O
ongelmanuori
Vieras
Minä uskon että aiheettomia huostaanottoja tapahtuu, jonkin verran. En ymmärrä miksi, mikä on sosiaalihuollon motiivi? Ehkä vain mututuntumalta valitaan joku lapsi, jonka isä puki palaveriin verkkarit ja äitikään ei ollut meikannut. Näihin asioihinhan kiinnitetään huomiota joka tapaamisessa. Vahingossa näin kerran minusta kirjoitetun palaveripöytäkirjan tms jossa luki "Asiallisesti pukeutunut, siistit vaatteet. Hiukset puhtaat.". Näistä päätellään, onko joku ongelma vai ei.
Olen ollut siis sossun palavereissa teininä, kun olin sijoitettuna avohuollon tukitoimena muutamaan eri laitokseen. Ensimmäisestä pääsin (vai jouduin?) pois kun kunnalta rahat loppui. Työ, joka perheemme eteen olisi pitänyt tehdä, ei ollut riittävä. Ensimmäinen terapiakäyntini olisi ollut samana päivänä kun minua tultiin hakemaan. Ja olivat muuten ymmärtäneet äitini aivan väärin, etteikö hän olisi halunnut minua kotiin. Eivät ilmoittaneetkaan hänelle vaan pyysivät isäni hakemaan. Kun sitten soitin äidille että voinko tulla pian kotiin, ihmeissään oli, kun hänelle ilmoitettiin vasta myöhemmin. Perhekodista lähtiessä oli tilanne se, että isän vaimo oli sanonut etten saa olla siellä kun kuukauden. Ketään ei kiinnostanut minne sitten joutuisin. Tässä siis toisenlainen esimerkki siitä, kuinka sosiaalihuolto ei aina toimi oikealla tavalla.
Samassa perhekodissa oli poika, joka oli varmasti aivan aiheesta otettu huostaan. Äitinsä oli alkoholisti. Mutta kun yleensä nämä nuoret pääsevät itsenäistymisharjoitteluun 17 vuoden iässä, ja huostaanotto loppuu kun täyttää 18, ohjaaja kertoi meille muille nuorille että hän on siellä kunnes täyttää 21. Ilmeisesti syy oli kiskottu jostain, kun perhekodin pitäjä ei tykännyt siitä että pojalla oli koulussa "tyttöystävä". Muuten poika käyttäytyi aivan asiallisesti, koulussa meni hyvin ja sai vapauksiakin jonkin verran. Lomilla ei käynyt usein, kun äitinsä ei osannut käyttäytyä. Luulen että tässä on ainakin aiheeton huostaanoton jatkaminen yli täysi-ikäisyyden, mutta se tosin on ollut perhekodin omistajan hyppysissä arvioida onko hänestä itsenäisyyteen. Ja jotenkin mieleltään sairas se ukko olikin..