A
anttimantti
Vieras
Tilanteeni on seuraavanlainen.
Tienasin vuonna 2007 n. 10000 e palkkatuloja ja 7000 e työttömyyskorvausta.
Tienasin vuonna 2008 n. 31000 euroa palkkatuloja ja 1300 euroa työttömyyskorvausta.
Nyt vuonna 2009 tienaan 6000 euroa palkkatuloja ja n. 5500 työttömyyskorvausta, kunnes jään äitiyslomalle toukokuussa.
Ä-päiväraha lasketaan joko vuoden 2007 tulojen mukaan tai viimeiden 6 kk tulojen mukaan. Mutta koska viimeisen 6 kk tuloni koostuvat lähinnä työttömyyskorvauksesta, niin lasketaanko se sitten kuitenkin v 2007 verotuksen mukaan?
Entä tämä kohta kelan nettisivuilla:
"Jos hakija on ollut ilman työtuloja esimerkiksi työttömyyden, sairauden, asevelvollisuuden tai äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaan takia, hän voi esittää Kelaan työtulonsa niiltä kuudelta kuukaudelta, jolloin hän viimeksi oli työssä. Tulot voi kuitenkin esittää vain äitiys- ja vanhempainrahan alkamisvuodelta ja sitä edeltävältä vuodelta."
Eli voinko pyytää kelaa kuitenkin laskemaan palkkatuloni viimeisen 6 TYÖSSÄLOLOKUUKAUDEN mukaan? Tässä tapauksessa kuukausipalkkani on ollut n. 3000 euroa kuussa. Eli äitiyspäiväraha laskettaisiin syys-, loka-, marras-, joulu-, tammi- ja helmikuun tulojen mukaan???