Äiti haluaa mennä pois

[Surullinen laulu]

Kun olin lapsi äitini ilmaisi mielipahansa sanomalla:" Se olisi kaikille parempi että menisin pois." Koska hänelle ilmeisesti oli opetettu että vihaa ja mielipahaa ei saa ilmaista, hän ei koskaan kertonut syytä tunteisiinsa. Näitä itsesäälin purkauksia tuli säännöllisin väliajaoin, mutta me lapset emme tienneet syytä emmekä osanneet auttaa muuta kuin hätääntymällä..."meneekö äiti pois? miksi hän haluaa mennä pois? eikö hän rakasta meitä"

Tiedän että äidillä oli vaikeuksia suvun kanssa, ja häntä pompotettiin, mutta hän aina alistui siihen. Laiha sopu oli parempi kuin lihava riita. Jos joku loukkasi häntä, hän ei puolustanut itseään, vaan halusi vain pois, jonnekin kauas pois.

Jos joku lapsista joutui tilanteeseen missä puolustamista olisi tarvittu, hän näki sen syyn lapsissa. Lapsi itse oli hankkiutunut tilanteeseen, ja hänen piti siitä kantaa vastuu ja yrittää tehdä rauha. Näin kävi kun eräs sisaruksistani hakattiin. Tämä tapahtui siskoni kännireissulla, ja äiti näki syyn siskossani, olihan hän ollut humalassa. Itse hakkaajassa hän ei tuntunut näkevän vikaa, ainakaan ei ilmaissut vihantunteita hakkaajaa kohtaan.

Aikuiseksi kasvettuani mietin miten minä osaan itse kasvattaa lapsia (jos niitä tulee), olenko samanlainen kuin äitini? Onko negatiivisten tunteiden ilmaisu todellakin noin väärin kun äiti ajatteli?

Jos haluan lapsia joskus, haluan olla heidän kanssaa. En halua heidän luotaan pois. Minuun sattuu vieläkin se, miten oma äiti niin usein sanoi että se olisi kaikille parempi jos hän menisi pois.

Minä en halunnut sitä, pelkäsin koko ajan että hän menee pois, katoaa. Sisarukseni eivät halunneet sitä, eikä isäni. Hän itse tuntui haluavan sitä, mutta ei voinut sanoa suoraan vaan laittoi sen ikäänkuin muiden suuhun "olisi kaikille parempi että menisin pois"

 

[Murheenkryyni]

Masentuneena ajattelen noin itsekin, että olisi kaikille parempi ettei minua olisi.
Lapsille en sellaista ole sanonut, miehelle kylläkin. Aina ei jaksa taistella, kun taakka tuntuu liian painavalta.

Normaali ihminen kestää vastuksia ja osaa pitää terveesti puolensa epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Minun on joskus hirveän vaikea nähdä syyllistä asioihin ja sitä, onko minulla oikeus pitää puoleni, oikeus näihin mielipiteisiini. Mietin liikaa, mitä muut ajattelevat, etteivät vaan pidä hankalana ja vaikeana, etten olisikaan kiltti tyttö. Ihan tavalliset asiat ovat vaikeita: mitä laitan ruokaa, minkä vaatteen ostan kaupasta.
Vatvon asioita tuhannelta puolelta ja se aiheuttaa päättämättömyyttä.

Ennen olin rohkeampi, mutta muutamat puukoniskut ihmisiltä, joita luulin ystävikseni veivät sen. En ole osannut käsitellä asiaa niin, että ne tapahtumat olivat näiden kurjien ihmisten aiheuttamia. Luulen jotenkin ansainneeni ne ja epäilen, että kehenkään ei voi oikeasti luottaa. Tai ainakin pitää olla hirveästi mieliksi.

Tunnistan tämän kaiken itsessäni ja opettelen seisomaan vahvasti ajatusteni takana. Silti joskus vaivun itsesääliin, viimeksi pari kuukautta sitten, kun kuulin erään miehen sukulaisen arvostelleen tekemisiäni. Oikeasti tiedän, että hän on katkera ja kade kaikille, mutta jostain syystä mietin taas koko suvusta häipymistä.

 

[minäkin joutaisin Elleistä pois]

Kirjoitit ap. sydäntäsärkevän viestin. Varmasti äidin haikailu tuonpuoleiseen on ahdistavaa kuunneltavaa.

Luulisin kuitenkin, että äiti hoki kauan sitten oppimaansa "mantraa."
Uskovaisissa oloissa kasvaneena hän ehkä kuuli huokailua poispääsystä. Minä sen tiedän körttikasvatuksen saaneena. Maallinen elämä on vaivoja täynnä ja joskus päästään ikuiseen kotiin huilaamaan.

Ihan oikeassa joku Elli oli tänään höpinöistäni. Olen "jeesusmummo" enkä pääse eroon nahoistani. Körttiläisyys pilkistää joka raosta.

Mennyt on mennyttä eikä puheitaan voi perua. Äiti huokaili mitä huokaili.
Nyt on tämä päivä. Eletään päivä kerrallaan ja nautitaan tästä päivästä.

Minulla on hyvä olla ja varmasti myös monella muulla. Anna anteeksi äidille.
Hän vain puhui ja ei ymmärtänyt, että lapsilla on niin tarkat korvat ja mahdottoman pitkä muisti. Minäkin muistan liiankin paljon asioita. Hyviä ja huonoja. Varsinkin 30-luvun vanhoista iskelmistä haluaisin päästä eroon. Äiti lauloi niitä jatkuvasti.
"Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan, jonka minä olen sulta lainannut...."
Pääni soi renkutuksia koko ajan kuin vanha soittorasia. Ei minunkaan lapsuudessa ole hurraamista, mutta en vaihtaisi sitä esim. Paris Hiltonin lapsuuteen.

 

[Surullinen Laulu]

Olen näin myöhemmälle iällä miettinyt onko se laiha sopu aina parempi kuin lihava riita ja ovatko ne edes ainoat seuraukset siitä jos ilmaisee tunteensa? Tuskinpa.

Kenelle se tekee hyvää, jos äiti alistuu suvun moukkamaisuuksiin, ei puolustaudu, ja purkaa sitten pahan olon lapsiinsa sanomalla että se olisi lapsillekin parempi jos hän menisi pois?

Puolustautuminen ei ole syntiä. Tämä maailma ei ole ruusunpunainen paratiisi missä ihmisillä on vain hyviä aikeita ja ajatuksia. Välillä on osattava pitää puolensa, on ilmaistava itsensä jos joku tekee pahaa.

Äiti aina sulki silmänsä pahalta, mutta ei se paha minnekään kadonnut. Hän ajatteli että jos lapset ovat aina kiltisti ja huomaamattomasti mitään pahaa ei heille tapahdu, mutta tapahtui. Ja sitten ainoa malli oli sulkea silmät, ja kuvitella ettei mitään olisi tapahtunut.

Minä itse uskon kommunikaation, ja siihen että myös negatiivisia tunteita on osattava ilmaista kun tarve vaatii. Kaikkea ei pidä sallia rauhan nimissä.

 

[Kahden lapsen äiti]

Omassa lapsuudessani on joitakin traumoja. Olen kuitenkin tietoisesti niitä työstänyt mielessäni aikuisena enkä ole yrittänyt niitä työntää pois mielestä, koska jos taakkaa ei käsittele, se painaa ja hiertää mieltä.

Niinpä esikoislasta odottaessa mietin ihan tietoisesti paperille kirjoittamalla niitä asioita, joissa haluan tehdä kuten vanhempani. Kirjoitin miinuspuolelle niitä asioita, joita en halua toistaa ja mietin, miten sitten niitä asioita käsittelisin. Esimerkkki: lapsena ei puhuttu mitään sukupuoliasioista, vaan niistä vaiettiin. Päätin, että minä haluan, että lapset oppivat, että seksuaalisuus ei ole häpeällistä. Suojelen heitä pornotulvalta (esim. en anna 10-vuotiaani katsoa K-15 elokuvia) ja olen alusta asti puhunut asioista ja vastaillut heidän kysymyksiinsä heidän kehitystasoaan vastaavalla tavalla.

Isän ryyppääminen puolestaan on aiheuttanut sen, että en juo itse alkoholia lainkaan. Lapset ovat uteliaita ja ihmeissään, kun näkevät jonkun olevan humalassa. Niihinkin yritän vastata asiallisesti lietsomatta pelkoa ja omaa vihaani.

Olen itse ajatellut, että omat vanhempani ovat varmasti yrittäneet tehdä parhaansa, kun ovat minua kasvattaneet. Ihan yhtälailla minäkin yritän tehdä parhaani. Uskon, että hyvä kasvaa hyvällä, kun taas paha pahalla, joten koska rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta maailmassa, yritän löytää sellaisen tavan kasvattaa lapsiani, jotta heistä tulisi onnellisia aikuisia, joilla olisi kyky käsitellä erilaisia tunnetiloja.

 

[jenni111]

YouTube - taivi - Äiti

Sopii aiheeseen kuin nenä naamaan.
Liikuttavin kappale minkä olen kuullut vuosiin.