Anoppi aloitti sen taas!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Surumieli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Surumieli

Vieras
Mä en kestä tätä!

Sovittiin että me mennää miehen ja tyttömme kanssa mun porukkani luoksen jouluksi ja käydään sitten joulun tai uuden vuoden jälkeen appivanhempieni luona, jotka asuvat 200 km päässä. Mun perhe asuu 20 km päässä.

No, meidän tytölle on tainnut olla liikaa ohjelmaa nyt joulun alla, kun on pitänyt olla paljon autossa ja päiväunet jääneet väliin niin eieln piti sitten lähteä vanhempieni luota kotiin kun ei enää muuta kuin huutanut siellä. Kotona meni aikaa että saatiin sitten nukkumaan.

No, kun sitten laitoin miehen siskolle ettemme välttämättä nyt huomenna pääse sinne niinkuin aluksi luultiin kun tuo tyttö ei taida jaksaa enää automatkaa ja muutenkin on koko ajan niin kiukkuinen ettei muut siitä nauttisi kovin paljon. sanoin että jos nähtäisiin sitten uuden vuoden jälkeen. No, sen sisko vastasi vaan että soitetaan sitten aamulla.
Mies soitti aamulla anopilleni ja se melkein räjähti kun ei olla tulossakaan. Sanoi, että arvaa tuleeko paha mieli, kun ensin lupaatte ja sitten perutte ja että kyllä te paljon enemmän olette siellä vaimonne perheen luona kun meidän ja että kyllä se vaimosi kerkiää nähdä siskoaan muutenkin. Sitten vaan jaaritteli että onko tuo nyt niin vakavaa jos se kiukuttelee. Sitten taas minä olin se syntipukki joka ei päästä poikaansa perheensä luo. Mulle on ihan sama vaikka mies sinne menisikin, mutta en anna pienen 2-vuotiaan tyttöni lähteä tuollaiselle matkalle kun selvästi se ei sitä jaksa kun alkaa hirveä huuto, jos pitää autoon mennä. Asuimme vuoden mieheni kotipaikkakunnalla pari vuotta sitten, mutta siitä ei tullut mitään kun appivanhempani eivät ole koskaan hyväksyneet minua. Anoppi on vittuillut ihan suoraan ja paasannut vaikka mitä. Sain jopa yhdeltä naiselta viestin että sun anoppisi puhuu pahaa sinusta äidilleni eikä hyväksy sinua. Muutimme kotipaikkakunnalleni ja välimme rauhoittuivat. Mutta sitten alkoi tämä jatkuva painostaminen, milloin tullaan niille. Käymme siellä 2-4 kertaa vuodessa ja paljon enenmmän mitä minä kävin kotonani kun asuin siellä. Miehelläni on raskas työ ja muutenkin ajaa päivässä kamalasti ja silti pitäisi heti sinne lähteä ajamaan kun loma alkaa. Siltikin vaikka mieheni kerran nukahti rattiin ja ajoi kolarin, mutta selvisi onneksi vähillä vauroilla. Surettaa kun kaikki pyhät menee tälläiseksi.. Ei ole helppoa kun kummatkin vanhemmat haluuaa meidät sinne ja kun jollekin kumartaa, jollekin pyllistää. Varmaan saataisi tyttö viedä vaikka keuhkokuumeessa 200 kilsan päähän että he ovat onnellisia. Kumma kun eivät jaksa muutamaa päivää oottaa.
 
Sitä ehdotinkin että voitaisko nähdä 70km päässä, jossa miehen sisko asuu, niin ei sekään kelvannut. En kyllä ymmärrä miksi, kun oltaisiin sitten saatu nähdä.
 
mä en ostanu anopille lahjaa ihan sen vuoksi että joka kerta kun oon nähny sitä se alkaa vittuilemaan. ei se musta tykkää. musta sun ap kannattaa pitää pääs ja olla niin kuin huvittaa. kyllä ne mummot kerkee lapsenlapsiaan nähdä myöhemminkin.
 
Anna nurista rauhassa. Tiedät itse, mikä nyt on parasta. Jos anoppisi ei sitä ymmärrä (eikä halua ymmärtää, vaan näkee kaiken vain omasta näkökulmastaan), niin anna olla ja kihistä itsekseen. Niin raivostuttavaa ja kuluttavaa, ja koska se on lopulta kuitenkin sama mitä tekee, niin tekee sitten niin kuin itse parhaaksi näette.
 
Sanot että vaihtoehdot on teille, siskolle tai et ei nähdä ollenkaan. Itse sitten kantaa vastuun jos ei minkään niistä kelpaa. Jos anoppi ei osaa lapsen parasta ajatella niin se on vanhempien tehtävä huolehtia ettei aikuisten tarpeet kuormita lasta liikaa. Jaksamista!
 
Jos anoppi oli varautunut vierailuunne, tehnyt ruokia ja ostanut kaapit täyteen tarjottavaa? Kyllähän se silloin tympii, jos perutaan tuleminen viime hetkellä. Toivottavasti jatkossa osaatte varautua asiaan paremmin, ja ilmoittaa, että tyttö väsyy paljosta liikkumisesta (tiedän sen hyvin, meidän lapset ovat olleet aivan samanlaisia), ettekä järjestä liikoja menoja pyhien ajaksi. Tehkää vaikka niin, että ilmoitatte olevanne kotona, ja että vieraat saavat tulla käymään teillä jos haluavat.
 
Kuule, ei kannata hyppiä muiden pillin mukaan. Tehkää niin kun haluatte, vietätte lomat ja pyhät siten kun itse haluatte. Mun mielestä ei ole mitään suklaisvelvollisuuksia - kyllä aikuisten ihmisten pitää saada itse valita, missä ja kenen seurassa lomat ja pyhät vietetään. Mun käsitys lomasta ei todellakaan ole sukulaisissa kiertely! Siinä on lomat kaukana...mielummin töissä kun sukulaisissa!

Ai niin ja tässä vielä yksi taatusti toimiva ratkaisu: ensi jouluksi varaatte loman vaikkapa Thaimaaseen. Ei kuule napise sukulaiset eikä muutkaan ja saatte aivan toisenlaisen joulun. Tänä vuonna oikeen harmittaa, että ei taas lähdetty sinne. Useampi joulu on siellä vietetty, sukulaisten narinoista huolimatta. Olen pikemminkin sanonut, että tervetuloa mukaan vaan - mutta eipä ole kukaan muu mukaan lähtenyt ;)

Uskalla vaan pitää omista valinnoista kiinni - kysehän on TEIDÄN PERHEESTÄNNE!
 
Sitä tässä olen ajatellutkin, että mikä on tytölle parasta, kun selvästi tämä joulu on ollut pikkuiselle sen verran rankkaa että koti on paras paikka. Tänään ihan kiltisti leikki isin kanssa ennen päikkäreitä. Mutta jo jouluaattona alkoi se itkeminen ja yli-väsyneisyys. Tuskin anoppikaan tuollaista lasta lähtisi viemään autolla parin sadan kilsan päähän, kun tiedän että tyttöä heitellään siellä kun räsynukkea, kun pitää kaikenmaailman sukulaisille näytellä. Vauvanakin herätti sen kesken unien kun tuli naapurin akka kylään katsomaan eikä kysynyt multa mitään! Sanoin että sillä jäi unet kesken. Anoppi vaan siihen että kuka sitä nukkuvaa vauvaa katsoo.
 
Mä sanoinkin että voitte ne ruuat tuoda vaikka sinne siskon luokse (kun kyllä ne sitä ruokaa aina tännekin asti kantaa), jos välttämätöntä. Ja ettei me sitä ruokaa niin tarvita kun koko joulu syöty, pääasia että edes nähtäisiin. Mutta ei.
 
Ottaa ne lehmät autoon ja teille vaan, lehmät pihalle ja hotelliin yöksi. Miks vaan teillä pitäis olla hankalaa?
Lopeta kurjan anopin miellyttämisyritykset. Se ei siitä muutu. Pääset itse helpommalla. Yhteydenpito minimiin. Sinä varastit sen pojan, ei se anteeksi anna. Varmaan ois ollu naapurin tyttö kohta naimaiässä ja sitä suunnitteli sille.
 

Yhteistyössä