[QUOTE="poikia3";24936050]Käypä ap katsomassa adhd-liiton sivuja, heillä on monenlaista sopeutumisvalmennusta leireinä ja vertaistukitoimintaa - suosittelisin teille noita.
ADHD-lapsen vanhemmat joutuvat taistelemaan lapsensa puolesta, sun taistelusi ovat ekaluokkalaisen kanssa vasta alussa. Olet kuitenkin onnellisessa asemassa siksi, että lapsellasi on diagnoosi.
Omalla pojallani on ADD, eli tarkkavaisuushäiriö ei ylivilkkautta. Diagnoosin sain yksityisiä reittejä vasta kun poika oli viidennellä luokalla koulussa. Koko ajan tuota ennen, olin vääntänyt koulun kanssa, mutta nyt kun poika on jo 14 v, on tilanne kyllä selvästi parantunut.
Eli kun lapsi kasvaa, hän oppii hallitsemaan paremmin omaa käytöstään ja ohjaamaan omaa toimintaansa.
Voimia siihen taisteluun. Ja kyllä minäkin pidän ehdotusta kotoa pois muuttamisesta uhkauksena lapselle, kuulostaa tosi pahalta minun korviini - niin miltä se mahtaa kuulostaa pienen lapsen korviin.[/QUOTE]
Peesaan tätä! Meillä pojalla käytöshäiriö + add (jota ei vieläkään diagnosoitu..) 10vko. osastojakso takanapäin ja siltikään eivät saaneet pojan oireista "kiinni":/ Turhauttaa ja suututtaa... Mutta, sen sanon, että uskon myös että aika auttaa myös. Sillä meidän poika nyt 3lk. ja 2 ekaa vuotta meni koulussa että huh, huh.... Ei silloinkaan oppimisessa mitään vaikeutta, keskittymisessä vain ja sählättiin, potkittiin opea jen. muuta ikävää. Nyt tämä syksy on mennyt LOISTAVASTI

Koputtaa puuta... Uusi ope, enemmän ikää, sama lääkitys. Tsemppi teille! Ja älä tosiaan "syyllistä" poikaa

Ja tiedän, että on rankkaa ja helposti tulee sanottua vaikka mitä. Kokemusta on....
