aloin eilen itkeä aivan holtittomasti, vajosin lattialle ja vaan itkin, itkin ja itkin...

[kade]

syynä se, että mun rakas ystävä soitti et menee naimisiin.
toki itkin myös sitä, että olin onnellinen hänen puolestaan, mutta eniten sitä, että mä en varmaan koskaan pääse soittamaan ystävilleni sitä puhelua, että hei mä menen naimisiin, olen niin onnellinen ja rakastunut, lähde mun kanssa sovittelemaan pukuja ja vitsi kun jännittää vaikka onkin niin ihanaa..
mulla on hyvä mies ja hyvä suhde, mutta onko sittenkään?
mun kaksi muuta ystävää meni viime kesänä naimisiin ja kun kuuntelen heidän juttujaan siitä miten heidän miehet heitä huomioi, rakastaa ja kohtelee, niin tuli sellainen olo, että ei mulla ole tuollaista.. mun mies ei vaan ole sellainen ja nyt olen alkanut kaivata suhteeseeni sellaista erityishuomiointia ja hellyydenosoituksia, kaikkien näiden vuosien jälkeen.
olen kateellinen ystävilleni ja heidän onnelleen, koska se tuo esille sen mitä mun suhteestani puuttuu. en ole sinisilmäinen typerys joka kuvittelisi että se avioelämä on yhtä ruusuilla tanssimista, mutta meillä ei ikinä tanssita ruusuilla. tasapaksua arkea ilman mitään ylimääräistä. mies ei koskaan ole yllättänyt mua, ei ole koskaan ostanut mulle huvin vuoksi lahjoja jne.
musta tuntuu että mä en halua enää tätä..
en osaa selittää kunnolla ajatuksiani, mutta pakko kirjoittaa jonnekin, on niin epätoivoinen olo.. pakokauhu, että haaskaanko elämääni, odottaako mua joku suurempi rakkaus vielä jossain... olen eksynyt...

 

[Kowalski]

:hug:

Kun mulla oli hieman tuollainen olo (siis että elämä on tasapaksua ja tylsää ) niin vaihdoin miestä. En ole katunut.

 

[coatrack]

:hug:

Tietääkö miehesti noista mietteistäsi? Oletko itse yllättänyt ja huomioinut häntä saamatta vastakaikua, vai odotatko että miehen pitäisi sukupuolensa takia käyttäytyä sinua kohtaan noin?

 

[Herra Majuri]

Eiköhän nämä ystävättäresi kyllästy kohtapuoleen ukkoonsa, niinkuin naisrodulla on tapana. Sitten alkaa se ainainen ruikutus ukko sitä ja tätä plää plaa jne...

 

[kade]

meillä tätä tilannetta vaikeuttaa vielä se, että ollaan juuri muutettu rakentamaamme omakotitaloon mitä tahkottiin 2v pitkästä tavarasta... lapsi sai juuri oman huoneen ja on niin onnellinen kun on odottanut omaa kotia, suunnitellut miten ensi kesänä haluaa oman kukkapenkin ja trampoliini kun on oma piha, mä olen suunnitellut koko talon juuri sellaiseksi kun haluan ja nytkö pitäisi sitten tehdä se lapselle ja itselleen että lähtee tästä unelmasta jonnekin kerrostalohelvettiin...? ei meidän suhde huono ole, mutta siitä puuttuu paljon.. nyt vasta olen sen ymmärtänyt.. rakastan mun miestä, mutta tuntuu että juuri nyt se ei riitä...

 

[vieras]

:hug:

Kun mulla oli hieman tuollainen olo (siis että elämä on tasapaksua ja tylsää ) niin vaihdoin miestä. En ole katunut.

Nyt kaikki naiset vaihtamaan miestä niin elämä ei ole niin tasapaksua!! Voi tsiisus

 

[kade]

Eiköhän nämä ystävättäresi kyllästy kohtapuoleen ukkoonsa, niinkuin naisrodulla on tapana. Sitten alkaa se ainainen ruikutus ukko sitä ja tätä plää plaa jne...

se papin aamenko pistää kyllästymään ja laittaa ruikuttamaan vaikka takana on 10v suhde?

 

[Acasia]

Voi ei

Vaikea antaa neuvoja.. jollain tasolla ymmärrän sinua. En tiedä minkä ikäinen olet ja kauanko olet ollut miehesi kanssa, mutta rakkaus on minusta se olennaisin asia..

Itselleni isot häät ja hienot puvut ei olleet se pointti, mentiin naimisiin pienesti, mutta tärkeintä oli se ettää haluttiin naimisiin ja viettää loppuelämä yhdessä.. Mun olisi myös ollut tosi vaikea hyväksyä sitä, ettei mies haluaisi naimisiin ollenkaan..


Oma ryhmänsä on ihmiset, jotka haluaa häät, ei niinkään naimisiin.. siitä on kai turha olla kateellinen.. Joka tapauksessa, puhukaa asiat halki, se on ainoa miten osaan neuvoa

 

[coatrack]

Nyt syksyllä oli uutisissa joku juttu että romanttiset komediat on naisille huonoja kun ne luo tyytymättömyyttä ja epärealistisia odotuksia omaan suhteeseen niiden katsojille. Tulit heti mieleen tästä.. Että jos sun kavereilla ois kurjat miehet niin ehkä sit oisit onnellinen, kun et kahdehtisi muiden onnea?

Ekana sun kannattais vaan puhua ja puhua ja puhua miehellesi näistä mietteistä ja kertoa tarpeistasi. Ei kukaan ole ajatustenlukija, mutta miehesi voi oppia huomioimaan sinua yllätyslahjoilla jos saa tietää että niitä kaipaat.

 

[Kowalski]

:hug:

Kun mulla oli hieman tuollainen olo (siis että elämä on tasapaksua ja tylsää ) niin vaihdoin miestä. En ole katunut.

Nyt kaikki naiset vaihtamaan miestä niin elämä ei ole niin tasapaksua!! Voi tsiisus

Mielestäni en kehottanut siihen mutta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että jos parisuhde ei miellytä, niin siitä voi lähteä.

 

[kade]

jos me joskus mennään naimisiin, niin ihan kahden / todistajien läsnäollessa ja sitten jälkeenpäin kahvitukset sukulaisille ja juhlat kavereille.
ei ne häät vaan se naimisiinmeno... mä olen ihminen jolle avioliitto on tärkeä asia ja haluan naimisiin, mutta...

ollaan kohta 3kymppisiä ja oltu yhdessä vajaa 10v..

 

[mörököllin vaimo]

Ikinä ei minua huomioida, koska mies ei vaan ole semmoinen. En itsekkään nauti siirapista, joten passaamme hyvin yhteen. Eiköhän ne tärkeämmät asiat ole jossain muualla... Huomioitako itse miestäsi. Itse menen halaamaan ja hänkin välillä huomaa taputtaa pyllylle tmv. Rakastan sitä mörökölliä.

Itse olin hieman kade ystävälleni, jolla tämmöinen huomioiva mies oli. Huomioi ja vei ulkomaille ja vaikka minne ja kosi porealtaassa. Tavattiin sitten verekseltään lakanoista toisen kanssa. Että silleen.

Ei kaikki huomioivat tämmöisiä tietenkään ole, mutta siis minusta se ei ole niin tärkeää...

 

[surullinen]

Olen ollu saman miehen kans nyt 10 vuotta ja aina vaan on tunne, että ei helvetti, en rakasta. Mutta on lapsia, eikä ero tulis oleen helppo vaan pirunmoinen perheen hajoitus. Eli uhraanko elämäni, kunnes lapset on isompia ja kärsin perherauhan vuoksi vai pitäiskö kaikki laittaa uusiks? Ei o helppoo. Mun mies on ihan hyvä jokatavalla, mut mun sydän on niin pirun yksinäinen.
Tahdon siis sanoa, että tiedän tunteen.

 

[kade]

Ekana sun kannattais vaan puhua ja puhua ja puhua miehellesi näistä mietteistä ja kertoa tarpeistasi. Ei kukaan ole ajatustenlukija, mutta miehesi voi oppia huomioimaan sinua yllätyslahjoilla jos saa tietää että niitä kaipaat.

no me ollaan kyllä puhuttu, puhuttu ja puhuttu........
musta on tullut miehelle itsestäänselvä talouskone. otin viikon irtioton ja lähdin "evakkoon", mut se autto kahdeks päiväks ja se siitä...
hyvin avoimesti olen kertonut mitä haluan, ei kukaan osaa lukea ajatuksia, sen verran olen parisuhteesta oppinut. ei kannata paljon olettaa.
mutta se, että suoraan sanon ja esitän toiveita eikä vaikutusta.....

 

[Acasia]

jos me joskus mennään naimisiin, niin ihan kahden / todistajien läsnäollessa ja sitten jälkeenpäin kahvitukset sukulaisille ja juhlat kavereille.
ei ne häät vaan se naimisiinmeno... mä olen ihminen jolle avioliitto on tärkeä asia ja haluan naimisiin, mutta...

ollaan kohta 3kymppisiä ja oltu yhdessä vajaa 10v..

Ymmärrän kyllä sun tunteet. Onko mies perustellut miksi ei halua naimisiin?

 

[coatrack]

Sellanenkin tuli mieleen että nyt kun viimein teidän iso projekti on valmis niin voisko sekin omalta osaltaan aiheuttaa sellasta tyhjyyden tunnetta elämässä? Tai tulossa oleva kolmenkympin kriisi?

 

[jijiji]

Hei AP, kaikki miehet ei ole sellaisia "huomioijia", jollaista nyt ehkä kaipaat. Mutta sun miehesi on huomioinut sut rakentamlla teille talon, jonne on asettunut SUN kanssa teidän yhteisen lapsen kanssa.

Älä nyt edes ajattele, että ruoho olisi aidan toisella puolella vihreämpää. Se voi olla aluksi, mutta kellastuu ja kuluu lyhyessä ajassa! Arki koittaa kaikissa suhteissa.

Pian Rukoilijasirkka tulee tähän ketjuun kehottamaan että jättäisit miehesi, mutta minä sann, älä jätä!

Kerro miehellesi, kuinka tärkeää se olisi, että hän esim. joskus toisi kukkia tmv. Se ei ehkä ole ollenkaan miehesi tapa ilmaista tunteitaan, mutta saattaa vielä yllättää snut joskus!

Muistathan, että vaikka mies ei sano rakastavansa sinua pävittäin, hän silti rakastaa sinua. Ja sitten kun lakkaa rakastamasta, niin ilmoittaa sitten.

 

[pena]

Eiköhän nämä ystävättäresi kyllästy kohtapuoleen ukkoonsa, niinkuin naisrodulla on tapana. Sitten alkaa se ainainen ruikutus ukko sitä ja tätä plää plaa jne...

Näinhän siinä käy.

Tuossa kun luki aapeen kirjoituksen niin tuli fiilis kuin se olisi lapsen kirjoittama sepustus. Kai naisia sitten pitää kohdella kuin pieniä lapsia.

 

[Entäs jos...]

meillä tätä tilannetta vaikeuttaa vielä se, että ollaan juuri muutettu rakentamaamme omakotitaloon mitä tahkottiin 2v pitkästä tavarasta... lapsi sai juuri oman huoneen ja on niin onnellinen kun on odottanut omaa kotia, suunnitellut miten ensi kesänä haluaa oman kukkapenkin ja trampoliini kun on oma piha, mä olen suunnitellut koko talon juuri sellaiseksi kun haluan ja nytkö pitäisi sitten tehdä se lapselle ja itselleen että lähtee tästä unelmasta jonnekin kerrostalohelvettiin...? ei meidän suhde huono ole, mutta siitä puuttuu paljon.. nyt vasta olen sen ymmärtänyt.. rakastan mun miestä, mutta tuntuu että juuri nyt se ei riitä...

Me ollaan kans rakennettu kaksi taloa, ja tähän jälkimmäiseen muutettiin toukokuussa. Kulunut kesä meni vielä hommia tehdessä(taloon liittyviä) ja nyt on tullut taas se sama tyhjyys, mikä mulle iski ensimmäisenkin talon rakentamisen jälkeen. Tuntuu että olen tyytymätön elämään yleensäkkin, vaikka asiat on todella hyvin. Tämä sama fiilis tuli siis myös ekan talon rakentamisen jälkeen, ja luulenkin että se liittyy siihen kun rankka rakennusvaihe on ohi, ja kauan saavutettu ja haaveiltu päämäärä on saavutettu. Mitäs sitten..tulee tyhjiön tunne elämään?! Mutta itse olen ainakin sen yrittänyt käsitellä ja antaa ajan kulua, ja elää päivän kerrallaan.

 

[kade]

jos me joskus mennään naimisiin, niin ihan kahden / todistajien läsnäollessa ja sitten jälkeenpäin kahvitukset sukulaisille ja juhlat kavereille.
ei ne häät vaan se naimisiinmeno... mä olen ihminen jolle avioliitto on tärkeä asia ja haluan naimisiin, mutta...

ollaan kohta 3kymppisiä ja oltu yhdessä vajaa 10v..

Ymmärrän kyllä sun tunteet. Onko mies perustellut miksi ei halua naimisiin?

ei se ole sanonut etteikö haluais. koskaan vaan ei ole "sopiva hetki". se kosi mua 5v sitten aj lupas silloin et 2v sisällä mennään naimisiin.. ei olla menty.. ja kun otan puheeks, niin ei tosiaan oo koskaan sopiva hetki. "odotetaan nyt vähän."
olen siltä kysynyt, että mitä sä niinkun odotat? "no ihan vaan parempaa hetkeä kun on tää raksa ja kaikkea..." aina on "kaikkea" ja mä en enää tajua mitään muuta kun sen, että tarviin enemmän kun saan. enkä tarkoita tällä nyt niitä lahjoja vaan henkistä puolta...

 

[Acasia]

Olen ollu saman miehen kans nyt 10 vuotta ja aina vaan on tunne, että ei helvetti, en rakasta. Mutta on lapsia, eikä ero tulis oleen helppo vaan pirunmoinen perheen hajoitus. Eli uhraanko elämäni, kunnes lapset on isompia ja kärsin perherauhan vuoksi vai pitäiskö kaikki laittaa uusiks? Ei o helppoo. Mun mies on ihan hyvä jokatavalla, mut mun sydän on niin pirun yksinäinen.
Tahdon siis sanoa, että tiedän tunteen.

Kenenkään ei kannata uhrata elämäänsä, jos todella on varma siitä, että parisuhdetta ei saa toimimaan. Kannattaa kuitenkin ensin kokeilla terapiaa, ennen kuin lopullisesti luovuttaa.

Nimimerkillä kokemusta on, omassa parisuhteessa on ollut isot kriisit ja asumuserokin takana, mutta vaikeuksien kautta voittoon ja nyt yli 8v yhdessä.

 

[Joxu]

Mulla oli joskus tollanen suhde, ei minkäänlaista huomiointia, hellyyttä, oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa, nöyryytystä jota kuuntelin aina hiljaa ja suljin silmät ja korvat siltä, arvostelua ja haukkumista :ashamed: . Neljä vuotta kestin kilttinä sitä piinaa ja otin vastaan sen mitä aina ja joka päivä tuli. Exä ei koskaan tullu lähelle eikä tykänny että sen lähelle tulin aina oli joku et joo, älä nyt , hei mee kattoo vaikka telkkaria kun oon vähän tietokoneella. Olin aika rikki siihen aikaan ja käytin alkoholia todella paljon, piti ilmeisesti sitä tyhjyyden tunnetta paikkailla jollaki. Sano aina kaikille ettei mun kanssa mene koskaan naimisiin eikä kihloihin, ne on kuulema turhaa ja imelää paskaa. Kyllästyin tollaseen suhteeseen ja ajauduin pettämään, jota en ikinä aijemmin oo kellekkä tehny. Siitäki sain elämäni pahimman selkäsaunan ja koulutuksen. Nyt mulla on todella ihana mies, saan hellyyttä pyytämättä ja anelematta, yllätys lahjoja, ollaan kihloissa ja ootan meijän ekaa lasta. Ollan molemmat onnnellisia vaikka meilläki on ollu omat kriisimme, niin silti ollaan onnellisia et meillä on toisemme. Oon sitä mieltä että jos suhteessa on paha olla niin miks sitä jatkaa, se paha olo tappaa tunteet toista kohtaan ja sit alkaa vaan vihaamaan sitä toista ihmistä. Tunsin ite pakokauhua kun exän kanssa, mutta jotenkin tukahdutin sen tunteen neljän vuoden ajan ja turvauduin alkoholiin. Olin onneton ja masentunu mutta koskaan en myöntäny sitä ja esitin kaikille et meillä menee todella hyvin. Vaikka sisin oli täynnä haavoja. Oon onnellinen et selvisin tosta kaikesta voittajana ja nykynen mies autto mua ltaas luottamaan ja siinä et pääsin taas elämän alkuun ja sit rakastuttiin :heart: . Mut päätitpä tehdä mitä tahansa oman elämäsi suhteen, niin onnea ja voimia siihen. Tee niinkun sun sydän sanoo ja anna sen johdattaa. :hug:

 

[ikuisuus yhdessä]

minun mieheni on mikä on, hän on minun rakas!

Juu ei ostele koruja, mutta yllättää välillä niin että olen aivan ällistynyt, miten keksikin ja juuri sitä juttua olin kaivannut. Koruja olisi toki kiva saada, mutta ostan ne itse, saan mitä haluan, milloin haluan. Mutta hän on hellä, uskollinen, eikä hermostu minun kotkotuksiin kuin vain n. kerran vuodessa, olemme siis kaikinpuolin sopiva pari.

Välistä elämä on arkista, tasapaksua ja taas tulee vaihe, kun rakkaus herää ja masun pohjalla kutkuttaa kuin ensi treffeillä, sellaista se on, kun yksissä ollaan, välistä toisen kuorsaus ärsyttää niin maan eniten ja välistä taas ei ollenkaan.

Komromisseja se suhde on, en ole mitenkään ihanne nainen, vaikea kuin mikä (myönnän) mutta miehelleni varmasti se oikea ja hän minulle, vaihtaisi en toiseen, en sitten ikinä!

Välillä on olo sellainen, et samperi katoa siintä ja kuitenkaan en hänestä luopuis, oma rakas kun on.. tämmöstä se on, yhteiselo, meillä siis.

 

[Emilyn]

Kyllähän sitä aina naimisiin pääsee, jos haluaa. Eri asia sitten kenen kanssa. Suurin osa ihmisistä, vaikka ovatkin mielestään niin onnellisina naimisiin menneet, niin en ole kadehtinut heistä ketään, koska suhteissa on sellaisia piirteitä joita en itse omaan suhteeseeni haluaisi.

 

[hei]

ap teksti oli kuin meidän suhteesta. Ja valitin samaa äidilleni eräs päivä ja hän sanoi et ne miehet jotka huomioi ruusuilla joka tilanteen niin niihin ei ole luottamista pitkässä suhteessa ja et ne miehet ovat aitoja jotka uskaltaa piereskellä naisensa seurassa ja eivät tee niin kuin naiset ovat leffoissa nähneet tapahtuvan.. EN ole varma itsekkään mitä mieltä olen. Kun minäkin halusin naimisiin meillä 2 lasta yhdessä 5 vuotta mut ei olla päästy edes kihloihin. Viimeksi lauantain mieheni sanoi et voidaan mennä kihloihin ja nyt hän perui sanansa.. hajottavaa sanoisinko.. mielessäni nyt kiirii ajatus et ehkä pitäis rohkeesti lähteä pois tästä suhteesta vaik onkin lapset. Tuntuu vaan siltä et en kohta jaksa elää niin onnettomana ja epävarmuudessa mieheni kans