Antakaapa nuorelle tytölle vähän neuvoja mies asioissa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mardi.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mardi.

Vieras
Moi.

Oon 17v tyttö ja ihastunut 19v poikaan. Ja tää juttu on myös niinkin päin että se on varmaa että hän on ollut ihastunut minuun ja on ehkä luultavasti vieläkin, ainakin vähän. :)

Meidän pitäisi tavata ihan lähiaikoina ja molemmilla on ehkä pienenpientä sellasta odotusta siitä et mitähän siitä tulee ;D

Asia ei oo kuitenkaan niin yksinkertainen. Mua on kiusattu ylä-aste aika todella pahasti ja se minkalaista kiusaaminen oli niin pääasiassa juorujen levittämistä. Juoruttiin että olisin huora. Asun kuitenkin sen kokoisessa paikassa mikä sijottuu Suomen 1-10 paikkakunta suuruuksien (asukasluku) listalle ja asun nyt oikeastaan toisella puolella tätä kaupunkia missä ennen asuin. Siitä on nyt jonkin verran aikaa kun tutustuin tohon ihanaan tyyppiin ja hän lupasi puolustaa minua ja että lopetettaisiin yhdessä mun kiusaaminen jos sitä enää esiintyisi... Niitä kikkoja millä me lopetettais se, nii en haluu nyt tässä lähtee ruotimaan, mut ne on kuitenki sellasia mihin mä tarviin sen pojan apua - yksin niistä asioista en selviä. Sitten kun mä kinusin siltä joskus, et jos tulis sellanen tilanne et sen pitäs valita puolensa, niin oishan se 110%%%% VARMASTI mun puolella..... Nii sit se rupeski kiertelemään sitä asiaa ja ei oikeen sanonu kunnolla siihen mitään..

No pistin sen homman sit näkemättömyyden piikkiin. Et eihän se voi osata sanoo tollasia asioita varmaks, kun ei silleen kunnolla tunne mua vielä

Niin nyt sit kun tavataan, nii pitäskö mun heti samana iltana kysyä siltä sitä et no nyt kun sä tunnet mua - niin oisithan sä sitten oikeasti valmis puolustamaan mua tilanteessa kuin tilanteessa??

Se jätkä anto itestään niin sellasen maskuullisen kuvan! et sillä ois hirmunen katutappelijan maine ja et jos hän sanoo, nii ei varmasti kukaan kiusaa. Ja et hänellä on hirmu jengi ja suhteita tyyliin vanhaan liittoon ja näin. Et sen sukulainen on tuomittu taposta ja tapon yrityksestä, sillä on kaveri joka on tuomittu taposta ja muuta kaikkee tällästä vaikutusvaltasta asiaa.... Nii , jos hänellä on suhteitaki kaikkiin rikollisjärjestöihin ja se on tosi kova jätkä, nii miten sille vois sit tuottaa vaikeuksia kitkee yks turhake teinien vittuilu pois?? eikös sen pitäs olla niitä pienimpiä ongelmia ja helppohoitoisimpia "keissejä" sille...

Mä en vaan haluu pettyy - mulla on niin kovat odotukset sen suhteen et oikeus vihdoin voittais ja mä oisin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen
 
Voi tyttö hyvä. Pysy erossa hämäristä hemmoista vaikka ne olis kuinka cooleja. Hankaluuksia tiedossa.
Etkös ole jo opiskeluiässä ja voit unohtaa teiniaikoja kiusaamiset? Niin minäkin olen tehnyt.
 
Joo, tää ei oo mikään demi.fi, mut arvaa miks mä en menny demille? - No siks koska siellä ei liiku aikuisia jotka vois antaa kantaa näihin asioihin!! tyhmä.

Mä en oo kiinostunu siitä tyypistä sen takia että ois " cool " , siksi kun se tekee rikollisia juttuja ja on sossupummi. En oikeasti, mä oon koittanu saada sitä just ryhdistäytymään.. enkä muutenkaan tykkää näistä sen lääke/alkoholi sekoiluista .... mutta tota, se osaa olla mulle sairaan kiva kun jutellaan aina paljon, herrasmiesmäinen .. ensimmäinen mies joka haluaa ostaa mulle lahjoja!! eka mies , joka on sanonu ylipäätään puolustavansa mua!! Ei se oo ketään tappanu tms... Se on itekki mulle sanonu, että ei hän oikeesti oo paha ja minäki vaistoon sen, se on nimittäin itkeny puhelimessa ja puhunu ja kertonu kaikkia tuntojaan. Tosi henkilökohtasia asioita. Se ei oikeesti oo paha !!!! sen ulkokuori on ehkä kova... mut sisältä löytyy paljon hellyyttäki... ja se on oikeesti myös äärimmäisen fiksu ! :o ensiks varmaan lähtis ajattelemaan että joo kun herralla ei oo koulutusta ja näin, nii mitenkä ihminen voi olla fiksu..... mut sit esim. netissä pelattiin joskus jotain sellasta tehtävä juttua missä piti käyttää hoksottimiaan, mä en älynny mitään niistä, mut se älys ja näytti kaiken kädestä pitäen mulle. Ei munkaan fiksuus näy välttämättä opinnoissa tai tollasissa niinku vaikka matemaattisissa tai kielillisissä jutuissa. Vaan munkin fiksuus näkyy esim. ihmissuhde asioissa :) osaan olla tosi hyvä kuuntelija ja lohduttaja , neuvoo ihmisiä .. tarjota apua .. tms. Eli kun sen järkevyydenkin voi nähdä niin monella eritavalla.
 
Mun mielestä sä nyt romantisoit sitä henkilöä. Ja mä en todellakaan itsekään mieti mitään koulutuksia mut se on selvää että tuon ikäsen ei kuuluis olla sossun luukulla. Ainakin pitäs haluta tehdä töitä ja hakee niitä aktiivisesti. Lääke ja muut sekoilut on mielestäni ihan järjettömiä. Ja en menis sanoon että tuollanen ihminen joka kertoo jonkun läheisen taposta/murhasta hetimiten on itsekään mitenkään kovin kiltti.
Itse tietty ratkasus teet. Mut mieti nyt vielä.
 
Mun mielestä sä nyt romantisoit sitä henkilöä. Ja mä en todellakaan itsekään mieti mitään koulutuksia mut se on selvää että tuon ikäsen ei kuuluis olla sossun luukulla. Ainakin pitäs haluta tehdä töitä ja hakee niitä aktiivisesti. Lääke ja muut sekoilut on mielestäni ihan järjettömiä. Ja en menis sanoon että tuollanen ihminen joka kertoo jonkun läheisen taposta/murhasta hetimiten on itsekään mitenkään kovin kiltti.
Itse tietty ratkasus teet. Mut mieti nyt vielä.

Naiset luulevat voivansa parantaa sen rentun, kunhan vain rrrrrakastavat tarpeeksi.
 
[QUOTE="vieras";26701158]Naiset luulevat voivansa parantaa sen rentun, kunhan vain rrrrrakastavat tarpeeksi.[/QUOTE]

noin luulin itsekin aikanaan. Tuli todettua et ei se mies mihinkään muutu jollei ite sitä haluu!
 
Mä nyt laittelen asiani lyhykäisyydessään.

Uskon että sinä voit tarjota tälle pojalle paljonkin, mutta hän ei varmastillaan juuri sinulle mitään. Aikuisuuden kynnyksellä on hyvä muistaa se että kukaan täällä maailmassa ei voi ratkaista toisen ongelmia. Sinä et tämän pojan (lääkesekoilut, huono seura), eikä hän sinun.

Toivon että arvostat itseäsi ja unohdat nämä kiusaajat...Löydät varmasti itselllesi parempaa seuraa. Kaikki alkaa siitä että päätät tehdä itse elämällesi jotain etkä odota että toiset tekevät sen puolestasi...
 
Mä kuolen nauruun. Sä koet siis olevas fiksu ihmissuhdeasioissa, mutta silti oot haksahtamassa elämänhallintaongelmaiseen sekakäyttäjään, koska "on se fiksu kun ymmärtää miten nettipelejä pelataan ja itkee vierotusoireissaan pikkutytölle puhelimessa." usko nyt aikuisia ihmisiä kun kerran apua pyysit, unohda koko tyyppi ja älä nyt ainakaan yritä häntä parantaa. Päihderiippuvainen ei koskaan lopeta muiden pyynnöstä, vaan vasta kun itse tajuaa ettei muita mahiksia ole. Kaikki eivät sitä välttämättä koskaan tajua ja kuolevat ennen kuin pääsevät kamasta irti, joten mieti nyt tarkkaan haluutko ottaa sen riskin että pian oot itsekin samanlainen sekakäyttäjä.

Itselläni on tuollainen suhde takana, kaikki sopii yksiin koulukiusaamista ja miehen puheita myöten, joten varoitan aidosti kokemuksen syvällä rintaäänellä.
 
Kyllä siinä meni ainakin kuukausi ennen kun se noista tollasista jutuista kerto.

Mutta tuossa kun toistelin tuosta että se oikeesti oo paha ja useempaan kertaan, nii se miks periaatteessa toistin sitä, niin siksi koska sen tiiän että ei se _ikinä_ minua satuttais väkivalloin tai mitään semmosta !!!! sillä on kavereina ihan näitä normaaleja tavallisia mukavan olosia tyttöjä ja poikiakin jotka käy koulua. Mutta sitten löytyy myös tämä toinen puoli, eli nämä rikollisjärjestöt jne

Se yritti kyllä joskus lähtee opiskelemaan mutta sitten se vaan totes et koulu ei ookkaan sen juttu ja jäi sit pois. Emmä tiedä mitä se aikoo tehdä, elääkö koko loppuelämänsä kadunmiehinä vai työllistyä joskus tai hakee koulutusta ja sitten sitä kautta työllistyä kun hänestäkin tulee perheellinen.

Sillä on kai jo jotkut hullun paperit kun se käy yhessä mielisairaalassa aina välillä, se on avohoitopotilas ja on se kerran joutunu olemaan osastollakin. Niin sitten sillä on kai joku varhaiseläkekki jo et sen ei tarvii välttämättä käydä töissä ikinä. Mutta kunnianhimoo sillä on ja armeijaan se kyllä menee esimerkiksi :)
 
Kyllä siinä meni ainakin kuukausi ennen kun se noista tollasista jutuista kerto.

Mutta tuossa kun toistelin tuosta että se oikeesti oo paha ja useempaan kertaan, nii se miks periaatteessa toistin sitä, niin siksi koska sen tiiän että ei se _ikinä_ minua satuttais väkivalloin tai mitään semmosta !!!! sillä on kavereina ihan näitä normaaleja tavallisia mukavan olosia tyttöjä ja poikiakin jotka käy koulua. Mutta sitten löytyy myös tämä toinen puoli, eli nämä rikollisjärjestöt jne

Se yritti kyllä joskus lähtee opiskelemaan mutta sitten se vaan totes et koulu ei ookkaan sen juttu ja jäi sit pois. Emmä tiedä mitä se aikoo tehdä, elääkö koko loppuelämänsä kadunmiehinä vai työllistyä joskus tai hakee koulutusta ja sitten sitä kautta työllistyä kun hänestäkin tulee perheellinen.

Sillä on kai jo jotkut hullun paperit kun se käy yhessä mielisairaalassa aina välillä, se on avohoitopotilas ja on se kerran joutunu olemaan osastollakin. Niin sitten sillä on kai joku varhaiseläkekki jo et sen ei tarvii välttämättä käydä töissä ikinä. Mutta kunnianhimoo sillä on ja armeijaan se kyllä menee esimerkiksi :)

Ei armeija huoli tuollaisia tapauksia.
 
ei ehkä kuulostanu kovin yhteensopivalta se että sanon itseäni fiksuksi ihmissuhde asioissa ja sitten sotkeudun tälläseen tyyppiin... mutta ihan oikeasti, osaan kyllä omasta mielestäni kuunnella ja auttaa ihmisiä - koen olevani siinä hyvä!

ja teidän pitäs tuntee sitä jätkää tai olla sen kanssa keskustelu yhteydessä niin vasta sitten kun se yhteys muodostuu kahen ihmisen välille nii voi tuntee jotain sellasta sisäistä toisesta mitä ei välttämättä ulkopuolinen täysin vieras silmä näe.

mä en kuvittele voivani parantaa sitä, se saa mun puolesta olla sellanen kun on. oon esittäny toiveeni, että mua joskus pelottaa vaikka se lääkkeiden ja alkoholin kanssa sekoilu ja pyytänyt lopettamaan, mutta jos ei usko .. nii sillehän minä en voi mitään ja mun pitää vaan toivoo parasta että hänelle ei kävis sitten mitään pahaa. mä pidän siitä sellasena kun se on, enkä koita muuttaa sitä sitten väkisin.
 
Herranjumala jos mun tyttäreni koskaan tulee pyörii tuollasten kans niin saa kyllä kuulla kunniansa. Älä lähde idioottien matkaan, oli ne miten cooleja tai ihania hyvänsä. Järki käteen ennenkun se on liian myöhästä.
Nimim. Kokemusta on.
 
Sillä on kai jo jotkut hullun paperit kun se käy yhessä mielisairaalassa aina välillä, se on avohoitopotilas ja on se kerran joutunu olemaan osastollakin. Niin sitten sillä on kai joku varhaiseläkekki jo et sen ei tarvii välttämättä käydä töissä ikinä. Mutta kunnianhimoo sillä on ja armeijaan se kyllä menee esimerkiksi :)

Armeija ei nykyään ota sekakäyttäjiä lainkaan sisään. Liian arvaamattomia ja muiden, kunnollisten palvelusturvallisuus voi vaarantua.
 
Niin mikä oli se neuvo jonka halusit? Kun et ota niitä onkeesi, ja se on ihan normaalia musta, niin tee omat virheesi. Niidenhän kautta sitä opitaan, se saattaa sattua kyllä melkoisesti. Toivottavasti sulla on sen verran järkeä päässä että huolehdit ehkäisystä. Kumi ja pillerit. Kumi tauteihin (jos tökkii jossain vaiheessa itteensä neuloja tai pettää sua) ja pillerit lisäämään varmuutta.
 
Et ole päässyt kiusaamisesta irti vieläkään ja nyt haluat jonkun suojelijan itsellesi. Veikkaan, että tulet pettymään erittäin pahasti. Vaikka ihminen olisi millainen, niin ei pidä odottaa toisesta mitään pelastajaa itselleen. Ja tässä tapauksessa pelastajakin on ongelmainen, niin on todennäköisempää, että huonosti käy. Kestätkö sitten kun pelastajasi on vähemmän sankarillinen ja tituleeraa sinua esim. hulluksi (mikä on todennäköistä, jos olet epätoivoinen ja riippuvainen suhteessa).
 
Eli pitää sen ns. satunnaisena "viihdebisneksenä" .

Mutta hei, ei se esimerkiksi käytä subutexia tai rännitä!!!! Se itekki sano et siihen hän ei rupea.

Kyllähän noita lääke ja holi kokeiluja vetää nykyään aika moniki nuori. Ellei jopa polta pilveä?
Mä en ees tupakoi, 16-vuotiaasta lähtien ottanu kerran kuussa jonkun muutaman alkoholi pitosen juoman ja aina en sitäkään, mitään huumeita oo kokeillu jne. Se että jos joku käyttää - nii ei tarkota sitä että mä rupeaisin samallaiseks. Yritettiin mullekki yläkoulussa tupakkia tyrkyttää, mut emmä lähteny siihen tyhmyyteen mukaan kun se vie rööki yksinkertasesti vaan terveyden ja rahat , ei siinä oo mitään hyvää!
 
Mä ymmärrän että haet miehestä turvaa ja suojelusta.
Tässä vain riski että sen vuoksi hyväksyt miehessä asioita joita ei pitäisi hyväksyä.

Onko mies sellainen jota voisit suositella esim. parhaan ystäväsi puolisoksi?

Hämärähommat, sekakäyttö ja työttömyys, ei hyvältä vaikuta paperilla.
Mielenterveysongelmat ja päihteet ei todella sovi yhteen.
 
sen kiusaamisen takia jääny jo vähän mielenterveys ongelmia etukäteen... joskus se on jopa hulluks mua sanonukki, mutta ei kai se oikeasti tarkota sitä . . . kun sit ollaan kuitenki sovittu ja kaikki on jatkunu normaalisti

tiesittekö et kiusaamisen traumoista ei välttämättä pääse heti irti, siinä voi mennä pidemmänkin aikaa! mut mä uskon että mä pääsen, kuhan mä saisin tukea

siitähän tässä on kysymys... oikeasta ystävyydestä, kenties rakkaudesta... ei mistään veemäisestä ripustautumisesta tai pelkästä toisesta hyötymisestä

se neuvo mitä halusin. nii se et kannattaako mun sen ekan näkemiskerran jälkeen teidän mielestä kysellä taas tosta et mitä mieltä se nyt sit on - et haluaako se olla mun puolella vai ei .. vaiko kattoo rauhassa et miten se meidän juttu etenee ja jos se on syvenemässä vakavammaks niin sit vasta keskustella näistä oikeesti mulle tärkeistä asioista??
 

Uusimmat

Yhteistyössä