Otsikon aihetta liittyen puolisooni olen pohtinut, tuskastellut ja sinnikkyydellä kestänyt... Voimille käyvää kun puolison puheenaiheita pitkälti pohjustaa tyytymättömyys. En ole varmasti ainut mies ja naisistakin takuulla kohtalotovereita löytyy. Vaikuttaa, että oma joustavuus ja pyyteettömyys tuntuu kääntyvän itseään vastaan... Raskasta elää ihmisen kanssa, joka toimii tavallaan eikä omaa halua kyseenalaistaa näkemyksiään tai toimintaansa. Voimille käy pitää puoliaan, kaikessa oikeassa olevaa vastaan. Ja tuon vastapuolen kun tulisi olla se tärkein kaikista... Kaikkein pahinta on että aina riittää naputettavaa...lähinnä kotitöistä. Loputtomasti!
Puoliso ajoittain jopa dissaa kuinka miehet on sellaisia tai tällaisia, ihan pokerina, luullen asian todella olevan niin. Ominaisuudet joihin hän viittaa käsitän itse ilmiselvästi luonteenpiirteinä tai heikkouksina, joita voi olla kummalla tahansa sukupuolella. Hämmästyttää kuinka yleiseltä ajatuksenjuoksultaan niinkin järkevällä ihmisellä kuin puolisoni on, voi olla niin dorkia näkemyksiä tai sokeutta joissain asoissa. Kommentit on sitä luokkaa että muutkin kuin kiihkeät feministit katsois kieroon miestä, joka vastaavalla lailla nimeäisi erinäisiä asioita naissukupuolen ominaisuuksiksi.
Vielä haluan uskoa, että parempi yhteinen sävel löytyisi. Kovan kovaa vastaan laittaminen on hieman pehmittänyt puolisoa. Edistys ei päätä silti huimaa ja lasten kuullen riitely ei hyvää niiden psyykkeelle tee. Lapsien puolesta tää repii sydäntä...
Perusasiat on hyvin; mm. työ, asunto, lasten kasvatuksen tavoitteet. Lisäks, elämän perusarvot puolison kanssa on hyvin samansuuntaiset; mm. perhekeskeisyys, suvun ja omien sisarusten tärkeys. Isoista linjoista pystytään hyvin yhdessä sopimaan (hankinnat; asunto, autot) ja niissä puoliso kuulee ja arvostaa näkemyksiäni. Asioidenhan pitäis siis olla ihan kivasti, mutta arjen pienet asiat... niistä todella riittää tyytymättömyyttä...
Tekemättömät kotityöt on puolison hittiaihe! Tekemättömistä asioista, muistutetaan tietysti vaateliaan ja nyrpeaän sävyisesti. Jos vaikka ite alkais tehdä ja pyytäis toista kaveriksi, siinähän vois jopa syntyä mukavaa keskustelua ja olla kivaa! Sellanen ei käy, enhän osaa tehdä asoita puolison mieleisesti! Siksi kotityöt tehdäänkin meidän perheessä yksikseen. Nakertavan naputuksen logiikka kulminoituu esimerkkiin imuroimisesta. Siitä puoliso puhuu liioittelematta monta päivää, kun ite työn tekeminen kestää 20 min, enintään puoli tuntia, häneltä tai minulta. Anoppi on ihan samaa kaliiperia, appiukkokaan ei jää kritiikittä paitsi. Neuvoo kärkkäästi vaikkapa teknisistä asioista vaikkei tiedä asiasta arvailujaan enempää. Mielipide löytyy, takuulla! Useimmiten poikkiteloinen, kuin rakentava. Tämä case lienee jo hyvin havainnollistettu.
Kokkaan, pyykkään, siivoan, vaipat vaihtuu jne. Okei mun kriteerit ei ole yhtä tiukat kodin siisteydelle, mutta kun puoliso ei itsekkään ole aina vedossa kotitöiden suhteen ja ei joka ilta jaksa kotitöitä tehdä. Itse arvostan enemmän kivaa yhdessäoloa, kuin epärealistisen tavoittelua, kuten siistiä kotia perheessä, jossa leikki-ikäisiä. Vaikka hommat hitaammin hoituu, tenavia houkuttelen innostuneella esimerkillä mukaan kotihommiinkin. Samalla saa tehtyä kotitöitä, on kivaa yhdessä puuhatessa ja lapset oppii samalla, että aina ei voi tehdä mitä huvittaa. Tai oikeastaan, että arkivelvollisuuksien tekeminen voi olla yhdessä ihan kivaa, eikä vain naputuksen aihe, jotain vastenmielistä tekemistä.
Olen oppinut lapsuuden kodissani iloitsemaan muiden puolesta, puhaltamaan myös muiden hiileen, jakamaan hyvää mieltä. Puolison puhe muista ihmisistä tuntuu keskittyvän heidän huonoihin puoliinsa. Miten tulin hänet puolisokseni valinnneeksi? Neiti negatiivisen? Hyvä kysymys... No, nyt on rakkaat yhteiset lapset. Hitto, kirjan mittako tästä tekstistä tulee...
Kotitöitä siis oikeasti teen...mutta en tietystikkään koskaan riittävästi tai sitten on muuta marisemisen aihetta. Ainakaan kiitoksen sanaa ei korviin kantaudu. Ja lapsissahan negatiivisen sävyisen ilmaisun aihetta piisaa loputtominniin mikäli ei toisin valitse. Jiihaa! Revi siitä sitten huumoria... Todella raivostuttavaa on kuitenkin ollut kun olen saanut etukäteen neuvoja mistä saan puhua kyläillessä, vaikka olen fiksu ja muut huomioiva tyyppi. Tunteellisena miehenä minulla onkin ollut opettelua kovettaa itseään immuuniksi toisen lähes päivittäiselle negatiiivissävyteiselle kommunikoinnille. Sille levelille on taitoa tullut harjoiteltua, että hyvinä päivinä aidosti en edes suutu, totean vain mielessäni että vai niin, että tolla tasolla taas, päästän toisesta korvasta ulos ja vaikapa puuhaan lasten kanssa jotain mukavaa. Toki tuossa ei parisuhde juuri syvene. Vaikka melko syvältä sieltä se tuntuu kuitenkin jo olevan...
Tässä pahiten kirpaisee tuo, että 4 v. lapselle saman tyyppisesti narisee kun asiat ei suju oman mielen mukaan. Ja lapsethan koettelee joka tapauksessa jakaisen anhemman hermoja, joten narinaa riittää... Sen sijaan, että ohjeistais nätisti, houkuttelis ja ellei vieläkään tepsi, tekee rajan selväksi ja lapsi jäähylle jotta viesti menee perille. Mutta kun ei! Tuntitolkulla voi jatkua vingutusta, mutta minkäs teet kun napina ilmeiseti on yks rakkaista "harrastuksista", jolle on sokea, vaikka olen eräänkin kerran naputuksesta hänelle maininnut.
Se auttaa jaksamaan, että hyvyys lopulta palkitaan. Joko kestän ja puoliso tuellani muuttuu, tai viimeistään lasten kasvettua nostan kytkintä! Nyt kuitenkin, puhti on vähissä...
Tasavertaisesta hyväntuulisesta parisuhteesta haaveillen,
Väsynyt isukki.
mies kyllä tekee paljon kotihommia, mutta niin teen (mielestäni) minäkin. lapsille meillä ei oo hoitajia lähietäisyydellä. mutta siis, jatkuvasti on koitettu tehdä töitä sen eteen että moinen loppuis.
