Ärsytän miestäni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja paha mieli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

paha mieli

Vieras
Olemme olleet yhdessä kolmisen vuotta ja kuukausi sitten saimme vauvan. Nyt on sitten semmoinen tilanne, että meidän välillä on ihan kauhea tunnelma lähes päivittäin. Kotona mökötetään ja tiuskitaan, tai lähinnä mies mököttää ja tiuskii minulle. Kaikki hellyys ja hauskuus on kuollut väliltämme. Eilen otin asian puheeksi ja mies kertoi, että minä olen alkanut ärsyttää häntä. Hän ei voi sille mitään, mutta kokee minut todella ärsyttävänä riippumatta siitä mitä minä teen tai sanon. Tilanne on tietysti erityisen mutkikas nyt vauvan takia; emme voi olla oikein erossakaan, kun kumpikin haluaa tietysti olla koko ajan lapsen lähellä. Jotenkin tuntuu, että pieni tauko suhteeseen ja vaikkapa viikon tai parin etäisyys voisi tehdä meille nyt hyvää, mutta kuten sanottu, kumpikaan ei halua olla erossa vauvasta, mikä lienee hyvin ymmärrettävää...

Mitä ihmettä voin tehdä? Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja voiko tällainen olla ohimenevää? Tuntuu tosi pahalta ja loukkaavalta, että mieheni ajattelee minusta noin ikävästi, kun minulla on pelkästään positiivisia tunteita häntä kohtaan. Paitsi nyt tietysti tuo tiuskiminen ja mökötys on alkanut ottamaan pattiin... Niin että mitä tässä oikein pitäisi tehdä?
 
Kurjaa, mutta näyttää että miehesi rakastuminen ei muuttunut rakastamiseksi. Nyt hän ajattelee olevansa loukussa. Itselleni on käynyt myös noin, 3kk -3vuotta yhdessäoloa jonka jälkeen toinen alkaa ärsyttämään. Seuraava vaihe on inho. Olen pahoillani:(

Tuo erilläään olemienen jonkin aikaa selkeyttäisi miehesi tunteeet. Kurjaa on, jos ero tulee ja jos näin käy, niin yrittäkää erota yhteishengessä. Tunteilleen ei voi mitään eikä itseään voi pakottaa tuntemaan rakkautta. Yksi vaihtoehto olisi myös kulissiliitto lapsen takia, jos vain sinä jaksat.
 
Älä nyt mitään eroa ala ajattelemaan. Tilanne ja käyttäytyminen voivat olla hyvinkin inhimillistä, koska teidän elämä on muuttunut täysin. Ette kumpikaan ole muutoksesta toipuneet ja opettelette nyt elämään kolmistaan. Mies voi hyvinkin olla masentunut ja hän voi tuntea mustasukkaisuutta, että sinä hösäät vauvan ehdoilla. Äiti tavallaan on nyt niskan päällä, koska hän hallitsee vauvan elämää ja sanelee miehellekin järjestyksen , joka tulee vauvan tarpeista.

Eli sinun olisi nyt otettava myös huomioon mies ja annettava hänen tulla vauvan lähelle ja otettava hänet mukaan elämääsi tasavertaisena, eikä unohtaa vauvan vuoksi. Opettelette yhdessä kylvettämään, pukemaan, sitten myöhemmin ruokkimaan, nukuttamaan. Mies ei niitä osaa, mutta hän kai haluaa olla mukana.

tsemppiä teille, älä luovuta, vaan yritä ymmärtää isää ja muutosta suhteessanne, jota ei pitäisi edes tapahtua.
 
Miten tämä on voinut toteutua tähän saakka?




No suhteemme oli erilainen ennen vauvaa. Kummallakin oli omat asunnot, tapailimme muutaman kerran viikossa, silloin kun huvitti. Ja nyt vauvan myötä vapaaehtoisesta tapailusta on tullut jotenkin pakollista ja joudumme katselemaan toisiamme koko ajan, kun ennen saatoimme viettää aikaa myös omissa oloissamme ja tavata vaikka joka toinen päivä. Luulisin, että se rassaa miestä eniten, että hänellä ei ole enää omaa aikaa ja minä olen koko ajan läsnä. Tottakai minäkin tapaan ystäviäni ja käyn ulkona kävelyllä ja muuta sellaista, mutta en luonnollisestikaan voi, enkä halua olla pois paljoa pienen vauvan luota.

Ehkä suhteemme toimivuuden salaisuus olikin se, ettemme olleet yhdessä koko ajan ja nyt se mahdollisuus on poissa.
 
Viimeksi muokattu:
Älä nyt mitään eroa ala ajattelemaan. Tilanne ja käyttäytyminen voivat olla hyvinkin inhimillistä, koska teidän elämä on muuttunut täysin. Ette kumpikaan ole muutoksesta toipuneet ja opettelette nyt elämään kolmistaan. Mies voi hyvinkin olla masentunut ja hän voi tuntea mustasukkaisuutta, että sinä hösäät vauvan ehdoilla. Äiti tavallaan on nyt niskan päällä, koska hän hallitsee vauvan elämää ja sanelee miehellekin järjestyksen , joka tulee vauvan tarpeista.

Eli sinun olisi nyt otettava myös huomioon mies ja annettava hänen tulla vauvan lähelle ja otettava hänet mukaan elämääsi tasavertaisena, eikä unohtaa vauvan vuoksi. Opettelette yhdessä kylvettämään, pukemaan, sitten myöhemmin ruokkimaan, nukuttamaan. Mies ei niitä osaa, mutta hän kai haluaa olla mukana.

tsemppiä teille, älä luovuta, vaan yritä ymmärtää isää ja muutosta suhteessanne, jota ei pitäisi edes tapahtua.




Kiitos kannustavasta vastauksesta. Toivon tosiaan, että tilanne tästä tasoittuu ja elämä muuttuisi paremmaksi. En kuitenkaan usko, että kyse olisi siitä, etten huomioi miestäni tapeeksi tai etten antaisi hänen hoitaa osuuttaan vauvan kanssa. Minä olen päivät vauvan kanssa, joten kun mies tulee töistä kotiin, annan hänen hoitaa vauvaa. Ja hän on myös saanut olla vauvan kanssa kahdestaan, kun minä olen ollut ulkona muutamia tunteja silloin tällöin.

Mies ei tunnu kaipaavan huomiotani, päin vastoin; tuntuu ettei hän siedä minua enää lähellään. :(
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kannustavasta vastauksesta. Toivon tosiaan, että tilanne tästä tasoittuu ja elämä muuttuisi paremmaksi. En kuitenkaan usko, että kyse olisi siitä, etten huomioi miestäni tapeeksi tai etten antaisi hänen hoitaa osuuttaan vauvan kanssa. Minä olen päivät vauvan kanssa, joten kun mies tulee töistä kotiin, annan hänen hoitaa vauvaa. Ja hän on myös saanut olla vauvan kanssa kahdestaan, kun minä olen ollut ulkona muutamia tunteja silloin tällöin.

Mies ei tunnu kaipaavan huomiotani, päin vastoin; tuntuu ettei hän siedä minua enää lähellään. :(

Märta Tikkanen kirjoitti, että avioliitto ei välttämättä ole ikuinen. Eikä se ole sitä ollut koskaan kirjoitetun historian aikana. Yksinhuoltajiakin on Suomessa pilvin pimein.

Paikkaa parisuhteesi, tai tee muu ratkaisu.
 
Viimeksi muokattu:
No suhteemme oli erilainen ennen vauvaa.
Tarkoitin kysyä vauva-aikaa: Kuka on lapsen lähellä (1kk) milloinkin ollut ja kuinka? Miten esim. miehen halu olla lähellä vauvaa ilmenee; onko asiasta päästy sopimukseen; onnistuuko se vauvan lähellä olo tai kuinka se sujuu; mitä se käytännössä on; miten pitäisi olla???

Niin minäkin luulisin, sen rassaavan miestä, että hänellä ei tunnu olevan omaa aikaa silloin kun olet jatkuvasti läsnä. Mitä se seikka merkitseekään, voi olla sitten taas erillinen asiansa.

Nytkö ei ole kahta asuntoa? Omaa enää olemassa ollenkaan, tai käytettävissä omaan tai mihinkään muuhunkaan tarkoitukseen?
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kannustavasta vastauksesta. Toivon tosiaan, että tilanne tästä tasoittuu ja elämä muuttuisi paremmaksi. En kuitenkaan usko, että kyse olisi siitä, etten huomioi miestäni tapeeksi tai etten antaisi hänen hoitaa osuuttaan vauvan kanssa. Minä olen päivät vauvan kanssa, joten kun mies tulee töistä kotiin, annan hänen hoitaa vauvaa. Ja hän on myös saanut olla vauvan kanssa kahdestaan, kun minä olen ollut ulkona muutamia tunteja silloin tällöin.

Mies ei tunnu kaipaavan huomiotani, päin vastoin; tuntuu ettei hän siedä minua enää lähellään. :(

Jos kysyjä olisi mies ja hänen vaimonsa käyttäytyisi tuolla tavalla, niin vastaisin heti, että hänellä on jokin ihastus meneillään. Ota sekin puheeksi miehen kanssa ja töksäytä se ihan puskista, niin saat siihenkin vastauksen. Ehdota hänelle myös eroa, niin tiedät missä mennään ja saat hänet ajattelemaan käyttäytymistään. Mutta tässä vaihtoehdossa on valtavat riskit ja voi olla tosiaan , että kaikki kaatuu, mutta se mies olisi nyt herätettävä aika rajusti ja sitten tultava häntä vastaan, jos hän siihen suostuu.
 
Viimeksi muokattu:
No suhteemme oli erilainen ennen vauvaa. Kummallakin oli omat asunnot, tapailimme muutaman kerran viikossa, silloin kun huvitti. Ja nyt vauvan myötä vapaaehtoisesta tapailusta on tullut jotenkin pakollista ja joudumme katselemaan toisiamme koko ajan, kun ennen saatoimme viettää aikaa myös omissa oloissamme ja tavata vaikka joka toinen päivä. Luulisin, että se rassaa miestä eniten, että hänellä ei ole enää omaa aikaa ja minä olen koko ajan läsnä. Tottakai minäkin tapaan ystäviäni ja käyn ulkona kävelyllä ja muuta sellaista, mutta en luonnollisestikaan voi, enkä halua olla pois paljoa pienen vauvan luota.

Ehkä suhteemme toimivuuden salaisuus olikin se, ettemme olleet yhdessä koko ajan ja nyt se mahdollisuus on poissa.


Varmaan tämä. Olen nimittäin itse samankaltaisessa suhteessa nyt kuin te ennen ja pitkäkestoinen yhdessäolo vain yksinkertaisesti rassaa. Joko opettelen tai sitten peräännyn, sama juttu miehelläsi, joko hän muuttuu tai sitten teillä on ero edessä.Kannattaisiko ihan jutella, avoimesti tästä asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Vauva on melkoinen muutos elämässänne ja jos olette tähän asti pyrkineet elämään omaa elämäänne omissa asunnoissanne, niin oletteko sittenkään valmiita olemaan yhdessä vanhempia yhteisessä asunnossa? Tunteenne vauvaa kohtaan ovat varmasti vilpittömät, mutta puuttuuko teiltä läheisempi, keskinäinen tuntemus toisianne kohtaan ja vauvan kustannuksella käytte nyt parisuhdekriisiäkin läpi?

Ja kumpi teistä halusi vauvan? Sinä, mieskaverisi vai te yhdessä?

Yleisesti tunnettua on sekin, että miehelle isäksi kasvaminen voi olla erityisen haastavaa ja kuvauksesi miehesi käytöksestä ei minua yllättänyt. Onhan hän tavallaan aika ulkopuolinen ja kuitenkin yhtä vastuussa vauvan hyvinvoinnista kuin sinäkin.

Yhtä lailla sinun käytöksesi voi olla erilaista kuin ennen, mutta et vain huomaa sitä. Tiedän äitejä, jotka ikään kuin uppoavat äitiyteen niin totaalisesti etteivät näe, kuule, reagoi enää mihinkään ja katse muuttuu ystävällisen utuiseksi, jossa näkee enää harvoin tunnistamisen pilkahdusta ;)

Voitko neuvolan kautta pyytää keskusteluapua tai vertaisryhmää? He ovat tuttuja tämän kaltaisissa tilanteissa ja saattavat aika nopeasti osata purkaa tilannetta, jos vain haluat siitä kertoa.
 
Sinänsä outo tilanne, jos ette ole ollenkaan eläneet parina yhdessä (saman katon alla) ennen vauvaa, ja nyt pitäisi alkaa jakaa arkea ja samalla selviytyä niinkin parisuhdetta rassaavasta (sillä sitä se väistämättä on, hyvissäkin suhteissa) asiasta kuin ekan lapsen hoidosta ja vanhemmuuteen totuttelusta.

Eikö teille tullut mieleen, että "tapailun" muuttuminen "silloin kun huvitti"-tyylisestä yhteiseloksi huvitti tai ei, on aika iso juttu. Saati sitten hankkia lapsi mukaan kuvioon. Ei hyvältä näytä, mutta ehkä tuosta selvitään jos jaksatte keskustella ja antaa ajan kulua ja elämän tasaantua. Mutta kuten joku mainitsikin, kumppanin ärsyttävyys saattaa aikaa myöten muuttua inhoksi ja välinpitämättömyydeksi ja niistä tunteista rakkauteen alkaa olla jo pitkä matka. Olen kokenut samanlaisen kaavan..
 
Nyt kun tajusin, että ette ole asuneet yhdessä, niin voisi olla järkevää asua erillään ja alkaa totuttautua yhdessäasumiseen vähitellen. Tämä oli vain tällainen heitto.
 
Samaa ihmettelen kuin vaimoke. Eikö tuo nyt ole päivänselvää että toinen alkaa ärsyttää jos yhtäkkiä alatte olemaan jatkuvasti yhdessä? Yleensähän kuitenkin seurustelusuhde etenee suurin piirtein näin:
tapailu--> seurustelu --> yhteenmuutto --> lapset, omistusasunto ym.
Teillä sitten tuo yhteenmuutto jäi tuosta välistä ihan kokonaan? Ette halua asua yhdessä, mutta nyt on pakko?

Sinänsä outo tilanne, jos ette ole ollenkaan eläneet parina yhdessä (saman katon alla) ennen vauvaa, ja nyt pitäisi alkaa jakaa arkea ja samalla selviytyä niinkin parisuhdetta rassaavasta (sillä sitä se väistämättä on, hyvissäkin suhteissa) asiasta kuin ekan lapsen hoidosta ja vanhemmuuteen totuttelusta.

Eikö teille tullut mieleen, että "tapailun" muuttuminen "silloin kun huvitti"-tyylisestä yhteiseloksi huvitti tai ei, on aika iso juttu. Saati sitten hankkia lapsi mukaan kuvioon. Ei hyvältä näytä, mutta ehkä tuosta selvitään jos jaksatte keskustella ja antaa ajan kulua ja elämän tasaantua.
 
Viimeksi muokattu:
No nyt päätettiin kokeilla semmoista elämää, että hän viettäisi omassa kodissaan pari päivää viikossa. Saatais vähän etäisyyttä toisiimme. Tässä on siis sellainen tilanne, että raskaus ei ollut suunniteltu, vaan täysi yllätys ja sen vuoksi tilanne on hieman mutkikas... Suhteemme ei ollut niin vakava, että olisimme harkinneet yhteenmuuttoa, lähinnä vaan tapailimme ja elelimme päivä kerrallaan. Kunnes sitten kohtalo puuttui peliin ja nyt meillä onkin vauva. Jouduimme tähän tilanteeseen täysin suunnittelematta. Olemme onnellisia vauvasta, mutta hankalaa tämä on... Ehkä etäisyyden ottaminen auttaa.
 
Väkisellä ei hyvää parisuhdetta rakenneta. Nykyään ei ole pakko olla aviossa tai edes asua yhdessä, vaikka yhteinen lapsi saadaankin. Hyvän vanhemmuuden kaksi aikuista ja kypsästi ajattelevaa ihmistä voi luoda eriltäänkin.

Se varmaankin selviää teille tässä pikapuoliin. Kun mies nyt on omissa oloissaan ja sinä luonnollisesti vielä vastasyntyneen kanssa kahden, se mitä todennäköisimmin vie teidät tapaukseenne parhaiten sopivaan tapaan.

Kun kerran tulette parhaiten toimeen kumpikin itsenäisinä, miksi ahtautua samaan tilaan, jossa ärsyyntymistä tulee? Lapselle vanhempien ärsytystila ja jatkossa riidat seurauksineen ovat sopuista erilläänasumista pahemmat.

Isästä tuntunee siltä, jotta hänen on saatava olla lapsensa lähellä, jotta hän ei tule asemastaan syrjäytetyksi? On upeaa, jotta hän haluaa olla isä oikeasti, eikä vain elatusvelvollinen. Te rakennatte ihan oman kuvionne molemmille hyvään vanhemmuuteen ja lapselle rakastaviin, läheisiin vanhempiin. Kyllä se onnistuu kahdesta asunnosta käsin, kun on tahtoa ettekä tee siitä kilpailutilannetta. Lapselle tärkeintä on vakaat ja pysyvät olot, vanhemmat jotka rakastavat joka tilanteessa. Ei sen tarvitse olla saman katon alla koko ajan.

Sanoo mummi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelijä;10716021:
Miten raskaus voi olle yllätys? Ehkäisyvälineitä on joka lähtöön ja vaikka tuplana käytettynä ehkäisevät taatusti yllätysraskaudet.


Aika harva -jos kukaan, viitsii käyttää 3-vuotisessa suhteessa tuplaehkäisyä! Minä tiedä ainakin kaksi ihmistä jotka ovat tulleet raskaaksi pillereistä tai kierukasta huolimatta. Toinen kolmasti!
 
No nyt päätettiin kokeilla semmoista elämää, että hän viettäisi omassa kodissaan pari päivää viikossa. Saatais vähän etäisyyttä toisiimme. Tässä on siis sellainen tilanne, että raskaus ei ollut suunniteltu, vaan täysi yllätys ja sen vuoksi tilanne on hieman mutkikas... Suhteemme ei ollut niin vakava, että olisimme harkinneet yhteenmuuttoa, lähinnä vaan tapailimme ja elelimme päivä kerrallaan. Kunnes sitten kohtalo puuttui peliin ja nyt meillä onkin vauva. Jouduimme tähän tilanteeseen täysin suunnittelematta. Olemme onnellisia vauvasta, mutta hankalaa tämä on... Ehkä etäisyyden ottaminen auttaa.

Uskoisin, että teitte oikean ratkaisun. Myös "aikuismaisesti " mummi kirjoitti asiaa, mutta minä uskon, että teidän suhde lähenee, kun saatte pois siitä väkisinyrittämisen. Tilanne kannattaa vain hyväksyä ja olen varma siitä, että jo tuo ensimmäinen päätös helpotti teidän ahdistusta. Kannattaa muistaa, että ihminen on tapojensa orja ja jokaisen on itse tehtävä muutos omalla kohdallaan. Oli kysymyksessä mikä tahansa asia, niin muutos tapahtuu vähitellen sopeutumalla; sellainen muutos, jossa muuttaa vain käyttäytymistään tilanteeseen sopivaksi ei ole koskaan pysyvä ratkaisu, muutos täytyy tapahtua kokonaisvaltaisesti. Olet sitä mitä olet.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelijä;10716021:
Miten raskaus voi olle yllätys? Ehkäisyvälineitä on joka lähtöön ja vaikka tuplana käytettynä ehkäisevät taatusti yllätysraskaudet.



Söin e-pillereitä ja muistinpa jopa ottaa pillerit ihan säännöllisesti. Eipä tullut mieleenkään epäillä niiden toimivuutta... Mutta se ei tässä kohtaa harmita meitä kumpaakaan, joten sitä on turha murehtia. Olemme molemmat nyt onnellisia, kiitollisia ja iloisia siitä, että pillerit pettivät. Lapsi on kummallekin suurin lahja elämässä, keskinäinen suhteemme on ainut ongelma.
 
Söin e-pillereitä ja muistinpa jopa ottaa pillerit ihan säännöllisesti. Eipä tullut mieleenkään epäillä niiden toimivuutta... Mutta se ei tässä kohtaa harmita meitä kumpaakaan, joten sitä on turha murehtia. Olemme molemmat nyt onnellisia, kiitollisia ja iloisia siitä, että pillerit pettivät. Lapsi on kummallekin suurin lahja elämässä, keskinäinen suhteemme on ainut ongelma.

Teillä on kyllä ainutlaatuinen tilanne. Mutta kuten mummi sanoi, niin on tavattoman hienoa, että molemmat pidätte vauvasta, se on hyvin tärkeää lapsen kannalta. uskon, että teidänkin suhde siitä paranee, mutta lisää lapsia ei ehkä kannata hankkia, jos mies pysyy sinulle etäisenä?
 
Viimeksi muokattu:
uskon, että teidänkin suhde siitä paranee, mutta lisää lapsia ei ehkä kannata hankkia, jos mies pysyy sinulle etäisenä?
Kuka? - Mitä silloin tapahtuu jos mies 'PYSYY'?

Ehkä? - Kun on tavattoman (hieno) laatuinen (ainut) tilanne:
Mikä tekisi lastenhankinnan kannattavammaksi?

Usko? - Kun on hyvin tärkeää (lapsen kannalta) että (molemmat) pitävät vauvasta:
Mikä tärkeä sen lisäksi voisi olla paremmin ja kenen kannalta?
 
Viimeksi muokattu:
Mitä ihmettä voin tehdä?'

Et voi tehdä mitään jos toinen ei enää rakasta.

voit vain uskoa ja HYVäKSYä tuon, ettei mies vaan enää todella rakasta sinua. ja myös sinunkin pitäisi uskoa mitä näet ja kuulet miehen suusta, uskalla katsoa FAKTOJA silmiin, ei tuossa enää yritetä yhdessä ja kaunistella suhdetta.

mies ei vaan enää rakasta sinua, i am so sorry for you.


et ole ainoa enemmistö kyllästyy toisiinsa ennemmin tai myöhemmin, jotkut jää roikkumaan ( tyhmää ) koska ovat pelkureita alkaa elää ihanaa omaa ainutlaatuista elämää yksin.

Good luck girl!
 

Yhteistyössä