Ärsyttävän uhrautuva naisystävä. Onko yleistäkin naisille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maltsikki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

maltsikki

Vieras
Avopuolisoni ei kerro minulle koskaan mitään negatiivista. Olen aina tiennyt hänen olevan aika ujo ja hiljainen muille ihmisille, mutta mielestäni olen hänen avopuolisonaan ollut poikkeus. Aina olen yrittänyt olla omasta mielestäni huomaavainen häntä kohtaan. En ole antanut hänen tehdä asioita joiden tiedän olevan hänelle ikäviä jne. Olen luullut suhteemme toimivan hyvin. Jostain syystä sitä tosin on varjostanut naiseni perheen negatiivisuus minua kohtaan. Tietysti olen vähän aina ihmetellyt sitä, koska selvästi rakastamme toisiamme ja suhteemme on hyvä. Täten olen todennut perheensä inhon minua kohtaan vain olevan jotakin käsittämätöntä vastenmielisyyttä jolle ei syytä löydy.

Tänään se syy löytyi. Satuin törmäämään naiseni siskoon joka hyvin äkkiä hyökkäsi päälleni sanomaan ettei voi enää pitää suutaan kiinni vaikka avovaimoni on pyytänyt ettei hän kävisi haukkumaan minua asiasta. Sisko kävi räyhäämään että miten saatan laittaa naiseni käymään useimmiten meille kaupassa vaikka hyvin tiedän minkälainen painajainen se hänelle on. Olin ihmeissäni. Mitenniin vaikeaa? Siskon raivo sen kun yltyi. Sanoi naiseni joku kerta joutuvan vielä sairaalahoitoon minun kusipäisyyteni takia. Hetken huudettuaan ja minun ihmeteltyäni se vastaus tuli sieltä. Avovaimollani on paniikkihäiriö joka siskonsa mukaan oireilee erityisesti kaupassa. En edes tiennyt hänellä moista häiriötä olevan!!

Juteltuani naiseni kanssa hän myönsi ettei osaa kertoa minulle negatiivisia asioita. Etenkään tätä kun olen aina ollut niin tyytyväinen hänen käytyään kaupassa. Toki olen, koska olen luullut sen olevan hänelle ihan yhtä helppoa kuin ihmisille yleensä. Aikataulujemme puolesta on useimmiten ollut hänen helpointa käydä kaupassa vaikka tietenkään en häntä enää sinne laita nyt kun tiedän. Tulee tässä mietittyä että mitä muuta hän salailee. Perheensä on inhonnut minua aivan turhan takia koska ovat luuleneet minun tienneen ja silti hirveänä miehenä laittaneeni hänet kauppaan useimmiten. Onko täällä olevilla miehillä kokemusta naisista jotka pelkäävät kertoa ikäviä asioita ja salailevat sen takia?
 
Kyllä mä salailen mieheltäni "ikäviä" asioita, mm. sen että kuinka paljon meni kaupungilla rahaa vaateostoksiin. Kun en vaan jaksa kuunnella kuukausitolkulla sitä naljailua...
 
Kyllä mä useinkin jätän kertomatta kuinka paljon sain tuhlattua kauppaan.... mutta kyllä mun mies tuntee mut parhaiten maailmassa. Mitään tärkeää en salaile tai peittele.

Ja ihan aikuisten oikeasti mies kyllä tietää paljon sinne kauppaankin menee.... tuntee mut liian hyvin :D
 
Puhu naisystävällesi, mutta yritä vältellä siskoa. Aika epänormaalit kommunikointitavat hänellä. Tulee mieleen, että onkohan heillä perheessä ollut tuollaista ja sitten yhdestä on tullut arka ja pelokas.
 
Sun pitää rohkaista naistasi juttelemaan sulle ongelmistaan, eipä siinä muuta. Se ei jostain syystä ole uskaltanut sulle sanoa, se on kyllä vähän outoa.. Joko hän on niin rakastunut, ja pelkää että jätät jos tiedät tällasista asioista, tai jotain? Kyllä ihmisillä heikkouksia saa olla. Ja paniikihäiriöön saa kyllä apua jos sitä osaa hakea. t. paniikkihäiriöstä täysin toipunut.
 
[QUOTE="vieras";23971674]Puhu naisystävällesi, mutta yritä vältellä siskoa. Aika epänormaalit kommunikointitavat hänellä. Tulee mieleen, että onkohan heillä perheessä ollut tuollaista ja sitten yhdestä on tullut arka ja pelokas.[/QUOTE]
Jotakin tällaista näemmä kirjoititkin. Yrittävät ilmeisesti projisoida sinuun omia outouksiaan. Ikään kuin sinä olisit se, joka ei välitä. Keskustelkaa, keskustelkaa. Kysy naiselta, että mitä mieltä on perheestään, kun sinusta tuntuu pahalta hänen puolestaan. Kyllä hänkin siitä avautuu, kun voi rauhallisesti ja turvallisessa seurassa kertoilla asioitaan.
 
ei taida olla kohtalotovereita läsnä? Näin suorasuisen puoleisena naisena arvelisin, että joo, varmasti naisilla on enemmän tuommoista pidättyväisyyttä ja itse asiassa harhaanjohtamistakin taipumuksena suhteessa miehiin, koska miehiä ei pidetä ihan täysin ihmisinä. Joku pitää lapsena, toinen norsuna posliinikaupassa, kolmas vaan pelkää että mies lähtee jos naisen puutteet tulevat ilmi.

Mutta kyllä mä kuvittelisin, että sun tilanteessa vaikuttaa enemmän yksilön mielenterveysongelma ja peritty kummallinen perhekulttuuri. Silti varmaan on niin, että on vaikea kuvitella tuota tarinaa toisinpäin, että nainen ihmettelisi täällä onko miehet useinkin tuollalailla uhrautuvia. Musta kysymys on silti riittämättömyyden ja hylätyksi tulemisen pelosta enemmän kuin uhrautumisesta. Noita tunteita kokevat toki miehetkin, mutta ilmiasu on sitten hiukan toinen?
 
Paniikkihäiriötä itselläkin oli tuossa parikymppisenä, ja siitä oli vaikea puhua. Juurikin siksi, että jo yritys puhua aiheesta sai kohtauksen tulemaan. Eli ei sitä vain saanut sanottua.

On mennyt onneksi ohi. Kai vaimosi on kertonut lääkärille kohtauksistaan? Rohkaise häntä juttelemaan.
 
Kyllähän sitä on kaikenlaisia omituisuuksia nähtyä. Esim. ensimmäisiä kertoja puolisoni vanhempia, tai oikeestaan kaikkia sukulaisia, nähdessäni ihmettelin, että miten he olivat niin hiljaisia. Lopulta selvisi sekin mysteeri, että he pelkäsivät minua olenko yhtä hankala tapaus kuin puolisoni exä oli.

Ei mullekaan ole selvinnyt niitä negatiiviasia asioita kuin vasta käytännön kokemuksen kautta. Eipä niistä naiset varmaan kerro, vaikka kyllähän ne lopulta aina esille tulee.
 
miksi sitä siskoa pitäis vältellä? Kyllä se on musta ihan käypä reaktio huutaa raivoissaan, jos uskoo tuommoista siskonsa miehestä. Eikä kai ap sitä huutamista niin pahana pitänyt?

Vaikka tietysti voi olla, että perheessä on jotain erikoisia kuvioita, joihin seuraavaksi yritetään saada susta uusi liittolainen. Eli tietty etäisyydenpito voi olla hyvä varotoimenpide. Että lähestyy heitä vain avovaimon kautta.
 

Yhteistyössä