Aion jättää mieheni lasten kanssa omilleen jokatoinen viikko. Mitä kaikkea mun pitää ottaa huomioon?????

[kaalimaan vartija]

Periaatteessa mä olen sitämieltä, että asumusero on joskus oikein hyvä ja toimiva ratkaisu. Se antaa molemmille tilaa ja aikaa rauhassa miettiä, mitä elämältä haluaa.'
Jos kyse on kuitenkin pelkästä herättelystä, niin aloittaa voisi kyllä ihan silläkin, että kertoo miten uupunut on ja lähtee viikoksi-pariksi lomalle ja jättää miehen pyörittämään arkea lasten kanssa.
Mä olin kuukauden pois kotoa ja siinämielessä se ei menny kuvitellusti, että mies oli pärjännyt erinomaisesti. Oli tehty suursiivous ja kaikki pyykit oli pesty yms. mihin mä en ikinä kykene!
Toisinsanoen meillä nyt vaan mies on se organisointitaitoinen ihminen, jolta arjen pyöritys sujuu, minä en. Piti siis hiukan uudistaa perheen työnjakoa elämän sujuvuuden vuoksi

Heh, meillä sattaisi käydä ihan samoin.

 

["pah"]

No mä en kyllä ymmärrä tommosta. Mies tekee töitä, ja sä haluat kostaa sen kun on paljon poissa kotoa? Onko miehellä sitten oikeasti mahdollisuus järjestää lasten hoito tolla työmäärällä, vai aatteletko vaan, et eipä kiinnosta, järjestätäköön miten tykkää. Siinä helposti lapsetkin kärsivät, jos isä sitten hoidatuttaa heitä missä sattuu, jos ei voi töistään luopua tai niitä karsia. Kenties menettääkin työn.

Ei kuulosta hyvältä ratkaisulta. Itse harkitsisin ulkopuolista hoitajaa lapsille, saisit vapaata sitä kautta. Teillä varmasti olisi rahaakin siihen, jos olisi kerran varaa asua kahdessa eli osoitteessa kuitenkaan virallisesti eroamatta, silloinhan ei mitään tukia mistään heru, eikä asuminen ole ilmaista. Sillä rahalla palkkaisi jo useammaksi tunniksi hoitajan helpottamaan arkea.

 

[Koivunkäpy]

mites jos mies ei pystykään karsimaan töitä? pienin on tarhassa 13h/vrk ja isompi saa pitää itse huolta itsestään, syököön vaikka pieniä kiviä?
Onko se lasten vika jos isä tekee paljon työtä?
isompi ainakin ottaa tuon niin että sä hylkäät heidät.

 

[...meillä]

me elettiin noin 15v tilanteessa että mies ei saanut työaikojaan hallintaan. päivät vaan venyi ja paukkui, eikä hän saanut mitään otetta työtuntien määrään, lupaili vähentää mutta se ei ikinä tapahtunut. käytiin perheterapiassa useampaan otteeseen, tehtiin kaiken maailman dr.phil parisuhde kirjojen tehtäviä ja ratkaisukeskeisten terapioiden harjotteita ja vaikka mitä (AAARGH muistokin ärsyttää) mutta mikään ei saanut miestä tajuamaan. lapset rupesivat piirtämään pelkkiä kännyköitä ja tietokoneita ja päiväkodissa kertoivat miten isi on aina puhelimessa tai töissä. ja kun mentiin harrastuksiin niin sanoivat, että ei se isi varmaan tule, se myöhästyy taas... mulla loppui täysin voimat, tossa kesällä romahdin ihan totaalisesti kaikkeen vastuuseen ja vitutukseen... mies meni lääkäriin ja sillä on adhd. ei se vaikuta adhd:lle ja mä tuijotin sitä lääkäriä ihan haavi auki, että mieshän menestyy töissä erinomaisesti eikä se hypi seinille kotonakaan... neurologi sanoi, että monilla aikuisilla se ei oireile niin, että siitä olisi esim työssä haittaa.. että mies jaksaa tsempata työpäivän, mutta iltaa kohden ote lipeää, ei saa enää hommaa pidettyä kasassa.. ja sitten joustaa aina perheen suuntaan, joka tuntuu helpommalta ja turvallisemmalta kuin näyttää siellä työpaikalla että nyt ei enää ajatukset pysy kasassa... dg oli mulle helpotus, koska oikeasti olen ajatellut että ei se voi mua rakastaa tai arvostaa jos aina jään kakkoseksi uralle... nyt miehellä on hyvin kevyt lääkitys ja se terapia ja ne harjoitteet osataan ohjata oikein.... asiat on mennyt parempaan suuntaan... olin todella, todella jättämässä hänet, laukut oli pakattu ja olin tehnyt surutyön, että hän ei mua rakasta kerran ei voi koskaan tulla kotiin ajallaan tai pitää lupauksiaan...

no en nyt sano, että teillä on välttämättä just sama tilanne, mutta oletteko yrittäneet hakea ulkopuolista apua. haluaako miehesi pitää teidän avioliiton, oletteko käyneet esim perheterapiassa, ratkaisukeskeisessä terapiassa, neurologilla, parisuhdeleirillä tms? joskus asioitten selvittely ihan kahdestaan on pahin mahdollinen ratkaisu ja lyhytkin ulkopuolisen näkemys siihen tilanteeseen voi tuoda yllättävän nopean ratkaisun.

veikkaan lähes 100% todennäköisyydellä että jos vaan muutat pois niin se voi hetkeksi avata silmiä, mutta miehesi ei muuta tapojaan... toimintaa, varsinkin pitkään jatkunutta on todella vaikeaa muuttaa ilman ammattilaisen neuvoja ja ohjeita... kyllä mä asuin useita kertoja kakkosasunnossa ja tehtiin avioeropaperia ynnä muuta uhkailua ja ainahan hän halusi mut takasin ja vakuutti että nyt muuttuu, mutta kun hän ei PYSTYNYT siihen ilman oikeaa apua ja tukea.

sitten jos miehesi ei ole valmis mitään tekemään, niin pistä suoraan eropaperit vetämään. tuo suunnittelemasi ratkaisu kun ei ole mikään ratkaisu.... ja ihan älytöntä muiden täällä huudella, että pitäs vaan ottaa mies joka on työtön ja makaa vaan sohvalla.. tuskin kukaan sellaista haluaa. eikö ole muka hyväksyttävää toivoa, että elämänkumppani viettäisi esim pari tuntia päivästä kotona????

 

[hölmö idea]

jospa miehesi huomaakin, että hänen on parempi olla ilman sinua, eikä haluakkaan sua enään saman katon alle asumaan. mun mielestä asumusero on typerä ratkaisu jos ongelmana on toisen työtunnit, kyllä se pitäisi pystyä selvittämään ihan muilla keinoin, homaat vaikka harrastuksia, jotka alkavat tiettyyn kellon aikaan jolloin miehen on oltava kotona lasten kanssa.

 

["Kaisa"]

Aika ison riskin otat kun muutat pois. Mies voi pitää asiaa ihan totena ja ruveta elämään sinkkuelämää. Yleensä asiat kai paranevat puhumalla, sopimalla, terapialla jne. Ero vain hajottaa.

Varaa nyt ensin vaikka viikon etelän loma ja jätä mies lasten kanssa kahden. Tai hommaa työ joka sitoo sinua paljon niin että mieskin joutuu joustamaan.