Aina töissä!

[sivustakatsoja]

Kaveripiirissäni on aika samantapainen ongelma, jota olen suruissani sivusta seurannut ihan alusta asti. Sanon sulle sen, mitä haluaisin sanoa kaverillenikin (ja olen aina välillä sanonutkin...): älä loputtomiin kiusaa itseäsi. Et voi miestä kasvattaa, muutoksen pitää syntyä ihan hänen omassa henkilökohtaisessa päässään. Ehkä hän tajuaa tosiasian vasta, kun menettää sinut, ehkä ei - sitä ei kukaan voi tietää. Jos sinä olet sillä välin löytänyt paremman kumppanin itsellesi, on se sitten voi voi taksirenkisi kannalta.

Sinusta tuntuu varmasti, ettet löydä millään miestä, joka olisi yhtä hyvä. Ei se mene niin. Ikävä ja etäisyys ja ehkä myös menttämisen pelko saavat vähänkin rakkauden tuntumaan isolta. Mutta kysy nyt itseltäsi, milloin viimeksi olet ollut oikeasti onnellinen miehen kanssa - eikä vain pikku hetkeä joskus vaan esimerkiksi 3 kk yhteen menoon? Kuinka kauan siitä on? Onko sellaista aikaa ollutkaan? Jos siitä alkaa olla vuosi, pari aikaa, kannattaako sinun tosiaan enää jatkaa?

Voin kokemuksesta sanoa, että periaatteessa hyvästä suhteesta on vaikea lähteä, kun tuntuu, että ""voisitte"" ratkaista kaikki ongelmat, jos vain ""rakastaisitte"" tai ""yrittäisitte"". Mutta joskus loppuu kärsivällisyys, ja minusta tuntuu, että sinulta se on loppumassa. Ja miehesi tuntuu luvalla sanoen erittäin lapselliselta, ja näyttää siltä, ettei hän arvosta sinua yhtään.

Muut neuvoivat aiemmin, että ottaisit ilon irti niistä hetkistä, kun olette yhdessä. Mutta sitähän te olette yrittäneetkin, ettekö olekin? Eikä se ole onnistunut, eihän? Joillekin sopii hyvin, että kumppani on paljon poissa. Sellaiset ihmiset kaipaavatkin itsenäisyyttä ja yksinoloa. Mutta sinä olet selvästi ihminen, joka haluaa kumppanin elämäänsä muutenkin kuin kesälomiksi.

Yhtä asiaa tulin myös ajatelleeksi. Ehkä mies ajattelee, että et tosissasi tarkoita uhkauksiasi tai valituksiasi. Olet selvästi valittanut asiasta jo kauan, ja ehkä olet uhannut lähteäkin, mutta olet aina heltynyt ja ottanut hänet takaisin, ""odottanut"". Älä tee sitä enää. Näytä miehelle, että teet vihdoinkin lopullisen päätöksen. Joskus täytyy pistää kova kovaa vastaan, että viesti menee perille. Sano, että nyt pitää valita joko sinut tai työ, ja lakkaa pitämästä yhteyttä. Keksi itsellesi kaikkea mahdollista muuta tekemistä, vietä illat kavereiden tai sukulaisten kanssa, älä vastaa miehen soittoihin, älä tee mitään. Se on vaikeaa, mutta tiedän kokemuksesta, että joskus se on ainoa keino, mikä auttaa. Minunkin piti kerran lähteä kokonaan pois päälle päin todella hyvästä suhteesta, ennen kuin mies tajusi, miten pahasti hänen mielestään ""pikkujutut"" tai ""luonnolliset asiat"" loukkasivat minua. Se asia sitten onneksi selvisi, mutta nätisti sanominen, vittuilu tai järkipuhe eivät vaan tehonneet.

Pahoittelen ajatusteni rönsyilyä... Olen juuri nukkunut 13 tuntia oman 24 tunnin työrupeamani jälkeen. Älkää kukaan koskaan alkako freelanceriksi, sen stressaavampaa hommaa ei olekaan.

 

[just]

jaa. No itsehän katselet sitä. Miksi?

 

[Maxine]

Mun miesystäväni on myös aina töissä ja meillä kun on kaiken lisäksi kaukosuhde, niin arvaat että kovin montaa kertaa vuodessa ei nähdä! Mutta eipä ehditä riitelemäänkään... Toisaalta tiesin tämän jo kun ruvettiin yhdessä erikseen olemaan, mä olenkin aina halunnut sellaisen miehen joka ei ripustaudu. Nyt mulla sellainen on

 

[ap]

Printtasin eräänä iltana tämän viestiketjun miehelle luettavaksi. Hän luki sen ja muutama päivä myöhemmin sanoi, että kaikkien mielestähän meidän pitäisi erota.

Useaan otteeseen hän on sen jälkeen ääneen mietiskellyt työpaikan vaihtoa ja sitä, mistä saisi uusia töitä... Toivottavasti se nyt jotain tajusi. Kovin kauan en ala kuitenkaan enää muutosta odottelemaan. Uskon, että hän nyt ymmärsi minun tilanteeni paremmin ja käsitti, etten minä valittamisen ilosta valita.

Ymmärrän toki, ettei työn vaihtaminen käden käänteessä onnistu, mutta ponnisteluja asian eteen haluan nyt nähdä, enkä enää mitään passiivista "joo, joo"-touhua.

 

[just]

No, et sinä voi muuttaa miestäsi muuksi kuin hän on. Joko hyväksyt, tai lähdet, oli rakkautta tai ei. Ei täällä kukaan eikä missään muuallakaan voi antaa neuvoja siihen mien muutat miehesi tai hänen arvojärjestyksensä muuksi kuin mitä se on. Jos neuvoja kaipaat, niin ainoa neuvoni on, että opettele nauttimaan elämästäsi ilman toista. Mies tulee ja menee, rakkaus voi jäädä, vaikka hän ei sinulle viihdykkeeksi jääkään. Läheisriippuvuuden pahin puoli on se, että vaika riippuvainen kärsii, niin se, kenestä ollaan riippuvaisia kärsii vielä enemmän. Mieti oletko itse se kumppani, jonkalaisen sinun miehesi tarvitsee, vai tarvitsisiko hän itsenäisemmän, vähemmän riipuvaisen henkilön rinnelleen.

 

[ap]

Ehkä et nyt ymmärtänyt oikein. Saattaa toki olla, että en ilmaissut asiaa kyllin selvästi tai sitten et ole lukenut koko ketjua. Jos läheisriippuvuutta on se, että tahtoo nähdä miestään useammin kuin satunnaisesti muutaman tunnin ajan ja haluaa esim. päästä reissuun yhdessä tai viettää kokonaisen viikonlopun tämän kanssa, ilmoittaudun todellakin läheisriippuvaiseksi.

On ehkä eri asia yrittää muuttaa toista kuin vaatia, että suhteessa on yhteistä aikaa. Kyllä minulla on mielestäni oikeus kertoa tilanteesta miehelle ja pyytää häntä laittamaan asiat itselleen tärkeysjärjestykseen. Tämän perusteella minä voin päättää kuinka haluan jatkaa ja elämääni elää.

 

[mies]

Mielestäni just. kirjoitti hyvin. Vaikuttaa lähes kiristämiseltä, jos työpaikkakin sanellaan. On suuri vaara, että kun mies saa työpaikkansa muutettua, niin sekään ei riitä.

 

[elettyä elämää]

ap:lle

Et mielestäni ole kohtuuton pyynnöissäsi mutta nyt kuitenkin ehdottaisin vähän sitä yhteistä mietiskelyjä, että eikö sitä nykyistä ammattia voisi muokata vähän sellaiseen inhimillisempään muotoon suhteenne kannalta. Sekin on yksi vaihtoehto.

Teidän elämänne on nyt kuitenkin vielä niin muuttuvassa vaiheessa ja teillä ei ole vielä lapsia, että kyllä nykyisenkin elämänne muokkauksella pääsisitte varmaan molempia tyydyttävään tilanteeseen. En oikein ymmärrä, että jos vielä opiskelette, niin miksi pitäisi työpaikkaa vaihtaa. Tietysti voi olla "silmät ja korvat auki" uudelle työpaikalle ja aktiivisesti seurailla muitakin vaihtoehtoja mutta mihinkään "pakkokeinoon" en kyllä turvautuisi, koska siinä vaan mennään ojasta allikkoon.

Usein asioiden on todettu ratkeavan kuin itsestään ajan kanssa ja on todella hyvä, että nyt työstätte ongelmaanne yhdessä ja miehesi on herännyt tämän viestiketjun kautta ajattelemaan asioita myös sinun kannaltasi. Silti odottelisin rauhassa nyt sitä syksyä ja aikaa, jolloin opintosi jatkuvat - eikö se niin ollut ... että syksyllä jatkat opintojasi. Ts sinunkaan työsi ei ole vielä mitenkään vakiintunut. Totta kuitenkin, että mukavampaa olisi, jos miehesi tekisi säännöllisempää työtä ja teillä olisi näin enemmän aikaa toisillenne ja suhteenne kehittymiselle. Siihen parisuhde kuitenkin lopulta perustuu. Yhteiseen aikaan ja tekemiseen, toisen läheisyyteen ja ihmisyyden/ihmismielen jakamiseen toisen kanssa.

Usein nainen kuitenkin tunteellisuudessaan ei muista ajatella asioita taloudelliselta"turvallisuuden" kannalta, mitä mies (useinmiten) kuitenkin ajattelee enemmän. Siksi laittaisin nyt vähän myös jäitä hattuun: "hitaasti harkiten hyvä tulee ... ja kun mahdollisuus muutokseen tulee, niin sitten hypätään vauhdilla uuteen juttuun eli "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" ... tehkää toimintasuunnitelma siis yhdessä ... näin saatte vahvistusta ja vankempaa pohjaa myös parisuhteellennekin.

 

[Tande]

Meillä myös saman tapainen tapaus.
mies ajaa leipää herää yöllä 1aikaan ja lähtee 2aikaan tulee kotiin siinä 13-14 aikaan kotiin väsyneenä itse olen 9.30-15.30asti töissä joten eipä kauheasti nähdä;(

Tilanne on meillä samantapainen; tosin mieheni ei aja taksia, vaan on muuten autoalalla. Työajat ovat säännöllisen epäsäännölliset, hän on monta päivää pois kotoa yms.

Emme voi suunnitella elämäämme kovin pitkällä tähtäimellä, sillä mieheni ei tiedä kuin muutaman päivän työvuorot eteenpäin. Käytännön sanelema juttu, jolle ei kovinkaan paljon mahda.

Kuitenkaan meillä ei mieheni työn ja poissaolojen takia ole koskaan tullut riitaa. Se on mieheni työ, josta hän kuitenkin pitää. En ole osannut stressata asiasta, pitäisikö? Hän on töissä, ei suinkaan missään humputtelemassa. Ne ajat kun hän on kotona, meillä on mukavaa; teemme silloin kaikenlaisia asioita yhdessä kotitöistä harrastuksiin. Toisaalta nautin myös yksinolostakin, silloin voin tehdä minulle tärkeitä asioita kaikessa rauhassa. Opiskelen, ja hyödynnän kaiken oman ajan siihen. Kun mieheni on kotona ""piipahtamassa,"" en koske silloin opiskelukirjoihin. Kun mieheni vapaapäivät ovat silloin, kun minä olen töissä, hän puolestaan keskittyy omiin harrastuksiin (joita riittää..). Näin tämä on meillä toiminut yli 10 vuotta.

Mieheni tulee muutaman päivän työreissulta kohta kotiin. Minulla on sauna lämpiämässä, jääkaapissa pientä iltapalaa odottamassa. Ja huomen aamuna 7.30 hän suuntaa taas 5 päivän työmatkalle....[/QUOTE]

 

[Silja]

Ap:ltä kysyisin, onko hän ajatellut, mitä realistisia mahdollisuuksia miehellä olisi saada muu työpaikka ja minkälaiseksi hänen tulonsa sitten muodostuisivat? Taksikuskit tienaa hyvin, jopa rengit. Tiedän tämän, koska lähipiirissä on taksimies.

Eli mitä olisi vaihtoehtona tarjolla?

No ei sen puoleen, tämä ketju on 6 vuotta vanha, joten ap tuskin tänne tulee kertomaan, mitä heille nyt kuuluu, mutta jos joku vastaavassa tilanteessa oleva saisi ajattelemisen aihetta.

Työ on ihmiselle aika tärkeä elementti. Itse asiassa jopa tärkeämpi kuin parisuhde, koska työ merkitsee leipää ja leipä hengissä pysymistä. Haluaisikohan tämäkin kiukutteleva ap, että mies heittäytyisi työttömäksi, siinä vain olla kellottelemaan? Olisi ainakin sitä aikaa sitten.

Minun mieheni oli merimies yli kaksikymmentä vuotta aikanaan. Naurattaa oikein tuollaiset narisijat, joiden mielestä miehen pitää olla siinä kyljessä kyhjäämässä koko ajan, muuten ei tule mistään mitään. Jos ei kestä miehen työntekoa ja sen viemää aikaa, silloin pitää lähteä omaan suuntaansa.

Valitettavasti on paljon ammatteja, joissa on sellaiset työajat, että parisuhteessa vaaditaan joustavuutta. Jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia narisijoita kuin ap, ei tämä yhteiskunta voisi edes toimia, koska ihmisten on saatava tehdä töitä ja tehdä ne ilman stressiä siitä, että taustalla joku koko ajan marisee.

Veljeni työskentelee ambulanssissa ja joutuu lähtemään milloin tahansa liikenteeseen, yhtään ainoata jouluaattoakaan hän ei ole ollut kokonaan kotona, vaan aina on hälytys tullut yleensä jo alkuillasta ja kotiin hän on päässyt milloin yöllä, milloin vasta aamulla. Jonkun se työ on tehtävä ja pystyttävä tekemään hyvin.

Sitten saa narista ja marista, jos mies on aina kapakoissa ja vieraissa naisissa. Mutta jos mies tekee töitä, se on hatunnoston arvoinen asia.

Yks tuntemani nainen tekee jatkuvaa yötyötä vanhainkodissa. Ei heillekään miehensä kanssa liikoja yhteistä aikaa jää, mutta en ole ikinä kuullut miehen siitä narisevan.

 

[eräsperäs.]

Ihmisellä on oikeus toivoa puolisoltaan normaalia päivärytmiä tai normaalinpituisia työpäiviä. Ilman että täytyisi olla kiitollinen että töitä ylipänsä on tai verrata tiannetta muiden suhteisiin.

Sinänsä aloittajalla on kaksi vaihtoehtoa, jos mies ei ole valmis hakemaan muita töitä; hyväksyä tilanne tai lähteä suhteesta.

 

[loner]

Lähtökohtana näissä monissa kommenteissa näyttää olevan se, että a.p:n miehellä on vaihtoehto työn valinnassa. Toki on. En kiistä sitä. Kysymys kuuluu, pärjääkö pariskunta taloudellisesti.

Työpaikan valinnassa ja työn vaihtamisessa on yksi mielenkiintoinen juttu. Puhun nyt omasta kokemuksesta: joskus elämäntilanne on sellainen, että ON PAKKO TEHDÄ TYÖTÄ, JOTA EI HALUAISI, VAIN SAADAKSEEN LASKUT MAKSETTUA. Ymmärsin ketjun aloittajan viestistä, ettei hänen miehensä tulotaso niin ihmeellinen nytkään ole. Ilmeisesti tässä on vähän kumpikin puun ja kuoren välissä.

Oma liittoni hajosi, kun jouduin tekemään vuorotyötä. Koulutukseni on sellainen, ettei oikein muita vaihtoehtoja jäänyt. Eipä ollut vaihtoehtojakaan. Meillä oli velkaa niin paljon, että ne piti saada jollakin ilveellä maksetuksi. Toistakin vaihtoehtoa kokeiltiin. Tuloksena oli se, että taloutemme kävi konkurssin partaalla. Ei tehnyt onnelliseksi sekään. Eivät asiat ole aina niin yksinkertaisia. Helppoa meidän muiden on tietysti huudella.

 

[Uusvaimoke]

Kyllä minuakin rassaa, kun mies tulee joka ilta kotiin vasta seitsemän - kahdeksan maissa, vaikka aamulla lähtee sinne normaaliin toimistoaikaan. Hän sai syksyllä ylennyksen ja kait ne esimiehen hommat sitten vaativat niin pitkiä päiviä, tiedä häntä. Tästä johtuen meidän päivärytmi on sellainen, että iltaruoka syödään aina vasta kahdeksan ja yhdeksän välillä. Sen jälkeen mies menee telkkarin eteen ja usein nukahtaa tunniksi, jonka jälkeen siirtyy tietokoneen äreen pelaamaan shakkia. Ja viipyy siellä joskus kahteen tai kolmeen yöllä, joskus harvoin tulee ennen kahtatoista nukkumaan.

Herää kysymys, mitä tämä tällainen yhteiselämä on? Viikonloppuisin hän sentään on kotona, mutta silloinkin viipyy koneen äärellä tuntikausia kerrallaan. Olen aika kypsä tilanteeseen.