T
Tiia1986
Vieras
Olen vasta viime aikoina opetellut käyttämään tampooneja. Ensimmäisten epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen luovutin suosiolla useiksi kuukaksiksi. Nyt kuitenkin olen taas harjoitellut, koska täytyyhän olla joku helpompi ja miellyttävämpi vaihtoehto hioastaville siteille, varsinkin näin kesäkuumalla. En kuitenkaan osaa laittaa tampoonia ilmeisesti oikein, sillä läpi pääsee pientä vuotoa, eli joudun silti laittamaan terveyssiteen myös varmuuden vuoksi. Tai sitten välillä tunnen sen ja se melkein aiheuttaa pientä kipua. Eihän se saisi tuntua miltään (??), ainakin joskus olen onnistunut sen saamaan sisälle niin, etten sitä ollenkaan tunne.
Onko minulla väärän kokoinen tampooni vai väärin asetettu? Miten se olisi helpoin ja paras asettaa sisään?
Käytän tällä hetkellä Tampaxin Compakia, koko super. Normaalit tampaxit tuntuvat jotenkin niin isoilta? En ole niitä kyllä vielä kokeillut, mutta siis näyttävät hurjan suurilta. Kuinka usein tampoonit tulisi vaihtaa? Mistä tietää/tuntee, että nyt se on täysi ja se on vaihdettava? Usein olen ottanut tampoonin ulos noin neljän tunnin päästä ja se ei ole ollut vielä edes puoliksi täysi. Ilmeisesti voisin pitää sitä vielä toiset neljä tuntia? Onko tuo 8 tuntia ihan maksimi? Osaako kukaan kertoa siitä myrkytys-tilasta, joka saattaa tampooneista tulle. Pelkään sitäkin...
Neuvoja, vinkkejä, apua?