K
"kolmen äiti"
Vieras
Olen määräaikaisessa työsuhteessa, töitä kevääseen saakka, ja erittäin todennäköisesti työt jatkuisivat samassa paikassa seuraavana syksynä taas. Työhöni olen kyllä aivan liian ylikoulutettu, mutta arvovalintojen ja hyvän työilmapiirin vuoksi lähinnä olen tehnyt ko. työtä nyt. Olin aikoinaan 5.5 vuotta kotiäitinä, ja kolmen lapsen kanssa kotonaollessa lopulta masennuin, ja työelämään paluu oli yksi tärkeä etappi toipumisessani.
Olen ollut ko. työpaikassa toissa syksystä saakka, kesän tosin olin työttömänä ja kotona omien lasteni kanssa. Kesä oli ihan kiva olla kotona, mutta syksyllä tuntui että on pakko päästä takaisin töihin, onneksi työpaikka samaisesta paikasta järjestyikin. Palkkaus vaan jokseenkin tympii, ja ns. "hyväntekeväisyysperiaatteella" olenkin nyt viime syksystä saakka töitä tehnyt. Olisin siis jo viime syksynä halutessani voinut jäädä kotiin ansiosidonnaisen päivärahan turvin, mutta valitsin silti töihin menon koska arvelin/pelkäsin että kotona ollessa pidemmän ajan taas tylsistyisin ja masentuisin ym. Tällä hetkellä rahaa jää noin 200 euroa enemmän käteen kuin jos olisin jäänyt työttömäksi kotiin, kun lasten hoitomaksuthan vie palkasta osan. Ensi syksynä lasten hoitomaksuihin ja iltapäiväkerhomaksuihin menisi vielä noin 80 euroa enemmän rahaa kuin nyt menee, niin ei olisi yhtään mitään järkeä mennä töihin ko. palkalla... Vanhin lapsista menee syksyllä 1.luokalle, toiset lapset on vielä päivähoidon piirissä.
Siinähän olisi elämäni tilaisuus jäädä kotiin ensi syksynä, viimeinen mahdollisuus olla kunnolla kotona lasten kanssa. Mutta miten ihmeessä pääkoppani jaksaisi sitä, entä pian 5-vuotias lapseni, joka tykkää kun saa olla hoidossa ja siellä on seuraa? Tylsistyisi kotona hänkin. Onhan nuo lapset toki jo sen verran isompia nyt, että ne ei vaadi niin paljon kuin silloin aikoinaan kun masennuin, mutta silti mietityttää oma jaksamiseni... Meidän paikkakunnalla ei ole mitään perhekahvilatoimintaa tms aktiviteetteja kotiäideille, ainoastaan seurakunnan päiväkerho kerran viikossa lapsille.
Ihan keskustelua herättääkseni, uteliaisuudesta, mitä te muut minun sijassani tekisitte..?
Olen ollut ko. työpaikassa toissa syksystä saakka, kesän tosin olin työttömänä ja kotona omien lasteni kanssa. Kesä oli ihan kiva olla kotona, mutta syksyllä tuntui että on pakko päästä takaisin töihin, onneksi työpaikka samaisesta paikasta järjestyikin. Palkkaus vaan jokseenkin tympii, ja ns. "hyväntekeväisyysperiaatteella" olenkin nyt viime syksystä saakka töitä tehnyt. Olisin siis jo viime syksynä halutessani voinut jäädä kotiin ansiosidonnaisen päivärahan turvin, mutta valitsin silti töihin menon koska arvelin/pelkäsin että kotona ollessa pidemmän ajan taas tylsistyisin ja masentuisin ym. Tällä hetkellä rahaa jää noin 200 euroa enemmän käteen kuin jos olisin jäänyt työttömäksi kotiin, kun lasten hoitomaksuthan vie palkasta osan. Ensi syksynä lasten hoitomaksuihin ja iltapäiväkerhomaksuihin menisi vielä noin 80 euroa enemmän rahaa kuin nyt menee, niin ei olisi yhtään mitään järkeä mennä töihin ko. palkalla... Vanhin lapsista menee syksyllä 1.luokalle, toiset lapset on vielä päivähoidon piirissä.
Siinähän olisi elämäni tilaisuus jäädä kotiin ensi syksynä, viimeinen mahdollisuus olla kunnolla kotona lasten kanssa. Mutta miten ihmeessä pääkoppani jaksaisi sitä, entä pian 5-vuotias lapseni, joka tykkää kun saa olla hoidossa ja siellä on seuraa? Tylsistyisi kotona hänkin. Onhan nuo lapset toki jo sen verran isompia nyt, että ne ei vaadi niin paljon kuin silloin aikoinaan kun masennuin, mutta silti mietityttää oma jaksamiseni... Meidän paikkakunnalla ei ole mitään perhekahvilatoimintaa tms aktiviteetteja kotiäideille, ainoastaan seurakunnan päiväkerho kerran viikossa lapsille.
Ihan keskustelua herättääkseni, uteliaisuudesta, mitä te muut minun sijassani tekisitte..?
