alkio liian pieni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja panikoija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

panikoija

Vieras
eli onko muilla ollut niin että on käynyt varhaisultrassa jossa alkio ei olekkaan vastannut viikkoja, mutta silti ollut hengissä?
itse kävin viime viikon maanantaina ultrassa jolloin minulla olisi pitänyt olla 7+4-5 mutta alkion koko olikin vasta 4mm joka vastaa viikkoja 6+0. sydämenlyönnit kuitenkin nähtiin. kuukautiskiertoni on aika epäsäännöllinen ja plussan sain noihin viikkoihin nähden "liian" ajoissa, eli vain 10 päivää hedelmöittymisen jälkeen. se oli tosin haamu.
Onko teillä raskaus jatkunut hyvin loppuun asti vaikka näin olisikin käynyt.
Itsellä hirveä pelko siitä että alkio on viallinen ja ei sen takia ole kasvanut tai jotain... :/
 
Älä panikoi. Itselleni ei ole vastaavaa käynyt, mutta tutulleni kylläkin. Epäsäännöllinen kierto vaikeutti hedelmöittymisen määrittämistä, ja ensimmäisessä ultrassa (n. rv8) alkio olikin koonsa puolesta vasta raskausviikolla 6.

Raskaus kehittyi kuitenkin täysin normaalisti, la. toki vähän siirtyi eteenpäin. Nyt pariskunnalla on terve poika!
 
Mulla oli ihan vastaava juttu, ero vaan oli vielä suurempi...
Eli viimeisten kuukautisten mukaan np ultra varattiin ja ultrassa kävi ilmi, että viikkoja on todellisuudessa n. 3,5 liian vähän. Tätä olin kyllä jo itsekin epäillyt, kuukautiset tosi epäsäännölliset ja kierto pitkä...
Uusi np ultra varattiin sitten n. kuukauden päähän, jolloin sitten todettiin, että nyt on viikot lähempänä oikeaa, mutta taas korjattiin laskettua aikaa muutamalla päivällä, nyt toiseen suuntaan.
Ja kaikki on siis ollut ihan kunnossa, nyt viikkoja 23 kasassa ja rakenneultrakin jo takana, jossa vihdoin koko täsmäsi laskettuun aikaan ihan päivälleen...
 
Minä menin varhaisultraan muka viikolla 8, ja alkiota ei näkynyt ollenkaan. Minulle iski tietysti kauhea tuulimunapaniikki, mutta lääkäri käski ottaa rauhallisesti ja tulla seuraavalla viikolla uudestaan. Silloin löytyikin alkio, joka täsmäsi viikkoa 6. Hedelmöittyminen oli vaan tapahtunut 3 viikkoa myöhemmin kuin mitä kuukautisista olisi päätellyt. Sen jälkeen vauva on kasvanut täysin korjattujen viikkojen mukaan, ja mitat vastaavat itseasiassa päivälleen sitä laskettua aikaa, joka saatiin tuossa toisessa ultrassa. Nyt meneillään 21+3, ja "tuulimuna" potkiskelee mua parhaillaan :)

Älä stressaa!
 
Esikoisen kanssa la siirtyi ekassa ultrassa (rv 12) viikolla eteenpäin, kun hedelmöittyminen olikin siis tapahtunut paljon myöhempään kuin kuukautisista olisi voinut laskea.. Eikös tämä ole aika yleistä? Tarkoitan, että tarkan/tarkemman la:n saa vasta sitten ultrassa, kuukautisista lasketaan ensin se oletettu "vauvan tulo aika".
 
Älä tosiaan panikoi. Minullakin alkio oli varhaisultrassa liian pieni, vaikka hedelmöittymispäivä olikin tarkkaan tiedossa. Sikiö vain kasvoi käyrää hitaammin. Raskaus meni kuitenkin hyvin, ja tyttö oli syntyessään lähes nelikiloinen.
 
Mulla kans vastasi rv 7 rv6 kokoa, syke kyllä näkyi. Sitten vielä ekalla neuvolalääkärikäynnillä n. vkolla 10 oli viikkoa pienemmän kokoinen. Kättärin ekassa ultrassa viikolla 12-13 olikin sitten suunnilleen sen kokoinen kun pitää, laskettua aikaa siirrettiin vaan 2 päivää eteenpäin kuukautisista lasketusta. Eli ilmeisesti alkio voi alkuvaiheessa olla pienempi vaikka väittävät aina että alussa kasvu on samanlaista kaikilla. Ekass raskaudessa oli sama juttu, silloin tosin myös kk-kierto oli epäsäännöllisempi.
 
Valitettavasti voi olla myös toisin! mm. minulla alkion koko ei alkuvaiheessa vastannut viikkoja, ja keskenmenohan siitä tuli. En todellakaan halua pelotella, enkä sinulle samaa kohtaloa toivo, mutta niinkin voi siis käydä
 
Onkohan tämä ketju vielä hengissä? Te, joilla laskettua-aikaa on siirretty jopa parilla-kolmella viikolla, niin missä vaiheessa olette tehneet raskaustestin? Minulla ei positiivinen raskaustesti ja viikot täsmää ollenkaan, joten pelkään pahoin että kehitys on pysähtynyt :( Kiitos, jos joku vielä viitsii näinkin vanhaan kesekusteluun vastailla!
 
minä sain 3+1 testiin hailakan plussan. se on itseäni pelottanut miten noin aikaisessa vaiheessa voi testissä mitään näkyä. itse olen käynyt varhaisultrassa kun oli 6+0 ja silloin 4,4mm jä sydämen lyönnit näkyi. ensi viikolla olisi taas ultraa ja sitä jännitän kauheasti. pelkään juuri sitä että kehitys on pysähtynyt ja alkio kuollut.
onneksi raskaushoireita kuitenkin on joten niillä yritän oloani ja mieltäni rauhoitella :)
 
Täällä yksi rohkaisutarina, kun huolestuneita tuntuu riittävän. Mulle kävi juuri niin, että sain plussan testiin ns. liian aikaisin siihen nähden, mitä alkio alkurask. ultrassa vastasi. Típahdin silloin rv:lta 7 rv:lle 5. Uskoin itse todellisuuden olleen jostain siltä väliltä, koska plussa tosiaan olisi tuossa tapauksessa ollut testissä suunnilleen hedelmöityspäivänä. Tuloksena terve, joskin pienikasvuinen ihana tyttö, joka on nyt 1 v 8 kk ikäinen.
 
keskiviikkoaamuna on ultra joten silloin selviää että onko siellä vielä elämää :) kävin kyllä gynellä pari päivää sitten ja sanoi että kohtu on pyöristynyt niinkuin näihin viikkoihin kuuluukin. sillon kun tuo ultra oli kohtu ei ollut vielä pyöristynyt. eli siis ainakin jotain on tapahtunut :)

tulen sitten keskiviikkona kertomaan että onko siellä masussa kaikki kunnossa :)
 
Moi!
mullakin sama juttu. Kävin viime viikolla lääkärissä ja minun piti kuukautisten mukaan olla viikolla 8 (7+4), mutta uä:ssä todettiin alkio pieneksi 57 mm ja vastasi 6+2. sydänäänet kuultiin ja nähtiin. Vahva enteily km;sta...sitä mieltä lääkäri oli ja vastasi tilannetta, joka minulla aiemmin on johtanut km:oon.
 
Mulla oli ovulaation mukaan (ovulaatiotestillä pongattu) varhasiultraan mennessä siis varmasti (kun varma ovulaatio ajankohta tiedossa) tuo 7+0 viikkoa, mutta alkio vastasi kooltaan (6,4 mm) viikkoja 6+3. Tarkoittaako tämä nyt sit sitä, et mahdollisesti keskenmeno on tuloillaan? Ja kun siis ei mahdollisuutta, että olisi hedelmöittynyt myöhemmin, koska seksiä ei tuon jälkeen ainakaan 2 viikkoon ollut. Entä voiko tuossa vaiheessa jo alkion kasvuun vaikuttaa sem jos polttaa päivässä 1-3 tupakkaa (juu en kaipaa moraalisaaraa tästä, tiedän!!!!) ?
 
Mä olin lukevinani jostain että myös alkuvaiheessa alkio voi kasvaa omaa tahtiaan eli ei kaikilla ole samankokoinen viikkoihin nähden. on ollut tapauksia että varhaisultrassa alkio on ollut vaikka luultua pienempi mutta np ultrassa taas samankokoinen kuin olisikin pitänyt olla. kaikki mitathan perustuu lähinnä tilastomenetelmiin ja keskiarvoihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Apuva!!!:
Entä voiko tuossa vaiheessa jo alkion kasvuun vaikuttaa sem jos polttaa päivässä 1-3 tupakkaa (juu en kaipaa moraalisaaraa tästä, tiedän!!!!) ?

Uskon että tupakointi voi vaikuttaa, senhän sanotaan nimenomaan aiheuttavan pienikokoisuutta. Ja lähipiirissäkin oli vastaava tilanne, että oletettavasti tupakoinnin takia sikiö oli ensimmäiset viikot normaalia pienempi. Kaikki meni kuitenkin hyvin.
 
apuva!!:lle,

eihän se hedelmöittyminen ole välttämättä tapahtunut silloin kun ovistesti plussaa näyttänyt, vaan on voinut käydä niin, että munis ja siittiöt "etsivät" toisiaan 1vrk-2vrk ja sitten vasta hedelmöitys tapahtuu.
ja parin päivän heitto varsinkin alkuraskauden ultrassa on tosi tavallista, kun millinkin heitto on jo "pitkä" aika sen ikäisen alkion kehityksessä.

joten uskon vakaasti, että ei huolta!

 
Siittiöt voi säilyä elinkykyisinä 3-5 päivää, joten hedelmöittymisajankohta ei välttämättä ole sama kuin yhdyntäpäivä. Ja vahvasti epäilen, ettei 1-3 tupakkaa vaikuta mihinkään suuntaan. Itse poltin jonkun verran vielä pari viikkoa plussan jälkeen ja 3:ssa ultrassa (9+3, 12+5, 22+5) vastasi päivälleen viikkoja kun huomioitiin 33 päivän kierto (-> LA siirtyi 5 päivää eteenpäin). Lopetin kyllä tupakoinnin viikolla 7.
 
heipä hei! nyt olen siis ultrassa käynyt ja masusta löytyi 3,5 senttinen pikkuinen joka heilui niin ettei melkein ultraaja saanut pääperämittaa :) eli siis minulla ainakin oli kaikki kunnossa ja olen 2 päivää pidemmällä kuin mitä varhaisultrassa laskettiin :)

 

Yhteistyössä