Ahdistus suhteen tulevaisuudesta

[Elämä kantaa]

Elämää pitää elää, sitä ei voi ennustaa. Kukaan ei tiedä aloittaessaan, kestääkö tämä vai ei.

Taidat olla kovin nuori, sinulla ei ole vielä ehtinyt tulla minkäänlaista kokemusta elämästä ja sen laeista, puhumattakaan omien valintojen merkityksestä. Siksi elät harhaanjohtavien unelmien ja haaveiden maailmassa. Niitä ei kuitenkaan voi muuttaa todeksi, täytyy tyytyä elämään ja keräämään kokemuksia.

Elä on arkea, rutiineja ja ongelmien ratkomista, huippuhetket ovat harvinaisia juhlia, kohokohtia. Niin myös tunne-elämän puolella.

Ei todellakaan pidä tarttua ensimmäiseen suhteeseensa ajatuksella, että tämän täytyy kestää. Sillähän rajaa elämästään ja sen toisen elämästä pois kaiken, mikä opettaa ja kasvattaa meitä. Kypsiin ihmissuhteiseisiin kasvetaan ja opitaan vähitellen, kuten muihinkin asioihin. Ei rakkaudesta pidetä kiinni kynsin hampain, se on, jos on ollakseen.

Olette ja elätte nyt nauttien niistä hyvistä asioista, joita teillä on, opiskelette elämään vaikeuksien tullen, opettelette kumppanin kunnioittamista ja eroamaankin, jos siltä alkaa tuntua. Kaikki minkä matkalla koette, on eväitä tulevaan.

Elämä ei pääty siihen, että erotaan tai vaihdetaan kumppania, se oikeastaan kuuluu nuoruuteen. Se on kasvamista ja kehittymistä lopulliseen aikuiseen ihmisyyteemme, omaan luonteeseen. Jos olisin mennyt naimisiin ensimmäisen vakavan rakkauteni kanssa, olisin tehnyt itselleni totaalisen väärän valinnan. Sen tajusin vasta myöhemmin, kun mielipaha oli haihtunut. Sen kaverin maailma on kertakaikkisen kaukana omastani, en millään edes pystyisi rakastumaan häneen nyt aikuisena.

Jota elämä sujuu, pitää arvomaailmojen olla samankaltaiset, pystyä olemaan oma itsensä, kunnioittaa toista, haluta samoja asioita. Sen tietää sisimmässään, kun sellaisen ihmisen kohtaa ja on hänen kanssaan ollut jonkin aikaa. Tunne ja tietoisuus siitä kasvaa pikkuhiljaa ja kypsyy päätökseksi aikanaan. Sellainen kestää arjen kolhut ja epämukavuudet, riidat ja mielipide-erovuudet, niistä opitaan yhdessä.

Kenenkään kanssa ei pidä olla tavan vuoksi, mutta ei laittaa itseään myöskään alennusmyyntiin. Tutustua pitää useihinkin, mutta sängyn kautta sitä ei tehdä, siitä seuraa ikävyyksiä.

 

[voi olla]

Ap:lle: Ymmärrän toisaalta miksi pähkäilet, mutta se on turhaa touhua. Elä elämää sen sijaan että vatkaat ja veivaat vivahteita.
Eniten herätti kommenttisi että odotat perhosia vatsassa ja että miehesi tekee sinut onnelliseksi... Tiedoksi: se ei ole miehesi tehtävä. Olet itse vastuussa omasta elämästäsi. Jos odotat perhostunnetta kaiken aikaa, et ehkä ole sisäistänyt aikuisen parisuhteen ideaa. Käy katsomassa Väestöliiton sivuilta parisuhteen vaiheet, se varmasti valaisee aika paljon.

 

["jeesusmummo"]

"Voi olla, että joku rakas kuolee huomenna tai jää ensi vuonna työttömäksi masentuen siitä pahasti tai tapaa unelmien kumppanin, jonka kanssa pettää. Ei sitä koskaan tiedä. Sen vuoksi on parempi elää siten, että nauttii elämästä päivän kerrallaan."

Sain tänään uuden nickin Ellien Kahvitunnilla palstalla. Olen jaaritteleva jeesusmummo.

Ap. sai paljon hyviä ohjeita parisuhteeseen.

Päivä kerrallaan ohje on vanha tuttu minullekin. Nuorena kannattaa nauttia elämästään. Se minuakin on kantanut vaikeat vuodet.

Puolison sairaudelle ei voi mitään. Kaikki on vain otettava vastaan mitä ylhäältä annetaan. Vaikeudetkin kasvattavat. Vaikea uskoa, mutta en ole saanut suurempaa taakkaa kuin olen jaksanut kantaa. Aina on jostain ihmeen kaupalla apua löytynyt.
Pitää vain osata pyytää.

Intohimo on kuluttavaa. Tavallinen arkinen elämä on ihanaa. Pidän eniten maanantaista vaikka silloin olen yleensä täysin tööt väsymyksestä.

 

[Toinen ylianalysoija]

Minulla on samantapainen tilanne suhteessani.

Olen seurustellut monta kertaa ja lähes aina joutunut pettymään ja kokemaan aika koviakin. Nykyinen kumppanini on ensimmäinen jota rakastan ja olen tunteesta täysin varma. Silti epäilen haluanko todella olla loppuelämäni hänen kanssaan. Onko hän sellainen mies jonka kanssa haluan olla? Onko suhteemme liian vaikea? Pelkään, että suhde ei kestäkään ja parin vuoden kuluttua eroamme ja joudun taas löytämään uuden ihmissuhteen ja käymään läpi kaikki ne asiat jotka uuden ihmisen kanssa käy läpi. Olen sen ikäinen, että jos haluan lapsia en voi mielestäni kauhean kauaa enää etsiä "sitä oikeaa".

Olen myös varma että mies rakastaa minua, hän halusi yrittää uudestaan eron jälkeen vaikka tarjontaa varmasti olisi muuallakin. Luottamukseni kärsi suuresti kun erosimme ja siksi minäkin yritän koko ajan varmistella, että haluaahan hän varmasti olla juuri minun kanssani ja koko loppuelämänsä. Mutta eihän sitä voi taata millään. Pakkohan se on vain katsoa miten käy, mutta elää siinä uskossa että suhde kestää. Jos sitä koko ajan epäilee se ei todennäköisesti kestä, koska jatkuva epävarmuus aiheuttaa molemmille niin paljon turhaa stressiä.

Tämä mies ei ole sellainen joka vei jalat altani ja olenkin miettinyt pitäisikö olla niin, pitäisikö yrittää löytää mies jonka kanssa niin käy? Mutta toisaalta en ole sellaista miestä koskaan tavannut, joten ehkä olen vain sellainen ihminen joka on liian varuillaan ihmissuhteissa jotta minulta voisi noin vain mennä jalat alta..? Hänessä on kuitenkin ihania ominaisuuksia ja kuten sanoin, rakastan häntä suunnattomasti, joten yritän tehdä paljon töitä jotta suhteemme toimisi.

Olet vielä tosi nuori, ihan oikeasti, ja varmasti median kuva suhteista ja siitä minkä ikäisenä mitäkin pitäisi olla plakkarissa vaikuttaa ajatuksiisi kuten meillä kaikilla. Itsekin olin 24-vuotiaana ihan erilainen. Jos sinua oikeasti ahdistaa tosi paljon, niin ehkä on paras erota. Vaikka suhde voisi toimia, ei kannata stressata itseään loppuun jos on epävarma olo. Aivan varmasti on olemassa joku toinen yhtä hyvä, en voi uskoa että kaikille olisi vain se yksi oikea. Yhden kanssa elät yhdellä tavalla, toisen kanssa toisella ja kummatkin voivat olla yhtä onnellisia suhteita. Kaikkien kanssa on omat yhteiset asiat ja arvot.

Minun mieheni on hyvin erilainen kuin minä ja minäkin unelmoin välillä siitä sosiaalisesta, iloisesta, menevästä miehestä jonka kanssa on aina niiin ihanaa Kaikkihan sellaisen kumppanin haluavat. Mutta en ole itsekään sellainen vaikka varmasti mieheni toivoisikin. Siksi yritämme sopeutua toisiimme tällaisina kuin olemme.

Toivottavasti saat mielenrauhan - tiedän millaista on kun aika menee analysoimiseen ja turhautumiseen :/ Yritä rauhoittua suhteessa, yritä olla vaikka kuukausi miettimättä oletteko loppuelämänne yhdessä tai oletko rakastunut. OLE vaan suhteessa ja yritä pitää hauskaa ja keskittyä siihen miksi miehesi on ihana. Ehkä se laukaisee tilanteen ja huomaat, että stressisi aiheutti tuon nykyisen tilanteen turhaan.

Kaikkea hyvää

 

[toinen ylianalysoija]

Ajattelin vielä lisätä, että en ollut ensimmäisen seurustelukertamme aikana varma olenko tosiaan rakastunut vaikka oletin että olen. Tunsin, että suhde oli "enemmän" kuin aikaisemmat, mutta kun en ollut rakastumista kokenut en ollut varma ja se tuntui oudolle. Varmuus tuli vasta erossa olon aikana.

 

[Analyytikko]

Kiitos kirjoituksestasi Toinen ylianalysoija Ahdistus meni jo ohi (ainakin tällä kertaa..), eilen meillä ole taas tosi hauskaa yhdessä ja tuntui hyvältä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan meidän suhteen. Tiedän olevani kokematon. Enkä oikeasti usko, että mies tekee naisen onnelliseksi vaikka elämä muuten olisi miten surkea tahansa. Minulla oli lähinnä sellainen kuva, että mies oli ainoa asia, mikä elämästäni "puuttui", ja kun katsoin muita pareja ajattelin että no tietysti toi on onnellinen kun on mies, joka rakastaa vaikka mikä olisi. Enkä vakavissani usko, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat täydellisiä ja jatkuvasti hyvällä päällä, mutta siltihan olisi kiva, jos mulla olisi sellainen mies. Haen siis tavallaan täydellisyyttä vaikka tiedän, ettei sellaista ole, eli en pysty olemaan täysin onnellinen vaikka vierelläni on mahtava mies. En myöskään ole täysin tyytyväinen opintoihini esimerkiksi, vaikka valmistuisin muita nopeammin ihan hyvään ammattiin ja saisin hyvän harjoittelupaikan. Se ei riitä, mikään ei riitä, aina on olemassa jotain parempaa, ja silloin haluan sitä. En tiedä päteekö tämä sinuun Ylianalysoija, mutta kiva kuulla, etten ole ainoa joka kamppailee näiden analyyttisten aivojen kanssa, minusta se ei aina ole kauhean hauskaa...

Halusin vielä lisätä, että vaikka toiset rakastuvat palavasti ja jalat viedään alta, en usko, että sellainen on välttämätön. Toiset rakastuvat eri tavalla. En usko, että aina olisi parasta erota miehestä, jonka kanssa täsmälleen näin ei käy(nyt) ja hakea sitä totaalista huumaa ja täydellisiä tunteita, josta jotkut puhuvat. Luulen, että sellainen voi tulla kenen kanssa tahansa, mutta tulevaisuus on sitten toinen asia. Miestä, joka pettää tai ei oikein välitä, on helpompi juosta perässä ja tuntea kaipaavansa ja siten ehkä rakastavansa, kuin miestä, joka on turvallisesti vieressä myötä- ja vastatuulessa. Näin ainakin minun hyvin lyhyellä kokemuksella ja analyysieni lopputuloksena.