Arat äidit - millaisia teidän lapset on?

[ujo]

Itse olen äärimmäisen arka ja epäsosiaalinen ihminen. Lapseni 2 v on sitten taas minun vastakohta - todella rohkea, sosiaalinen ja vilkas. Olen aina ajatellut, että lapseni varmaan perii mun luonteen mutta toisaalta olen iloinen, ettei lapseni olekaan mikään puntissa roikkuja vaan menee rohkeasti muitten mukaan. Itse olen ollut jo tuon ikäisenä samanlainen kuin nytkin - en ikinä uskaltanut mennä mihinkään vaan olin aina yksin.

Olis kivaa kuulla, millaisia muitten arkojen äitien lapsista on tullut?

 

[päinvastoin]

Meillä taas minä olen todella puhelias, ja mulle on helppoa mennä höpöttelemään tuntemattomille, mun mies on todella ujo, tai niin kun itse sanoo, ei jaksa jauhaa p*skaa Meidän tyttö on myös todella pidättyväinen ja mun mielestä se on taas tosi kiva piirre.. =)

 

[HK]

Ihan ekaks ap:lle: olipa virkistävää kuulla jonkun muunkin kutsuvan itseään epäsosiaaliseksi Mä en ole ääneen uskaltanut sellasta sanaa edes käytää, vaikka kuvaa kyllä mua täydellisesti

Meidän 3v poika on mielestäni sosiaalinen. Ei pelkää aikuisia eikä muita lapsia, menee herkästi "iholle", jota moni lapsi alkuun kavahtaa

 

[leijona76]

itse olen arahko, 1v9kk toista maata kuten isänsä.

 

[Pusse]

Mä olin itse pienenä tosi vilkas ja puhelias, jopa raivostuttavuuteen saakka, äiti oli oikein huokaillut että voi, meidän tyttö se pärjää kyllä elämässä kun on noin rohkea ja reipas.
Menin esikouluun ja se rohkea ja reipas tyttö hävis silmänräpäyksessä.
En ollut koskaan hoidossa ja todella vähän ikäisteni kanssa tekemisissä ennen eskaria.
Epäsosiaalinen olen edelleen. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta uudet tilanteet ja ihmiset jänskättää...
Meidän poika on nyt 1v 7kk ja ehkä vähän ujo, "jäätyy" jos vieraat (tai välillä ihan tututkin) ihmiset tulevat juttelemaan, mutta kun hetken aikaa tottuu tilanteeseen niin on se sama veikeä napero kun kotonakin. Toisista lapsista on tosi kiinnostunut, haluaa aina mennä lähelle ja naureskelee että miten voi olla toisia noin pieniä ihmisiä olemassa
Toivon todella että tulee puheliaaseen isäänsä, ulkonäön puolesta on jo

 

[Dynamiitti]

En nyt hirveän arka tunne enää olevani, mutta uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten kanssa hieman ujo toisinaan.

Esikoinen (6v) oli esikouluaikana hieman muita arempi ryhmässä eikä nytkään varmaan tunnilla mikään hölösuu ole mikä on ihan hyvä vaan... mutta kotona ja muualla kavereiden kanssa tai ilman on sitten meininki ihan toinen! Tuo poika on todellinen yllättäjä ja vastakohtien keisari. Niin kai vähän itsekin. Saattaa olla muiden vaikea joskus tulkita persoonaa.

Kuopus (3v) on ollut tosi vaativa tapaus pienestä pitäen noin muuten. Hän paljon enemmän rohkeampi tapaus uusissa sosiaalisissa tilanteissa kuin esikoinen aikoinaan, mutta hänellä myös joitakin asioita joita pelkää erityisesti. Voimakkaat äänet; mm. soittimet, pora ja imuri tuntuvat olevan ikuisia kammonkohteita. Se nyt ei varsinaisesti liity tuohon arkuuteen mutta joissain tilanteissa poika saattaa jo ennalta pelätä joitakin ihmisiä, esim. remonttimiehen nähdessään pyrkii kiljuen syliin kun epäilee tämän ottavan poran esiin. :| Tuo on aika merkittävä erityispiirre pojassa, joka on muutoin tosi iloinen ja reipas.

 

[Dynamiitti]

Mä olin itse pienenä tosi vilkas ja puhelias, jopa raivostuttavuuteen saakka, äiti oli oikein huokaillut että voi, meidän tyttö se pärjää kyllä elämässä kun on noin rohkea ja reipas.
Menin esikouluun ja se rohkea ja reipas tyttö hävis silmänräpäyksessä.
En ollut koskaan hoidossa ja todella vähän ikäisteni kanssa tekemisissä ennen eskaria.
Epäsosiaalinen olen edelleen. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta uudet tilanteet ja ihmiset jänskättää...
Meidän poika on nyt 1v 7kk ja ehkä vähän ujo, "jäätyy" jos vieraat (tai välillä ihan tututkin) ihmiset tulevat juttelemaan, mutta kun hetken aikaa tottuu tilanteeseen niin on se sama veikeä napero kun kotonakin. Toisista lapsista on tosi kiinnostunut, haluaa aina mennä lähelle ja naureskelee että miten voi olla toisia noin pieniä ihmisiä olemassa
Toivon todella että tulee puheliaaseen isäänsä, ulkonäön puolesta on jo

Kuulostaa ihankuin miulta. Olin myös pienenä tosi räiskyvä ja vilkas.. ehkä vaikeakin, mutta kun kouluun menin muutuin täysin näkymättömäksi ja jäin yksin ja yksin olin käytännössä yläasteen loppuun saakka. Pelkäsin ottaa itse kontaktia muihin. Tunsin olevani aina niin eri planeetalta kuin toiset. Ehkä samanlaisia tuntemuksia on vieläkin mutta oma luonne on kyllä sosiaalistunut huomattavasti.

Yläasteen jälkeen alkoi ihan uusi elämä ja löysin paljon muita kaltaisiani ihmisiä. Tulen kyllä toimeen kaikkien kanssa mutta todellista hengenheimolaisuutta tunnen vain tosi harvojen kanssa. Tulen kai aina hieman omituinen erakko olemaan joltain osin. Sen takia kai tämä yyhooksi jääminenkään ei ollut mikään mullistus kohdallani. Viihdyn mainiosti itseni kanssa. =) Ihan luonnollinen tila.

 

[mä]

olen pelokas ja lapsetkin on

Mutta ei olla niin pelokkaita että se haittaisi normaalia elämää.