Alkuperäiselle:
Mietin sellaista, että voisiko olla että imetys tuntui inhottavalta aikanaan siksi että teillä oli kaksoset? Voin kuvitella että olet ollut todella väsynyt ja on tuntunut että joudut olemaan rinnat esillä jatkuvasti. Tuore äitiys on usein hämmentävää ja keho on kovilla (varsinkin tuplien kanssa!), ja monet kokevatkin sen toisen (kolmannen, neljännen...) lapsen helpompana eikä ns. baby blueskaan iske yhtä kovana.
Myös yhden vauvan saaneilla on kokemuksia siitä että imetys tuntuu ensin vieraalta, ällöltä, vaikealta, kivuliaalta, väsyttävältä... Yleensä taustalla on hormonit, jälkisupistukset, uusi elämäntilanne ja se baby blues. Useimmalle imetys lähtee sujumaan ajan myötä, sen oppii ja siihen tottuu. Toisille asia ei helpota, ja sitten täytyy vaan siirtyä pulloruokinnalle, ei siinä mitään.
Itselleni imetys tuntui myös oudolta ajatukselta vielä esikoistani odottaessa, mutta niin sitä vaan imetin kunnes maito loppui 3 kk:n päästä. Olihan siihen tottumista, mutta onnistui lopulta. Kuopusta imetin 5 kk, kunnes maito taas loppui. Yritin lypsämistä viikon mutta aika ja voimat eivät riittäneet ja siirryin suosiolla pulloruokintaan, tyytyväisenä siihen että imetys onnistui edes alkukuukaudet. Minusta on ollut ihmeellistä nähdä miten vauva kasvaa ja kehittyy pelkällä maidollani, vaikkakin vain sen alkutaipaleen. Imetyksen loputtua on kestänyt vielä useita viikkoja, jopa kuukausia, ennen kuin rinnat ovat tuntuneet jälleen joltain eroottiselta ja olen antanut miehen koskea niihin.
Haluan siis kannustaa empiviä ainakin yrittämään imetystä muutaman viikon ennen kuin siirtyy pulloruokintaan, vaikken todellakaan mikään imetysfanaatikko olekaan. Don't knock it 'til you try it, älkää tuomitko ennen kuin kokeilette. Vaikka esikoisen kanssa se ei onnistunutkaan, niin tällä kertaa voi tuntua ihan erilaiselta. Minustakin on kyllä erittäin ikävää jos neuvolassa jaksetaan saarnata, vaikka ymmärränkin miksi kannustavat imetykseen.