Asiantuntijoiden mukaan niin kutsutuista unikouluista ei ole lapselle mitään vaaraa, vaikka osa niin uskoo.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.
 
No voi hyvänen aika mammat, nyt kannattais kyllä välillä lukea muutakin kuin nettiartikkeleja :D Totta kai eri lähteet on eri mieltä asioista, harvalla tieteenalalla on konsensusta mistään ainoasta totuudesta.... varsinkaan ihmistieteissä.
 
[QUOTE="vieras";24418096]Musta tuntuu, että ne vanhemmat, jotka kykenee huudatukseen (siis lapsi yksin pinnikseen ja lähdetään pois, luen tuohon kategoriaan myös pistäytymishuutokoulun, että vain käydään huoneessa näyttäytymässä ja jätetään se vauva selviytymään yksinään) on jotenkin empatiakyvyttömiä, hieman tunteettomia, kylmiä ja itsekeskeisiä. Vähän niinkuin keskeneräisiä vanhemmiksi.[/QUOTE]

Voi kunpa tietäisit. Mä olen liiankin empaattinen, lämmin ja epäitsekeskeinen. Mutta lapsen alituinen heräily johti siihen, etten osannut nukkua enää edes niinä lyhyinä hetkinä, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Lasta ei rauhoittanut pätkääkään vieressä nukkuminen, ei oikeastaan taputtelukaan, ei mikään. Lapset ovat NIIN erilasia. Mun mielestä huonouninen puolivuotias ei ole sellainen, joka herää muutaman kerran yössä ja rauhoittuu taputtelulla. Kyllähän mä mietin pitkään tuota unikouluttamista, mutta esikoisen kohdalla olin todella onnellinen, että sen tein. Oppi irti tissiuniassosiaatiosta helposti. Toisen kohdalla olisin voinut jättää kokeilematta, kun tulosta ei kuitenkaan tullut. Toki itseni tuntien (ja sinäkin tietäisit, jos minut tuntisit), että pohdin tätä asiaa paljon ja syyllistinkin siitä itseäni. Mutta jos äidin vuorokautinen unimäärä on 2h vuositolkulla, niin se ei ole hyväksi kenellekään. Ihmettelen, etten ajanut kolaria tai tehnyt muuta vahinkoa, sillä niin puolihorroksessa taistelin päivästä toiseen.
 
Meillä on huomattu se, että ei kannata viedä lasta nukkumaan liian virkeänä. Eli ollaan sitten annettu kitistä aikansa olkkarissa meidän kanssamme, vaikka on ollut selvästi jo väsynyt, ennen kuin viedään nukkumaan. Kun on oikeasti väsynyt nukahtaa ilman mitään huutoa. Jos taas ei, voi huutaa puolikin tuntia ennen unia. Unikoulu on pidetty tassutellen, mutta edelleenkin huutaa jos viedään liian ajoissa sänkyyn.
 
Meillä on vähän sama, mitä tuossa yllä 10kk vauvan äippä-nikki mainitsi, eli ei passaa liian aikasin viedä nukkumaan. Jostain hassusta syystä joskus aloittaa liian aikaisin nukuttamisen...on jäänyt se ajatus, että kun nyt mennään nukkumaan tai nyt tässä vaiheessa pitäisi väsyttää (varsinkin päikyt). Mutta yritän rohkaista, että nukutaan tiettyihin aikoihin ja rytmit on näin saatu. Toinen ongelma on myös se, ettei saa päästää liian väsyneeksi..silloin käy meillä niin kuin joku aiemmin sivu pari taaemmas sanoi, eli vauva nukahtaa itkemällä (syliin meillä) vaikka kuinka yrittää tuudittaa ja lauleskella tai soittaa kehtolauluja. Onneksi harvoin noin väsyneeksi pääsee, mutta joskus tulee virhearvioita.

Minustakin kyllä ensimmäisen kohdan unikoulu kuullostaa melko kohtuuttomalta ja olen miettinyt samaa, mitä moni muukin, että mikähän merkitys tällä villityksellä aikanaan on tämän päivän mielenterveysongelmissa? Voihan olla, että yksinään se ei mitään tee mutta muiden sopivien ympäristötekijöiden ja perintötekijöiden kanssa jälki on haitallista. Tietysti ehkä tässä on sellainenkin seikka, että ne, jotka voivat toteuttaa kohdan 1 unikoulua voivat muutenkin olla hyvin erilaisia ja vastata lapsen tarpeisiin hyvin eri tavalla kuin vaikkapa nyt nämä ketjussa mainitut "kiintymyysvanhemmuusperhepeti10vimettäjät". Eli ehkä tämän tyylinen unikoulu yhdistettynä empatiakyvyttömiin vanhempiin on ongelmallista, mutta yksinään toteuttuna ei ehkä niin haitallista. En tiedä, en oikein ymmärrä tätä unikoulua..en itse pystyisi sitä toteuttamaan, koska mielestäni lapsen itku on viesti minulle siitä että hän tarvitsee minua. Jos en mitenkään saa itkua rauhoitettua, nin ainakin voin sylissä pitää (allergiaongelmia meillä takana).

Unikouluista sanoisin vielä sen verran, että niitähän ei voi toteuttaa jos lapsella on terveydellisiä ongelmia!!! Eli refluksit, allergiat ym..näille vauvoille ja lapsille ei näitä suositella. Ja tietäähän sen, että lapsi itkee vatsavaivoja, niin hän tarvitsee lohtua. Tai ainakin tämä on päivänselvää minulle, en tiedä mitä muut ajattelevat. (Tiedän, että on olemassa vanhempia, jotka eivät edes leiki/vietä yhdessä lastensa kanssa tai pidä heitä juuri sylissä kuin pakon edessä ym..vaikka vaikuttavat ihan täyspäisiltä ihmisiltä!)

Meillä on myös uniongelmia ja Pantleyn opit ovat helpottaneet hieman. Kuitenkin matkailu yleensä vaikuttaa huonosti meidän rytmiin. Olen ajatellut tätä vauvan kanssa elämää niin, että tässä opetellaan yhteistä elämää ja ei hänen kuulu edes osata muutamien kuukausien perusteella nukkua yön läpi ja olla helppo sekä vaivaton! Ehkä olen sitten jotenkin kieroutunut, koska oma lapseni on vaativa ja tarvitsee paljon seuraa sekä syliä. Hän myös on allergioista kärsivä, joten meidän vanhempien syli on tullut tutuksi. Olen ajatellut, että tämä on meidän elämää ja tätä ollaan haluttu sekä kovasti toivottu. Ja jos joku asia vaivaa, nin sen eteen kannattaa alkaa tekemään töitä eikä pelkästään valitella.

Unikoulut ovat vähän vaikeita juttuja, kun se mikä toiselle toimii ei toiselle toimi. JOllekin toimii silittely, toinen vauva ei voikaan sietää tuollaista kosketusta siinä hetkessä. Kuitenkin pitäisi järjestää niin, että äitikin saisi joskus nukkua...se voi olla aika iso yllätys, kuinka monia kertoja sitä herää yön aikana..siihen ei välttämättä kahden käden sormet riitä...Meille ei sovi perhepeti jostain syystä, vauva herää tällöin kymmeniä kertoja ja meno on melko hurjaa suorastaan..itse en saa yhtään nukuttua. Jollakin toisella tämä taas rauhoittaa yöt täysin. Joillakin toimii se, että nukutaan eri huoneissa (ei haise maito, ei häiritse äänet)..ei kait se auta kuin kokeilla. Mun mielestä unikoulun, kuten muidenkin kasvatusasioiden, tulee olla sellaisia että voi elää niiden kanssa eikä tarvitse miettiä kyseenalaistaa tai miettiä onko tämä järkevää. Tietysti etukäteen tulee miettiä, mutta jos jatkuvasti täytyy miettiä, niin silloin se on luultavasti jotain mitä et halua.
 
Onhan niitä 70 luvun jälkeen syntyneille äideille valmiiksi rikottuja kananmuniakinkaupassa... Mitään ei osata tehdä, lapsille annetaan kaikki periksi ja lopulta lapset päätyvät hakkaamaan toisi ja ryyppäämään
 
Professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoissaan ei pidä oikeana kasvatustapana lapsen jättämistä yksin itkemään.

Lapsen jättäminen itkemään itsensä uneen sotii kaikkea sitä vastaan mitä sisälläni tunnen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jorma Lepistö;24858337:
Professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoissaan ei pidä oikeana kasvatustapana lapsen jättämistä yksin itkemään.

Lapsen jättäminen itkemään itsensä uneen sotii kaikkea sitä vastaan mitä sisälläni tunnen.

Tyttären unikoulu 1990-luvun alussa (1v+) samojen ohjeiden mukaan toimi hienosti. Vaikeinta oli tietysti pysyminen riittävän kaun poissa mutta vain 2 yötä tarvittiin korjaukseen, kyllä kannatti. Pojan kanssa 4 vuotta myöhemmin osattiin välttää virheitä nukuttaessa. Molempien kanssa hankalampaa oli jack-in-the-box tapa 3-4 vuotiaina mutta siitäkin selvittiin. Muistellaan aina joskus yhdessä nauraen.
 
Kirjan lukeneet tietävät, että näissä unikoulujutuissa on kaksi eri koulukuntaa, behavioristinen ja sitten tämä toinen, jonka mukaan jokaiseen lapsen inahdukseen pitää reagoida. Jälkimmäinen on osoitettu useissa moderneissa tutkimuksissa huonommin toimivaksi. Kirja kannattaa lukea senkin vuoksi, että siinä on tämän ns. "huudatusunikoulun" lisäksi lähes kymmenen muuta metodia, aina tassutuksesta perhepetiin. Eiköhän sieltä löydä jokainen oman tapansa. Sieltä löytyy ohjeet niillekin, jonka mielestä on parasta pitää lapsi öisin sylikontaktissa kouluikään asti.

Minun puolestani jokainen voi reagoida kaikkiin lapsensa inahduksiin ja kärsiä sitten itse huonoista unista, huonosti nukkuvasta ja kärttyisestä lapsesta ja niiden aiheuttamista parisuhdeongelmista pari ensimmäistä vuotta. Meillä eivät siihen voimat riittäneet. Meillä toteutettiin hampaiden puhkeamisen jälkeen jatkuvien yöheräilyjen väsyttämänä vanha kunnon perinteinen huudatusunikoulu. Ensimmäisenä iltana muksu itki sängyssään 20 min ja yöllä 10 min. Seuraavana iltana itki 5 min ja nukkui yön läpi. Kolmantena iltana nukahti muutaman protestiynähdyksen jälkeen. Alkoi mennä myös taistelutta päiväunille ihan välittömästi unikoulun jälkeen: pää tyynyyn ja lapsi oli jo ihan unessa. Nyt ei enää heräile öisin. Ikää 14 kk.

Ei ole kyllä kuin hyvää sanottavaa huudatusunikoulusta! Ei ole kuin hyvin pieni paha, jos parina iltana pitää itkeskellä, kun unirytmi sitten löytyy ja kaikki saavat nukkua yönsä rauhassa - myös lapsi itse! Päivisin on sitten kuin pieni päivänsäde, iloitsee ja nauraa, kun yöllä heräily on jäänyt pois. Minusta on lasten pahoinpitelyä, jos aikuiset eivät kykene oman epävarmuutensa takia opettamaan heille normaalia unirytmiä vaan antavat lapsen hillua öisin tuntikaupalla.

Unirytmin opettaminen huudatusunikoululla on helppoa, kunhan kykenee vähän kuuntelemaan lapsen itkua. Korvatulpista on apua. Tarkoitus on, että lapsi opetetaan pois vääränlaisesta toimintatavasta: kun huudan, saan palkinnoksi huomiota.

Tärkeää unikoulun toteuttamisessa ovat seuraavat asiat:
1) Lapsen itku ei saa johtua sairaudesta, kivusta tai vaikka hampaiden tulemisesta
2) lapsi ei saa olla nälkäinen, ja illalla on laitettu lapselle kuiva yövaippa
3) lapsen nukkumapaikan pitää olla turvallinen, eikä lapsi voi kivuta sängystä pois.

Lukekaa kirjasta ohjeet. Lapsiperheessä ei tarvitse valvoa jatkuvasti, ellei todella itse halua!
 

Yhteistyössä