Tuttu tilanne minullekin. Suhde kesti onneksi vain 11 kk, mikä sekin oli todella pitkä aika. Meidän tapauksessamme mies esim. väitti että minä (itse tiedän etten todellakaan koskaan mitään tehnyt) jotenkin ""alitajuisesti"" aiheutin hänelle fyysisiä vammoja esim. rakastellessa, vammoja jotka kuitenkaan eivät mitenkään näkyneet. Sen seurauksena hän sitten töni ja välillä löikin minua niin, että mustelmia tuli. Samaten hän harrasti astioiden yms. rikkomista. Hänen puheensa olivat kuitenkin niin vakuuttavia, että lähes uskoin vahingossa satuttavani häntä.
Minun osaltani tilanne meni sen verran pahasti solmuun, että lopulta järjestin itseni psykiatriselle osastolle turvaan. Yhteydenpitoni ystäviini hän oli saanut loppumaan järjestämällä aina jonkinlaisen raivokohtauksen kun otin yhteyttä. Nämä kohtaukset eivät suoranaisesti liittyneet ystäviini, mutta nopeasti opin että ne jollain tavalla kuitenkin liittyivät toisiinsa. Kun en voinut pitää ystäviin yhteyttä, en voinut myöskään keskustella tilanteestani ja kysyä muiden mielipiteitä siitä, että olinko kuitenkin jollain lailla syyllinen noihin tapahtumiin. Itseluottamus katosi, ja uskoin että se varsinainen vika oli minun päässäni.
Koska olen aina ollut itsevarma ja päättäväinen, olin kuvitellut etten voisi koskaan päätyä tuohon tilanteeseen. Ja ehkä juuri siksi oli myös vaikeaa myöntää ongelman olemassaoloa, sillä sen seurauksena minun olisi täytynyt hyväksyä se, että olen mennyt samaan halpaan kuin ne naiset, joiden rohkeudenpuutetta tilanteesta irroittautumiseen olin aina paheksunut.
Sairaalassa ollessani sain kuitenkin otettua sen verran etäisyyttä tilanteeseen, että todella ymmärsin mikä päättymätön suo suhteen jatkaminen olisi ollut. Sen verran pelkäsin miestä, että omassa kodissani en olisi uskaltanut ilmoittaa haluavani erota, joten oli helpottavaa ettemme vielä olleet muuttaneet yhteen. Pystyin järjestämään erotilanteen niin, että olimme hänen luonaan ja hän oli täysin selvin päin. Sen verran kuitenkin opin, että ketään tuossa tilanteessa olevaa en ylenkatso, en koskaan enää.
