Minulla on semmoinen "ongelma", etten voi sietää paikoillaan olemista pitkään. Olen tottunut pienen ikäni reissaamaan, mummolareissuilla käytiinkin entisen miehen aikaan joka toinen viikko (yht. 700km matkaa), ja kun ei mummoloissa oltu niin muutenkin tykättiin käydä esim. helsingissä shoppailemassa.
Sitten kun jäin yksin, niin sama meno jatkui. Eli todella paljon on tullut reissattua..
Nykyisessä elämässä reissataan vähemmän. Alkuunsa n. joka kolmas-neljäs viikko.. Ja sit loppuraskaudesta lopeteltiin reissaaminen. Nyt on sit 1v2kk vanha toi kuopus ja reissataan ehkä n. joka 1,5kk välein mummoloihin jne..Tällä hetkellä on n 2,5kk edellisestä reissusta ja mulla meinaa seinät kaatua päälle täällä kotona ja tässä kaupungissa. Tuntuu, että ois ihan pakottava tarve päästä jonnekin. Esim. Lahteen shoppailemaan päiväksi (parin tunnin ajomatka) tai sit sinne hesaan shoppailemaan tms.. Ei yhtään nappaisi olla kotona ja kotikaupungissa, mieletön "ikävä pois"..
KRÄÄÄÄK. Tuntuu, että seinät tosiaan kaatuu päälle, mies ei jaksaisi lähteä yhtään minnekään ja kuulema lasten kans ei oo asiaa lähtee minunkaa minnekään. Pitäs yksin lähteä..Ja siinä on kauhee kynnys jotenkin. Haluaisin seuraa mukaani.. Ja kukaan ei nyt oo kiinnostunu lähtemään, keltä oon kyselly. :headwall:
Miten ihmeessä mie pääsen taas tän lähtemisvimman yli?
Sitten kun jäin yksin, niin sama meno jatkui. Eli todella paljon on tullut reissattua..
Nykyisessä elämässä reissataan vähemmän. Alkuunsa n. joka kolmas-neljäs viikko.. Ja sit loppuraskaudesta lopeteltiin reissaaminen. Nyt on sit 1v2kk vanha toi kuopus ja reissataan ehkä n. joka 1,5kk välein mummoloihin jne..Tällä hetkellä on n 2,5kk edellisestä reissusta ja mulla meinaa seinät kaatua päälle täällä kotona ja tässä kaupungissa. Tuntuu, että ois ihan pakottava tarve päästä jonnekin. Esim. Lahteen shoppailemaan päiväksi (parin tunnin ajomatka) tai sit sinne hesaan shoppailemaan tms.. Ei yhtään nappaisi olla kotona ja kotikaupungissa, mieletön "ikävä pois"..
KRÄÄÄÄK. Tuntuu, että seinät tosiaan kaatuu päälle, mies ei jaksaisi lähteä yhtään minnekään ja kuulema lasten kans ei oo asiaa lähtee minunkaa minnekään. Pitäs yksin lähteä..Ja siinä on kauhee kynnys jotenkin. Haluaisin seuraa mukaani.. Ja kukaan ei nyt oo kiinnostunu lähtemään, keltä oon kyselly. :headwall:
Miten ihmeessä mie pääsen taas tän lähtemisvimman yli?