anoppi vaatii jatkuvasti poikansa kyläilyjä ja on itsekäs

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja solleliina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

solleliina

Vieras
Anoppini on 73 v ja hänellä on yksi ainoa poika. Hän kertoi, että ei halunnut enempää lapsia. Poikansa hän on saanut suht vanhana (35V) ja hän on itse perheensä iltatähti, seuraavat sisarukset ovat 15 v häntä vanhempia. Hän oli ilmeisesti aika hemmoteltu iltatähti, koska äitinsä jätti hänelle kaiken perinnön, mistä muut sisarukset laittoivat välit poikki.

Parisuhteeseemme anoppi tuo valtavia ongelmia. Menimme vuosi sitten naimisiin ja häissä anoppi oli koko ajan myrtyneen ja vihaisen näköinen, eikä hän jutellut kenekään kanssa.
Hän vaatii, että hänen poikansa pitäisi käydä joka vkl heillä pe-su. (matkaa on 2 h, joten lyhyet visiitit ei onnistu). Minun pitäisi olla joko yksin tai mennä omille vanhemmilleni. Mieheni pitäisi myös kuskata heitä eri kyläpaikkoihin kesälomallamme ja anoppi suuttui kun huomautin tästä.
Miehen vanhemmilla on myös kesämökki ja anoppi hokee koko ajan syyllistävästi kuinka paljon siellä on töitä ja että miehen pitäisi sielläkin käydä auttamassa paljon useammin.

Vanhemmilla ei ole kuin pari tuttavaa, joita he tapaavat kerran vuodessa. Nämäkin tuttavat ovat mitä ovat, esim. toisessa perheessaä 45 vuotias poika asuu vielä kotona ja kuljettaa vanhempiaan, mihin ikinä haluavatkin. Tässäpä sitten hyvää esimerkkiä itsekkäälle anopille!!!

Mieheni vanhemmat eivät käy ikinä missään, eivät harrasta mitään, eivät ulkoile ym. He vaan odottavat, että mieheni tulee ja palvelee heitä ja vie paikkoihin. Olen yrittänyt sanoa, että heidän lähellä on erilaisia eläkeläiskerhoja ja että he eivät voi elää vaan poikansa varassa, mutta tämän he tulkitsevat, että poika ei saisi ollenkaan välittää heistä.

Sinkkuaikoina mieheni olikin liian kiltti ja kävi joka vkl vanhemmilla ja oli kaikki lomansakin siellä ym.
Olemme miehen kanssa olleet 5 v yhdessä, mutta silti hän viettää esim. joulut vanhempiensa kanssa ja käy muuten ehkä joka toinen vkl. Tilanne on mielestäni niin kestämätön, että olen miettinyt eroa. Mies on ihana, mutta hullua, vaativaa anoppia ei vaan kestä. Ja tiedän, että mitä vanhemmaksi hän tulee, niin sitä enemmän vaatimuksia.
Vertauksen vuoksi, anoppi ja miehen isä eivät käyneet miehen isän vanhemmilla kuin kerran vuodessa, joten siinäkin suhteessa anopin ei ole ikinä tarvinnut vaivaa nähdä. Sen sijaan anopin äiti asui heidän kotonaan 13 vuotta anopin isän kuoltua. Eli anopin ehdoilla on sekin suhde mennyt.

Onko mitään vinkkejä. Mieheni on liian kiltti ja hän lankeaa helposti äitinsä syyllistämiseen. Onko liikaa vaadittu, että saisin viettää esim. joulun mieheni kanssa jne. Miten tässä tilanteessa kannattaa toimia, onko mitään muutoksen mahdollisutta, vai onko ero ainoa mahdollisuus. Lasta olemme yrittäneet ja se ehkä voisi vähän avata miehen silmiä, että anoppi ei voi mennä kaiken edelle. Mutta toistaiseksi emme ole saaneet. Se tuntuu viimeiseltä oljenkorrelta tähän tilanteeseen.
 
En usko, jotta lapsi ratkaiseen pulmaasi. Siinä voi käydä toisinkin päin. Anoppisi suhtautuu ja käyttäytyy, kuten pieni lapsi, joka ei näe itsensä ulkopuolelle. Hän lienee sinulle mustasukkainenkin? Saattaisi olla sitä myös lapselle, koska hän veisi poikansa aikaa ja huomiota pois vielä enemmän.

Minä sinuna harkitsisin vakavasti, mitä tulevaisuudellasi teet. Miehelle pitää puhua vakavasti ja hankkia myös ammattiapua tukemaan napanuoran katkaisemista. Itsekkäät vanhemmat ovat luoneet rakkauden kaapuun puetulla syyllistämisellä ja velvoittamisella itselleen totelevaisen pojan, jonka tulee palvella vanhempiaan. Hän on omaksunut tämän roolikseen eikä osaa ottaa elämäänsä omaan hallintaan.

Täytyisi osata olla kylmän tyly ja tehdä toteamalla selväksi, jotta nykyinen systeemi ei jatku. Miehelläsi on oikeus omaan elämään ja perheeseen, vanhempien tulee pärjätä itse. - En tältä istumalta usko, jotta tuo toteutuisi kohdallanne koskaan, sillä miehesi on kasvatettu ja kasvanut kiinni tuohon nykyiseen systeemiin. Ei hänelläkään ole siinä hyvä olla, mutta ei hän toisin menetellessäänkään ole rauhallinen. Syyllissyyden tunne painaa, teki hän miten päin tahansa.

Jutelkaa miehesi kanssa perusteellisesti, miten hän tilanteen kokee ja mitä olisi tehtävissä.
 
En minäkään suosittelisi tekemään lasta ja toivomaan että se auttaa - voi mennä ojasta allikkoon. Jos mies haluaa lapsen, olisi parasta puhua asiasta ennen. Siis tehdä selväksi, että sitten mennään lapsen ehdoilla eikä anopin. Ja että sitä voisi harjoitella jo etukäteen, siis että olisi hieman itsenäisempi.

Voiko tämä olla tottakaan, siis että naimisissa oleva mies viettää joulut yksinään vanhempiensa luona? Ettekö voi välivuosin olla sinun ja hänen vanhempiensa luona, tai joskus pysyä kotona? Tai vaikka lähteä reissuun ettei tarvisi vastata vierailukyselyihin jos on niin hankalaa kieltäytyä.
 
Sinulle taisi käydä klassisesti eli ihastuit miehessä siihen, että hän on auttavainen vanhempiaan kohtaan, mutta olet kuitenkin koko ajan toivonut, että miehesi muuttuisi haluamaasi suuntaan. Se on virhe! Kukaan ei saa lähteä vaatimaan, että kumppani muuttuu sinun haluamaan suuntaan. Muutoksen pitää lähteä ihmisestä itsestään.

Miehesi äiti syllistää poikaansa, koska on todennut, että se keino toimii. Sinun tehtävänäsi on kuitenkin tuoda oma mielipiteesi julki ja tolkuttaa asia niin perusteellisesti miehen kalloon, jotta hän sen tajuaa. Kirjoittaminen on hyvä keino.

Jäin muuten miettimään tuota kahden tunnin matkaa teidän kotien välillä. Eihän se ole matka eikä mikään!!! Itse olen hätätilanteessa jopa työpäivän jälkeen ajanut omien vanhempieni luokse samat 2 tuntia, ollut perillä 1-2 tuntia ja sen jälkeen ajanut takaisin. Samoin olen käynyt vanhempien kotipaikkakunnalla joskus työpäivän jälkeen kuuntelemassa jotain bändiä. Toistuvasti sitä ei jaksa, mutta joskus kuitenkin.

Itselläni on se tilanne, että murrosikäiset lapseni kaipaavat kavereitaan. Saan vain vaivoin heidät mukaani mummulaan. Meillä se tarkoittaa sitä, että lähdemme vanhempieni luokse perjantaisin työpäivän jälkeen, vietämme intensiivisesti päivän ja lähdemme illansuussa kotiin. Silloin jää kotona olemiseen aikaa lauantai-ilta ja koko sunnuntai. Minusta sekin on parempaa kuin ei mitään.

Juttelepa miehesi kanssa uudestaan ja kerro, että tosi monissa seurustelusuhteissakin sukuloinnit jaetaan puoliksi. Itse olen ollut 3 parisuhteessa yhteensä 20 vuotta ja jokaisessa suhteessa ollaan tehty niin, että esim. joulut ollaan vuorotellen miehen ja minun vanhempien luona. Nämäkin voi jakaa siten, että esim. tänä vuonna ollaan juhannus minun vanhempien mökillä ja joulu miehen vanhempien kotona jne. Tiedän myös perheitä, joissa jatkuva reissaaminen kiristää hermoja ja sen vuoksi tärkeimmät juhlapyhät vietetäänkin kotona. Tietysti aina on mahdollista sanoa, että nyt emme jaksa työväsymyksen takia lähteä ajamaan, mutta olette tervetulleita meille perjantaista alkaen kahdeksi yöksi.
 
Nythän on niin, että sinulla ja miehelläsi on elämä tod. näk. edessä ja anopilla alkaa olla takana. Ikuisesti tilanne ei huonossakaan tapauksessa jatku.
Poikasi välittää vanhemmistaan, muutoin hän ei suostuisi, joskin anoppi on painostaja. Kuinka usein miehesi kävisi, jos painostusta ei olisi?
Oikeastaan kukaan etistä ei näe metsää puilta. Kohtuutonta sinun rakastavan naisen on puhua avioerosta, jos mies on kaikin puolin ihana. ihania miehiä ei joka oksalla kasva ja jos rakkaus omiin vanhempiin tekee miehestä epä-ihanan, eipä ole vika kovin paha.
Se on selvä, että lapsi ei ratkaise pulmaa. Lapsi huonontaa parisuhteen laatua, muta pidentää yhdessäolemista, näin on tutkittu.
Miksi et ole mukana anopin ja miehesi joulun vietossa? Kuka estää? Joulu on sukujuhla ja sinä et ole miehesi sukulainen, olet vaimo. Mikä estä-ä olemasta vuorojouluin yhdessä ja vuorin kahdestaan?
Sinun on kehiteltävä neuvottelu, jossa esität uudet ideat. Jos miehesi käväisee kerran tai pari kuussa vanhemmillaan, suostutko siihen? Kohtuullista olisi. Jos miehesi nyt hylkäisi vanhempasi, olisitko todella onnellinen? Miten on omien vanhempiesi tapaamisten kanssa? Miten omat vanhempasi voivat?
Rakastaminen ei vähene rakastamisesta. Vanhempien rakkaus ja rakkaus sinuun on miehelle eri asioita. Niitä ei voi verrata.

Itse en haluaisi miestä, jota ei kiinnostaisi vanhat vanhemmat.
 
En minäkään suosittelisi tekemään lasta ja toivomaan että se auttaa - voi mennä ojasta allikkoon. Jos mies haluaa lapsen, olisi parasta puhua asiasta ennen. Siis tehdä selväksi, että sitten mennään lapsen ehdoilla eikä anopin. Ja että sitä voisi harjoitella jo etukäteen, siis että olisi hieman itsenäisempi.

Minusta AP:n kannattaisi tehdä siten, että hän keskustelee miehen kanssa ja sanoo, että eihän tällaiseen suhteeseen uskalla lapsiakaan hankkia, koska sinä olet koko ajan anoppilassa ja minä yksin kotona lasta hoitamassa. Ehkä silloin mies tajuaa, että hän joutuu miettimään, että jatkaako mammanpoikana oloa vai ryhtyäkö aviomieheksi ja perheenisäksi? Enemmän se vauva tarvitsee isää kuin eläkeläinen poikaansa.

Jos alussa kieltäytyminen tekee miehelle tiukkaa, niin hän voi vedota sairasteluun, kännykän hajoamiseen, kaverin talkoisiin, vaimon sairasteluun tai ihan mihin vaan tekosyyhyn, kunnes oppii sanomaan ei. Minusta kohtuullista olisi se, että vaimo ja mies sopivat yhdessä, että mikä on sopiva määrä vierailua anoppilassa ja vähentää asteittain siellä käyntejä. Jos nyt menee kuukaudesta 3 viikonloppua siellä, niin olisiko alussa vähennys joka toiseen viikonloppuun realistinen ja siitä vähentää määrä 1 x/kk? Samoin esim. kesälomasta voisi suosiolla uhrata yhden viikon anoppilaan ja loput jättää sitten oman perheen kanssa vietettäväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta AP:n kannattaisi tehdä siten, että hän keskustelee miehen kanssa ja sanoo, että eihän tällaiseen suhteeseen uskalla lapsiakaan hankkia, koska sinä olet koko ajan anoppilassa ja minä yksin kotona lasta hoitamassa. Ehkä silloin mies tajuaa, että hän joutuu miettimään, että jatkaako mammanpoikana oloa vai ryhtyäkö aviomieheksi ja perheenisäksi? Enemmän se vauva tarvitsee isää kuin eläkeläinen poikaansa.

Jos alussa kieltäytyminen tekee miehelle tiukkaa, niin hän voi vedota sairasteluun, kännykän hajoamiseen, kaverin talkoisiin, vaimon sairasteluun tai ihan mihin vaan tekosyyhyn, kunnes oppii sanomaan ei. Minusta kohtuullista olisi se, että vaimo ja mies sopivat yhdessä, että mikä on sopiva määrä vierailua anoppilassa ja vähentää asteittain siellä käyntejä. Jos nyt menee kuukaudesta 3 viikonloppua siellä, niin olisiko alussa vähennys joka toiseen viikonloppuun realistinen ja siitä vähentää määrä 1 x/kk? Samoin esim. kesälomasta voisi suosiolla uhrata yhden viikon anoppilaan ja loput jättää sitten oman perheen kanssa vietettäväksi.

Olenko ymmärtänyt ihan väärin, vai onko niin, että tämän keskustelun kohteena oleva ns. mies on nelikymppinen? Täällä mimmit jakelee neuvoja ja suosituksia kuin kyseessä olisi 15-vuotias.

Anna "miehesi" toimia just niin ku haluaa ja tee omat ratkaisusi perustuen tämän "miehen" haluamisiin ja omiin haluamisiisi.
 
Viimeksi muokattu:
Olenko ymmärtänyt ihan väärin, vai onko niin, että tämän keskustelun kohteena oleva ns. mies on nelikymppinen? Täällä mimmit jakelee neuvoja ja suosituksia kuin kyseessä olisi 15-vuotias.

No mies on suhteessa vanhempiinsa alle 15-vuotias, ei siis vielä murrosikää ja itsenäistymisvaihetta kokenut. Ei tämä elämänvaiheet aina mene oppikirjan mukaan, eikä ole tarviskaan. Silti epäilen, että kaksi isoa elämänvaihetta (itsenäistyminen vanhemmista ja oman lapsen syntymä) olisi liian iso urakka, etenkin kun vanhemmat eivät pidä tilannetta mitenkään epätavallisena.

Mitä muuten tapahtuu, jos sinä olet miehen mukana anoppilassa? Voisit pelkällä olemuksellasi muistuttaa anoppia siitä, että hänen pojallaan on muutakin elämää kuin vanhempien passaaminen.
 
Viimeksi muokattu:
Voisin, jos olisin valinnut miehekseni henkisesti 15-vuotiaan.

Niin mitä voisit? Luultavasti tuo ap:n puoliso on muilla elämänalueilla aikuisempi, siis hän on töissä, ystävyyssuhteissaan ja suhteessa ap:hen vanhempi kuin 15-vuotias. Mutta suhteessa äitiinsä ei. Siinä asiassa saisi apua ammattilaiseltakin, esim. keskustelu psykologin kanssa voisi avata miehelle näkökulmia siihen, millä lailla voi laittaa omia rajoja. Tietty jos mies on itse sitä mieltä, että ap hötkyilee ihan turhia ja mies hyppii mielellään äitinsä käskyttämänä sätkynukkena, niin ei ap:lle paljon eroa tai asian hyväksymistä kummempia vaihtoehtoja jää.

Perhe on välillä pahin. Mun äiteeni loukkaantui joskus ihan täysillä, kun olin päättänyt lähteä lomareissulle yksin. Olin tuolloin 30 vee ja juuri eronnut miesystävästäni. Äiteen mielessä tämä tarkoitti sitä, että mun olisi kipin kapin pitänyt tulla kevätsiivoamaan vanhempieni kotiin, eikä lähteä liehumaan ympäri maailmaa. Äitisuhteen ja muutaman muun jutun takia istuin aikanani terapiassa kohtuupitkään. Lopulta oivalsin käytännössä, että vanhemmilleen voi ja pitääkin sanoa ei, jos he ovat piittaamatta henkilökohtaisista rajoista. Parempi myöhään...

Moni omistushaluinen vanhempi on erityisen omistushaluinen naimattomasta aikuisesta lapsesta. Yleensä seurustelu tai naimisiin meno rauhottaa tilannetta, vanhemmat tajuavat, että lapsella on omakin elämä. Ap:n miehen tapauksessa näin ei ole käynyt, joten voisi olla paikallaan käyttää ammattilaisapua.
 
Viimeksi muokattu:
Oman "pojan" on laitettava rajat äitinsä käskyttelyyn..Mutta kun on kiltti ja auttavainen, ei mies ehkä huomaa kitkaa sinun ja anopin välillä. On joutunut selaisen tilanteen kilpailuihin, joita ei ymmärrä. Menee piikkiin naisten metkut.
Itselläni ei ole koskaan ollut anoppia, oli kerrinyt siirtyä ajasta ikuisuuteen. Ja "anoppilaan oli välimatkaa 4-5h.
Voi vain kuvitella äidin hallintaa, ei tietysti pahalla, mutta lapsi on lapsi vaikka olisi ollut aikuinen vuosikymmeniä.
Tilanne, on myös outo vähintäinkin, miehen vanhemmille ja tuo kuskaus ym. palvelu loppuu ehkä, niin paniikki tilanne tuohon on tullut. Kotoa käsin liikkuminen huonoa ja pääsee ulos.
Itse olisin niin, kenkku menisin viikonloppurientoihin mukaan, katselisin tilannetta ja myöhemmin, sanon suoraan mitä mieltä.
Hmm. äiti on äiti ja luopuminen ehkä välillä hankalaa, mutta täytyyhän pojalla, oma yksityinen elämä olla.
 
Joku kysyi miehen ikää, 38 v. Mutta äitinsä puhuu hänestä niinkuin hän olisi 5 vuotias pikkupoika.
Anoppi vaatii poikansa jouluksi heille, minä en ole tervetullut, minä voin kuulemma hyvin olla omilla vanhemmillani. Samoin kaikki heidän synttärinsä vietetään kolmeen pekkaan, johon minä en kuulu.
Ärsyttävintä on, kun anoppi ei edes yritä keksiä itse mitään virikkeitä itselleen vaan valittaa kuinka tylsää on ja vaatii poikaansa viihdyttämään itseään. Ja lisäksi on tullut syyllistävyyttä minulle, kun minä en päästä hänen pikkupoikaansa joka vkl heidän luokseen. He ovat kuulemma niin yksinäisiä ja turvattomia, että pojan pitäisi olla lähellä. Anoppi ja miehensä jäivät eläkkeelle jo 55 vuotiaina, eivätkä he kuulemma sen jälkeen ole mitään harrastaneet tai tehneet kummemmin. Ei ihme, että hieman jo tylsistyttää, jos ainoa virike on oma poika.
Olen yrittänyt puhua miehelleni hyvällä ja pahalla, mutta hänen on vaikea toimia toisin, kun ei halua loukata. Onhan hän vähentänyt vierailuista joka toisen viikonlopun, että jotain edistystä.
Mietin vaan, että saisiko oma lapsi miehen tajuamaan elämän tärkeysjärjestyksen. Tietysti huonompi juttu, jos ei...
Enkä todellakaan tarkoita eikö saisi välittää omista vanhemmistaan, mutta itse en tunne ketään muuta avioparia, joista toinen osapuoli on noin kiinni vanhemmissaan ja joulut ym. vietetään erikseen.
 
Jos tähän suhteeseen tekee lapsen, voi käydä niin että sekä lapsi että mies viettävät jatkossa viikonloppunsa miehen vanhemmilla. Jos ei niin lapsesta tulee kiistakapula sukujen välille. Olisihan miehen äiti lapsen mummo ja varmasti haluaisi olla osa lapsenlapsensa elämää.

Ap:n kasvatusohjeilla tuskin olisi anopille mitään merkitystä, mummo kohtelisi lapsenlastaan poikansa lapsena.

Toisaalta. Minä ymmärrän että omista vanehmmista huoelhditaan. Poikansa huolehti heistä ennen, miksi hän ei saisi tehdä sitä nyt? Siksi että vaimo ei anna? Vanhemmat olivat kuvioissa ennen vaimoa, joten heillä on täysi oikeus vastustaa muutosta jota ulkopuolinen heidän sukuunsa haluaa. Ja heidän aikansa ei ole loputon. Edessä jo joskus kuolemaa ja lopullista eroa. Pahinta olisi että poikansa kärsisi loppuelämänsä syyllisyyttä siitä että "hykasi" vanhemapnsa elämänkaaren loppupuolella, kun asia voisi olla niin että voisi lämmöllä myöhemmin muistella hyviä välejä.

Nykyaikana omat vanehmmat niin helposti heitetään vanhainkoteihin kitumaan. Ennen oli toisin. Tosin minä hoidin omat vanhempani loppuun asti, vaikka itsekin olen perheellinen ihminen lapsineen kaikkineen. Aikaa voi jakaa, se on arvokasta jokaiselle läheiselle, etenkin niille joilla se on jo vähissä.
 
Luin mielenkiinnolla tämän ketjun ongelma-aloitusta ja myös siihen annettuja vastauksia.
Itseni avioliitossa tilanne on ollut valitettavasti hyvinkin samankaltainen eli miehen napanuoraa
ei oltu katkaistu. Tätä jatkui myös kesälomien aikana eli anoppi vaati aina tulla mukaan "lomailemaan"kahdeksan vuoden ajan. Ei auttanut mitenkään miehen pään kääntämi-
nen asiassa, vaan hän katsoi edelleen "velvollisuudekseen" viihdyttää anoppia ja osoittaen
vaimonsa olevan kakkosena. Sinänsä itse tulin erinomaisesti toimeen anopin kanssa. Olin jo
tehnyt päätöksen viimeisellä "yhteisellä" anoppiparisuhdelomalla Suomessa toteuttaa perheen-
lisäyssuunnitelman, jolloin anoppi joutuikin lähtemään lentokoneella hiukan odotettua aikaisem-
min ennen meidän loman loppumista. Tämä suunnitelma osuikin napakymppiin eli tyttäreni sai
silloin alkunsa. Tilanne ei kuitenkaan valitettavasti parantunut. Anoppi kieltäytyi kokonaan
koskaan hoitamasta tytärtäni. Onneksi omat vanhempani ottivat lapsenlapsensa riemurinnoin
vastaan. Aina kuitenkin anopin tarpeet ja hyppyytys jatkui samalla tavalla kuin aikaisemminkin.
Lapsenlapsen ollessa vain neljä vuotias, kun anoppi kuoli vanhuuteensa ja siihenkin sain
mieheltä ainaisen syyllistämisen. Jo elinkaaren loppuvaiheilla täytyy olla muitakin ihmissuhteita
olemassa kuin vain omat aikuiset lapset. Mielenkiintoisinta tässä on ollut, että anopillani oli
myöskin oma vanhempi aikuinen tytär, jota käsiteltiin silkkihansikkain, eikä koskaan vaivattu
näillä hyppyytyksillä. Oppia ikä kaikki. Oma kokemukseni on ainoastaan, että en koskaan olisi
mennyt pikkupojan kanssa naimisiin, jonka napanuoraa ei ole katkaistu. Se on vain tuhon tie.
Lapsenkasvatus onkin jo aivan eri juttu. Joten lyhykäisyydessään ehkä saat tästä jotain vinkkiä tilanteesi, joka todellakaan ei ole helppo, valitettavasti. Kokemusta on.
 
Edesmennyt anoppini oli myöskin liimautunut mieheeni, mutta sitä virhettä en tehnyt ja alkanut anoppiani neuvomaan. Soppahan siitä olisi syntynyt.

Tein itseni kanssa päätöksen, että jos mieheni on niin nössö eikä halua kasvaa isoksi mieheksi hän saa aivan rauhassa lillua mammansa helmoissa kesät, talvet ja muistaakseni n. muutamassa vuodessa hän tajusi kaipaavansa minua jouluisin jääden siitä eteenpäin sitä kanssani viettämään.

Ja kyllä, kesälomat menivät anopin syyllistämisellä pohjustetuilla työleireillä, joissa mieheni huhki ja minä luin hyviä kirjoja, ulkoilin, nautin luonnosta sekä tein vain sen, joka kohteliaan vieraan täytyy tehdä: tiskata astiat, tarjoutua käymään kaupassa yms. pikku askarretta.

Ilman muuta olin inhottava miniä, mutta loppujen lopuksi se oli anoppini ja mieheni suvun ongelma. Onhan minulla omatkin vanhemmat huollettavana, niin kohtuus kaikessa. En minäkään vaatinut/vaadi miestäni huolehtimaan heistä, joten jako sujui/sujuu oikein hyvin.

Mieheni kävi itsensä kanssa melkoisen kasvamisen prosessin, eikä kyse ollut mistään nuorukaisesta, vaan neljääkymppiä lähentelevästä äijästä. Anoppini taisi liki kuolinvuoteellan vielä pihistä, että ettisi poika itselleen sopivan vaimon kuin minä.

Nämä eivät ole helppoja juttuja, mutta pidä itsesi irti anopista. Sillä on ehkä jokin tarkoitus, että olet saanut moisen ristin kantaaksesi ja sen takia asiassa näkisin sen hyvän puolen, miten limautuva anoppi ainakin kasvattaa vahvan miniän. Elämässä kun on aina joku, joka on valms kuppaamaan kaiken muista irti sekä käyttämään alhaisia keinoja saavuttakseen tahtomansa.
 
Anoppi vaatii poikansa jouluksi heille, minä en ole tervetullut, minä voin kuulemma hyvin olla omilla vanhemmillani. Samoin kaikki heidän synttärinsä vietetään kolmeen pekkaan, johon minä en kuulu.

No huh huh. Minua ihmetyttää jo sekin, miten voit edes harrastaa seksiä tuollaisen mammanpojan kanssa, joka on ilmeisesti henkiseltä iältään todellakin lähempänä 5-vuotiasta... Onkohan miehellä mamman kuva yöpöydällä? Eihän tuollainen touhu ole enää normaalia, ei ole ollut viimeiseen 20 vuoteen (miehen ikään nähden).

Jos ihminen ei sen vertaa ole aikuistunut ja katkaissut napanuoraansa että synttäritkin vietetään vielä äiteen tykönä (onkohan siellä kakku kynttilöineen, juhlahatut ja tilattu pelle..) niin en kyllä jäisi yhtään pidenpään touhua katselemaan. Kyllähän synttäritkin aletaan viimeistään teini-iässä viettämään kaveriporukassa, eikä suinkaan mamman ja papan kanssa kotona!

Hrr, ihan puistattaa kun kuulostaa niin sairaalta ja tulee Norman Bates mieleen :/.

PS: jos teette lapsen, niin anoppi joko vihaa sitä tai alkaa omia sitä itselleen. Koska mikäänhän ei joulun tms juhlien vieton suhteen varmasti muutu, vaan sitten vietät ne yksin, miehen ollessa lapsen kanssa "mummolassa" hoitamassa lasta mummon ehdoilla... En todellakaan suosittele tuollaisen kanssa lisääntymään!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä