Äiti syyttää meitä aikuisia lapsia yksinäisyydestään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Lotta"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Suosittelen ottamaan etäisyyttä. Niin itse tein hankalan vanhemman kanssa. Jos on tarpeeksi masentunut/katkera, niin vetää vaan muut mukanaan tunteista välittämättä,
 
[QUOTE="irina";26546250]Selvästikään hänen äitinsä ei koe tilannettaan näin. Tuskin äitikään lapsuudessa jätti kasvatuksen pariin soittoon ja vierailuun. Ensimmäisenä nousee mieleen, oliko pakko muuttaa eri paikkakunnalle?[/QUOTE]

Lapsi ei koskaan pyydä syntyä vaan äiti päättää lapsen elämästä. Sen jälkeen äiti on velvollinen huolehtimaan lapsestaan parhaan taitonsa mukaan. Lapsi ei ole äidille kiitollisuudenvelassa elämästään eikä kasvatuksestaan. Itse kuulin jatkuvasti äidiltä lapsena ja nuorena sitä valitusvirttä, kuinka minun tulisi olla kiitollinen hänelle, kun hän oli 9 kk raskaana, synnytti ja imetti ja kasvatti minut. Mutta miten kasvatti, onkin sitten oma kysymyksensä.

Aikuinen ihminen on itse vastuussa omista ihmissuhteistaan. Lapsia ei voi tehdä itseään varten ja omaksi vanhuudenturvaksi ja sälyttää näin lasten niskaan omaa aikuisen ihmisen vastuutaan omasta elämästään. Minulla on neljä lasta enkä odota heidän olevan minulle kiitollisia niistä valinnoista, joita minä olen tehnyt heidän puolestaan. En odota heidän myöskään olevan minusta ja elämästäni vastuussa. Siksi olen pitänyt yllä muita ihmissuhteitani koko lasteni elämän ajan, koska jonain päivänä lapset muuttavat pois, perustavat omat perheensä ja elävät omaa elämäänsä työn, perheen ja ystäviensä kanssa.

Meidän äitien on osattava ottaa vastuu omasta elämästämme ja osattava antaa lapsillemme tilaa elää heidän elämäänsä. He eivät ole meidän jatkeitamme. Oma äitini ei vielä tänä päivänäkään - olen yli 40 v. - ymmärrä, että en ole hänen jatkeensa ja jaa hänen kanssaan samoja ajatuksia, tunteita ja muistoja.
 
Lapsi ei koskaan pyydä syntyä vaan äiti päättää lapsen elämästä. Sen jälkeen äiti on velvollinen huolehtimaan lapsestaan parhaan taitonsa mukaan. Lapsi ei ole äidille kiitollisuudenvelassa elämästään eikä kasvatuksestaan. Itse kuulin jatkuvasti äidiltä lapsena ja nuorena sitä valitusvirttä, kuinka minun tulisi olla kiitollinen hänelle, kun hän oli 9 kk raskaana, synnytti ja imetti ja kasvatti minut. Mutta miten kasvatti, onkin sitten oma kysymyksensä.

Aikuinen ihminen on itse vastuussa omista ihmissuhteistaan. Lapsia ei voi tehdä itseään varten ja omaksi vanhuudenturvaksi ja sälyttää näin lasten niskaan omaa aikuisen ihmisen vastuutaan omasta elämästään. Minulla on neljä lasta enkä odota heidän olevan minulle kiitollisia niistä valinnoista, joita minä olen tehnyt heidän puolestaan. En odota heidän myöskään olevan minusta ja elämästäni vastuussa. Siksi olen pitänyt yllä muita ihmissuhteitani koko lasteni elämän ajan, koska jonain päivänä lapset muuttavat pois, perustavat omat perheensä ja elävät omaa elämäänsä työn, perheen ja ystäviensä kanssa.

Meidän äitien on osattava ottaa vastuu omasta elämästämme ja osattava antaa lapsillemme tilaa elää heidän elämäänsä. He eivät ole meidän jatkeitamme. Oma äitini ei vielä tänä päivänäkään - olen yli 40 v. - ymmärrä, että en ole hänen jatkeensa ja jaa hänen kanssaan samoja ajatuksia, tunteita ja muistoja.
Fiksuja ajatuksia.
 
[QUOTE="irina";26547300]Laitokset ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, joista lapset ovat hienosti "päästäneet irti". Tämä palsta on tällainen, jossa narsistit saavat toinen toisistaan tukea vahvistaakseen omia sairaita kantojaan. Tuntuu pahalta. Sekä ap:n äidin, että Teidän äitien takia. Osaisitte edes hävetä :([/QUOTE]

Musta tuntuu pahalta enemmänkin sen sun pienen tyttöraukan puolesta. Se on vasta pieni vauva ja sä olet jo ilmeisesti päättänyt sen puolesta, että ei toiselle paikkakunnallekaan saisi muuttaa.
 
[QUOTE="vieras";26553047]Musta tuntuu pahalta enemmänkin sen sun pienen tyttöraukan puolesta. Se on vasta pieni vauva ja sä olet jo ilmeisesti päättänyt sen puolesta, että ei toiselle paikkakunnallekaan saisi muuttaa.[/QUOTE]

Peukuttaisin jos pystyisin. Tuo Irina on joko sekopää tai trolli. Sääliksi todella käy lasta, jos on tosissaan.
 
Sitä se teettää kun nainen ei hanki omaa elämää (omia ystäviä, harrastuksia, työtä, mielekästä ajankulua). Ap tekee riittävästi ja pitää yhteyttä äitiinsä kuten lasten olettaakin tekevän, jos suhde on ollut kunnossa. Mutta ei voi olettaa, että lapset alkavat 24/7 seuralaisiksi, jos äidin puoliso kuolee. Hankkikaa naiset omakin elämä, se kannattaa!
 
  • Tykkää
Reactions: zenn
[QUOTE="vieras";26546582]tähän sopinee seuraava Lauri Pohjanpään runo:

MAAILMAN MENO
(Kansantarina)

Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa
varis lahden poikki päin vastarantaa.

"Sitä varia, huh, ihan väsyttää alkaa",
varis sanoo, "jo vanhaa siipeä, jalkaa.

Kun vanhenen pian, alan kangistua,
kai kannat sa mua, kuin minä nyt sua?"

- "En", vastaa poika, "sun jäädä annan."
- "Ketä kannat sitten?" - "Ma poikaani kannan."

Varis huokaa harmaille aatoksille:
"Se on maailman meno, minkäs sille."[/QUOTE]

Tää oli kaunis, kiitos. Ihan uusi runo minulle.
 
[QUOTE="mitäh";26553382]Trollihan se on. Eihän kukaan kyynelehdi jonkun nettipalstan takia (Kyyneleiden läpi luen julmaa tekstiäsi) saati käsitä koko ketjua niin väärin. Sain hyvät naurut. :)[/QUOTE]

Tunnistan tuon koulukiusaajatyypin vaikka unissani. Eilenhän jo kaikki kommenttini kävit haukkumassa ja tänään vielä uutta vettä kiukaalle vaikka en ole väliin mitään postannut.

Lueppa ajatuksella eilinen hesarin narsisitijuttu. Aivan, liippaa yllättävän läheltä!
 
Ei voi olla totta -kirjoituksesi anopistasi on kuin täydellinen kuvaus meidän perheen tilanteesta!! Kiukkuspäissäni etsin tietoa siitä mikä on oikeasti normaalia ja löysin tämän sinun tekstin. Lohdullista tietää, että on olemassa ainakin yksi ihminen joka ymmärtää! Meillä lisäbonarina tuohon itsensä surkutteluun leskeksi jäämisestä ja marttyyripuuhin on vielä syvä kateus omaa lapsenlasta kohtaan. Ristiäiset, synttärit ym. juhlat, jossa lapsi on ollut huomion keskipisteenä ovat KAIKKI keskeytyneet 75 vuotiaan anopin itkupotkuraivareihin. Jos lähdemme reissuun, niin palatessamme anoppi esittelee itsetuhoisia kirjoitelmiaan ja mököttää parisen viikkoa. Kaiken tämän perustelee sillä, että olemme hänelle niin tärkeitä. Puolisoni ei uskalla nostaa kissaa pöydälle äitinsä kanssa, koska pelkää seuraamuksia. Puolisoni on ainoa lapsi ja taakka siis aivan älytön :(
 
Ei voi olla totta -kirjoituksesi anopistasi on kuin täydellinen kuvaus meidän perheen tilanteesta!! Kiukkuspäissäni etsin tietoa siitä mikä on oikeasti normaalia ja löysin tämän sinun tekstin. Lohdullista tietää, että on olemassa ainakin yksi ihminen joka ymmärtää! Meillä lisäbonarina tuohon itsensä surkutteluun leskeksi jäämisestä ja marttyyripuuhin on vielä syvä kateus omaa lapsenlasta kohtaan. Ristiäiset, synttärit ym. juhlat, jossa lapsi on ollut huomion keskipisteenä ovat KAIKKI keskeytyneet 75 vuotiaan anopin itkupotkuraivareihin. Jos lähdemme reissuun, niin palatessamme anoppi esittelee itsetuhoisia kirjoitelmiaan ja mököttää parisen viikkoa. Kaiken tämän perustelee sillä, että olemme hänelle niin tärkeitä. Puolisoni ei uskalla nostaa kissaa pöydälle äitinsä kanssa, koska pelkää seuraamuksia. Puolisoni on ainoa lapsi ja taakka siis aivan älytön :(

Tuokaa anoppi Turkuun ja pyytäkää lääkäriltä lähete G1-vanhuspsykiatrian osastolle itsetuhoisten ajatusten vuoksi.
 
Kyllä minusta elämän kiertokulussa toinen käsi kannattelee toista. Olet saanut lapsena nauttia äiti rakkaudesta ja hoivasta. Nyt aikuisena äiti ikääntyy ja on heikommassa asemassa. On Sinun vuorosi astua esiin ja alkaa tukea ja kannattella häntä.

Taitaa maailmanhistoriaan mahtua sellaisiakin kulttuureja, joissa vanhukset itse hakeutuvat metsään / jättäytyvät marssista jälkeen kun kokevat, että ovat jo liian vanhoiksi käyneet. Ei ole mikään automatio, että lasten pitäisi loputtomiin hoitaa vanhempiaan. Jos evoluutiota ajatellaan, sellainen syö resursseja.
 
Nostan vanhaa ketjua. Äitini on ihan toimintakykyinen ja itsenäinen ihminen, mutta yhtäkkiä noin vuosi sitten hän sanoi, että nyt "päätän" olla vanha. Ikää hänellä on 70 vuotta. Tämä päätös sitten tarkoitti yhä suurempaa avuttomaksi heittäytymistä. Minun pitää nyt yhtäkkiä olla mukana lähes kaikessa vaateostoksista lääkärikäynteihin.

Omia ystäviä ei ole, ei harrastuksia eikä seurapiiriä. Ei kuulemma kiinnosta, ihmiset ovat kuulemma ikäviä ja harrastukset ja eläkeläispiirit tylsiä, vaikka ei ole kokaan edes kokeillut. Koko seuraelämä on minun varassani. Olen yrittänyt kannustaa äitiä eläkeläispiiriin, kirkkoon (äiti on uskovainen), tapaamaan samalla paikkakunnalla asuvia vanhoja sukulaisia jne. Mutta mikään ei kelpaa. Vanhat sukulaisetkin kuulemma ovat "rasittavia höppänöitä".

Tilanne ei vielä ole kovin paha, mutta huononee koko ajan. Minä asun lähellä äitiä ja mielelläni tapaan häntä joka viikko vaikka useampanakin päivänä. Minua kuitenkin huolettaa tuo tahallinen riippuvuus minusta, tuollainen avuttomaksi heittäytyminen. Entä jos joudun vaikka töiden vuoksi muuttamaan jonnekin kauas, jopa ulkomaille? Entä jos oma aikuinen lapseni vaikka saa vauvan ja tarvitsee minua toisella puolen Suomea? Minua ahdistaa todella paljon, että olen aivan yksin vastuussa äitini sosiaalisesta elämästä.

Äiti on ollut leski parikymmentä vuotta ja olen hänen ainoa Suomessa asuva lapsensa. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan. En oikein tiedä, miten saisin patistettua äitiäni asenteeltaan itsenäisemmäksi. Hänen ei terveytensä puolesta tarvitsisi jumittua kotiin. Hän liikkuu hyvin ja on melko terve, vain rytmihäiriöt vähän vaivaavat. Myös päästään on vielä ihan terävä, käyttää tietokonetta, nettipankkia jne. Yritänkö vain jatkaa kannustamista harrastuksiin ja ihmissuhteisiin, vaikka vastakaikua ei tule?

Kiitos kun sain avautua!
 

Yhteistyössä