Äiti ei ymmärrä miksi en halua häntä omaan kotiin vaikka olen muistuttanut lapsuudestani...

["vieras"]

En voi antaa hänelle koskaan anteeksi kohtelusta minua kohtaan. Äiti oli juoppo ja asui "poikaystävän" kanssa, en tiedä kuinka paljon juo nykyisin.
Esim. jo 6 vuotiaana kuulin että olen hu...ra ja lu..ka.
koulussa olin hyvä oppilas (10, 9,8) mutta ei sekään riitännyt äidille, kuulemaa levittelin omia jalkoja saadakseen hyviä numeroita.
jatkuvasti haukkui minua kavereiden läsnäolossa
yöllä, varsinkin talvisin en koskaan tiennyt ehdinkö pistäämään kenkiä päälle kun lähdetään karkuun kotoa.
kun alkoi vuoto niin äiti antoi tuppo rättiä ja sanoi: pistä tätä siihen haisevaan v...tus ettei se haisi.
kun on ollut hirveät kivut vuodon aikana kuulin vain huutoja.
kun hän meni naimisiin olin teini, sen ukko erehtyi minuun sänkyyn, olin äidin mielestä taas h..ra joka meni sen miehen kanssa sänkyyn.
Lista on loputon.
Jokunen aikaa sitten kysyin häneltä miksi hän kohteli minua ja siskoani näin ja miksi ei jättänyt sitä juoppo ukkoa, niin hänen mielestä hän ei tehnyt mitään väärin. Lisäsi hän vaan: Jokainen tekee virheitä, pitäisikö hänen hirtäytyä nyt.

Nyt on mennyt jo 18 vuotta kun asun omassa kodissa, mutta kaikki se mitä on ollut lapsuudessa tulee jatkuvasti mieleen. On omia lapsia ja olen onnellinen etten ole samanlainen kuin äitini. Kävin myös jutussilla yhden psykologin luona ehdotti että keskustelisin äitini kanssa, mutta ongelmana on just se, että äiti ei halua ymmärtää ettei ollut normi elämä minulla ja siskollani.

Onko jollakin samanlaista kokemusta lapsuudesta?

 

[***]

Luojan kiitos ei ole omaa kokemusta tuollaisesta.

Jos olisi, eikä äitini tajuaisi selitystenkään jälkeen pysyä poissa kodistani, en tuhlaisi enää energiaa edes siihen selittelyyn, vaan lakkaisin soittelemasta/vastaamasta puhelimeen/avaamasta ovea.

 

["henni"]

miksi edes olet puheväleissä hänen kanssaan.

 

[.......]

jotkut ihmiset ovat henkisesti sairaita eivätkä tunne normaalisti. siihen ei auta keskustelut tai "järjen puhuminen". aiheuttavat pahaa oloa ympärillään elämänsä loppuun saakka. tällaisten ihmisten ympärillä en halua olla -- oli ne sitten vaikka perheenjäseniä.

oma isäni oli henkisesti sairas, aiheutti fyysistä ja henkistä julmaa väkivaltaa kaikille perheenjäsenille. en ole häneen enää yhteyksissä. perheemme saa olla ONNELLINEN, että kyseinen ihminen ei ole pahemmin jäänyt meitä kiusaamaan, vaan hävisi elämästä kodistamme ajettuaan.

sinun äitisi luultavasti ei tule ymmärtämään ikinä mitä on tehnyt. ja jatkaa käytöstään. voit harkitakin, onko omille lapsillesi hyväksi sellainen mummo. minä en IKINÄ päästäisi omaa isääni lähellekään omia lapsiani, jos sellaisia saan.

 

["vieras"]

Minusta oli tosi huono neuvo psykologilta. Kaikkien kanssa vaan ei voi keskustella, silloin kun ihminen on noin sairas

 

[flippi]

no mulla oli muuten kiva lapsuus, mutta isäpuoli ahdisteli siihen asti ku muutin pois kotoolta 17v iässä(siis vuosia jatkui seksuaalinen ahdistelu). eikä varmaan tajua vieläkään toimineensa väärin..kaikki seksi jutut loppu(siis ku kertoili hänen panohommistaan mulle) kun menin naimisiin,asumuseron tullessa, alkoi taas lähettelee viestei..siis monta vuotta oli välissä ihan normaali,tais pelkää ukkoa!