Äitini on hamstraaja

[vieras*]

Hamstraajan tavaroita kuten kenenkaan muunkaan, ei tule koskaan menna heittamaan pois. Hamstraajalla se vaan pahentaa oireilua. Ihmista ei voi kohdella kuin pakkohoitopotilasta kun ei siina kunnossa ole. Aitisi kokee elamanhallintaa tavaroidensa kautta ja sina puuttumalla toisten asioihin. Kumpikaan ei voi vaan olla. Jos haluaa parantaa jotakin, niin alkaa loysaamaan omaa pipoaan.

Onko elämä hallinnassa jos koti muistuttaa kaatopaikkaa?

 

[Rigel]

Onko elämä hallinnassa jos koti muistuttaa kaatopaikkaa?

Ei ole, ja lisäksi ap kertoo jo aloitusviestissään, että myös hänen isänsä kärsii tilanteesta. Siksi on ihmeellistä, että tässä ketjussa käännetään asiaa niin päin, että vika olisi ap:n päässä.

Itsemääräämisoikeudesta voi jauhaa ja jaaritella, mutta jos ihmissuhteet kärsivät, ihminen tarvitsee apua.

 

["Näin on"]

Ei ole, ja lisäksi ap kertoo jo aloitusviestissään, että myös hänen isänsä kärsii tilanteesta. Siksi on ihmeellistä, että tässä ketjussa käännetään asiaa niin päin, että vika olisi ap:n päässä.

Itsemääräämisoikeudesta voi jauhaa ja jaaritella, mutta jos ihmissuhteet kärsivät, ihminen tarvitsee apua.

Minkälaista apua hän sitten niin kuin tarvis, siis tää ap:n äiti?

Mitenkä ap:n isällä on elämä hallinnassa jos kerran kärsii? Hänkin on aikuinen ihminen ja voi elää niin kuin haluaa. Jos tilanne haittaa häntä niin siivoaa, taikka muuttaa pois, tai käskee siippansa muuttaa jos talo hänen. Ei aikuinen mies äitiä tarvitse.

Ihmisellä saa olla juuri sellaiset ihmissuhteet kuin hän itse haluaa, tai voi olla kokonaan ilman ihmissuhteita. Ei niistä mikään laki määrää.

 

[---]

Voisikohan ap mielenterveystoimistosta kysellä vinkkeja, miten asiaa voisi yrittää muuttaa. Väkisinhän ketään ei voi auttaa, mutta jos äitiäsi voisi jotenkin herätellä ymmärtämään tilanteen epänormaaliuden.

 

[Rigel]

[QUOTE="Näin on";30050071]Minkälaista apua hän sitten niin kuin tarvis, siis tää ap:n äiti?

Mitenkä ap:n isällä on elämä hallinnassa jos kerran kärsii? Hänkin on aikuinen ihminen ja voi elää niin kuin haluaa. Jos tilanne haittaa häntä niin siivoaa, taikka muuttaa pois, tai käskee siippansa muuttaa jos talo hänen. Ei aikuinen mies äitiä tarvitse.

Ihmisellä saa olla juuri sellaiset ihmissuhteet kuin hän itse haluaa, tai voi olla kokonaan ilman ihmissuhteita. Ei niistä mikään laki määrää.[/QUOTE]
Just. Näinhän se on.

Eli tässä tilanteessa oikea ja kaikkien kannalta paras ratkaisu on ap:n vanhempien ero, jolloin isä saa oman elämänsä takaisin hallintaansa. Aikuinen ihminen sentään!

Lisäksi ap ja hänen siskonsa tulee katkaista välit äitiinsä, koska eivät ymmärrä antaa hänen elää eristäytynyttä elämäänsä törkynsä keskellä. Äiti on aikuinen ihminen! Eihän hän tarvitse lapsiaan mihinkään, kaikkein vähiten arvioimaan omia, hänelle rakkaita tavaroitaan!

Viis siitä, millainen ahdistuneisuushäiriö äidin hamstraamisen takana on. Pääasia, että saa itse määrätä itsestään ja rojustaan.

:headwall:

 

["..."]

Kuulostaa tutulta ap. Isälläni samaa vikaa. Tosin itse valittaa kun tilaa ei ole, silti pitää vaan täyttää nurkkia ja mitään ei voi heittää pois. Nyt vuosien ja vuosien painostuksen jälkeen saatu heittää esim. meidän lapsien vanhoja vaatteita pois. Oikein pelottaa, että kun isä kuolee (väistämättähän se tulee tapahtumaan), millä ihmeellä me se asunto + varasto raivataan?

Ei täältäkään siis mitään hyviä vinkkejä, mutta tsemppiä!

 

["sipsi"]

Vastaavassa tilanteessa uskoisin itsekin olevan huolissani. Samoin koko sisarusparveni.

Tsemppiä ap, älä välitä kommenteista.

 

["Voi elämä"]

Just. Näinhän se on.

Eli tässä tilanteessa oikea ja kaikkien kannalta paras ratkaisu on ap:n vanhempien ero, jolloin isä saa oman elämänsä takaisin hallintaansa. Aikuinen ihminen sentään!

Lisäksi ap ja hänen siskonsa tulee katkaista välit äitiinsä, koska eivät ymmärrä antaa hänen elää eristäytynyttä elämäänsä törkynsä keskellä. Äiti on aikuinen ihminen! Eihän hän tarvitse lapsiaan mihinkään, kaikkein vähiten arvioimaan omia, hänelle rakkaita tavaroitaan!

Viis siitä, millainen ahdistuneisuushäiriö äidin hamstraamisen takana on. Pääasia, että saa itse määrätä itsestään ja rojustaan.

:headwall:

Mikähän se nyt se oikea ratkaisu olisi? Kerrohan sinä? Ap tilaa äiteelleen piipaa auton viemään lataamoon...nih

 

[vieras*]

[QUOTE="Näin on";30050071]Minkälaista apua hän sitten niin kuin tarvis, siis tää ap:n äiti?

Mitenkä ap:n isällä on elämä hallinnassa jos kerran kärsii? Hänkin on aikuinen ihminen ja voi elää niin kuin haluaa. Jos tilanne haittaa häntä niin siivoaa, taikka muuttaa pois, tai käskee siippansa muuttaa jos talo hänen. Ei aikuinen mies äitiä tarvitse.

Ihmisellä saa olla juuri sellaiset ihmissuhteet kuin hän itse haluaa, tai voi olla kokonaan ilman ihmissuhteita. Ei niistä mikään laki määrää.[/QUOTE]

Läheisiä ihmisiä pyritään auttamaan, kun he eivät itse pärjää. Se on normaalia, et ole ilmeisesti itse ollut koskaan vastaavassa tilanteessa?

 

["kesis"]

jos on rivitalo kyseessä niin voisi isännöitsijälle vihjaista asiasta että asunto todella toivottomassa kunnossa ja tod.näk houkuttelee jyrsijöitä yms tuholaisia yhtiöön,,,turkiskuoriaisia yms jotka leviävät muuallekin.jos huoneeseen ei pääse ja siellä patteri joka vesipatteri niin sekin jo riski. sosiaalitoimistoon voisi soittaa ja kysyä asiasta.
oma äidinäitini on hiukan samanlainen. hän tosin asuu ahtaasti ja makuuhuoneessa välilä vain kapea käytävä kun yhden seinän vie ompelukoneet ja lopun tilan sänky ja kankaat joita levittelee ympäriinsä...ja joita ihan liikaa. ollaan äitini kanssa kerran vuodessa ja siinä välissä senkkuni käyneet häntä auttamassa siivomisessa mutta ei se kauan pysy kun nurkat taas täynnä.hän tosin antaa meidän auttaa.

 

["mie"]

Melkein kylmät väreet nousi kun luin aloituksen. Kaikki tuo olisi voinut olla minun kirjoittamaa, paitsi kyseessä on minun anoppi. Siis kuulosti hurjan tutulta, melkein kaikki tuossa tekstissä osuu nappiin myös anoppini kohdalla. Me käydään silloin tällöin miehen kanssa siellä raivaamassa paikkoja, siis siirretään tavaraa paikasta A paikkaan B..ja C ja D. Joka ikinen komero, kaappi, varasto on täynnä iän ikuista turhaa roinaa jota kukaan ei edes käytä. Mutta anoppi ei vaan suostu luopumaan niistä. Ja tässäkin tapauksessa talon isäntä, eli minun appi, asuu suurimman osan ajasta mökillä, luulen syyn olevan juuri tuo tavaran paljous.

 

[alottaja-]

Tosiaankin haluaisin auttaa äitiäni piristymään ja saamaan elämäänsä sisältöä. Valittaa, että pitäisi painoakin saada pois ym. On sanonut itsekin, että tavaraa pitäisi saada järjestettyä, mutta ei vain saa aikaiseksi. Isäni haluaa keskittyä remontoimiseen mökillä, joten hänen energiansa ei ymmärrettävästi enää siivoamiseen ja raivaamiseen riitä. Äitini on eristäytynyt muusta maailmasta ja häpeää itsekin asuntoaan. Ei kehtaa käskeä ketään kylään. Vanhempani olivat yhdessä vaiheessa erossa ja tuolloin äitini haali vain lisää tavaraa. Palasivat kuitenkin yhteen ha hetken kaikki olikin hyvin ja asunto kohtuu mallillaan. Äitini on pitänyt siivota asuntonsa kuntoon jo viimeiset 10v! Ei vain saa aikaiseksi. Hän rakastaa lapsenlapsiaan ja totta hemmetissä haluaisin välien olevan kunnossa ja että lapsistani olisi hänellekin iloa. Äitini äiti on myös mieletön tavaran kerääjä, joten kaipa tämä on myös periytyvää. Saan äidiltäni välillä myös moitteita jos hävitän omia tavaroitani pois, joita en enää tarvitse. Todellakin hajonneet ja tarpeettomat tavarat. Samaten sisarelleni mäkättää samasta asiasta. Eli arvostelua tulee sieltäkin päästä ja puuttuu meidän elämään ja tavaroihin yhtälailla. En voi pakottaa äitiäni muuttumaan, kerroinkin mielestäni, että yritin nätisti mainita, että tekisi asialle jotain, jos haluaa minun vierailevan siellä lasten kanssa. En todellakaan aio enää hänen tavaroihinsa koskea vaan autan jos apuni kelpaa. Joissain tilanteissa on vaan pakko keksiä jotain radikaalia. Jos tuikahtaa saunan kiuas päälle, niin se tavaramäärä käräyttää kyllä koko huoneistorivin maantasalle. Löylyhuoneessa kun on myös lattiasta kattoon tavaraa!

 

["Realisti"]

Läheisiä ihmisiä pyritään auttamaan, kun he eivät itse pärjää. Se on normaalia, et ole ilmeisesti itse ollut koskaan vastaavassa tilanteessa?

Monilla näyttää olevan hyvin rajuja reaktioita, kun heille sanotaan totuus. On ilmeisesti liian vaikea myöntää sitä, että on tilanteita, joissa ihmistä ei vaan voi auttaa. Hamstraajan läheiset eivät mahda tilanteelle yhtään mitään. Mäkätys ja huomauttelu ja itkeminen ja ahdistuminen eivät auta yhtään mitään eikä ketään, ne vain huonontavat sen ulkopuolisen elämää. Hamstraaja hamstraa ja juoppo juo ihan niin tasan kauan kuin haluaa. SILLE EI VOI MITÄÄN.

Kannattaisi pohtia mikä omassa ajatusmaailmassa aiheuttaa sen, ettei voi hyväksyä, että on tilanteita joille ei vain mahda mitään. Tämä ajatus kun näyttää aiheuttavan teille monille hyvinkin närkästyneitä reaktioita. Miksi ajatus siitä, että on asioita joille ei voi tehdä itse mitään, on niin kauhea? Harmittava ja ärsyttävä se on, tietysti.. mutta miksi niin hyvin mahdoton hyväksyä?

Ei se tarkoita ettei lähimmäisestään välitä, vaikka myöntäisikin, ettei kykene häntä auttamaan. Pakonomainen yrittäminen on usein paljon haitallisempaa kuin "periksi antaminen".

 

[vieras*]

[QUOTE="Realisti";30050251]Monilla näyttää olevan hyvin rajuja reaktioita, kun heille sanotaan totuus. On ilmeisesti liian vaikea myöntää sitä, että on tilanteita, joissa ihmistä ei vaan voi auttaa. Hamstraajan läheiset eivät mahda tilanteelle yhtään mitään. Mäkätys ja huomauttelu ja itkeminen ja ahdistuminen eivät auta yhtään mitään eikä ketään, ne vain huonontavat sen ulkopuolisen elämää. Hamstraaja hamstraa ja juoppo juo ihan niin tasan kauan kuin haluaa. SILLE EI VOI MITÄÄN.

Kannattaisi pohtia mikä omassa ajatusmaailmassa aiheuttaa sen, ettei voi hyväksyä, että on tilanteita joille ei vain mahda mitään. Tämä ajatus kun näyttää aiheuttavan teille monille hyvinkin närkästyneitä reaktioita. Miksi ajatus siitä, että on asioita joille ei voi tehdä itse mitään, on niin kauhea? Harmittava ja ärsyttävä se on, tietysti.. mutta miksi niin hyvin mahdoton hyväksyä?

Ei se tarkoita ettei lähimmäisestään välitä, vaikka myöntäisikin, ettei kykene häntä auttamaan. Pakonomainen yrittäminen on usein paljon haitallisempaa kuin "periksi antaminen".[/QUOTE]

Missä asiassa sinä olet antanut periksi?

 

[lkjhghfd]

Ap, äitisi reaktio, kun pyysit puhelimessa anteeksi, on tyypillinen narsistinen puolustusreaktio. Omat vanhempani ovat molemmat narsisteja, ja nimenomaan submissiivisuus kuten anteeksipyyntö saa tällaisen ihmisen "verenhimon" heräämään ja hän alkaa haukkua uhriaan. Sinun tapauksessasi narsistinen reaktio voi liittyä puolustusreaktioon, joka liittyy monilla mielenterveysongelmaisilla siihen, että he pyrkivät viimeiseen asti välttämään kipukohtien käsittelyyn ottamista. Valitettavasti juuri omaisten on vaikea saada ihmistä tajuamaan tilaansa, joku ulkopuolinen siihen voisi pystyäkin.

Ehdottaisin, että yrität antaa hänen olla niin pitkälle kuin mahdollista. Voitko sen sijaan tavata isääsi enemmän? Äitiäsi voit tavata muualla kuin hänen kotonaan, jos et halua vähentää näkemistä. Itse huomasin oloni paranevan, kun vähensin yhteydenpitoa vanhempiini, ja vaikka tiedän, ettei tilanne tule koskaan muuttumaan, en vain jaksa nähdä heitä enempää kuin kerran parissa vuodessa. Sinun äidilläsi on vielä toivoa, jos hän todella haluaa muuttua, mutta sen pitää lähteä hänestä.

Ihan selkeästä paloturvallisuusriskistä ilmoittaisin kyllä. Joillakin hamstraajilla vasta paloviranomaisten puuttuminen on saanut liikettä aikaiseksi. Yhteiskunta tulee ja tyhjentää kämpän, mikä on teidän lasten kannalta hempompaa, koska hän ei voi silloin syyttää teitä. Hän tietää itse sisimmässään olevansa sekaisin, mutta ei pysty tunnustamaan sitä. Joillakin radikaali muutos kuten kämpän tyhjennys voi saada aikaan paranemista, toisilla taas muutosta ei tapahdu. Joka tapauksessa tavaramäärä on niin suuri, ettei hän pysty itse sitä käymään läpi. Se, että hän puhuu siivoamisesta tarkoittaa tässä vaiheessa, että hän kuvittelee pystyvänsä pitämään kamat JA silti järjestämään talon kuntoon. Not gonna happen. Monen hamstraajan paraneminen lähtee siitä, että hän ymmärtää, että siistiys ja tavarat ovat toisensa poissulkevia asioita.

 

[aloittaja-]

Ap, äitisi reaktio, kun pyysit puhelimessa anteeksi, on tyypillinen narsistinen puolustusreaktio. Omat vanhempani ovat molemmat narsisteja, ja nimenomaan submissiivisuus kuten anteeksipyyntö saa tällaisen ihmisen "verenhimon" heräämään ja hän alkaa haukkua uhriaan. Sinun tapauksessasi narsistinen reaktio voi liittyä puolustusreaktioon, joka liittyy monilla mielenterveysongelmaisilla siihen, että he pyrkivät viimeiseen asti välttämään kipukohtien käsittelyyn ottamista. Valitettavasti juuri omaisten on vaikea saada ihmistä tajuamaan tilaansa, joku ulkopuolinen siihen voisi pystyäkin.

Ehdottaisin, että yrität antaa hänen olla niin pitkälle kuin mahdollista. Voitko sen sijaan tavata isääsi enemmän? Äitiäsi voit tavata muualla kuin hänen kotonaan, jos et halua vähentää näkemistä. Itse huomasin oloni paranevan, kun vähensin yhteydenpitoa vanhempiini, ja vaikka tiedän, ettei tilanne tule koskaan muuttumaan, en vain jaksa nähdä heitä enempää kuin kerran parissa vuodessa. Sinun äidilläsi on vielä toivoa, jos hän todella haluaa muuttua, mutta sen pitää lähteä hänestä.

Ihan selkeästä paloturvallisuusriskistä ilmoittaisin kyllä. Joillakin hamstraajilla vasta paloviranomaisten puuttuminen on saanut liikettä aikaiseksi. Yhteiskunta tulee ja tyhjentää kämpän, mikä on teidän lasten kannalta hempompaa, koska hän ei voi silloin syyttää teitä. Hän tietää itse sisimmässään olevansa sekaisin, mutta ei pysty tunnustamaan sitä. Joillakin radikaali muutos kuten kämpän tyhjennys voi saada aikaan paranemista, toisilla taas muutosta ei tapahdu. Joka tapauksessa tavaramäärä on niin suuri, ettei hän pysty itse sitä käymään läpi. Se, että hän puhuu siivoamisesta tarkoittaa tässä vaiheessa, että hän kuvittelee pystyvänsä pitämään kamat JA silti järjestämään talon kuntoon. Not gonna happen. Monen hamstraajan paraneminen lähtee siitä, että hän ymmärtää, että siistiys ja tavarat ovat toisensa poissulkevia asioita.

Tämä oli aivan totta!

Huomasin tänään, kun yritin vielä viimeiseen asti sopua hieroa ja nätisti asiasta puhua, niin äidilläni on mieletön puolustuskanta päällä. Syytti minua, että pahoitin hänen mielensä, vaikka hän itse sanoi myös, että minun pitäisi hakea ammattiapua ja jotain vihanhallintaa opetella ja sitten totesi vielä, ettei elämäni enää kiinnosta häntä. Tiedän, ettei täysin sitä tarkoita. Sanoo paljon kaikkea, koska tyylinsä on aina ollut se, että jos jostain häntä sattuu arvostelemaan, niin hyökkää takaisin ja iskee vyön alle. Kirjoitin hänelle pitkän viestin, miten haluaisin piristää lasteni kanssa häntä, vierailla siellä ja muutenkin kerroin olevani huolissaan hänen hyvinvoinnistaan. Tästä sain vain haukut päälle, olen maailman hankalin ihminen ja pilasin hänen päivänsä. No, yritin edelleen pyytää anteeksi ja hieroa sopua, niin hän jatkoi solvaamistani. Suututti sitten minun haukkumisellaan siskonikin, koska hänellekin marmatti miten huono ihminen olen ja siskoni yritti myös kertoa oman kantansa, mikä on sama kuin minulla, että äitimme tarvitsisi apua. Äitini kertoi nettipalstoilla (facebookin jossain ryhmässä) suututtaneensa kiukuspäissään viattomia netinkäyttäjiä ja tämä johtui muka minusta. Sanoi, että minä pyydän anteeksi joo, mutta hän ei tiedä mitä minulta pitäisi pyytää anteeksi. Tämä kolahti ja tuntui todella pahalta. Viikko sitten olin äitini luona siskoni kanssa kylässä ja äitini valitti tulevia mahdollisia leikkauksiaan ja verenpaineitaan ja niihin liittyviä lääkkeitä yms. Totesin nätisti, että olemme huomanneet, että hänen muistinsa on välillä tehnyt tepposet ja että hän on räjähdysaltis ja suuttuu todella pienistä, että onkohan verensokereissa myös häikkää, niin ennen kuin edes sain loppuun asti tuota sanottua, niin hän jo huusi minulle, että tulinko taas arvostelemaan ja haukkumaan. Joten kyllä siellä nyt on mielenterveydessä pahasti jotain vialla ja en vain tiedä mitä tekisin.

No, annan olla, kaipa se siitä sitten... Sanoi vielä lomalla siivoavansa, näkispä vaan...

 

[....]

Oletko aatellu koskaan, jos hamstraaminen on ainoa harrastus ja keino pysyä järjissään?
Minä ole ainakin iloinen kirpparilla käydessäni kun löydän sieltä aina jotakin kivaa.
t. toinen hamstraaja.

 

["Jaa"]

Vaikka se tuntuu vaikealta, niin joskus on parempi antaa periksi. Oma siskoni juopottelee ja siitä on sanottu, tapeltu yms lukemattomia kertoja. Tietysti olen huolissani hänen terveydestään, mutta aikuista ihmistä ei väkisin hoitoon saa. Siksi päätin, että en enää puutu hänen juomiseensa millään tavalla enkä ota kantaa. Autan kyllä jos niin haluaa. Tapaan siskoani silloin, kun hänellä on parempi kausi. Meillä hän ei käy, kun en halua lasten katsovan sitä tissuttelua ja niitä kännihörinöitä. Irtiotto tuntui jotenkin julmaltakin, mutta helpotti huomattavasti omaa oloa. Hyväksyn asian ja annan olla. Otan ilon irti siitä mistä saa siskoni ollessa parhaimmillaan.

 

[Tietoa]

Televisiossa on näytetty ohjelmia hamstraajista tuolla isossa maailmassa. Niistä saa tietoa ja vinkkejä, miten kohdata hamstraaja. En ole tietoinen, miten Suomessa on järjestetty terapiaa tälle sairaudelle.

 

[justjust]

Televisiossa on näytetty ohjelmia hamstraajista tuolla isossa maailmassa. Niistä saa tietoa ja vinkkejä, miten kohdata hamstraaja. En ole tietoinen, miten Suomessa on järjestetty terapiaa tälle sairaudelle.

Hieman liikaa tv:tä katsellut ap? Onnittelut, pitkälle pääsit ennen ku joku tajus porvoon pilkistävän..

 

["Kohtalotoveri"]

Kylläpä tutulle kuulostaa aloittajan tarina. Myös minun äitini on hamstraaja, hamstraus karkasi käsistä vuosien mittaan. Tavaraa on ollut asunnossa niin paljon, ettei juuri vapaata lattiatilaa ole ollut. Kaikki pöytätasot, hyllyt, kaapit pursuavat kaikenlaista sekalaista roinaa. Hyvän ja käyttökelpoisen tavaran seassa on suoranaista roskaa, astioita, koriste-esineitä, tyhjiä pusseja, käsipyyhepapereita, mainospostia, vaatteita, pahvilaatikoita... Mitään järjestystä ei ole edes yritetty pitää vaan kaikki on pinottu sinne tänne. Lipaston laatikot ja kaapit on saatettu sulloa täyteen "oikean" tavaran sijaan esim. vessapaperirullia, rosoja muovipusseja ja muuta sekalaista roinaa. Suihkussa ei voi käydä tyhjentämättä suihkunurkkausta tavarasta, siellä on mm. kymmeniä shampoopullon jämiä ja pestyjä kertakäyttöhansikkaita (joita voi kuulema käyttää hiusten värjäyksessä toisenkin kerran)... Huoh!
Äidin mieliharrastuksia on shoppaaminen. Hän on kuin vilenin Sulo, kun halvalla sain. Esim. tarjouksesta ostettua kahvia on pahvilaatikollinen ja pyykinpesuainetta varmaan kymmeniä paketteja. Koriste-esineitä, verhoja ja vaatteita myös hamstraa, kaikista ei ole otettu edes hintalappuja pois.
Voi kuvitella miten mahdotonta tuommoisessa asunnossa on asua, siivoaminen ei onnistu ja toisinaan sattuu harmittavia vahinkoja kun tavaroita ja huonekaluja rikkoontuu ahtaudessa.
Tällä hetkellä äitini on muuttamassa toiseen asuntoon. Kovasti kehui ennen muuttoa hävittävänsä turhaa roinaa, kai jotakin muka hävittikin. Aikoi käydä tavaroitaan läpi, mitä säilyttää, mitä viedään roskiin ja mitä lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Kovasti kehui pakanneensa parin viikon aikana ja hävittäneensä tarpeetonta. Muuttoauto tilattiin ja kuviteltiin kaiken olevan ok. Muuttokuormaa hakiessa totuus paljastui. Ainoa asia minkä hän oli pakannut oli lasi- ja posliiniastiat. Kaikki muu tavara oli pakkaamatta, tavarat oli vain levitelty pitkin lattioita.
Muuttokuormaa oli pakko alkaa keräämään ja yllätys yllätys, mitään ei saanutkaan hävittää tai näyttämättä kantaa autoon. Niin sitä tuotiin kaksi lastia (muuttopaku peräkärryllä) tavaraa pikkukaksioon. Nyt äiteen kanssa sukset ristissä kun erehdyin laittamaan kuivuneita tusseja ja rikkinäiset pelikortit roskapussiin. Yritin puhua järkeä ennen muuttoa, että nyt hankkiudutaan turhasta roinasta eroon ja hän pääsee aloittamaan uudessa kodissa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Hän oli samaa mieltä kanssani ja myönsi itsekin ettei kaikkea sitä tavaraa tarvitse, että järki käteen.
Tilanne on se, että minä olen nyt ahdisteleva pirullinen holhoaja, jolle ei kuulema kuulu hänen tavaransa yhtään. Teki myös selväksi, että jos hän ei tavaroineen kelpaa ei ole pakko edes käydä siellä. Lapsenlapset ovat uhanneet etteivät tule enää sen kaaoksen keskelle ollenkaan. Mikä auttaisi eteenpäin?

 

["Hmh"]

Oletko katsonut ohjelmaa himohamstraajat? Vaikka viihdettä vakavalla sairaudella, on siinä hyviäkin kohtia. EI KOSKAAN saa mennä heittämään omin luvin hamstraajan tavaroita pois, ei koskaan. Siitä on seurannut jopa itsemurhia.
Onko äidilläs taustalla jotain rankkoja kokemuksia esim. läheisen menetys? Paheniko hamstraaminen sellaisen jälkeen?
Äitis tarttis ammattiapua esim.. psykologia. Mutta jos hän itse avusta kieltäytyy, väkisin ei voi eikä saa auttaa.

 

[vierailija]

Ei, mutta minulla on lähipiirissä huomattavasti ap:n äitiä vanhempi ihminen, joka tietoisesti pitää oman elämänsä erillään lastensa elämästä. Se nyt on vaan hänen luonteenpiirteensä ja tapansa elää ja hänen lapsensa kunnioittavat sitä.
Tai, no syy voi olla sekin, että heillä on välimatkaa reilusti enemmän kuin puoli Suomea.

Omaa itseä asia koskettaa sikäli, että itse olen yli viisikymppinen ja totta mooses haluan elää loppuelämäni ilman, että aikuiset lapseni siihen puuttuvat. On minun valintani elänkö hamstraten, ryypäten, rillutellen miesten kanssa, tai menenkö luostariin ja lahjoitan rahani hylätyille kissoille.

Ei varmaankaan kannatta hankkia lapsia, mikäli ajattelee näin.

 

[vierailija]

Oletko aatellu koskaan, jos hamstraaminen on ainoa harrastus ja keino pysyä järjissään?
Minä ole ainakin iloinen kirpparilla käydessäni kun löydän sieltä aina jotakin kivaa.
t. toinen hamstraaja.

Voihan sitä käydä kirpparilla katselemassakin? Pitääkö kaikki ostaa kotiin? Ja voihan niitä uusia löytöjäkin tehdä, mutta samaa rataa voisi viedä vanhoja tavaroita pois. En usko että kovin moni hamstraaja edes muistaa kaikkia tavaroita joita heillä on. Miten voisivatkaan kun tavarat vain pinoutuvat toistensa päälle, eikä niitä näe tai pysty edes käyttämään-. Mummini on monet vaatteet, matot ja korut onnistutunut joko hävittämään tavara kasojen alle ja ne ovat menneet käyttökelvottomiksi kaiken lian ja tavaran keskellä. Yletön hamstraaminen on sairaus, johon voi saada apua. Myöntäminen on ensimmäinen askel parempaan elämään.

 

[vierailija]

Kyllä kärsijä taidat nyt olla itse. Onko ehkä omassa elämässä joitain käsittelemättömiä asioita, joita projisoit äitiisi ja lapsuudenkotiisi. Mitä jo elisit omaa elämääsi ja antaisit äitisi elää myös omaansa. Hän on velvollisuutensa hoitanut kun sinut kasvattanut aikuiseksi.
Pitkä välimatka joskus siunaus aikuisten lasten ja heidän vanhempiensa välillä.

Äidilläsi vielä vuosia varsinaiseen eläkeikään ja hänellä aikaa nauttia aikuiselämästään aivan omana itsenään ilman, että tarvitsee välttämättä huomioida muita. Etkö soisi sitä hänelle.

Oletko vähän hullu?
Mitä jos äiti käyttäisi alkoholia, velkaantuisi pikavipeillä tai söisi itsensä kolmesataa kiloiseksi valaaksi? Pitäisikö silloinkin vain antaa olla?
Tuskin äitikään kovin onnellinen pidemmän päälle olisi, jos ihan yksin jäisi, kun mies ja lapset kyllästyvät lopullisesti. Oikeastiko luulet, että jotkut rihkamatavarat voivat korvata läheiset ihmissuhteet?