V
"vieras"
Vieras
Mikä noissa meidän lapsissa on vikana?
Vanhin aloitti ammattikoulun nyt. Kiusattiin koko yläasteen ajan. Oli oireita masennuksesta ja kävi nuorten psyk polilla arvio käynnit. Mitään jatkotoimia ei sit kuitenkaan sovittu.
Purki sitten kotona sen raivon ja turhautumisen. Lapsella ei tällä hetkellä yhtään kaveria. Veljien kanssa nyt ajoittain on, mutta ei se ole sama kuin oikeat kaverit.
Nyt tuolla uudessa koulussa tutustumassa muutamaan kivaan tuntuiseen tyyppiin. Äitinä niin toivoisin että vihdoin löytäisi edes sen yhden kaverin elämäänsä.
Poika on kuin eri ihminen mitä viimeiset kolme vuotta ovat olleet. Lapsesta löytyy jälleen iloa ja innostusta asioihin. Eli hänen osaltaan kaikki menossa parempaan suuntaan.
Tyttö aloitti viidennen luokan. On pienessä kyläkoulussa jossa viides ja kuudes luokka ovat samassa. Ongelmia oli jo silloin kun tämä sama kokoonpano oli kolmannella ja neljännellä.
Nyt ne ongelmat tulivat sitten rytinällä takaisin vaikka viime vuosi oli rauhallista.
Tytöllä on yksi kaveri jonka kanssa ovat olleet vauvasta asti tekemisissä. Nyt vaan näitä kahta ei huolita mukaan mihinkään. Puhutaan pahaa selän takana, ei oteta porukkaan jne.
Tyttö sitten kehittänyt puolustukseksi sen että käy sanomassa kaikesta opettajalle eli kantelee. Ja se ei auta kyllä asiaa yhtään. Tuntuu että tytöllä on jo vääristynyt kuva siitä mikä on normaalia ja mikä kiusaamista.
Yhdysluokassa pari todella vahvaa persoonaa joilla kummallakin oma kaveripiiri ja kun ei kuulu kumpaankaan niin joutuu sitten vuoron perään molempien porukoiden hampaisiin.
Ja viimeisenä sitten tuo kolmas luokkalainen. Ongelmat alkoivat viime keväänä. Siihen asti luokan pojilla ollut tosi tiivis ja hyvä porukkahenki. Yhtäkkiä sitten kaksi pudotettiin porukasta pois. Toinen äänekäs ja levoton hulivili. Toinen tuo kaveriporukassa suht arka meidän poika.
Välillä nämä kaksi leikkivät yhdessä ja välillä sitten tuo toinen pääsee tuonne muiden porukkaan mukaan ja poika jää yksinään.
Nyt ollut taas viikon verran kaikkea pientä. Heitellään lakkia ja kenkiä niin ettei toinen saa niitä. Tönitään vähän ohimennen. Kuljetaan perässä ja soitetaan suuta niin kauan että toisella menee hermot.
Pahinta tässä kaikessa ehkä se että vanha lapsuuden paras kaveri on tuossa porukassa joka ei enää ota mukaan.
Lapsi on kotona jatkuvasti pahalla päällä. Joka ikinen päivä raivoaa läksyjen kanssa (vaikka osaa ne) ettei tee niitä kun ei enää mene kouluun.
Sydäntä raastaa kuunnella kun tulee koulusta. Joko toinen on kuin myrskyn merkki kun taas on kiusattu. Ja vielä enemmän raastaa se kun toinen tulee onnellisena että tänään ei kiusattu ja oli joku kaverinakin. Kun tietää että seuraava päivä on taas ihan erilainen.
Sitä vain niin toivois ettei lapsen tarvis tälläista kokea.
Äsken kirjoitin noiden vitos ja kolmas luokkalaisten opettajille asiasta. Mutta aika sidotut ne on opettajienkin kädet
Vanhin aloitti ammattikoulun nyt. Kiusattiin koko yläasteen ajan. Oli oireita masennuksesta ja kävi nuorten psyk polilla arvio käynnit. Mitään jatkotoimia ei sit kuitenkaan sovittu.
Purki sitten kotona sen raivon ja turhautumisen. Lapsella ei tällä hetkellä yhtään kaveria. Veljien kanssa nyt ajoittain on, mutta ei se ole sama kuin oikeat kaverit.
Nyt tuolla uudessa koulussa tutustumassa muutamaan kivaan tuntuiseen tyyppiin. Äitinä niin toivoisin että vihdoin löytäisi edes sen yhden kaverin elämäänsä.
Poika on kuin eri ihminen mitä viimeiset kolme vuotta ovat olleet. Lapsesta löytyy jälleen iloa ja innostusta asioihin. Eli hänen osaltaan kaikki menossa parempaan suuntaan.
Tyttö aloitti viidennen luokan. On pienessä kyläkoulussa jossa viides ja kuudes luokka ovat samassa. Ongelmia oli jo silloin kun tämä sama kokoonpano oli kolmannella ja neljännellä.
Nyt ne ongelmat tulivat sitten rytinällä takaisin vaikka viime vuosi oli rauhallista.
Tytöllä on yksi kaveri jonka kanssa ovat olleet vauvasta asti tekemisissä. Nyt vaan näitä kahta ei huolita mukaan mihinkään. Puhutaan pahaa selän takana, ei oteta porukkaan jne.
Tyttö sitten kehittänyt puolustukseksi sen että käy sanomassa kaikesta opettajalle eli kantelee. Ja se ei auta kyllä asiaa yhtään. Tuntuu että tytöllä on jo vääristynyt kuva siitä mikä on normaalia ja mikä kiusaamista.
Yhdysluokassa pari todella vahvaa persoonaa joilla kummallakin oma kaveripiiri ja kun ei kuulu kumpaankaan niin joutuu sitten vuoron perään molempien porukoiden hampaisiin.
Ja viimeisenä sitten tuo kolmas luokkalainen. Ongelmat alkoivat viime keväänä. Siihen asti luokan pojilla ollut tosi tiivis ja hyvä porukkahenki. Yhtäkkiä sitten kaksi pudotettiin porukasta pois. Toinen äänekäs ja levoton hulivili. Toinen tuo kaveriporukassa suht arka meidän poika.
Välillä nämä kaksi leikkivät yhdessä ja välillä sitten tuo toinen pääsee tuonne muiden porukkaan mukaan ja poika jää yksinään.
Nyt ollut taas viikon verran kaikkea pientä. Heitellään lakkia ja kenkiä niin ettei toinen saa niitä. Tönitään vähän ohimennen. Kuljetaan perässä ja soitetaan suuta niin kauan että toisella menee hermot.
Pahinta tässä kaikessa ehkä se että vanha lapsuuden paras kaveri on tuossa porukassa joka ei enää ota mukaan.
Lapsi on kotona jatkuvasti pahalla päällä. Joka ikinen päivä raivoaa läksyjen kanssa (vaikka osaa ne) ettei tee niitä kun ei enää mene kouluun.
Sydäntä raastaa kuunnella kun tulee koulusta. Joko toinen on kuin myrskyn merkki kun taas on kiusattu. Ja vielä enemmän raastaa se kun toinen tulee onnellisena että tänään ei kiusattu ja oli joku kaverinakin. Kun tietää että seuraava päivä on taas ihan erilainen.
Sitä vain niin toivois ettei lapsen tarvis tälläista kokea.
Äsken kirjoitin noiden vitos ja kolmas luokkalaisten opettajille asiasta. Mutta aika sidotut ne on opettajienkin kädet
Harmi kun ei voi auttaa. Koittakaa selvitä!
