Ä
"äiti"
Vieras
Tänään oli siis eskaripalaveri ja tuli jälleen selväksi, että taidot lapsella vastaavat ikäistään, mutta sosiaalisissa taidoissa on puutteita. Hän myös leiki toisten kanssa, vaan vetäytyy omiin puuhiinsa. Hän ei myös vielä osaa yhteisleikkiä, vaan vielä on ns. rinnakkaisleikin aika. Eskarikirjan täyttäminenkin tuottaa tuskaa toisinaan. Lapsi on myös eskarissa kuuleman mukaan sellainen, että tekee vain mieleisiä tehtäviä, mutta mistä tehtävästä hän ei pidä, sitä hän myöskään tee. Hän ei edes ala yrittämään tehtävää mistä hän ei pidä.
Mutta sitten otsikon aiheeseen takaisin lapsen edusta. Se vain jäi harmittamaan kovasti, kun erityisopettaja sanoi, että meidän lähellä olevassa koulussa on pienryhmä missä lapsen on hyvä sitten aloittaa koulunsa. Sanoin, että sitten on lapsella taas paikanvaihdos edessä. Siihen eskariopettaja vain sanoi, että ensi vuonna alkava ekaluokka täällä koulussa on iso ja sekään ei ole kovin häävi juttu lapsen kannalta. Ensi vuonna kun ekaluokkalaisia on 25.
Silti minusta ei ole hääviä että lasta pompotellaan koulusta toiseen. Nyt on tämän lukukauden tuolla kauempana koulussa ja oppii noitten lasten kanssa edes jotenkin toimimaan ryhmässä. Sitten mahdollisesti hän kumminkin joutuu tuohon lähikouluun palaamaan ja taas on edessä uudet ympäristöt + uudet kaverit. Ei sekään tee lapselle yhtään hyvää. Nytkin tämä eskarialku on toisinaan ollut melkoista vuoristorataa, kun eskari ympäristö on ihan uusi lapselle.
Välillä olen pohtinut, että olisiko kouluaikana lapselle parempi käydä ns. kotikoulua? Sitten lapsi ehkä oppisi paremmin asioita ja ei tulisi sosiaalisten tilanteitten hankaluuksia.