Annatteko mummin halata ja olla lastenne kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja WendlaMaalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27211377]Aika pahalta tuntuu ajatus (jos siis oikein ymmärsin), että sinusta olisi parempi, jos isoäiti olisi kylmä lapsenlasta kohtaan.[/QUOTE]

No et todellakaan ymmärtänyt oikein niinkuin joku toinen jo sanoikin. Et selvästi kykene ymmärtämään millaisia tunteita ja traumoja huono lapsuus aiheuttaa, joten varmaan ihan turha niitä on sinulle sen enempää selittääkään. Jokin asia voi tuntua todella pahalta, vaikka sen asian vastakohtakaan ei olisi sen parempi.
 
Sulla on ihan oikeasti jotain käsittelemättömiä voimakkaista tunteita liittyen äitiisi, mustasukkaisuutta tms.
Suosittelen ehdotttomasti puhumaan jollekkin.

Kerro lapsuudestasi, jos aukaisis tätä asiaa meille enemmän?
Minkä ikäinen olet?
Sisaruksia?

No jos ihan lyhykäisesti, niin kaksi siskoa on, eikä erityistä suosimista lapsena. Mutta äiti oli kuin "savupilvi", eli ei ollut juurikaan läsnä minulle. En muista että olisi koskaan kysynyt mitä kuuluu ja KUUNNELLUT vastaustani. Alkoi kiirehtien aina kertoa omiaan.

Minua helpottaa suunnattomasti kuulla että tämä EI ole normaalia. Ei voi olla näin vaikeaa normaali mummiin yhteydenpitäminen. Ja kuinka merkkipäivät lapsilla menee koko ajan hammasta purren "oijoi kuinka suloinen olet"-sanoja kuunnellessa.
 
Minulla on ollut tämän asian vuoksi elämänhalu kadoksissa, mutta niin ironista kuin se onkin, en halua tuottaa mummille sitä ILOA että minua ei enää olisi.

Tämä kuulostaa jo kauhealta, mutta näin ajattelen.
 
Miksi en antaisi..Minusta on hienoa nähdä,että mun lapset on äidilleni yhtä tärkeitä,kuten itse olen hänelle..Ja hienoa nähdä,että mummo on tärkeä ihminen lapsilleni.

Joten ei tuo normaalia ole tuntea noin,miten sä tunnet. Pitäiskö sun puhua jonku kans,vaikka sitten kertoa äidillesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ymmärrän;27211748:
No et todellakaan ymmärtänyt oikein niinkuin joku toinen jo sanoikin. Et selvästi kykene ymmärtämään millaisia tunteita ja traumoja huono lapsuus aiheuttaa, joten varmaan ihan turha niitä on sinulle sen enempää selittääkään. Jokin asia voi tuntua todella pahalta, vaikka sen asian vastakohtakaan ei olisi sen parempi.

Aivan hyvin selitetty. Kiitos.
 
No ei kuulosta normaalilta - ehkä kaipaisit ammattiapua.

Mun oma äiti ei ole enää elossa - ja mun isäni oli mun lapsuudessani vain jotenkin kaukanen hahmo, vaikka olikin kotona. No, lapsuus vaihtu nuoruuteen ja vanhemmat olivat molemmat alkoholisteja. Pelkäsin ja vihasin molempia. Äitini kuoltua isä muuttui entistä etäisemmäksi minulle.
Vasta nyt kun mulla on omia lapsia, olen oppinut elämään omien taakkojeni kanssa, ja olen todella onnellinen että mun isä on muuttunut mies. Hän todella välittää lapsistani ja haluaa viettää heidän kanssaan aikaa. En harmittele omaa lapsuuttani, vaan iloitsen siitä että lapsillani on aivan mahtava pappa olemassa.
 
Kyse ei ole siitä, että haluaisin mummin olevan töykeä. Kerran hän olikin, kun esikoinen oli leikkinyt mummin kännykällä ja mummi oli nuhdellut lasta kuten minua aikanaan. Sanamuotokin oli äidilläni sama, ja muistan kuinka sanoin heti hänelle, että syyllistävä nuhtelu ei ole oikein.

Luulen, että haluaisin tulla huomioiduksi yhtä hyvin. Ei niin, että lapsi tulisi huomioiduksi yhtä huonosti kuin minä.
 
Kannattaisko sinun mennä hoitoon?

Sitä täällä kysynkin :)

Äitiyteen kuuluu monenlaiset tunteet, ja myös kielteiset. Myös ihmisten "normaalius" on yhteisistä päätetyistä rajoista kiinni. Olennaista tässä minun omasta mielestäni on se, että onko tämä joku normaali vaihe/kehityspolku johon useimmat äidit törmäävät ja pääsevät siitä yli. Olen tunneihminen ja tunnen erilaiset asiat hyvin voimakkaasti - ilon, hädän, huolen, ehkä sitten myös mm. kateuden.

Minua kiinnostaisi lähinnä se, miten suurin osa eli ENEMMISTÖ äideistä kokee. Jos enemmistölle mummin halisessiot ovat jopa mieluisia tai ainakin neutraaleja, saan viitettä siihen, että jotain omassa psyykessä huutaa apua.
 
Sitä täällä kysynkin :)

Äitiyteen kuuluu monenlaiset tunteet, ja myös kielteiset. Myös ihmisten "normaalius" on yhteisistä päätetyistä rajoista kiinni. Olennaista tässä minun omasta mielestäni on se, että onko tämä joku normaali vaihe/kehityspolku johon useimmat äidit törmäävät ja pääsevät siitä yli. Olen tunneihminen ja tunnen erilaiset asiat hyvin voimakkaasti - ilon, hädän, huolen, ehkä sitten myös mm. kateuden.

Minua kiinnostaisi lähinnä se, miten suurin osa eli ENEMMISTÖ äideistä kokee. Jos enemmistölle mummin halisessiot ovat jopa mieluisia tai ainakin neutraaleja, saan viitettä siihen, että jotain omassa psyykessä huutaa apua.
ei minua haittaa jos mummi halii muksuja. ei tule negatiivista oloa edes silloin kun muksut sanovat rakastavansa mummua. olen vain onnellinen että lapseni saavat nauttia edes tästä yhdestä isoäidistään joka heillä enää vain on
 
Oma äitini ei ole koskaan pitänyt mua sylissään, halunnut tai sanonut rakastavansa mua saati välittävänsä musta. Olemme äidin kanssa hyvin etäisiä, joskus voi mennä viikkoja ettemme pidä mitään yhteyttä. Yhteydenpito rajoittuukin lähinnä siihen, että soitan jos lapset tarvitsevat yöhoitopaikan työvuorojemme takia.

Silti olen iloinen, kun näen kuinka eri tavalla äitini kohtelee lapsiani kuin minua aikoinaan. Näen, että hän välittää todella lapsistani. Koskaan hän ei ole heille edes korottanut ääntään, mä sen sijaan sain jatkuvasti huutoa lapsena. Lapset viihtyvät mummin luona, nuorimmainenkin kyselee jatkuvasti, milloin pääsee mummille ja papalle yökylään :)

En oikein ymmärrä ap:n suhtautumista, miksi mummi ei saisi olla ylpeä lapsenlapsistaan? Eikö se ole hyvä, ettei kohtele heitä samoin kuin ap:ta aikoinaan? Jos sulla on jatkuvasti tuollaisia ajatuksia, suosittelen terapiaa. Mun mielestä ei ole normaalia.
 
Annan tottakai. Annan jopa suukottaa enkä suutu, ei se multa ole pois. Tyttärelle on mummot tärkeitä ja aina jos, miehenkin äitin luona käydään, niin haluaa olla mummun kanssa, mikä on myös ymmärrettävää. Kotona kyselee koska mummu tulee käymään, tahtoo mummulle yöks ja ikävä mummua :). Tytär on 2v5kk ja on aika vähän ollu missään yökylässä. Miehen äitillä on ollu viimeks kesällä yhen yön ja me nautittiin miehen kanssa kahenkeskisestä ajasta :). Mun äitiäni tytär näkee tosi vähän, mun vanhemmat uusine kumppaneineen ja sisarukset asuvat eri paikkakunnalla kuin minä ja välimatkaa on aika paljon. Mutta, silti kun ollaan äitin luona/äiti on meillä käymässä niin, tytär on aina siellä missä mummukin on :D. Komentaa mummun leikkimään, piirtämään jne. Tällä hetkellä mun tyttären stara on mun veli ja veljen pitää olla kattomassa kun tytär hyppii, tanssii jne. N. viikko takaperin mun äiti, äitin miesystävä, mun veli ja hänen vaimonsa oli täällä käymässä, niin tytär riippu mun veljessä koko aika kiinni, kuulu vaan aina: enoo, tuu kattomaan hyppyä, eno piirtää, eno ota syliin jne. :D Mun velikin halaa ja suukottelee mun tytärtä, sanoo myös että, sä oot mahtava mukula :D. Tytär vaan nyökkäilee ja hymyilee.
 
Eli ilmeisesti suurimmalle osalle lapsenlapsen halailu ja ihailu on vain neutraali tai peräti iloinen asia?

Juu, ihana asia! Olen ikionnellinen äitini ja lapseni ihanasta suhteesta, ja halailkoon ja pussailkoon ja viettäköön aikaa ihan niin paljon kuin sielu sietää. Tosin yleensä olen itsekin mukana, kun tykkään molemmista niin paljon.

Sinun kannattaisi hakea ammattiapua. Tuntuu, että sinulle on jäänyt pahoja traumoja/käsittelemättömiä tunteita äitisi tunnekylmyyden vuoksi.
 

Yhteistyössä