Aina töissä!

[En kestä!]

Olen kirjoittanut noin vuosi sitten tästä ongelmasta aiemminkin, mutta nyt alkaa taas olla kärsivällisyys lopussa ja pakko saada purkaa tätä.

Miehelläni on työ, joka vie valtavasti aikaa. Hän tekee noin 14 tuntista työpäivää 4-5 pvää viikossa ja on aina töissä yöllä ja viikonloppuisin. Tunteja kertyy kuussa noin 300. Hänen vuorokausirytminsä on töistä johtuen päinvastainen eli hän nukkuu aina päivät vapaallakin ja valvoo yöt television tai tietokoneen kanssa.

Ymmärrän, että rankan työn takia hän tarvitsee paljon unta, mutta kun niinä vapaapäivinäkin hän herää noin viiden aikaan illalla.

Yhteistä aikaa meille jää parina iltana viikossa noin 4 tuntia, jonka jälkeen hän jää valvomaan, emmekä voi koskaan nukkua yhdessä, ellen minä käytä vapaapäivääni nukkumiseen. Kun hän on töissä näemme 15min pyörähtäessämme kahvilla yhdessä.

Mitään menoja/reissuja emme voi tehdä, koska hän on aina viikonloppuisin töissä. Juhlapäivät vietän yksin, koska hän on töissä.

Olen puhunut hänelle asiasta ja pyytänyt häntä etsimään inhimillisempiä töitä. Aina tulee sama vastaus ""Joo, joo, koko ajan yritän..."", eikä mitään ole vieläkään tapahtunut. Hän ei ymmärrä, kuinka tämä rasittaa myös minua, kun emme ehdi olla tarpeeksi yhdessä.

Muuten suhteemme on upea. Sovimme erittäin hyvin yhteen ja rakastamme toisiamme valtavasti. Tiedän, etten löydä ketään toista, jota rakastaisin näin ja joka rakastaisi minua näin paljon. Mutta olen alkanut miettiä, kuinka kauan jaksan tätä. Olen niin väsynyt... Osaan kyllä järjestää itselleni ajankulua yksinkin, mutta onko järkeä elää suhteessa, jos toisen aika ei riitä? Tuntuu, että tämä pyörii nytkin vain huoltoasemien pikakahvien ympärillä...

 

[ap]

Ja kuinka sanoa miehelle kiristämättä häntä, että: ""Rakastan sinua yli kaiken, mutta olen onneton. Jos et vaihda töitäsi, minun täytyy miettiä vaihdanko miestä.""

 

[tuttua tarinaa]

työnarkomaanien (= sairaus, jos työtä ei tehdä perustarpeiden saamiseksi:ruokaan, kattoon, vaatteisiin ...) ja suosittelen vaan lisäämään omia menoja tarpeeksi. Ehkä miehesi alkaa huomata, että ei sekään ole kivaa, kun vaimo menee kokoajan Marjan, Tarjan, Pirjon, Kallen, Villen, Janin kanssa sinne ja tänne: risteilyille, leffaan, konsertteihin, purjetimaan, mansikoita poimimaan, lintuja bongaamaan, kalaan, taidenäyttelyihin ...

Älä siis sano mitään vaan kokeilepa tuota ja jos miehesi ei reagoi, niin vaihda miestä tai elä uudella tavallasi miehesi kanssa.

 

[ap]

Tätähän minä olen viimeaikoina yrittänyt, mutta kun ei mene paksuun kalloon... Ja ne harvat hetket on kuitenkin pakko saada viettää sitten miehen kanssa. Kai pitäisi alkaa niillekin ajoille menoja järjestämään, mutta sitten ei nähdä koskaan...

Ja ei tuo työnarkomaniasta johdu vaan työ yksinkertaisesti on tuollaista. Eli työn vaihto on ainoa mikä auttaa... Ja provikkapalkalla, jos työntekoa vähentää/vapaita viikonloppuja ottaa niin jää vuokra maksamatta. Että ei ole palkallakaan pilattu tuo ala...

 

[joskus]

Yläkerran Herra ratkaisee ongelmat. Vaan ei sitä työtä yleensä muuten muuteta kuin omalla tahdolla. Jos mieheltä puuttuu tämä tahto, niin eipä siinä yleensä toisen kiristelyt auta - tulee vaan ongelmia - koettu on - miehellä paineet nousee moisesta vaimon kärvistelyistä.

Elä elämääsi mahdollisimman mielekkäästi ja katsele rauhassa tapahtumia. Joskus palikat vaan loksahtavat elämän myllerryksessä paikoilleen - toivottavasti mukavalla tavalla sinun kannaltasi katsottuna. Joskus voit tietysti muistutella miehesi terveydestä ja siitä, että liika työnteko voi ottaa ""pumpun päälle"" ja lepo on erittäin tärkeää ihmiselle ja parhaimmillan oman kullan kainalossa Sehän on kuin luonnonlääkettä, mikä ehkäisee sairauksia.

Etsi ja esitä siis kaikkia houkuttelevia vaihtoehtoja miehesi kannalta katsottuna - älä jäkätä ja vaadi lisää itsellesi vaan sohvalle tyyny hyvin ja miehen lempi nautittavaa ruokaa ja juomaa ja hyvä elokuva ja ""keksi lisää"" .... sitten vaan viattomana kysäset, että eikö näin olisi mukavaa olla vähän useamminkin? Haenko sinulle lisää jälkiruokaa/onko tyyny hyvin/ haluaisitko lähteä elokuviin/urheilujuttuihin ... hankin kyllä liput ...

 

[ap]

Tässä piilee se vaara, että mies ajattelee, että kaikki on hyvin ja minä olen tyytyväinen. Alkaa ehkä jopa pitämään itseään sankarina, kun tekee kovasti töitä ja pitää naisen tyytyväisenä. Ja sitten ollaankin siinä pisteessä, että minä passaan ja miellytän, kun miestä kerrankin näkyy ja itken yksin pahaa oloani, kun en tunne saavani suhteelta mitään.

Kyllä mies pitää saada tajuamaan, että olen hyvä ja ihana hänelle, kun kaikki on hyvin myös minulla. Mutta, että tästä tilanteesta kärsin enemmän kuin hän käsittääkään. Eipä paljon tee mieli antaa toiselle hyvää, jos ei sitä itsekään saa. Ei vain jaksa aina hymyillä, että ""rakastan, rakastan ja kaikki on hyvin..."" kun todellisuus on toinen. Vaikka rakastankin...

 

[usein]

myös siinä työpaikan vaihdossa on omat riskinsäkin ja joutuu opettelemaan uutta ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Se on psyykkisesti raskasta, jos vanha työ menee jo rutiinilla eikä työssä ole muuta vikaa, kun se, että sitä on vaan liikaa tuntimääräisesti. Tämä voi olla miehesi nihkeyden syy työpaikan vaihtoon. Jos työ vielä esim. vakituinen, niin niitä pätkätöitähän aina saa mutta vakipaikat voivat olla hankalampia. Varma työpaikka on kuitenkin aina varma, joskus ""huoleton leipä"" eikä näin ihminen halua muutoksia elämään.

 

[eipä]

sitten vaan muuta kuin realistinen, tiukka mutta empaattinen tunnepurkaus vanhan kansan tapaan eli KIRJE tyynyn alle. (Itse ei kannata olla silloin kotona, kun löytyy). Sitten vaan odottelet herran vastauksia. Ei hää varmaan näitä ketjuja täältä Elleistä lue Rehellisyys kannataan - ja suora tunteenpurku myös tunteissa. Ota riski ja avaudu. ANNA AIKAA FUNTSIA miehellesi .... ja odota häneltä ""ongelmanneratkaisuterapiatuntia"" yhdessä kanssasi.

 

[ap]

Olet oikeassa! Tämän ymmärrän kyllä itsekin, mutta kun aikaa omaan elämäänkään ei mieheltä löydy, puhumattakaan minusta, täytyy kai hänenkin osata laittaa asiat arvojärjestykseen. Jos hän haluaa elämänsä käyttää pelkkään työntekoon, pitää hänen pystyä luopumaan sitten muista asioista.

Ja tuntuu pikkuhiljaa siltä, että myös minusta, koska minä en halua elää elämääni yhdessä yksin. Tahdon miehen, enkä olla ""naimisissa"" hänen pankkikorttinsa kanssa. Tässä tapauksessa yrittäisinkin kai etsiä kultaisen AMEXin, jonka kanssa menisin naimisiin... =)

 

[joo]

onhan tota tullut seurattua, tuota parivenkslaamista meinaan, vierestä ja itsekin elettyä tätä elämää pohjamutia myöten. Eräskin tuttavapariskunta eroaa puolenvuoden väliajoin miehen työn takia ja sitten taas rakkauden huuma on tulista ja intohimoista. Veivanneet ovat jo vuosia, vuosia ... vaan kai ne näin elää loppuelämän, kun mies ei työstään voi luopua vaan =) Mutta meneehän se elämä noinkin. Molemmat itsenäisiä ihmisiä. Joskus tietysti ainoa vaihtoehto on vaihtaa kumppania. Kirjoita siihen kirjeeseen viisaan, vanhemman tuttavani lempi elämänlausahdus loppuun VAROITUKSEKSI: ""Menevän miehen jäljessä voi olla tulossa tuleva mies"" =)

 

[mies]

Miehelläsi on ongelma, joko hän ei ymmärrä tekojaan tai hän on sairas. Masentunut ei kykene muuttamaan elämäänsä, vaikka hyvin tietäisi muutoksen tarpeen.

En tiedä vielä yhtäkään ihmistä , joka olisi saanut täältä jotakin mukaansa kuollessaan. Mutta tiedän monta ihmistä, jolle raha merkitsee ihmissuhteita tai lapsen etua enemmän. Heillä on volvo ja talo ja rahaa, mutta he eivät nauti elämästä, koska he eivät osaa nauttia.

Elämä on, VALINTOJA.

 

[Yötyöläinen]

Kuulostaa ihan multa aikoinani. Onko miehes taksirenki vai yrittäjä? Mä olin ensin renki sitten yrittäjä. Sit se aika vasta oliki kortilla. Olen vielä nainen. Mies oli kotihiiri, joka kuitenki löysi toisen, joka huomioi häntä, koska minä en ehtinyt. Tosin suhteessa oli muitaki ongelmia. Työnarkomania vaan ratkaisi asian. Voi kuinka toivon sulle onnea ja sopuisaa ratkaisua asiaan...

 

[Yötyöläinen]

Kuulostaa ihan multa aikoinani. Onko miehes taksirenki vai yrittäjä? Mä olin ensin renki sitten yrittäjä. Sit se aika vasta oliki kortilla. Olen vielä nainen. Mies oli kotihiiri, joka kuitenki löysi toisen, joka huomioi häntä, koska minä en ehtinyt. Tosin suhteessa oli muitaki ongelmia. Työnarkomania vaan ratkaisi asian. Voi kuinka toivon sulle onnea ja sopuisaa ratkaisua asiaan...

 

[Nipsu]

Meillä on vähän sama juttu kuin teillä. Mies tosin tekee vain 8-16 tuntisia ""öitä"" noin 3-7 kertaa viikossa. Itse olen normaali päivätöissä. Näemme säännöllisen epäsäännöllisesti ilta 17 ja 20 välissä ja joskus viikonloppuisin.

Meille tuo riittää, mutta yhdesäkin on oltu jo kymmenen vuotta. Milloin samoissa ja milloin eri vuoroissa.

Missä itse olet töissä? Jos yhdessä olo on sinulle noin tärkeää, etkö voisi itse vaihtaa ilta/aamuyö/yö-töihin? Jos miehen työ on huonosti palkattua, mutta yötyötä, hieman ihmetyttää...Ellei hän yksinkertaisesti pidä yö-vuoroista (kuten minäkin).

 

[elli]

No jos näette toisianne 4 h viikossa (siis että molemmat on hereillä ja ""näkee"" toisensa ja puhuu toiselle... eli seksikin siis tänä aikana)... niin sorry vaan. En usko että teidän parisuhteenne voi olla rakastava ja onnellinen. Eihän tuossa ajassa ehdi edes naida kunnolla!

 

[ap]

Nappiin meni arvaus! Renkihän se... Kyllä hullu hullun tuntee! =)

Ei vaan noi on kyllä aivan sairaita hommia...

 

[ap]

Itse opiskelen ja niitä luentojahan on hieman vaikea yöajalle siirtää... =) Nyt kesällä olen 7-16 töissä ja palkka on aika sama kuin miehellä...

Tulevaisuudessa alallani ei taatusti tule olemaan yötöitä ja ala on se, josta olen unelmoinut varmaan 10 vuotiaasta ja tehnyt lujasti töitä päästäkseni tähän asti. Joten kaikkea tätä en aio hukkaan heittää... Tämä onkin ainoa, joka pitää minut kasassa juuri nyt, kun tuntuu, että suhde jumii pahemman kerran... Tosin vaikuttaahan se muuhunkin jaksamiseen, kun yhteiset hetket kullan kanssa ovat vähissä, että alkaa opiskelutkin jo kärsiä. Tämän takiakin tahtoisin selvittää asian... Jos nyt sekoilen, se vaikuttaa loppuelämäänikin... =(

 

[cohvi]

Tuttu on tilanne meilläkin mutta minä en valita työtä on pakko tehdä jos meinaa elintasonsa pitää pystyssä.Kaikkeen tottuu ja se korvaus mitä tilille saa menetetystä vapaa ajasta kumminkin on meille ok. NYTKIN MINÄ SAAN OLLA KESÄN LOMALLA JA SYKSYLLÄ TÖIHIN JA MIES ON PALJON TÖISSÄ MUTTA SIITÄ HUOLIMATTA KYLLÄ ME NÄHDÄÄN JA ONHAN MEILLÄ TÄNÄ KESÄNÄ HÄÄTKIN.

 

[Narkomaanin uhri]

Työnarkomanian eräs oire on se, että keksii hyvät selitykset sille, miksi asiat ovat juuri niin kuin ovat. Eivätkä ne voi toisin olla. Nimimerkillä 'kokemusta on'. Meillä tilanne on vain toisinpäin: vaimo on tuollainen työnarkomaani. Sairaus ei ole niissä käytännön 'pakoissa', joihin narmomaanit aina vetoavat. Syy on omassa mielessä, eikä sen lähtökohtia ja alkuperäistä syytä tunne asianomainen itsekään. Ainoa, mikä on ilmeistä, on huono paranemisennuste. Tarvitaan maanjäristyksen kaltaisia asioita, että edes huomio työstä suuntautuisi johonkin muualle.

Tuo ""ellin"" mainistema seksikin saa väistyä, ainakin meidän tapauksessamme. Vaimon mielenkiinto on vain työssä.

 

[Jenni]

Mun mielestäni sinun pitäisi saada sanottua tilanteen vakavuus miehellesi niin, että hän ymmärtää sen.

Ensinnäkin minusta nykyinen suhteenne on sitä, että sinä siloitat olemisen ja elämisen mahdollisimman helpoksi miehellesi. Hän siis vapaasti päättää tulemisistaan ja menemisistään eikä ainakaan huomioi sinua päätöksissään.

Sanoisin sinulle AP, että et varmaankaan ole missään vaiheessa edes päässyt syvällisesti tuntemaan miestäsi, jos meno on aina ollut tuollaista. Kerrot, että rakastat häntä kovasti, mutta osittain tilanne on varmaan myös sitä, että iso osa ajasta on miehen kaipuuta, joten et edes voi elää miehen kanssa normaalia elämää, jossa pääsisitte ja ehtisitte riitelemään, kinastelemaan ja näkemään myös niitä yhdessäolon varjopuolia.

Toki hyvänä puolena on se, että suhteennehan säilyy hyvin tuoreena ja rakastavana, kun näette niin harvoin.

Ihmettelen, että eikö miehesi voi tehdä taksihomma edes joskus päivisin? Onko raha ainoa asia, mitä hän todella arvostaa? Eikö hän arvosta sinua ja suhdettanne? Pitääkö hän sinua narisijana tai itsestäänselvänä? Joskus auttaa, kun näkee miehen omat vanhemmat. Jos äiti on ollut kotiäiti ja isä uraihminen, niin on helppoa ymmärtää, mistä ajatusmaailma on peräisin. Tällöin vaimon tehtäväksi jää takoa miehen päähän se, että ennen oli ennen ja nyt on nyt.

En oikein näe suhteellanne tulevaisuutta, mikäli meno jatkuu tuollaisena. Tai jos tyydytte molemmat tilanteeseen, sinun pitää hakea muualta elämääsi mielenkiintoa (liikunta, harrastukset, kaverit), mutta ymmärrän kyllä hyvin, että ainakin minä itse kaipaan PALJON hellyyttä päivittäin, niin pidemmän päälle en ymmärrä, miten suhteesta saa haleja ja pusuja riittävästi, jos mies ei ole läsnä (ellei sitten halua lähteä pettämislinjalle).

Kannattaa huomata sekin, että tuollaisella työtahdilla on sekin riski, että terveys pettää yhtäkkiä. Tuosta miehesi työtahdista käy ilmi, että aikaa/voimia ei riitä myöskään kunnon ylläpitoon.

 

[ap]

Yritin taas eilen puhua asiasta miehelle, mutta se meni lähinnä ""vittuiluksi ja päänaukomiseksi"". Tuntuu, että hän kääntää asian niin, että minä olen paha akka, joka yrittää kontrolloida hänen elämäänsä, kun yritän sanoa, etten jaksa enää elää näin.

Olen jo yli vuoden odottanut, että missäköhän vaiheessa hän työtään vaihtaa ja koko ajan on lupailtu ja lupailtu, että ihan pian. Kun vain löytyy jotain tilalle. Mutta ei se työpaikka taivaalta syliin tupsahda. Kouluun menoakin olen yrittänyt hänelle ehdottaa, hän kun on vasta hieman yli parikymppinen. Mikään ei tehoa.

Sanoin eilen, että tarvitsen enemmän aikaa ja että hänen täytyy laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Hän vain vaahtosi minulle vakituisesta paikasta vs. pätkätöistä. Lopulta sanoi pitävänsä kesäloman ja ottavansa lopputilin, jos sitten olisin tyytyväinen. Miksi hän ei voi yrittää miettiä, mitä voisi tehdä tuollaisten lapsellisten uhkailujen sijaan.

Eli ei auta, että sanon suoraan. En myöskään halua esittää kuin kaikki olisi hyvin. Eilisen illankin tihrustin sängyssä itkua, kun ikävä on taas, mutta ei nähdä, kun on töitä! Taas kuusi päivää mennyt... Tuntuupa tosiaan parisuhteelta.

 

[Teetkö työtä elääksesi vai elätkö töitä tehdäksesi]

Oma mieheni ajaa rekkaa, arvasin heti tekstistäsi että jotain se ajaa... Kyllä on ollut joskus meilläkin tosi raskasta tuon miehen työn takia, usein vielä niin että vaikka olisi vapaalla, työt saattavat kutsua hetkenä minä hyvänsä... Käytännössä miehen työ oli se joka saneli koko meidän elämän. Pari tosi tiukkaa vuotta katsoin (ja useamman ei niin tiukkaa) ja olin miehen tukena kun oli tosi väsynyt, vaikka välillä olikin megariitoja vapaa-ajan vähyydestä johtuen. Sitten mies havahtui kun meinasi väsähtää totaalisesti ja elämänsuunta on muuttunut. Olen toki minäkin joutunut sopeutumaan ja ei tästä mitään tulisikaan jos olisi hirveän tiukat päivittäiset rutiinit tärkeitä. Nyt olen suht tyytyväinen tilanteeseen vaikka töiden määrä ei ole vähentynyt ja vastuut on vain lisääntyneet, miehen asenne on muuttunut.Myös kirjoitin yhden jos toisenkin kirjeen... jos kirjoitat tai jos keskustelette asiasta niin pidä kirkkaana mielessä että et ala syyllistävällä äänensävyllä asiaa jauhamaan, tulee vain puolustautumisreaktio vastaan. Ole avoin ja kerro tuntemuksesi, älä muunna surua vihaksi ja katkeruudeksi... Kysäise joskus mitä oman elämänsä tai teidän elämänne kohokohtia tai mitä elämästään mies muistaa viimeiseltä vuodelta tai viideltä vuodelta....luulisi heräävän kun tajuaa muistavansa vain istuneensa ratin takana... Koeta jaksaa, jos todella rakastat miestä ja suhteenne on muutoin hyvä, sinnittele tämän murrosvaiheen yli ja yritä löytää kompromissi.

 

[ap]

Onko mulla oikeutta edes sanoa miehelle, että vaihda hommia ja tarvitaan lisää vapaa-aikaa? Mutta kyllähän kyseessä on minunkin elämäni. Eikö ole ihan reilua, että hän tekee valintansa (tietäen faktat), mitä elämältään haluaa (haluaako tehdä tuota työtä vai mitä?) ja minä voin tehdä oman valintani, mitä minä elämältäni haluan (ja se on todellinen parisuhde, jossa on aikaa toisillemme). Jos nämä eivät kohtaa, ei meillä siis ole tulevaisuutta.

Mies on nyt viivyttänyt ""päätöstään"" yli vuoden. Kai minullakin on nyt jo oikeus saada tietää? En halua heittää vuosia hukkaan vain todetakseni, ettei tästä mitään tullutkaan...

 

[aikaisemmin vastaillut]

olen elänyt tuon saman ajan ja kuten jo monet täällä sanoivatkin, niin et voi miestäsi pakottaa elämänmuutoksiin vaan teidän on yhdessä luovittava elämäänne. Mitä enemmän yrität pakottaa, niin sitä ahdistuneemmaksi hän tulee, jos hän ei ole valmis muutokseen. Ainostaan vaan voit VAKAVASTI häntä ""valistaa"": ""Jos et nyt ota minun tarpeitani vakavasti, niin pakkaan kamani ja häivyn ... tai sitten kuolen"". Teidän kannattaa myös olla sitoutuneita toisiinne taloudellisesti esim. systeemillä, että kaikki raha, mikä tulee talouteen on yhteistä rahaa. Silloin usein toinenkin uskaltaa tehdä muutoksia elämässään. Tämä nyt vaan oli yksi vinkki. Eli ette elä ""minun rahat ja sinun rahat, vaan meidän rahat systeemillä"". Silloin otatte myös taloudellisen vastuun toisistanne elämänmuutoksissa ja uskallatte toisiinne sitoutua ja tukeutua. Eli kumpikin elättää toisensa vaikeuksien sattuessa jommallekummalle.

 

[ap]

Antakaa hyvät ihmiset neuvoja! Huomenna pitää varmaankin jutella miehen kanssa asiasta, enkä halua, että siitä vain riidellään... =(