H
"huoh"
Vieras
Olemme 28-vuotias pariskunta, yhdessä useamman vuoden. Anoppini on aina ollut hieman jännä tapaus, tai sanotaanko, että hyvin erilainen kuin minä. Olemme silti tulleet toimeen hyvin, vaikka maailmankatsomuksemme eroavatkin reippaasti. Mutta nyt, kun muutimme poikaystäväni kanssa yhteen, anopista on tullut todella rasittava.
Jatkuva kysely, milloin tanssitaan häitä ja heti perään, että sitten pitää niitä lapsia äkkiä myös, kun olemme jo niin vanhojakin. Mieheni on töissä ja itse opiskelen yliopistossa, vielä muutaman vuoden. Alla ammattikorkeakoulututkinto ja kunhan nyt saan maisterin paperit, niin ajattelin katsoa, miltä tuntuisi jatko-opinnot, paikkaakin tarjottiin jo varovaisesti.
Anopin mielestä tämä on turhaa naiselle. Mun tärkein tehtävä tällä hetkellä olisi asettua vaimoksi ja äidiksi. Appivanhemmat siis molemmat kotoisin maalta, koko miehen suku on hyvin perinteistä. Opiskelu on tietty hyvä asia tytöille ja pojille ja opiskella pitää, mutta ei liian korkealle tai liian kauan. MIehet tekevät töitä, naiset tekevät ruokaa, lapsia ja töitä.
ON miesten asiat ja naisten asiat ja ne pidetään erillään toisistaan. On ihan normaalia, että jos suku tulee koolle, niin naiset laittavat kaiken, hääräävät keittiössä (nuoremmat tytöt kaitsevat lapsia sen aikaa). Miehet juttelevat keskenään ja niihin keskusteluihin ei naiset mene mukaan. Meidän odotetaan kai asettuvan jossain vaiheessa appivanhempien isoon taloon ja jatkavan perinteitä.
Koko ajan tulee kuittailuja opinnoistani, suunnilleen joka kuukausi joku hymistele, että eikö ne alkaisi riittää ja joko valmistun. Neuvotaan, missä olisi kiva pitää häät ja että kirkko pitää sitten varata ainakin vuotta ennen (me kuitenkin mennään naimisiin maistraatissa, jos nyt ikinä edes mennään).
Eihän meidän tarvitse noin elää, emmekä aiokaan, mutta tuo on todella rasittavaa. Nuo ihmiset eivät vaan voi ymmärtää, että on muitakin tapoja elää ja että nainen voi haluta muutakin kuin lapsia ja kotielämää. He eivät kuitenkaan ota sitä kuuleviin korviinsa. Emme vielä tiedä haluammeko lapsia, ehkä. Avioliittokaan ei ole suunnitelmissa. Elämme tätä hetkeä.
Onko muilla ollut tälllaista?
Jatkuva kysely, milloin tanssitaan häitä ja heti perään, että sitten pitää niitä lapsia äkkiä myös, kun olemme jo niin vanhojakin. Mieheni on töissä ja itse opiskelen yliopistossa, vielä muutaman vuoden. Alla ammattikorkeakoulututkinto ja kunhan nyt saan maisterin paperit, niin ajattelin katsoa, miltä tuntuisi jatko-opinnot, paikkaakin tarjottiin jo varovaisesti.
Anopin mielestä tämä on turhaa naiselle. Mun tärkein tehtävä tällä hetkellä olisi asettua vaimoksi ja äidiksi. Appivanhemmat siis molemmat kotoisin maalta, koko miehen suku on hyvin perinteistä. Opiskelu on tietty hyvä asia tytöille ja pojille ja opiskella pitää, mutta ei liian korkealle tai liian kauan. MIehet tekevät töitä, naiset tekevät ruokaa, lapsia ja töitä.
ON miesten asiat ja naisten asiat ja ne pidetään erillään toisistaan. On ihan normaalia, että jos suku tulee koolle, niin naiset laittavat kaiken, hääräävät keittiössä (nuoremmat tytöt kaitsevat lapsia sen aikaa). Miehet juttelevat keskenään ja niihin keskusteluihin ei naiset mene mukaan. Meidän odotetaan kai asettuvan jossain vaiheessa appivanhempien isoon taloon ja jatkavan perinteitä.
Koko ajan tulee kuittailuja opinnoistani, suunnilleen joka kuukausi joku hymistele, että eikö ne alkaisi riittää ja joko valmistun. Neuvotaan, missä olisi kiva pitää häät ja että kirkko pitää sitten varata ainakin vuotta ennen (me kuitenkin mennään naimisiin maistraatissa, jos nyt ikinä edes mennään).
Eihän meidän tarvitse noin elää, emmekä aiokaan, mutta tuo on todella rasittavaa. Nuo ihmiset eivät vaan voi ymmärtää, että on muitakin tapoja elää ja että nainen voi haluta muutakin kuin lapsia ja kotielämää. He eivät kuitenkaan ota sitä kuuleviin korviinsa. Emme vielä tiedä haluammeko lapsia, ehkä. Avioliittokaan ei ole suunnitelmissa. Elämme tätä hetkeä.
Onko muilla ollut tälllaista?
Sekasin se koko akka on piästään.
uuttumista,kaikkitietävää asennetta,määräilyä,pompottelua,joustamattomuutta ymsyms.antaa eukon olla ja elää ihan miten lystää.suosittelen ottamaan etäisyyttä.