Annatteko lastenvaatteet ilmaiseksi kiertoon sukulaislapsille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuskaileva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En pyytäisi rahaa ja olen saanut sukulaiselta vanhat vaatteet. Ei kyllä ole itse paljoakaan ostanut niistä vaan saanut lahjaksi, kirppareilta halpoja ja myös saanut tutuilta vaatteita ilmatteeksi. Isoja säkkejä vaatteita antanut ja sanonut, että ota tuosta. Mitään haalareita tai kalliimpaa ei kyllä joukossa ole ollut, kun lapset kuitenkin aika samanikäisiä, että haalarit aika samaa kokoa koko ajan. Serkku nyt on vaan vähän pulleampi ja varsinkin pienempänä oli aina kokoa suurempi.

Jos heille vielä tyttöjä tulee, niin annan kyllä takaisin sitten myös ilmaiseksi. Säästän ne saamani vaatteet ja jos sitten toisen puolen suvulle tulee tyttöjä niin annan lähinnä niitä itse ostamiani ja saamiani sitten sinne puolelle. Olisi musta myös vähän väärin mennä kirpputoreilla myymään noita ilmaiseksi saamiani vaatteita. En kyllä usko, että niiden antaja siitä suuttuisi, kun ei vaan jaksa itse myydä, mutta en vaan kehtaisi, jos olen ilmaiseksi itse saanut. Osa vaatteista tosin nuhruisia, mutta pienillä lapsilla mikään vaate ei ole turha.

Mutta en siis missään nimessä pyytäisi mitään, koska olettaisin, että jos antaisin sukulaiselle vaatteita, niin tulen saamaan vaatteita myös takaisin jos meille tulisi vielä tyttö.

Vaunuista ja rattaista en sitten tiedä. Vaunut kyllä antaisin, koska olen itse maksanut niistä niin vähän, koska sain tuttavalta. Sitten on polkupyörää ja muuta sellaista. Antaisin oman puolen suvulle niitä, mutta en esimerkiksi miehen puolen suvulle.
 
Välillä annan, välillä en. En ole veljeni kanssa muutenkaan tekemisissä ja rahaa sillä on enemmän kuin minulla, joten en ole kokenut tarpeelliseksi säilöä omilleni pieneksi menneitä vaatteita ja antaa niitä sitten veljelle, kun kolme-neljä kertaa vuodessa nähdään. Yleensä laitan Fidalle tms. heti kiertoon, että eivät jää omiin kaappeihin lojumaan.
 
En anna.

Itse en ottanut keneltäkään vaatteita vastaan enkä myöskään anna niitä eteenpäin. Ylipäätänsä en pidä minkääntason lainailuista, kun siitä AINA tulee sanomista suuntaan tai toiseen. Joku ei palauta lainavehkeitä, joku palauttaa myöhässä, huonokuntoisena, jne. Eikä mikään tavara käytössä parane, joten olen tehnyt sen päätöksen, että ostan kirpparilta ja kaupasta mieluummin, nyt säilön vielä mahdollista seuraavaa lasta varten tai myyn pois.

Ne vaatteet, jotka ovat jääneet käyttämättä (mm. äitiyspakkauksen vaatteista suurin osa) laitan UFFille tms.

Monet eivät varmaan ymmärrä, mutta tämä on päätökseni. Jos joku kysyy, olisiko antaa vaatteita (ei ole kyllä koskaan kysynyt), sanon että olen lahjoittanut ne jo eteenpäin/antanut jollekin lainaan.
 
Annan ilmaiseksi. Mun siskolla ei ole varaa ostaa lapselleen vaatteita ja vaikkei me mitään rikkaita olla, niin mielelläni annan siskolle ne ilmaiseksi että lapsensa saa ehjät ja puhtaat vaatteet.
 
Annan ilmaiseksi koska saan taas vastaavasti itsekkin heiltä pieneksi jääneitä nuoremmille lapsille, kuitenkin ostavat itekkin uusia. Aina ei kaikki esim.ulkovaatteet pysy niin hyvänä että ne vois antaa kiertoon.
 
Olen antanut kiertoon sukulaisille, en edes tunne niitä. Lapsen mummon kautta menee hyvään tarkoitukseen, yh-äidille jolla on tiukkaa rahasta. On minuakin joskus kirpaissut kun lähes käyttämätön toppa-asu menee ilmaiseksi jollekin käyttöön. Aina on lapselle kuitenkin ostettava uudet oikeankokoiset tilalle.
Itse en jaksa mennä kirppikselle myymään joten uffen laatikkoon menisi varmaan muuten tai roskiin...
Mistään ei ole minulle tarjottu mitään käytettyjä vaatteita vaikka lapsella on 3 vuotta vanhempi serkku. Sekin on ihan ok, en ehkä haluaisi mitään kauhtuneita T-paitoja. Toppa-asut taas tällä serkulla on yleensä niin likaiset ja risat ettei niitä kukaan pysty enää käyttämään.
 
Olen antanut lainaksi kaikki ensimmäisten vuosien vaatteet/tarvikkeet, samoin olen ottanut lainaan. Isommille en ole ottanut lainaan veljen lasten vaatteita, koska ne tuppaa menemään helposti huonoon kuntoon. Olen maksanut esim.haalareista, tosin en samaa summaa minkä niistä ehkä olisi saanut kirpparilla. Miehen siskolta olen saanut kaikki ilmaiseksi, mutta heillä hyvät tulot, joten olen kehdannut kaikki ottaa ilmaiseksi.
 
Olen antanut ilmaiseksi pois sitten kun tiesin, että en enää enempää lapsia tee. Olen varsinkin antanut semmoiset, jotka tuli jostain mammalta tms. lahjaksi, ne meni aina sen puolen serkuille (mistä mammalta oli tulleet). Olin liian laiska ja kiireinen myydäkseni mitään vaatteita. Jotkut mekot säästin ja ovat vieläkin, eli en antanut koskaan pois.
 
Itse en kyllä koskaan ottaisi vastaan vaatteita jotka pitäisi palauttaa. Vaatteet on tarkoitettu käyttöön enkä todellakaan voisi taata, että olisivat enää käytökelpoisia meidän lapsen jäljiltä.
 
itselläni on muutama tuttava ja sukulainen jotka antavat todella paljon sisävaatteita. harmi vain että suurin osa on sellaisia joita en itse tykkää käyttää. nämä on tosiaan tulleet mulle et ole hyvä, tee mitä lystäät näille. niistä olen plokannut sen muutaman vaatteen, esim valkoisen kauluspaidan jos sattuu juhlat tuleen, ja loput kantanut spr:n kirpparille. mitä mä teen vaatteilla jotka on ostettu yli 10vuotta sitten ja en kuitenkaan niitä lapsen päälle pistäis kun kirpparilta saan nättejä halvalla.
 
Me ollaan suurin osa lapsen vaatteista saatu kavereilta, ja suurin osa menee kiertoon ilman korvausta. Muutamista kengistä ja ulkovaatteista oon pyytänyt vähän rahaa, mutta pääasiassa maksutta on lahjoitettu. Jos joku on välttämättä halunnut maksaa, niin kyllä mulle raha kelpaa.
Ja lainaamatta säästöön sellaiset vaatteet/tarvikkeet joita haluan säästää seuraavalle jos sellainen joskus siunaantuu.
 
Annan ilmaiseksi, jos on jotain josta haluan rahaa myyn sen jollekkin. Yksinkertaista.
Yes, näin sen kuuluu mennä. Itse olen antanut ilmaiseksi tutuille. Noin puolet on tarjonnut rahaa, mutta en ole ottanut, koska itsekin olen saanut ilman maksua. Olen sanonut, että voivat antaa vuorostaan eteenpäin (jos on vielä käyttökelpoinen). Senkin olen sanonut, että voi heittää pois, jos ei ole hyvä.

Ainoastaan yhdessä sukulaisperheessä olisi ollut sopivan ikäisiä lapsia, mutta heille en tarjonnut vaatteita, koska tiesin perheen äidin valittavan saaduista vaatteista. Itse hän kyllä osteli vaatteita kirpputoreilta, mutta ei hyväksynyt sitä, jos toiset (hänen mielestään rikkaammat) eivät ostaneet uutta vaan käyttivät muiden vanhoja. (Tuli aiemmasta kommetista tämä mieleen.)
 
[QUOTE="vvv";28975309]Olisikin sisarus jolle viedä pieniä vaatteita, ilolla antaisin!

Kirpparille en jaksa viedä joten täytyy kai roskikseen heittää kaikki kauniit merkkivaatteet...[/QUOTE]

No hehheh,et ole uffista,fidasta tms kuullut...
 
[QUOTE="vvv";28975309]Olisikin sisarus jolle viedä pieniä vaatteita, ilolla antaisin!

Kirpparille en jaksa viedä joten täytyy kai roskikseen heittää kaikki kauniit merkkivaatteet...[/QUOTE]

Joo ilman muuta roskikseen. Ei tietenkään kannata antaa esim. toisille apua tarvitseville vaikkapa diakonian kautta tai viedä turvakoteihin. Ei, heitä roskiin vaan, ettei ala väsyttään se vaatteiden kuskaaminen paikasta aa paikkaan bee.

Itse en kehtais olla jatkuvasti vastaanottavana osapuolena, vaan antaisin kyllä rahaa, jos tämmöinen vaatteita lahjoittava sisarus olisi. Onhan se nyt ihan typerää, että se jolla on vanhimmat muksut, joutuu kaiken ostamaan itse ja sitten ilmaiseksi jakamaan eteenpäin.
 
Mä annoin ihan ilmaiseksi kaikki sängyt, syöttötuolit, rattaat, vaatteet yms. Itse en ole saanut kun meidän lapset on niitä vanhempia. Tiedän, että sitten he myyvät nämä tavarat itse eteenpäin.

No jossain vaiheessa tuli mieleen, että ehkä minullekin se raha kelpaisi kun siitä on usein jopa puutetta. Eli nykyään valitettavasti en enää anna eteenpäin paljoa mitään vaan myyn ja saan oikeasti esim. kirppikselläkin voittoa 500 euroa.

On sitten muiden mielestä ahnetta tai ei, olen kaikki itse ostanut ja 10 vuotta annoin kaiken ilmaiseksi eteenpäin. Kunnes tajusin miten muut saa tavarat ilmaiseksi ja vielä myyvät eteenpäin eli saavat vielä käyttöhyödyn lisäksi rahahyödyn.

En saanut koskaan edes kiitosta, joten ei ole niin paha mielikään.
 
Todellakin annan kaikille jotka tarvitsevat ja huolivat. Miehen työkaverin siskolle annoimme yhdellä lapsella käytössä olleet vaunumme, ja oli onnellinen tuleva äiti vastaanottamassa.
 
On niitä siskolle annettu ja siskolta myös saatu. Jotku maksettu, jotku ei. Ne mitä ei maksettu, olen pyytänyt takaisin, kun ei enää ole käyttöä, että voin ne itse sitten myydä eteenpäin. Raha on tiukilla (siskolla myös), niin ihan ilmaseks en mitään isompia juttuja viiti antaa. Jos rahasta ei olis puutetta, niin en varmaan jaksais ihan niin paljon noita kirpparitouhuja (siis myyjänä) harrastaakaan, vaan antaisin enemmän ilmaiseks tavaraa pois.
 
[QUOTE="vieras";28975414]Annan ilmaiseksi kaverille sellaiset, joita en välttämättä halua säästää/käyttää seuraavalla lapsella. Lainaan ei missään nimessä kannata antaa perusvaatteita, ne saattaa takaisin tullessaan olla ihan puklu- ja sosetahroissa, kauhtuneita ja venähtäneitä! Älä ainakaan "ajattele saavasi takaisin", vaan jos haluat antaa vaatteet lainaan, tee selväksi, että ne on lainaksi ja ne pitää palauttaa! Muutenhan vaatteiden saaja saattaa myydä/antaa/hävittää vaatteet, ei hänellä ole mitään velvollisuutta jemmata niitä teitä varten vaatteita, joita olette antaneet pois.

Osan vaatteista myyn, enkä koe siitä huonoa omaatuntoa, ei mekään saada vaatteita ilmaiseksi, ja tarvitsen niitä rahoja seuraavan koon ostamiseen. Ei mulla ole velvollisuutta vaatettaa ja varustaa mun kavereita tai sukulaisia vain siksi, että olen saanut lapsen ennen heitä - vaikka paljon ihan mielelläni annankin :)[/QUOTE]

Joo se on vaarana tosiaan, että vaatteet on pinttynyttä tarhaa täynnä, niinkuin meille kävi. Lainasin tuttavalle vaatteita, toki osa oli jo käytettyinä hankittuja, mutta edelleen puhtaita. Takaisin kun sain seurvaavalle lapselleni, oli vaatteet hieman eri kunnossa :( Ei se muuten olis niin paljon harmittanut, mutta siinä vaiheessa oli rahat tiukilla eikä viitsinyt kaikkea ostaa uutena. Mutta juuri em. varauksella ja sanomalla suoraan, että ei saa laittaa eteenpän (jos on itsellä vielä tarvetta seuraavan lapsen vaatettamiseksi). Toki muuten mielelläni laitan eteenpäin vaikka keräykseen, kavereile, sukulaisille, päiväkotiin. En jaksa enää oikeastaan myydä kuin jotain ulkopukuja ja kenkiä.
 
Jotain olen antanut, jotain myynyt. Hyväkuntoisimmat kalleimmat huutiksessa tai kirppiksellä. Kolmelle kun vaate- ja kenkähankintoja tekee tässä kotihoidontuella ollessa niin jostain on sitä rahaa joskus saatavakin. Vaunut ja muut kalliimmat tarvikkeet olen aina myynyt eteenpäin, en usko että kukaan olisi ilmaiseksi ajatellut saavansakaan.
 

Yhteistyössä