Minä asun Pohjois-Pohjanmaalla enkä ole lestadiolainen. Pari työkaveria on, ja heidän kauttaan olen yrittänyt ymmärtää heidän elämänkatsomustaan. Olen jopa miettinyt, että mitä jos joku lapsistani ottaisi lestadiolaisperheestä olevan puolison... Miten suhtautuisin, jos joku peräti itse haluaisi alkaa elää noiden uskonnon tuomien sääntöjen mukaan.. Noo, koululaiset ovat vielä alaluokilla...

Olemme muuttaneet tänne vasta. Siksi varmaan näitä mietin. En kyllä haluaisi, että varsinkaan kumpikaan tyttäristä "kääntyisi" lestadiolaiseksi. Kaikkein ikävintä tuossa uskon suuntauksessa on se, että heillä on niin syntinen olo. Lapset kasvavat syyllisyydessä pienestä pitäen ja he oppivat käyttämään sanaa "synti". Toisaalta heitä opetetaan myös, että kun pyydetään, niin saadaan anteeksi. He nostavat itsensä korokkeelle, jota en hyväksy. Olen saanut sellaisen kuvan, että he arvostavat vain samoin uskovia ja pitävät muita syntisinä.
Eikö Raamattukin opeta, että rakasta Jumalaa, ja lähimmäistä niinkuin itseäsi?
Toisaalta ei se ole minulta pois, jos muut uskovat eri tavalla. Kyllä minäkin olen opettanut lapsilleni hieman omaa uskoani, joka ei ole kirjaimellinen ev.lut. He uskovat henkimaailmaan, jonne mummunkin sielu pääsi kotiin. Niin, minusta kuolemaa ei ole. Uskon itse, että sielut syntyvät tänne uudelleen(mutta tästä en ole ainakaan vielä omien lasteni kanssa puhunut. He saavat muodostaa omat käsityksensä.) Minusta on ihan mukavaa, että koulussa opetetaan uskontoa. Luulen,että lapset kysyvät/tulevat kysymään vaikeitakin kysymyksiä ja tunneilla käydään mielenkiintoisia keskustelujakin. Olen kyllä iloinen, ettei lapsillani ole lestadiolaista opettajaa! Lapset osaavat ajatella itse, jos heille ei syötetä väkisin jotakin. Uskon, että on olemassa suurempi voima, sanotaan häntä vaikka Taivaanisäksi. Henkilökohtaisesti olen saanut kokea miten Taivaanisä auttaa enkeleiden kautta. Ymmärrän, että usko tuo lohtua ja se opastaa elämään. Kirjaimellisia lestadiolaisen elämän sääntöjä en käsitä, mutta ehkä heidän sielunsa on halunnut kokea tiukan uskonnollisen elämän.
Toisella lapsellani on lestadiolainen ystävä. Viimeksi hänen ollessa meillä kylässä, suljimme television, koska kunnioitamme hänen perheensä tapoja. Silti katsoessani tyttäreni kaveria, minun kävi häntä vähän sääliksi. Tuo pieni hento tyttö oli todella kaunis. Hänellä oli suuret tummanruskeat silmät ja tummat ripset. Hän löytänee varmaan puolison ja mikäli ei osaa käyttää omaa järkeään, ja Luoja suo lapsia, niin hän menee naimisiin juuri täytettyään 18. Sitten hän saa lapsen joka toinen vuosi yli 40-vuotiaaksi asti...
Mutta minusta lestadiolaista uskoa kurjempaa ois se, ettei uskoisi mihinkään...
... ettei kuoleman jälkeen ole mitään...että sielua ei ole, on vain ruumis, joka kuoleman jälkeen mätänee mullassa... että tämä elämä ois vaan kertakäyttötavaraa...eikä mitään tarvitse oppia...kaikki saavat olla niin itsekkäitä kuin ovat...että tärkeintä täällä ois kerätä vaan iso kasa rahaa...!