Ahdistava suhde

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onneton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Onneton

Vieras
Olen seurustellut 3v erään miehen kanssa. Ongelma on se että mies puristaa mua kädestä kun kiivastuu ja sen takia olen aina ihan mustelmilla käsistä. Joskus hän lyö nyrkillä myös käsivarteen josta tulee ihan musta/sinipunainen iso mustelma. Myös ranteesta hän vääntää. Humalassa tilanne on pahempi. Nyt esim. Olen ollut vko:n sairaslomalla koska oikea ranteeni on kipeä.(en edes pysty syömään kunnolla). Eniten mua harmittaa se kun mies ei edes kadu tekojaan tai koskaan ole pyytäny anteeksi. En sano etteikö mulla olisi myös osuutta asiaan. Lyön takaisin jos mua lyödään, oikein? Joskus myös tapahtuu niin että mies ärsyttää mut ihan äärinmilleen että joudun täysiä huutamaan että lopeta. Se ei koskaan tehoa vaan joudun lähtemään asunnosta tai ""lyömåän"". Siitä hyvästä saan sitten taas nyrkistä tai jalasta. Mun lyönnit ei miestä ->
 
(jatkoa) ...Satuta sille ei tuu koskaan mtn mustelmia eikä paikat kipeät. Niin minkätakia sen täytyy mua ihan täydellä voimalla lyödä? Vai onko mussa se vika? Myös se että jos hän raivostuu menee tuolit, seinä, ovet ja pöydät rikki. (on jo menny, humalassa). Nyt ei asuta enää saman katon alla, mutta silti haluis löytää tien ulos tästä sekamelskasta. Auttaisiko parisuhde terapia? Tai jokin muu? Vai minäköse terapiaa kaipaan?
 
Te molemmat tarvitsette uuden mallin riitoihinne. Teidän on sovittava, että kumpikaan ei käy toiseen käsiksi riidan aikana. Sanan säilän on riitettävä. Tosin riidellä pitäisi osata niin, ettei toista loukkaa sanoinkaan. Asiassa on pysyttävä.

Mikäli tuntuu siltä, että mies ei ota pyyntöäsi kuuleviin korviinsa, niin sitten on parasta jättää pahoinpitelevä mies ja lähteä suhteesta pois.
 
Lähde tuollaisesta suhteesta vähän äkkiä!!! Kun aikaa kuluu mies muuttuu vain pahempaan suuntaan.

Onhan niitä muitakin miehiä, siis sellaisia jotka osaavat rakastaa eikä vain lyödä. Pilaat elämäsi tuollaisen kanssa.
 
Juu kyllä, sinä kaipaat terapiaa.

Mutta et kyllä sen kummempaa, kuin että kohtaat jonkun mukavan, rauhallisen miehen, joka kohtelee sua kunnolla. Siinä sulle riittävästi terapiaa, huomaat että on olemassa muukin tapa elää ja olla yhdessä. Huomattavasti kivempi tapa.

Lakkaa näkemästä tässä väkivaltaisessa miehessä se harhakuva, jota olet elättänyt tähän asti.
 
Vaikka kuinka ihmeelliseltä/sairaalta se kuulostaakin niin se on vaikee päästää toisesta irti. Sitä toivoo että asiat muuttuis parempaan suuntaan... Vaikka tiedän ettei sellasta kumminkaan käy. Ehkä joillekin käy mut se on vissiin yks tuhannesta kun niin käy. Mutta silti lähteminen on vaikeeta.
 
Aivan oikeasti. Kuuntele meitä ellejä rakas ystäväiseni ja pakene suhteesta! Vaikka se olisikin miten vaikeeta niin lähde! Olet onnellinen ja ymmärrät sitten vuosien päästä että teit oikein. Jos vaikeelta tuntuu niin hae apua ja voimia ulkopuolisilta ihmisiltä ja eron jälkeenki kannattaa puhua muille jos on liian raskasta jaksaa. Paljon voimia ja jaksamisia sinulle. Et ole yksin -n18 joka on kokenut samaa-
 
Olin itse tuollaisessa helvetissä 7v.Uskoin naivisti, että tilanne muuttuu mutta se väkivalta raaistuu.Itsetunto oli kirjaimellisesti hakattu sirpaleix.Mut oli eristetty kavereista,sukulai sista sairaan mustasukkasuuden,omistamisenhalun ja vallanhalun uhrina.Älä edes unelmoi pariterapiasta,pakene kun vielä voit.Olet tekemisissä psykopaatin kanssa ja siitä on leikki kaukana?USKO PLEASE!Minä en aikoinaan uskonut ja on ihme,että olen tässä kirjottamassa. Älä jää noidankehään,leikit henkikullallasi !!!
 
Mene kauas ja pian! Muuta neuvoa ei sulle voi antaa! Toi ei lopu ikinä. Valitettavasti. Ei ole oikein, että mies lyö. Sinä et ole siihen syypää! Se ei ole sinun vikasi. Se sinun täytyy uskoa!
 
Jos tämä on totta eikä provo, olen samaa mieltä muiden vastaajien kanssa. Lähde, jos on väkivaltainen, ei se lopu, voi pahentua vaan. Kenenkään ei tarvitse sietää kaltoin kohtelua, ei henkistä, ei fyysistä! Lähde, katoa, tuskin mies jaksaa perässä raahautua, tai jos tilanne jatkuu tee RIKOSILMOITUS!
 
Eroa mitä pikimmin. Pitkän avioliiton jälkeen erosimme ja olen todella tyytyväinen ja onnellinen elämässäni. Eron olisi voinut tehdä paljon paljon aikaisemmin. Huono tilanne vain pahenee.
 
joo, sitä sanotaan läheisriippuvuudeks, kun ei halua lähteä sairaasta suhteesta!!! Eli tautia on sussakin, kun haluat itseäs syystä tai toisesta rangaista!!! Jos tuo on tosi juttu, niin ellit on oikeessa, pois kun vielä itse pääset!!! Ja Saara, toivottavasti luet kans tämän, NÄIHIN MIEHIIN EI KESKUSTELU JA SOPIMUKSET PÄDE, NE ON SAIRAITA!!! JOS TÄLLAISEN TAPAAT, JUOKSE. NE SOPII MITÄ VAAN, MUTTA MIKÄÄN EI PIDÄ. nimim. ambulanssilla muutaman kerran sairaalaan, ennenkö järki voitti...
 
On se kumma jos naista pitää nyrkin kanssa kouluttaa! Säälittävää käytöstä miehiltä! Onko se jtn voiman ja hallitsemisen merkkejä? Jos et tee näin niin lyön...? Tuollaiset miehet ovat aivan sairaita päästään! Se on myös kummaa mikä asia saa lyömään toista? Ei pitäisi olla mikään niin ärsyttävää toisessa että toista pitäisi alkaa mukiloimaan! Pakene pian suhteesta ja passita (toivonmukaan jo) ex-miehesi hoitoon jos mahdollista tai tee rikosilmoitus niin ei pääsis muita hakkaamaan. Jaksamisia!
 
Tuttu tilanne minullekin. Suhde kesti onneksi vain 11 kk, mikä sekin oli todella pitkä aika. Meidän tapauksessamme mies esim. väitti että minä (itse tiedän etten todellakaan koskaan mitään tehnyt) jotenkin ""alitajuisesti"" aiheutin hänelle fyysisiä vammoja esim. rakastellessa, vammoja jotka kuitenkaan eivät mitenkään näkyneet. Sen seurauksena hän sitten töni ja välillä löikin minua niin, että mustelmia tuli. Samaten hän harrasti astioiden yms. rikkomista. Hänen puheensa olivat kuitenkin niin vakuuttavia, että lähes uskoin vahingossa satuttavani häntä.

Minun osaltani tilanne meni sen verran pahasti solmuun, että lopulta järjestin itseni psykiatriselle osastolle turvaan. Yhteydenpitoni ystäviini hän oli saanut loppumaan järjestämällä aina jonkinlaisen raivokohtauksen kun otin yhteyttä. Nämä kohtaukset eivät suoranaisesti liittyneet ystäviini, mutta nopeasti opin että ne jollain tavalla kuitenkin liittyivät toisiinsa. Kun en voinut pitää ystäviin yhteyttä, en voinut myöskään keskustella tilanteestani ja kysyä muiden mielipiteitä siitä, että olinko kuitenkin jollain lailla syyllinen noihin tapahtumiin. Itseluottamus katosi, ja uskoin että se varsinainen vika oli minun päässäni.

Koska olen aina ollut itsevarma ja päättäväinen, olin kuvitellut etten voisi koskaan päätyä tuohon tilanteeseen. Ja ehkä juuri siksi oli myös vaikeaa myöntää ongelman olemassaoloa, sillä sen seurauksena minun olisi täytynyt hyväksyä se, että olen mennyt samaan halpaan kuin ne naiset, joiden rohkeudenpuutetta tilanteesta irroittautumiseen olin aina paheksunut.

Sairaalassa ollessani sain kuitenkin otettua sen verran etäisyyttä tilanteeseen, että todella ymmärsin mikä päättymätön suo suhteen jatkaminen olisi ollut. Sen verran pelkäsin miestä, että omassa kodissani en olisi uskaltanut ilmoittaa haluavani erota, joten oli helpottavaa ettemme vielä olleet muuttaneet yhteen. Pystyin järjestämään erotilanteen niin, että olimme hänen luonaan ja hän oli täysin selvin päin. Sen verran kuitenkin opin, että ketään tuossa tilanteessa olevaa en ylenkatso, en koskaan enää.
 

Yhteistyössä