Äiti joka kaipaa koko ajan lomaa lapsista...

[umbrella-]

Niin, mites ne lapset sitten? Eikö niille tule ikävä äitiä?

Anteeksi, saa kivittää :ashamed:

Ja tiedän siis, että isäkin on tärkeä ja meillä kotona isä hoitaa lapsia siinä missä äitikin eli tarkoitan lähinnä sitä, että lapset on jatkuvasti pitkiä aikoja hoidossa isovanhemmilla ja muilla lapsenvahdeilla.

Ja tiedän senkin, että palstan mukaan oon läheisriippuvainen, kun ikävöin edelleen työpäivien aikana kuopusta, enkä sitten työn ulkopuolella mielelläni ole hänestä erossa. Eli tällä hetkellä en pystyis häntä laittamaan viikonloppuna enää hoitoon esim. mammalle.

Ymmärrän ettei kaikkien tarvi toimia kuten minä -ei tietenkään. Mutta silti vaan tuntuu vaikealta ymmärtää, että äiti joka tekee tosi pitkää työpäivää niin vapaapäivän koittaessa haluaa ehdottomasti olla erossa lapsista ja siis vielä monta yötä kerrallaan, vaikka kyse ihan pienistä lapsista, taaperoista. Eli kun viikollakaan ei juuri lapsia näe.

Tai siis jotenkin vaan mietin, että eikö ne lapset sitten kaipais joskus vaan ihan kotipäiviä äidin kanssa?

Juu, idiootti olen ja ymmärtämätön. Jos voitte auttaa mua ymmärtämään niin kiitän :flower:

 

[qwer]

Kyllä mä ainakin kuvittelen että lapsi kaipaa kotipäiviä, ja siksi yritän niitä silloin tällöin järjestääkin, viikonloppuisin ja joskus arkenakin. Kesällä lapsi saattaa olla parikin viikkoa (ei putkeen) isovanhemmilla, että saisi kunnon loman. Vanhempien loma kun on yleensä vain 3-4 viikkoa.

Mutta silti on kiva joskus pitää ihan oma vapaapäivä, miehen kanssa tai sitten ihan yksin.

 

[vieras]

Samoilla linjoilla olen kuin umbrella. Minä en raaski käydä edes jumpassa tms. harrastuksissa kodin ulkopuolella.

 

[h]

No mä kaipaan koko ajan lomaa lapsista, mutta mä olenkin kotiäiti ja sitä vapaata on vaan tunti silloin toinen tällöin.

 

[illuusia]

Taaperoikäinen kun ei välttämättä vielä osaa ilmaista kaipaustaan, jos siis on tottunut siihen että on jatkuvasti muiden hoidossa.
:|

 

[vieras]

Taaperoikäinen kun ei välttämättä vielä osaa ilmaista kaipaustaan, jos siis on tottunut siihen että on jatkuvasti muiden hoidossa.
:|

Meillä ainakin isovanhemmat ovat yhtä hyviä hoitajia kuin vanhemmatkin, kiva lapsellekin että on monta rakastavaa aikuista ympärillä.

 

[illuusia]

Taaperoikäinen kun ei välttämättä vielä osaa ilmaista kaipaustaan, jos siis on tottunut siihen että on jatkuvasti muiden hoidossa.
:|

Meillä ainakin isovanhemmat ovat yhtä hyviä hoitajia kuin vanhemmatkin, kiva lapsellekin että on monta rakastavaa aikuista ympärillä.

Olen samaa mieltä että on ihana asia jos lapsella on hyvät ja rakastavat isovanhemmat. Mutta tässähän olikin kyse siitä että miten lapsi kokee sen jos on jatkuvasti muiden hoidossa kun äitiä ei ns. kiinnosta lapsen kanssa vietetty aika. Ja sitä aikaa ei kyllä mun mielestä mikään tai kukaan muu korvaa, oli sitten kuinka hyvä hoitaja tahansa,

 

[umbrella-]

Taaperoikäinen kun ei välttämättä vielä osaa ilmaista kaipaustaan, jos siis on tottunut siihen että on jatkuvasti muiden hoidossa.
:|

Meillä ainakin isovanhemmat ovat yhtä hyviä hoitajia kuin vanhemmatkin, kiva lapsellekin että on monta rakastavaa aikuista ympärillä.

Uskon, että toisissa perheissä näin on ja sehän on hienoa.
Meillä taas isovanhemmat ovat kyllä aivan ihania ja rakastavia hoitajia ja heihin voi luottaa täysin lastemme hoidossa.
Silti suhde on aivan erilainen isovanhempien kuin vanhempien kanssa eli meillä me vanhemmat olla kyllä hurjasti läheisempiä ja yhteys tai se side on aivan toista luokkaa.

Mutta tässä esimerkkitapauksessani hoitajat eivät ole vain isovanhempia vaan vaihtelevat sukulaiista vieraampiin ihmisiin. Vaikka eihän asia mulle kuulu. Itse vaan en ollut valmis esim. vauvaa hoidattamaan jatkuvasti vaihtuvilla vierailla ihmsillä. Mutta toki lapset tottuvat kaikkeen ja voivat varmasti olla hyvinkin onnellisia monen eri hoitajan käsissä, vaikka mä en siihen pystynytkään =)

 

[Angel Eyes]

Olen samaa mieltä että on ihana asia jos lapsella on hyvät ja rakastavat isovanhemmat. Mutta tässähän olikin kyse siitä että miten lapsi kokee sen jos on jatkuvasti muiden hoidossa kun äitiä ei ns. kiinnosta lapsen kanssa vietetty aika. Ja sitä aikaa ei kyllä mun mielestä mikään tai kukaan muu korvaa, oli sitten kuinka hyvä hoitaja tahansa,

Peesailen tätä. Kyllä äiti on silti äiti ja tätä yhteistä aikaa ei tosiaan kukaan muu voi korvata, vaikka olisi kuinka hyvä hoitaja.

 

[Lex]

No mutta mikä on koko ajan ja jatkuvasti?

Silloin tällöin tietenkin on mun mielestä ok, mutta päiväkausien hoidossaolo ilman järkevää syytä esim. viikottain on mun mielestä paljon.

Harvemmin meillä ollaan 1 yötä pidempään oltu missään vanhempien menoissa kerralla, kaikki viikonlopun/ useamman päivän mittaiset mummolareissut ovatkin sitten liittyneet työmenoihin.

 

[hmmm]

Samoilla linjoilla olen kuin umbrella. Minä en raaski käydä edes jumpassa tms. harrastuksissa kodin ulkopuolella.

Hui... Toi on niin jännä homma. Onko tällaisilla ihmisillä sitten elämä rajoittunut muutenkin vain kotiin ja muutamiin ihmisiin, aina ollut vai miksi näin? Enkä ilkeile nyt, kiinnostaa vaan.

Mulla on ollut aina paljon tekemistä ja kontakteja ja hyvillä mielin käyn menoissani edelleen.

 

[Angel Eyes]

Mutta tässä esimerkkitapauksessani hoitajat eivät ole vain isovanhempia vaan vaihtelevat sukulaiista vieraampiin ihmisiin. Vaikka eihän asia mulle kuulu. Itse vaan en ollut valmis esim. vauvaa hoidattamaan jatkuvasti vaihtuvilla vierailla ihmsillä. Mutta toki lapset tottuvat kaikkeen ja voivat varmasti olla hyvinkin onnellisia monen eri hoitajan käsissä, vaikka mä en siihen pystynytkään =)

Itse en kanssa koskaan voisi lapsiani vieraalle hoitajalle antaa hoitoon. Jos ei ole ketään tuttua niin sitten jää menot menemättä tai yritetään järjestää niin että toinen vanhemmista on kotona.

 

[umbrella-]

No mutta mikä on koko ajan ja jatkuvasti?

Silloin tällöin tietenkin on mun mielestä ok, mutta päiväkausien hoidossaolo ilman järkevää syytä esim. viikottain on mun mielestä paljon.

Harvemmin meillä ollaan 1 yötä pidempään oltu missään vanhempien menoissa kerralla, kaikki viikonlopun/ useamman päivän mittaiset mummolareissut ovatkin sitten liittyneet työmenoihin.

No mä tarkoitin sellaista tapausta, että lapset on päivähoidossa päivät ja illat sitten jollain toisella hoitajalla ja sitten, kun vanhemmilla on pidempi loma niin ovat sen ajan eli monta yötä putkeen hoidossa.

Ja tunnen itseni äärettömän typeräksi, kun muiden asioita pohdin :ashamed:
Tuli vaan paha olo pienten lasten puolesta :ashamed:

 

[illuusia]

Mutta tässä esimerkkitapauksessani hoitajat eivät ole vain isovanhempia vaan vaihtelevat sukulaiista vieraampiin ihmisiin. Vaikka eihän asia mulle kuulu. Itse vaan en ollut valmis esim. vauvaa hoidattamaan jatkuvasti vaihtuvilla vierailla ihmsillä. Mutta toki lapset tottuvat kaikkeen ja voivat varmasti olla hyvinkin onnellisia monen eri hoitajan käsissä, vaikka mä en siihen pystynytkään =)

Itse en kanssa koskaan voisi lapsiani vieraalle hoitajalle antaa hoitoon. Jos ei ole ketään tuttua niin sitten jää menot menemättä tai yritetään järjestää niin että toinen vanhemmista on kotona.

Näin meilläkin on toimittu. Tiedän että muutama kaverini hoitaisi noita lapsia oikein mielelläänkin ja toki tuon eskarin voisin hoitoon "antaakin", mutta tuota vauvaa en, en nimittäin ole yhtään vakuuttunut siitä että vauvalla olisi hyvä olla vieraamman hoitajan kanssa.

 

[neiti Dina]

ikuisuuskysymyäksiä.. täytyy sanoa että nyt kun ollaan muksun kans se 8h päivästä erillään, ei tippaakaan tee mieli lähteä viikonloppuna mihinkään.

Ei oikein riitä ymmärrystä multa kaverille jonka muksut on 5xviikossa 8h päivässä päiväkodissa, sen jälkeen vieraillaan joka päivä joko mummuloissa tai kummiloissa tai kavereilla, ja viikonloput sitte ovat yötä mummulassa kun äiti tarvii lomaa lapsista. Käytännössä käyvät kotona vaan nukkumassa. Olkoon vaan vaikka mikä yh, niin ei se hirveän rankkaa oo jos päivittäin n. tunnin ajan on muksujensa kans ennen nukkumaanmenoa.

Tehköön jokainen miten lystää mutta kyllä mä kans ihmettelen että miten joku raaskii olla lapsesta niin paljon erossa.

 

[Angel Eyes]

Samoilla linjoilla olen kuin umbrella. Minä en raaski käydä edes jumpassa tms. harrastuksissa kodin ulkopuolella.

Hui... Toi on niin jännä homma. Onko tällaisilla ihmisillä sitten elämä rajoittunut muutenkin vain kotiin ja muutamiin ihmisiin, aina ollut vai miksi näin? Enkä ilkeile nyt, kiinnostaa vaan.

Mulla on ollut aina paljon tekemistä ja kontakteja ja hyvillä mielin käyn menoissani edelleen.

En pidä elämääni rajoittuneena, vaikka harvemmin tulee missään ilman lapsia käytyä.

Jumppaan mieluiten kotona ja jos haluan tavata ystäviä niin se onnistuu.
En ole muutenkaan kovin sosiaalinen tyyppi ja viihdyn mielummin omissa oloissani. Muutama hyvä ystävä on, jotka riittävät. Jos haluan olla ihan yksin lähden metsälenkille koiran kanssa.

 

[vieras]

No mä kaipaan koko ajan lomaa lapsista, mutta mä olenkin kotiäiti ja sitä vapaata on vaan tunti silloin toinen tällöin.

Kuin mun suustani.

 

[umbrella-]

Samoilla linjoilla olen kuin umbrella. Minä en raaski käydä edes jumpassa tms. harrastuksissa kodin ulkopuolella.

Hui... Toi on niin jännä homma. Onko tällaisilla ihmisillä sitten elämä rajoittunut muutenkin vain kotiin ja muutamiin ihmisiin, aina ollut vai miksi näin? Enkä ilkeile nyt, kiinnostaa vaan.

Mulla on ollut aina paljon tekemistä ja kontakteja ja hyvillä mielin käyn menoissani edelleen.

Mä en siis pysty olemaan juuri 3-vuotta täyttäneestäni erossa juuri enempää kuin työpäivien ajan. Eli tuntuu vaan hirmu pahalta, jos niistä illan lyhyistä tunneista menee aikaa vielä jossain harrastuksissa tms. Kerran viikossa käyn nyt harrastuksessa siis.
Mutta en mä silti pidä itseäni rajoittuneena ihmisenä siis juuri oltiin koko perhe monen päivän kylpylälomalla, matkustellaan paljon, käydään kylässä kavereilla ja he meillä, harrastetaan koko perhe... eli ohjelmaa kyllä on lähes joka illalle. Mutta pointti siis on se, että lapset on menoissa mukana. Mulle vaan tulee ikävä ja jotenkin paha olo, jos oon pitkän aikaa ilman kuopusta.

Mutta kaikilla ei tietty näin ole ja esikoisen aikaan tää side ei mullakaan näin vahva ollut, eli en jatkuvasti murehtinut sitä miten paljon ehditään olla yhdessä ja jättänyt menoja väliin sen vuoksi. Toisaalta silloin opiskelin ja oli vapaita paljon enemmän ja lyhyempiä päiviä, joten aikaa lapselle jäi eritavalla.

 

[hmmm]

Samoilla linjoilla olen kuin umbrella. Minä en raaski käydä edes jumpassa tms. harrastuksissa kodin ulkopuolella.

Hui... Toi on niin jännä homma. Onko tällaisilla ihmisillä sitten elämä rajoittunut muutenkin vain kotiin ja muutamiin ihmisiin, aina ollut vai miksi näin? Enkä ilkeile nyt, kiinnostaa vaan.

Mulla on ollut aina paljon tekemistä ja kontakteja ja hyvillä mielin käyn menoissani edelleen.

Mä en siis pysty olemaan juuri 3-vuotta täyttäneestäni erossa juuri enempää kuin työpäivien ajan. Eli tuntuu vaan hirmu pahalta, jos niistä illan lyhyistä tunneista menee aikaa vielä jossain harrastuksissa tms. Kerran viikossa käyn nyt harrastuksessa siis.
Mutta en mä silti pidä itseäni rajoittuneena ihmisenä siis juuri oltiin koko perhe monen päivän kylpylälomalla, matkustellaan paljon, käydään kylässä kavereilla ja he meillä, harrastetaan koko perhe... eli ohjelmaa kyllä on lähes joka illalle. Mutta pointti siis on se, että lapset on menoissa mukana. Mulle vaan tulee ikävä ja jotenkin paha olo, jos oon pitkän aikaa ilman kuopusta.

Mutta kaikilla ei tietty näin ole ja esikoisen aikaan tää side ei mullakaan näin vahva ollut, eli en jatkuvasti murehtinut sitä miten paljon ehditään olla yhdessä ja jättänyt menoja väliin sen vuoksi. Toisaalta silloin opiskelin ja oli vapaita paljon enemmän ja lyhyempiä päiviä, joten aikaa lapselle jäi eritavalla.

Niin, kai riippuu menojen luonteestakin. Mä esim. olen pienestä asti harrastanut tanssia ja teatteria, joten ne harrastukset on mulle tärkeitä ja mä olen kasvanut niihin kiinni. En voisi kuvitella luopuvani niistä yhtäkkiä tai korvaavani joillain muilla. Ja noita ei taas voi oikein perheen kanssa harrastaa, enkä ehkä haluaisikaan. Kavereita käy kylässä, mutta yleensä tapaamme kaupungilla kahvittelun merkeissä.

Ehkä jos ei ikinä ole ollut mitään "omaa juttua", esim. pitkäaikaista harrastusta tai muuta, niin on helppo korvata ne perheen kanssa olemalla.

 

[umbrella-]

Samoilla linjoilla olen kuin umbrella. Minä en raaski käydä edes jumpassa tms. harrastuksissa kodin ulkopuolella.

Hui... Toi on niin jännä homma. Onko tällaisilla ihmisillä sitten elämä rajoittunut muutenkin vain kotiin ja muutamiin ihmisiin, aina ollut vai miksi näin? Enkä ilkeile nyt, kiinnostaa vaan.

Mulla on ollut aina paljon tekemistä ja kontakteja ja hyvillä mielin käyn menoissani edelleen.

Mä en siis pysty olemaan juuri 3-vuotta täyttäneestäni erossa juuri enempää kuin työpäivien ajan. Eli tuntuu vaan hirmu pahalta, jos niistä illan lyhyistä tunneista menee aikaa vielä jossain harrastuksissa tms. Kerran viikossa käyn nyt harrastuksessa siis.
Mutta en mä silti pidä itseäni rajoittuneena ihmisenä siis juuri oltiin koko perhe monen päivän kylpylälomalla, matkustellaan paljon, käydään kylässä kavereilla ja he meillä, harrastetaan koko perhe... eli ohjelmaa kyllä on lähes joka illalle. Mutta pointti siis on se, että lapset on menoissa mukana. Mulle vaan tulee ikävä ja jotenkin paha olo, jos oon pitkän aikaa ilman kuopusta.

Mutta kaikilla ei tietty näin ole ja esikoisen aikaan tää side ei mullakaan näin vahva ollut, eli en jatkuvasti murehtinut sitä miten paljon ehditään olla yhdessä ja jättänyt menoja väliin sen vuoksi. Toisaalta silloin opiskelin ja oli vapaita paljon enemmän ja lyhyempiä päiviä, joten aikaa lapselle jäi eritavalla.

Niin, kai riippuu menojen luonteestakin. Mä esim. olen pienestä asti harrastanut tanssia ja teatteria, joten ne harrastukset on mulle tärkeitä ja mä olen kasvanut niihin kiinni. En voisi kuvitella luopuvani niistä yhtäkkiä tai korvaavani joillain muilla. Ja noita ei taas voi oikein perheen kanssa harrastaa, enkä ehkä haluaisikaan. Kavereita käy kylässä, mutta yleensä tapaamme kaupungilla kahvittelun merkeissä.

Ehkä jos ei ikinä ole ollut mitään "omaa juttua", esim. pitkäaikaista harrastusta tai muuta, niin on helppo korvata ne perheen kanssa olemalla.

Ymmärrän hyvin enkä mitenkään aloituksessa tarkoittanut tälläistä tilannetta kun sulla on.
Itselläkin on harrastuksia, kuten jooga ja spinning joista en millään haluais luopua, nyt sitten vuoroviikoin harrastan niitä, kun en ole päässyt sinuiksi sen kanssa, että menis kaksi iltaa harrastuksissa. Mutta se olenkin vain minä, mä tiedän, että asiaa kun työstän niin varmaan pikku hiljaa pystyn sitä napanuoraa kuopukseen kasvattamaan

uskon, että harrastukset on tärkeitä ja auttaa jaksamaan arjessa.