Aivan lammantunut

[mynni81]

Sain tietää pari päivää sitten, että miehelläni on alkoholiongelma ja jotenkin en saa nyt itseäni liikkeelle. Pitäisi tehdä kotitöitä ja muuta, mutta just ja just saan lapset (4 ja ½ vuotiaat) hoidettua. En ole nukkunut pariin yöhön kuin muutamia tunteja ja pää alkaa olla sekaisin. Yritin soittaa mielenterveystoimitoon, mutta seuraava päivystysaika ensi torstaina, eli sinne asti pitäsi selvitä.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun mies tällaisen yllärin järkkää... milloin on ollut pornoriippuvuutta tai nuuskaa, kerran jopa salaisia nais"ystäviä" (luultavasti vain oikeasti ystäviä, mutta en varmaksi voi sanoa). Mutta nyt ensimmäistä kertaa olen aivan pihalla. Juo keskimäärin 1½litraa väkeviä ja noin mäyräkoiran olutta viikossa... MITEN MÄ EN OLE HUOMANNUT! Olen kyllä tiennyt noista miedommista ja pitänyt sitäkin jo aika huolestuttavana, mutta on onnitunut täysin salaamaan väkevät. Ja tätä on jatkunut jo viime keväästä asti. On jopa hoitanut meidän pieniä lapsia tuommoisten alkoholimäärien jälkeen. Toisaalta uhkun vihaa ja toisaalta rakastan ja säälin... Olen lähtemässä ja jäämässä vuorotellen ja en oikein saa mistään ajatuksista kiinni.

 

[vieras]

Mitä sinä tuhlaat omaas ja lastes elämää, kun näyttää et
isäntä ei tippaakaan välitä teistä saati itestään.
Sääli on sairautta, sanotaan.... Kerran se kirpasee, mut jälkeenpäin kiittelet ittees
et pääsit siitä irti.
Minä irtauduin pitkäaikaisesta suhteesta aikoinaan, joka oli "p.....stä". Jälkeenpäin manasin ihteeni
mikä pöllö sitä on ollut! Yks elämä annetaan ja mä törsäsin monta vuotta.....
Mut onneks tyhmäkin joskus viisastuu ja nyt elän täysillä...kiitos itselleni ja ystävilleni!

 

[mynni81]

En aivan täysi allekirjoita tuotakaan. Mun mielestä avioeroja otetaan tosi heppoisin perustein. Lähteminen on myöskin vaikeaa, kun on alle vuosi sitten rakennettu omakotitalo ja iso laina. Pieni paikkakunta, jossa taloa ei saa myytyä. Saisin juuri ja juuri lainalyhennykset maksettua ja ruuat ostettua, mutta esim. autoon ei olisi varaa ja mitenpä täältä sitten töissä käy kahden lapsen kanssa yli 10km kun ei ole julkisiakaan. Eli ihan jo taloudelliset syyt painavat aika paljon. On paljo asioita mietittävänä ja en tässä mielentilassa pysty tekemään päätöstä lähtemisestä - aivan liian sekavat on ajatukset.

En myöskään usko sitä ettei välitä. Varmasti omalla tavallaan mies välittää ja näyttääkin sen aika aidosti, mutta ihan selkeästi hänllä on ongelmia omassa elämänhallinnassaan. Haluaisin olla tukemassa häntä ja uskon, että hän yhtä kovasti joka kerta tarkoittaa haluavansa muuttua, mutta aina palaa takaisin entiseen. Osittain syytän täharmittelen yhteiskuntaa ja erityisesti pienten paikkakuntien huonoa terveydenhuollon tilannetta. Mitä vaikutusta on muutamilla mielenterveyshoitajalla käynneillä (mies kävi joitakin vuosia sitten, kun tilanne oli tosi paha) jos homma jää ihan kesken resurssipulan takia.

Ehkä olen tyhmä, mutta olen todellakin tuntenut ihmisen niin kauan, että en tiedä milloin pitäisi luovuttaa. Tuntuu vaan niin pahalta ajatella, että eläisi ilman toista.

 

[JSSAP]

JSSAP