Ahdistuskohtauksi naurettavasta syystä

[parempi yksin]

[QUOTE="vieras";24174200]Voi hyvää päivää.
Paniikkihäiriöstä kärsimisessä ei ole mitään "lapsellista".
Ap.n kohdalla kyse voi olla tästä tai sitten ihan vaan liiasta stressistä joka saa reagoimaan anoppiin noin.
Ihan tk-lääkärille minä suosittelisin menemään,psykiatrille ei noin vain marssitakaan.[/QUOTE]


Itse sain kuunnella kotona huutoa, väkivaltaa, mykkäkoulua jopa viikkoja. En yhtään jaksa, kun ahdistaa. Raskaan tunnelman vuoksi erosin miehestänikin, vaikkei hän väkivaltaa käyttänyt, ei vain puhunut, niin ahdistavaa.
Uutta suhdetta en edes uskalla aloittaa, koska aina tulee jotain. Haluisin puhua asiat heti halki, poikki ja pinoon, ilman huutoa, mykkäkoulua.

 

["madame"]

no mä en vaan pysty ymmärtämään sitä miten joku voi olla aikuisena sellanen että pelkää jos joku tuttu huutaa. älytöntä, huutaminen ei oikeesti tunnu juuri miltään,jos siihen suhtautuu niin.

minusta on normaalimpaa joskus menetää hermonsa kuin aina hissutella,peittää tunteita yms. tiedän niitäkin hmisiä ja psykiatriselle ovat päätyneet(siis nämä jotka ei tuo negatiivisia tunteita millään tavalla julki)

no joka tapauksessa en käsitä miten kukaan aikuinen voi olla niin pelkuri että menee lukkoon jos joku huutaa(tai korottaa ääntään). ja minä sentään olin koko peruskoulun ajan ujoin tyttö,hiljaisin.

sanot anopillesi että ole hiljaa.huuda vaikka se. sekin on terveempää kuin hankalan tilanteen välttely. joo eihän sun tartte tekemisissä olla. mut pitäs sitä elämää kestää.

 

[Mieki]

Huh. On sulla ap. raskas tilanne kaikin puolin. Luulen että yksi syy paniikkikohtauksiisi on se, ettet näyttäisi pystyvän vetämään rajoja siihen miten sua saa kohdella. Anoppisi kuulostaa erittäin epätasapinoiselta. Jos kerran olet yrittänyt sopua ja selvittelyä mun mielestä sulla on täysi oikeus ja velvollisuus itseäsi kohtaan pistää välit poikki. Tämä koskee myös lastasi. Hän saa huonon mallin siitä miten hänen äitiänsä saa kohdella. Joudut ilmeisesti olemaan pakostakin tekemisissä, mutta minä ilmottaisin anopille uudet kuviot(eli sen ettet aio olla tekemisissä kuin pakosta ja yhtään kettuilua et kuuntele). Jos (kun) hän jatkaa käytöstä, postut aina paikalta. Sun ei tarvi vastata puheluihin. Ymmärrän että olet pahoillasi lapsen ja mummon suhteesta mutta syyllinen tähän on mummo itse käytöksellään. Tsemiä, olet muutenkin kovilla miehesi sairauden vuoksi, minimoi kaikki muu ikävä! Ja juttele ihmeessä neuvolassa paniikkikohtauksistasi, siihen auttaa keskusteluapu ja ei liveä lääkityskään välttämättä pahaksi ole.

 

[Mieki]

Ihmisiä ahdistaa erilaiset asiat ja ihmisten herkkyydessä (ja empatiakyvyssä) on eroja. Se ei ole elämän kestämistä että kattelee assholeja. Joita muuten on niinkin paljon, koska muut antavat heidän olla sellaisia. Vaan ei tarvi. Ihminen saa määritellä millaista itseään kohdistuvaa käytöstä hän kattelee. Jos toinen ei sitä ymmärrä (ei halua ymmärtää) se on hänen häpeänsä.

 

[Ei naurata syy, todellista]

Hei ap! Loukkaannut siksi, kun anoppisi kohdistaa sinuun persoonaasi solvaukset. Siksi. Tiedän, koska samaa olen kokenut myös, en anopin suhteen vaan appiukon. Se, että et tee kuten sinun odotetaan tekevän ei anna oikeutusta solvata sinua huutamalla. Huutaa voi monella lailla, ken tietää, tietää mitä tarkoitan. Pahaa oloa voi purkaa huutamalla, silti toisen persoonaa mollaamatta. Voi riidellä asioista, ei toisen ominaisuuksista. Voit löytää apua psykoterapiasta. Mene ensin tk-lääkärin juttusille, ehkä pääset sieltä tai edes psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle. On aikaa kelata asioita ja saat asiaan ammatillisen näkökulman.

Älä jätä asiaa tähän, se kostautuu myöhemmin pahemmin. Ehkä jopa fyysisenä sairautena, mikäli et nyt kuuntele itseäsi. Tsemiä!

 

[rops]

[QUOTE="madame";24174911]no mä en vaan pysty ymmärtämään sitä miten joku voi olla aikuisena sellanen että pelkää jos joku tuttu huutaa. älytöntä, huutaminen ei oikeesti tunnu juuri miltään,jos siihen suhtautuu niin.

minusta on normaalimpaa joskus menetää hermonsa kuin aina hissutella,peittää tunteita yms. tiedän niitäkin hmisiä ja psykiatriselle ovat päätyneet(siis nämä jotka ei tuo negatiivisia tunteita millään tavalla julki)

no joka tapauksessa en käsitä miten kukaan aikuinen voi olla niin pelkuri että menee lukkoon jos joku huutaa(tai korottaa ääntään). ja minä sentään olin koko peruskoulun ajan ujoin tyttö,hiljaisin.

sanot anopillesi että ole hiljaa.huuda vaikka se. sekin on terveempää kuin hankalan tilanteen välttely. joo eihän sun tartte tekemisissä olla. mut pitäs sitä elämää kestää.[/QUOTE]

No, eihän kaikkien tarvikaan ymmärtää. Minulla oli samatilanne, kuin aapeellä on, tosin eri asiat siihen vaikuttivat.

Ei se ole pelkuruutta, vaan ihan jotakin muuta.

Aapee, mene aikanaan sinne lääkäriin, se pahenee vain vuosien myötä. Minulla on eläkepaperit vetämässä.

 

["a.p"]

Ihmisiä ahdistaa erilaiset asiat ja ihmisten herkkyydessä (ja empatiakyvyssä) on eroja. Se ei ole elämän kestämistä että kattelee assholeja. Joita muuten on niinkin paljon, koska muut antavat heidän olla sellaisia. Vaan ei tarvi. Ihminen saa määritellä millaista itseään kohdistuvaa käytöstä hän kattelee. Jos toinen ei sitä ymmärrä (ei halua ymmärtää) se on hänen häpeänsä.

Palasin vielä lukemaan vastauksia. Kiitos kaikista.

On muuten pakko kommentoida, tuohon "-- koska muut antavat heidän olla sellaisia--". Mitä tässä olen katsellut niin juuri niin se on anopin kanssa. Hänen lapsensa myötäilevät häntä kaikessa, miesystävän kanssa vaikka keskenään räyhäävät niin se mies sitten lopulta hyssyttelee. Itse asiassa minä taidan olla ainut joka hiljaisuudessani olen pysynyt kannassani enkä ole koettanut rauhoitella anoppia tai muuten hyssytellä. Ja sekös häntä kismittää etten alistu niinkuin hänen lapsensa.

Hassua on muuten se, että vaikka anoppi holhoaa poikaansa, miestäni, niin mieheni ei koe äitiään läheisenä.