.
Kyllä se siitä! ja ne hormonit saa vielä asiat tuntumaan monta kertaa pahemmilta.!

 

[paha mieli]

Olen töissä kaupungilla, joten ei siis ole pikkufirmasta kyse. Työkaverit kyllä tietävät tilanteeni ja ovat itseasiassa omalta osaltaan kehottaneet jäämään pois heti kun siltä tuntuu. Pomokin tietää. Aluksi pelotti kertoa, mutta kun alkoi näyttää siltä etten välttämättä pysty jatkaa töissä äitiyslomaan asti, päätin rohkaista mieleni.

Mieheni on siis ainoa, joka ei tätä asiaa jostain syystä hyväksy. En tiedä onko niin ettei hän usko minun olevan niin kipeä mitä olen. Luulee kai, että yritän vältellä töitä. Oikeasti pidän työstäni ja olen sen miehelle sanonut. Mutta kun on joka päivä kipeä ja niin valtavan väsynyt, alkaa se työ omalta osaltaan stressata tosi paljon. Lisäksi olen aina yksin työvuorossa, joten en edes voi "delegoida" supistuksia aiheuttavia työtehtäviä toisille.

 

[paha mieli]

kukapakuka: En ole hakenut mitään henkistä ammattiapua. Ystävien kanssa olen saanut asioista juteltua ja miehelle olen yrittänyt puhua. En koe olevani masentunut, vaikka toki hormonit välillä aiheuttaa alakuloisuutta.

Tässä on nyt kyse ihan fyysisestä väsymyksestä ja kivuista (korkeasta verenpaineesta johtuva jatkuva päänsärky, kipeät supistukset, normaalit raskauden kiristelyt ja vihlonnat ja lisäksi kova huimaus). Pelkään kuitenkin, että jos tämä jatkuu pitkään, alan oireilla henkisestikkin. Toki oireilen välillä jo nytkin, mutta olen tosiaan laittanut esim. kireät hermot, lyhyen pinnan ja ajoittaisen itkuisuuden hormonien syyksi. Samanlaisia juttuja kun on ollut edellisissäkin raskauksissa ja se on helpottanut synnytyksen jälkeen. Ongelmana on nyt siis se, että en saa nukuttua öisin, vaan heräilen vähän väliä ja olen sitten todella väsynyt päivisin kun on univelkaa ja lisäksi työ väsyttää. Monet työtehtävät aiheuttavat kipeitä supistuksia, samoin autossa istuminen pitkän työmatkan takia.