Ahdistus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuskaa(ko)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuskaa(ko)

Vieras
Tämä raskaus on niin toivottu ja odotettu...

Nyt sen edetessä on tullut kamala ahdistus oman olon suhteen...ei mahdu vaatteet päälle, olen niin iso, on niin kuuma, olen läski...voi taivas sentään että on huono olla..

Ihan tosissani olen!
Oletteko muut kokeneet samaa?
Tänäänkin aamulla itkeskelin vaatekomerossa kun ei löydy sopivaa vaatetta kun olen taas lihonut eilisestä, ei mene housut kiinne.

Tosissani en nyt kaipaa mtn kritisointia että tiesit mitä odottaa ja itsepä olet tuossa tilassa...ei kiitos....
Tiedän että nyt pitäisi nauttia täysillä, mutta minkäs teet kun ei nyt voi olla yhtä hyvässä kunnossa kuin viime kesänä..ja se aina joskus masentaa..

Todellakin rakastan tätä mahaani ja lasta siellä mutta kun täytyy ulos lähteä niin voi ITKU...
 
""Tiedän, että nyt pitäisi nauttia täysillä"". No hei, ei todellakaan tarvitse nauttia. Ei tämä raskaus mitään iloista ja onnellista ja harmitonta suorittamista ole. Siihen kuuluu ihan normaalisti v----tus siitä, ettei voi kumartua lattialle tai ettei saa housuja kiinni tai että on jatkuva oksetusolo. Kyllä se olotila siitä aikanaan korjaantuu ja eiköhän kaikki käy läpi tuon suunnattoman harmituksen.
 
Ihan samat fiilikset...Vaikka rakastankin vauvaani ylikaiken,eihän se ahdistus hänen vikansa ole...
Muta myös itse ajattelen että kumpa olisin kesäkunnossa,ja saisi pukeutua minareihin ja kaikkiin ihaniin kesävaatteisiin samoin kuin viime kesänä...Itse on rv 33+2,ja olen jo tosi iso..=o).
Mutta ajatellaan että ensi kesänä olemme jo ""sutjakkaammassa"" kunnossa.
Jakselemisia sinulle!
 
Ymmärrän toisaalta. Mutta en oikein tajua, sitä, että ihan oikeasti naisetkin ilmoittavat lihoneensa.

Eikös se ole vauva mikä kasvaa ja pakottaa vatsan venymään ja kasvamaan. Eihän raskauden aikana varsinaisesti tuota tahtia liho!

Samaten hormoonit aiheuttavat sen, että selluliittia tulee! Kun se on niiden tehtävä, kerätä äidin vartaloon ""vararavintoa"" imetystä varten.

Toki onhan niitäkin ketkä samanmukaisesti lihovat. Mutta eikös se ole se vauva mikä kasvaa, eikä ""läski"" mikä sitä mahaa kasvattaa.

Jotenkin itseni on vaikea mieltää, raskaudesta ja kasvasta vauvasta aiheutuvaa mahaa, ""lihavuudeksi"".
 
Mun mielestäkään tämä odotusaika ei todellakaan mitään ihanaa ole. Mä en kuulu niihin ihmisiin, jotka hymy naamalla hieroskelee mahaansa 24/7, vaikka toki rakastan yli kaiken mahassani asuvaa pikkuista, joka on erittäin toivottu ja haluttu.
Mua ei kylläkään lihominen ahdista, vaan selkäkipu, jatkuva itkun tuhertaminen ja riittämättömyyden tunne, suonikohjut, tunne siitä että kohta repeää nahka, hikoilu etenkin nyt kun alkoi nämä lämpimät säät, työpäivän jälkeen on piesty olo ja se että lapsi potkii niin, että kohta on kylkiluut poikki ja ja suurimpana ahdistuksen aiheena alituinen huoli siitä, että onko vauvalla kaikki hyvin. Sairaalassa olen joutunut ravaamaan melkein kuukausittain.
Mä en todellakaan pysty yhtään olemaan onnellinen ja hipelöimään vauvanvaatteita, ostelemaan sänkyjä sun muita monta kuukautta etukäteen ja ajattelemaan, että kohta mulla on vauva, koska pelkään koko ajan, että jotain tapahtuu.. Kaipa tämä jollekin sitten yhtä herkkua ja autuutta on, mutta ei minulle. Tiedän kyllä, että tulos tulee varmasti olemaan kaiken tämän väärti ja tuskainen odotus palkitaan, mutta tuskaista tämä kyllä onkin..
Nauti Raskaudestasi sanotaan, mutta mitä helvettiä sillä oikein tarkoitetaan..
Toivotaan että aika kultaisi muistot, ettei tämä lapsonen jäisi meidän ainokaiseksemme, mutta ihan pieneen hetkeen en tähän 10 kuukauden kidutukseen lähde!!
 
Jeps,sama täällä!! Alusta saakka tuskaillut kun on niin lihava olo. Vaikka paino noussut n 6 kg (23+1), mutta silti se tuntuu ja mielestäni näkyy koko maailmalle. Kaverit sanoo,että maha on kaunis ja paskan marjat se mikään kaunis ole vaikka siellä olisi sata vauvaa. Harmittaa kun ei osaa olla silleen et hällävälii mä oon raskaana ja mulla on maha...ja sit reidet blaah!!!

Mulla kans joka päivä tuskailuu vaatteiden kanssa,et mitäköhän sitä tänään päälle laittaisi...eikä koht hirveest vaihtoehtoja jää.

Mä ootan vaan että tää kesä menee todella nopeesti...
Koittakaa muutkin jaksaa,ei tässä muu auta ja kiva kuulla et muilla on samoja fiiliksiä kun mulla,kun täällä vaan hehkutetaan sitä raskaana olon ihanuutta.
 
Voi ihanaa...

ette uskokaan kuinka ihanaa on kun en olekaan yksin...
onhan tämä raskaus ihanaa, siinä mielessä että sen lopputulos on täydellinen...mutta se, että moni aina huomauttelee..heh, oletpas lihonut sitten viime näkymän..
muutenkin itku herkässä niin tämäkin sitten vielä...
selluliitit pursuaa mielestäni, ja vaatteet ahdistaa mutta ilman niitäkään en suostu kulkemaan..

koitellaan vain jaksella..
 
joo ei sitä ihan ilman vaatteit viitti kulkee tuol ulkona :-) vaik se olis ehkä se helpoin vaihtoehto, mut voi olla et tulis aika nopsaa valkotakkiset...heh. No sittenpähän sais oman pyöreen pehmeen huoneen missä vois olla rauhassa selluliittijen kanssa...:-)
 
Jeps vanhemmalle: No kyllä sitä monet tai oikeastaan kaikki ihan lihoo raskauden aikana ja se kuuluu asiaan. Ei sen nyt pelkästä vauvasta se painonnousu tule!

Jos vauva painaa syntyessään n .3-4 kiloa, istukka ja lapsivesi kilon pari yhteensä, niin mistähän ne usein kymmenen tai enemmän ylimääräistä kiloa sitten tulevat elleivät myös 'läskistä' ja turvotuksesta?! Vai luuletko että se vauva painaa 10 kiloa? Useimmilla kuitenkin se painonnousu on jotain 10-15 kilon luokkaa raskausaikana. Äidin keho kerää vararavintoa vauvan imettämistä varten.

 
Ihana kuulla, että muillakin on samoja fiiliksiä! :) Olen lukenut useammasta paikasta, että moni raskaana oleva nainen kokee itsensä todella seksikkääksi. Luulin olevani jotenkin outo, kun minusta olen lähinnä ällöttävä, hikoilen koko ajan, karvat kasvaa kohisten, on vaikea hengittää, selluliittiä on tullut takapuoleen, peräpukamat vaivaa, mitkään vaatteet ei mahdu enää päälle, en pääse enää kunnolla sohvalta ylös jne, jne... Olen toki ylpeä kasvavasta mahastani ja odotan innolla vauvan syntymää, mutta joinain päivinä meinaa itsesääli vallata.
 
Itselläni jo valmiiksi tuota takamusta ja reittä löytyy,mutta raskauden aikana ei kauheasti ole nuo paikat kasvaneet,kilot lähinnä n12kgkyllä näkyvät niin selvästi masun kohdalla kertyneenä:) viime viikolla ostin bikinit ja otimme vallan ihania bikinikuvia kasvaneen masun kanssa,kyllä sitä niin nauttii vaan tuosta kauniisti pyöristyneestä masusta bikinitkin päällä:)!!!! olo itsellä ollut kyl tosi hyvä et ei valittamista ja joudun kyl myöntämään et raskaus ollu minulle kyllä ihanaa aikaa,ei vaivoja ole ollut...pikkusen tuo masu nyt tiellä. Peilin edessä tulee ihailtua masua monta kertaa,kiloista en nyt niin välitä vaikka niitä tullutkin aika tavalla,se on sen arvoista nautin kyllä kasvavasta masusta!!! Koittakaa jaksella kasvavien masujen kanssa,kyllä se siitä viel iloksi muuttuu!!!

tyttö82 31+4
 
Minä liityn tähän samaan kerhoon. Itselläni raskaus on sujunut todella hyvin(rv 23) - ei edes pahoinvointia ole ollut. Silti koin aikamoista ahdistusta, kun vyötärö alkoi katoamaan ja muutuin lihavaksi tantaksi. Mieskin leikillään ja täysin hyväntahtoisuuttaan kiusoitteli minua paksukaiseksi ja sitten tuli vielä tunne, että häntäkin alkoi sänkyhommat kiinnostamaan yhä vähemmän oman ulkonäköni vuoksi. Jonkun riidan jälkeen sitten annoin tosiaan tulla ulos, että miltä tämä tuntuu. Silti en saanut miehestä irti, että miksi sänkyhommat eivät enää kiinnostaneet. Nimittelyt kyllä loppuivat.
Kaikki oppaathan pursuavat lauseita, että keskiraskaus on ns. raskauden kuherrusaikaa, 'nauti raskaudesta' , nainen on hehkeimmillään yms., mutta sitä hehkeyttä tosiaan tässä vielä odotellaan. Nyt kun vatsa on alkanut muistuttamaan yhä enemmän odottavan äidin vatsaa, olen kyllä huomannut rauhoittuneeni henkisesti. Nyt vatsaa ei voi enää peittää vaatteilla, mutta myös ulkopuoliset jo näkevät selvästi, että kyse ei ole normaalista lihomisesta.
Tässä sitä odotetaan pelon sekaisin tuntein, että mikä olotila siellä vielä odottaakaan, kun rv:t ylittävät 30:n...
 
Kiitos alkuperäiselle hyvästä aloituksesta. Ihanaa huomata että en ole yksin. Eilen juuri itkeskelin ilman mitään järkevää syytä (ei TODELLAKAAN minun tapaistani) ja mietin pettääkö mieheni minua, kun olen tällainen valas. Mitään syytä moiseen epäilyyn ei ole, paitsi oma epävarma oloni.

Nauran aina p***aiset naurut kun luen naistenlehdistä, kuinka odottava äiti on hehkeimmillään ja oikein hehkuu raskauden onnea. Ja kaikki miehet ovat hulluina pallomahoihin. Joopa joo! MInulla on paljon miespuolisia ystäviä ja voin kertoa, että raskaana olevat naiset ovat useimpien miesten mielestä korkeintaan hellyttäviä, mutta EIVÄT seksikkäistä (vaikka omalle vaimolle väitettäisiin muuta).

No, kaipa tämä tästä
 
Minäkin liityn tänne joukkoon, jotka eivät tulle olevansa hehkeimmillään nyt raskausaikana. Mulla on tismalleen samanlaisia ajatuksia kuin monella muilla edellä kirjottaneista. Minäkin ajattelin kun yleensä lukee näitä palstoja ja on nähny valmennusryhmissä ja kaveripiirissä ylitsepursuavaa onnea ja hirveää höpötystä heti alusta alkaen kaikista vauvatavaroista yms. Itselläni ei ole ollut koko aikana mitään ""hehkeää"" oloa enkä ole hiplannut kaupassa vauvanvaatteita. Mulla on jo rv 35 ja risat ja olen saanut hankituksi vaan sängyn ja vaatteet (sain kavereilta). Vaunut ja turvakaukaloki puuttuvat näistä ns. ""pakollisista hankinnoista"".. En tiiä onko se jotaki pelkoa ettei kaikki olis kohdallaan kun jättää viime tippaan kaikki vai mikä lie.. snif.. Tämäki lapsi on meille toivottu ja hyvä parisuhde on jne. mutta silti olen tämmönen ""outo lintu"".. Lisäksi minun miehellä on entisestä suhteesta pari kersaa, jotka tavallaan ""sotkee"" minun ajatuksia.. Minäkään en kaipaa tähän mitään jaaritusta, että itseppähän tiesit mihin ryhdyt, mutta siitä huolimatta olen välillä näidenki takia tosi maassa, vauvan isällä ei ole aikaa paneutua täysin minun ja vauvan asioihin näiden aikasempien takia ja mulle tämä kaikki on niin uutta ja vierasta ja hieman jännittääkin/pelottaakin synnytykset ja tuleva aika vauvan kanssa. Hän on jotenki niin turtunu jo kaikkeen, mikään ei ole uutta eikä hän oikein minusta ole kiinnostunut koko asiasta (väittää kyllä olevansa, ei vaan kuulemma viiti stressata turhaa). Täytyy tässä välissä sanoa, että mieheni oli se joka ruinasi tätä lapsen tekoa jo reilun vuoden verran ennen ku annoin periksi, joten tämä ei ollut alunperin minun idea, sen reilun vuoden jälkeen kuitenkin yhdessä päätettiin tästä vauva-asiasta. Ja se mikä vielä ärsyttää tässä kun on miehellä näitä aikasempia, niin se, että eilenki ku käytiin yhden tuttava pariskunnan luona kylässä, niin he alkavat vertailla, että tästä tulevasta tulee varmaanki samanlainen ku niistä aikasemmista ja on varmaan yhtä villi jne. Minä koen tämmöisen verrtailun loukkauksena, tällä meidän vauvalla ei ole mitään tekemistä sillä millaisia kersoja mieheni on exänsä kanssa tehny!! Sain hillittyä kylässä itseni, mutta kotimatkalla itkin... ja olen vieläkin maassa.. Mulle ei tulis mieleenkään ruveta vastaavanlaisessa tilanteessa oleville esittämään tuommosia vertailuja yms. Minä rakastan miestäni, mutta välillä tuntuu, että parempi olis lähteä omille teilleni, eikä enää koskaan sotkeutua yhteenkään mieheen. Tämä aviomieheni on kuitenki parasta mitä minun elämässä on ollut/on lukuunottamatta tätä hänen menneisyyttä.. Sitä vaikka kuinka hyväksyy toisen menneisyyden niin tulee hetkiä jolloin kiroaa kaiken toiselle puolelle maapalloa. Meille ei tule koskaan ydinperhettä, mitä toivoin niin kovasti, koska omani ja sukulaisteni perheet (muutamien) olivat rikkonaiset. Saan aina elää mieheni exeukon ja niiden kersojen ehdoilla. Ja minun pitää sopeutua siihen, että mieheni jakaa elämänsä heidän kanssaan, tapaa exäänsä ja kersoja ja minun on tavallaan selvittävä enemmän yksin vauvan kanssa... Ehkä syy miksi, en lähtenyt jo vuosia sitten tästä meidän avioliitosta on se, että rakastan todella miestäni, olen sanonut hänelle, että jos en rakastas ja kunnioittaisi häntä niin paljon niin olisin lähtenyt jo heti tästä suhteesta... Ehkä jos rakkautta riittää niin tätä jaksaa. Toivon, ettei tähän tule ns. ""saarnaviestejä"", sillä heti varmaan luullaan tarkempia taustoja tietämättä, että minä olen joku kodinrikkoja, mutta ehei, mieheni oli ollut ""vapaana"" jo kauan ennen kuin tapasimme..
 
Must on kans tullut vainoharhanen. Minusta tuntuu että mieheni kuolaa jokaista hoikkaa vastaantulevaa naista,vaik todellisuudessa minä niitä kateellisena tuijotan...on tää hullua. Olis ihanaa päästä koko kesäx mökille missä vois sitten ihan rauhassa rantautua,kun valas ja laskee päiviä... Sit tää ummetus viel lisää tätä tukalaa oloa. On todellakin hehkeys kaukana!! Voi että rupes ärsyttää kun neuvolatäti sano että olen onnellinen kun olen kesällä raskaana, kun voi vaan heittää ison t-paidan päälle ja löysät housut!! Hei haloo!! Sehän se vasta hehkee näky oiskin!!

Mä oon kans miettinyt,et mitä tää on sit raskausviikolla 30,mut sit lohduttaa kun ei oo enää ku 10 viikkoo kestämistä...
 
Mä olin raskauden alussa aivan kauheessa kunnossa, voin siis tosi pahoin ja olin koko ajan valkoinen kuin lakana. Keskiraskuadessakin pahoinvointi oli vielä mukana ja kirosin kyllä myös noi ""keskiraskaudessa äiti voi hyvin ja plaa plaa"" jutut, kun tosiaan hehkumiset oli kaukana. Mutta ehkä raskausviikko 25 jälkeen olen sitten ollutkin tosi hyvässä kunnossa suhteessa. No, en kyllä mielestäni vieläkään hehku, mutta kun ruoka maistuu ja olokin on hyvä niin tää on ihan luksusta verrattuna tohon alkuun ja puoliväliin.

Muakin ärsytti tosi paljon kommentit ""ahaa sä voitkin jo paksusti"" yms. Ja kaikkein innokkaimpia mahan kasvuun puuttujia ovat olleet itse ""normaaleina"" ylipainoiset ihmiset. Musta tuntuu, että ne saavat siitä jotain mielihyvää, kun mullakin on nyt ekaa kertaa elämässä maha... No, onneksi pääasiassa kommentit ovat olleet kannustavia.

 

Yhteistyössä