Äitiydestä, kumpi parempi tilanne?

[Kysyn vaan?]

Oletetaan että lapsi on nyt vaikkapa 3v (tai siis onkin)

Tilanne A: Lapsen kanssa vietetään paljon aikaa, otetaan mukaan arkiaskareisiin, ruoanlaittoon jne. Lapselle luetaan kirjoja, pelataan, ollaan läsnä. Ei tietenkään koko aikaa viihdytetä, mutta syliin pääsee aina, sanotaan usein että rakastetaan, halitaan, hassutellaan. Käydään pulkkamäessä, hiihdetään. Meillä on kivaa yhdessä, nukutaan välillä perhepedissä jos lapsi haluaa tulla viereen. Käytetään muiden lasten luona leikkimässä, lasten tapahtumissa, uimahallissa, mutta myös ollaan ihan vain kotosalla ja vietetään ihanaa arkea. MUTTA näytetään myös ne pahat puolet, äiti hermostuu joskus, ja huutaa että voi vittu sun kanssasi menee hermot, ehkä kerran viikossa lapsi saa pienen luunapin tai tukistuksen. Sen jälkeen äiti kyllä pyytää anteeksi. Eli hermot menee äidillä kerran pari viikkoon, jolloin lapsi saa kokea äidiltä huutamista tai pientä fyysistä väkivaltaa.

VAI

Tilanne B: Äiti notkuu kaksplussalla tai facebookissa puolet päivästä, ja sen toisen puolen päivästä sitten tekee kotihommia, äksyilee lapselle että mene pois siitä jaloista, hus leikkimään siitä. Ei kuitenkaan varsinaisesti huuda lapselle, eikä koskaan käytä pienintäkään fyysistä väkivaltaa. Syliin ei aina ole aikaa ottaa, kun sylissä on läppäri. Ei juurikaan hellitä, ehkä kerran kuussa vähän pussataan poskelle. Luetaan kyllä pakolliset iltasadut, ja joskus kerran viikkoon tempastaan oikein kunnolla ja pelataan vaikka kymmenen minuuttia kimbleä, mutta lähinnä lasta pidetään vähän riesana. Perustarpeista huolehditaan kyllä erinomaisesti, kuten myös tilanteessa A.

Eli kysymys kuuluu: Näiden tietojen perusteella, kumpi tilanne on parempi?

 

[kyllä]

A on parempi.. ihmettelen silti, miksi äiti käyttää fyysistä väkivaltaa, jos menee hermo lapseen.

 

["vieras"]

A on ehdottomasti parempi. Meillä on itseasiassa samanlaista arki, paitsi etten anna luunappeja. Tuossa B-tilanteessahan lapsi ei saa ollenkaan huomiota ja se on pahin juttu.

 

[juuh]

Noh, periaatteessa kai pahempi on tuo A. Jos äiti on arvaamaton ja kivakin tilanne voi päätyä huutoon ja väkivaltaan, ei lapsi oikein osaa niistä hyvistäkän hetkistä nauttia, kun koskaan ei tiedä, koska äidillä kilahtaa.
Mutta en mä huutamista niin kauheena asiana pidä, mutta kirota ei tarttis. Ja ne tuksitukset ja luunapit pitäisi kanssa jättää pois, kait jo ihan lainkin takia...

 

["jaa"]

No nyt on hiukan asenteellinen kysymyksenasettelu.
Sanomattakin on selvää, että lapsi tarvitsee rakkautta ja huomiota. Sekin on selvää, että toisinaan vanhemmilta voi mennä hermo. Mutta väkivaltaa se ei oikeuta käyttämään!!

Tää kuulostaa niin vaan siltä, että haluat oikeuttaa itsellesi väkivallan käytön. Kuvittelepa tarina niin, että joku mies kysyy, onko parempi että naisella on a) mies, joka rakastaa ja huolehtii ja on maailman paras mies ja isä ja kumppani ja joskus vaan toisinaan hermostuu ja sattuu tönäisemään toista rajummin. Vai että oliskin tapaus b) joka on laiska lahna, ei tosiaan koskaan lyö eikä uhkaile, mutta ei sen paremmin pussaakaan eikä ole läsnä arjessa. Järjetön kysymyksen asettelu, eikö? Sillä on myös niitä miehiä, jotka ovat läsnä ja rakastavat, mutta eivät tarvitse nyrkkejään.

 

["jaa"]

Noh, periaatteessa kai pahempi on tuo A. Jos äiti on arvaamaton ja kivakin tilanne voi päätyä huutoon ja väkivaltaan, ei lapsi oikein osaa niistä hyvistäkän hetkistä nauttia, kun koskaan ei tiedä, koska äidillä kilahtaa.

Tää on niin totta... Ja turha vähätellä tukistuksia, läpsäisyjä ja luunappeja. Ne on väkivaltaa nekin. Itse ainakin menetin kunnioituksen äitiäni kohtaan juuri niiden takia.

 

[--]

A

 

['']

Mielestäni A. Meillä lasta rakastetaan aivan hirveösti, todella paljon. Lapsi myös tietää sen että on tärkeä meille. Mielestäni se että äiti menettää hermot ei oikeuta minkäänlaiseen henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan ei edes mihinkään pieneen. Meillä kuitenkin on tehty niin, kun lapsi oppi esim. seisomaan tukea vasten ja kaikkea piti räpeltää ja koskea ja lattialla piti repiä kaikkia piuhoja, niin olemme ottaneet ranteesta kiin ja läppässeet kämmenselälle ja torunut. Mielestäni pieni kurinanto ei ole pahasta. Kuitenkaan en todellakaan hyväksy minkäänlaista lyömistä avokämmenellä, esineillä, nyrkillä tai millään. Tämä pikku läppäisy kämmenselälle on lähinnä sellainen, josta lapsi loukkaantuu ja itkee sen vuoksi, ei sen vuoksi että sattuu.

 

[Orion-]

A, vaikka väkivalta ja karjuminen ei oo mitenkään hyväksyttäviä juttuja.

 

[qet]

Mielestäni A. Meillä lasta rakastetaan aivan hirveösti, todella paljon. Lapsi myös tietää sen että on tärkeä meille. Mielestäni se että äiti menettää hermot ei oikeuta minkäänlaiseen henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan ei edes mihinkään pieneen. Meillä kuitenkin on tehty niin, kun lapsi oppi esim. seisomaan tukea vasten ja kaikkea piti räpeltää ja koskea ja lattialla piti repiä kaikkia piuhoja, niin olemme ottaneet ranteesta kiin ja läppässeet kämmenselälle ja torunut. Mielestäni pieni kurinanto ei ole pahasta. Kuitenkaan en todellakaan hyväksy minkäänlaista lyömistä avokämmenellä, esineillä, nyrkillä tai millään. Tämä pikku läppäisy kämmenselälle on lähinnä sellainen, josta lapsi loukkaantuu ja itkee sen vuoksi, ei sen vuoksi että sattuu.

Siis läppäisette pientä lasta, alle vuoden ikäistä vain toruaksenne? Kyllä 8kk ikäinen ja sitä vanhempi lapsi ymmärtää jo sanan EI. Ja lapselle pystyy asioita selittämään. Ei se usko yhtään sen enempää, läppäisit tai et. Ihan yhtä pahaa väkivaltaa, avokämmenellä lapsen käteen lyöminen! Hyi teitä! Keksikää paremmat tavat!

 

[jestas]

[QUOTE="jaa";22648201]No nyt on hiukan asenteellinen kysymyksenasettelu.
Sanomattakin on selvää, että lapsi tarvitsee rakkautta ja huomiota. Sekin on selvää, että toisinaan vanhemmilta voi mennä hermo. Mutta väkivaltaa se ei oikeuta käyttämään!!

Tää kuulostaa niin vaan siltä, että haluat oikeuttaa itsellesi väkivallan käytön. Kuvittelepa tarina niin, että joku mies kysyy, onko parempi että naisella on a) mies, joka rakastaa ja huolehtii ja on maailman paras mies ja isä ja kumppani ja joskus vaan toisinaan hermostuu ja sattuu tönäisemään toista rajummin. Vai että oliskin tapaus b) joka on laiska lahna, ei tosiaan koskaan lyö eikä uhkaile, mutta ei sen paremmin pussaakaan eikä ole läsnä arjessa. Järjetön kysymyksen asettelu, eikö? Sillä on myös niitä miehiä, jotka ovat läsnä ja rakastavat, mutta eivät tarvitse nyrkkejään.[/QUOTE]

Voi hyssyrät, oli tosiaan niin hienosti aseteltu kysymys, ettei tuohon voi vastata kuin yhdellä tavalla! En hyväksy missään tapauksessa fyysisen väkivallan käyttöä, joten ehkä ap:n on parasta mennä päivisin nettiin, että pysyy hermo kasassa

 

[MorbidMama]

Melko ohjaileva kysymyksenasettelu - se tästä lähinnä jäi mieleen. Ei tällaisia ääripäitä olekaan. Vai onko?

 

["GoGo"]

Mun mielestä A kuullostaa normaalilta arjelta, missä vanhemman pinna ei aina kestä, asioista kuitenkin puhutaan, pyydetään anteeksi. Ja B on se kamalin vaihtoehto, rakastamisen vastakohtahan ei ole viha vaan välinpitämättömyys.

 

["mä"]

Lapset ovat erilaisia jo syntyessään. Joillekin vaihtoehto B on varmasti parempi kuin liehuminen ja jatkuva lääppiminen. Jotkut haluavat - ja osaavat - keksiä itse ideoita ja löytää virikkeitä elämäänä.

Lapsen pahoinpitely on rikoslain alainen teko eli äidin A pitää saada rangaistus. Varo vain, ettet tee sitä toisten nähden, sillä joudut pian sossun kynsiin ja se Täydellisen Äidin Täydellinen Lapsi huostaanotetaan.