M
Married with 3 Kids
Vieras
Heipsan! Ajattelin avata tällaisen sinänsä lapsiin liittymättömän keskustelun, sillä itselläni on olleet ajatukset jostakin syystä vähän aidan väärällä puolella viime aikoina.
Olen siis kolmen lapsen äiti, joista nuorin on fantastinen vauva. Tämän lisäksi minulla on ihana ja komea mies, kiva koti, hyvä ammatti, pikkuisen varallisuuttakin ja kaikin puolin mukava ja vakaa elämä. Avioliitossani, joka on kestänyt pian 10 vuotta, ei ole mitään vikaa. Elämä on tietysti armotonta arkea kolmen pienen kanssa eikä suhdetta ehdi hoitaa samaan tapaan kuin ennen, mutta koen silti rakastavani miestäni ja tahtovani edelleen elää hänen kanssaan.
Kun aloin seurustella aviomieheni kanssa (tosi monimutkainen prosessi), elämässäni oli myös kotiseudullani Oulussa aivan ihana poika. Emme koskaan seurustelleet, mutta rakastin tuota poikaa aivan älyttömästi. Hän on edelleen komein tapaamani mies ja välillämme oli jotakin outoa kiintymystä, vaikka yhteiselämällemme oli tuskin mitään järjellistä perustetta. Asuin kaukana, halusin elämältä vaihtelevuutta sekä toisaalta taloudellista vakautta jne. Oulun poika oli sellainen kiltti kotipoika, jolle riitti kotiseutu ja suku, ja joskus tuntui, että hän oli aika saamaton opintojensa ja työnhaun suhteen. Tuleva mieheni oli jo silloin itsenäinen ja määrätietoinen mies, joka opiskeli ja etsi töitä tunnollisesti, ja hänen kanssaan oli vain sellainen olo, että paitsi että olin tosi ihastunut ja rakastanut, hänen kanssaan on hyvä perustaa perhe. Halusimme samoja asioita. Koska olin valintatilanteen edessä, valitsin mieheni paitsi rakkaudesta, myös järkisyistä.
Nyt tässä arjen keskellä olen funtsinut, millaista elämäni olisi ollut Oulun pojan kanssa. Mitä, jos olisin kuitenkin rakentanut elämäni kotiseudulleni. Mitä, jos olisin antautunut sille oudolle kiintymykselle. Mitä, jos saisin tuntea päivittäin nuoruudenrakastettuni kädet ympärilläni. Hän on edelleen muistoissani maailman komein mies ja jotenkin vaan niin hot. (Emme pidä yhteyttä enkä ole häntä nähnyt vuosiin.)
Siis äh. Tajuaako kukaan pointtiani? Onko kukaan muu miettinyt ikinä Mitäs jos silloin olisin - juttuja? Nostaako joku biisi teissä vanhan suolan janotuksen? Ja todellakin, ikinä en luopuisi rakkaasta miehestäni, hyvästä avioliitostani ja ihanista lapsistani. Se ei ole nyt tämän homman pointti.
Olen siis kolmen lapsen äiti, joista nuorin on fantastinen vauva. Tämän lisäksi minulla on ihana ja komea mies, kiva koti, hyvä ammatti, pikkuisen varallisuuttakin ja kaikin puolin mukava ja vakaa elämä. Avioliitossani, joka on kestänyt pian 10 vuotta, ei ole mitään vikaa. Elämä on tietysti armotonta arkea kolmen pienen kanssa eikä suhdetta ehdi hoitaa samaan tapaan kuin ennen, mutta koen silti rakastavani miestäni ja tahtovani edelleen elää hänen kanssaan.
Kun aloin seurustella aviomieheni kanssa (tosi monimutkainen prosessi), elämässäni oli myös kotiseudullani Oulussa aivan ihana poika. Emme koskaan seurustelleet, mutta rakastin tuota poikaa aivan älyttömästi. Hän on edelleen komein tapaamani mies ja välillämme oli jotakin outoa kiintymystä, vaikka yhteiselämällemme oli tuskin mitään järjellistä perustetta. Asuin kaukana, halusin elämältä vaihtelevuutta sekä toisaalta taloudellista vakautta jne. Oulun poika oli sellainen kiltti kotipoika, jolle riitti kotiseutu ja suku, ja joskus tuntui, että hän oli aika saamaton opintojensa ja työnhaun suhteen. Tuleva mieheni oli jo silloin itsenäinen ja määrätietoinen mies, joka opiskeli ja etsi töitä tunnollisesti, ja hänen kanssaan oli vain sellainen olo, että paitsi että olin tosi ihastunut ja rakastanut, hänen kanssaan on hyvä perustaa perhe. Halusimme samoja asioita. Koska olin valintatilanteen edessä, valitsin mieheni paitsi rakkaudesta, myös järkisyistä.
Nyt tässä arjen keskellä olen funtsinut, millaista elämäni olisi ollut Oulun pojan kanssa. Mitä, jos olisin kuitenkin rakentanut elämäni kotiseudulleni. Mitä, jos olisin antautunut sille oudolle kiintymykselle. Mitä, jos saisin tuntea päivittäin nuoruudenrakastettuni kädet ympärilläni. Hän on edelleen muistoissani maailman komein mies ja jotenkin vaan niin hot. (Emme pidä yhteyttä enkä ole häntä nähnyt vuosiin.)
Siis äh. Tajuaako kukaan pointtiani? Onko kukaan muu miettinyt ikinä Mitäs jos silloin olisin - juttuja? Nostaako joku biisi teissä vanhan suolan janotuksen? Ja todellakin, ikinä en luopuisi rakkaasta miehestäni, hyvästä avioliitostani ja ihanista lapsistani. Se ei ole nyt tämän homman pointti.
