A
V
"viera"
Vieras
V
"vieras"
Vieras
Nyt jo joku muu hehkuttaa tuolla, että jopa perinteinen huudatus yksin huoneessa tuntikaupalla "on jälleen sallittu, eikä aiheuta mitään vahinkoa"
V
"vieras"
Vieras
Sellainen kysymys, että nielettekö te näiden kahden kirjoittajan kirjan faktat mukisematta? Ja uskotte kaiken?
V
"vieras"
Vieras
Ehkä tästä ei tämän enempää keskustelua tule, Mutta toivon, että joku muu asiantuntija kertoisi omat faktansa asiasta ja ihan kaikissa mahdollisissa uutisissa, ylessä, mtv3:lla, nelosella yms. Esim. lastenpsykiatri Jukka Mäkelä vois nyt rimpauttaa uutisvihjeen
U
"ups"
Vieras
haittaa tai ei. mä en raskisi viedä lastani sairaalan huudatusunikouluun. voi miten turvattomalta siitä pienestä varmaan tuntuu. pehmeämpiäkin konsteja on
Mun mielestä tuohon ei mitään tutkimuksia tarvi! Jos oikeasti tuota asiaa ajateltaisiin järjellä niin ymmärrettäisiin että siitä todellakin on haittaa lapselle!
En ole koskaan pystynyt ymmärtämään tuota unikouluttajien järjenjuoksua siinä, että pieni ymmärtämätön vauva voidaan jättää yksin itkemään, mutta 5 vuotiasta mennään heti lohduttamaan jos se on nähnyt painajaista. Miksi vauva ei ansaitse sitä lohdutusta, mutta 5v ansaistsee? onko kyse siitä että 5v saattaa jopa kertoa jollekin, jos äiti ei tullut lohduttamaan ja hän joutui itkemään yksin yön? vai onko kyse siitä että 5 vuotias on vanhemmille tärkeämpi kuin pieni vauva?
5 vuotiaalla on kuitenkin edes jonkinlaiset resurssit käsitellä sitä että äiti ei nyt ihan sillä sekunnilla pääse (on vaikkapa vessassa), mutta vauvalla ei tällaista ole. Vauvan vaistot sanovat että "äiti jätti minut yksin, joku voi tehdä minulle pahaa, äiti pitää saada tänne heti. Pitää itkeä!" en ymmärrä kuinka tuollaisessa tilanteessa olevan vauvan yksin jättäminen ei voisi olla vahingollista. Yksin jättäminen opettaa tasan sen että "kukaan ei välitä minusta eikä tahdo tulla apuun kun minulla on hätä eli minulla ei ole mitään väliä".
Vielä toisena esimerkkinä voi kysyä että kuinka moni nainen katselisi sellaista miestä joka ei tule lohduttamaan jos tällä naisella on paha mieli ja vaikkapa itkeskelee illalla?? Jos aikuinen ihminenkin kaipaa lohdutusta niin miksi pieni vauva ei sitä ansaitse??
En ole koskaan pystynyt ymmärtämään tuota unikouluttajien järjenjuoksua siinä, että pieni ymmärtämätön vauva voidaan jättää yksin itkemään, mutta 5 vuotiasta mennään heti lohduttamaan jos se on nähnyt painajaista. Miksi vauva ei ansaitse sitä lohdutusta, mutta 5v ansaistsee? onko kyse siitä että 5v saattaa jopa kertoa jollekin, jos äiti ei tullut lohduttamaan ja hän joutui itkemään yksin yön? vai onko kyse siitä että 5 vuotias on vanhemmille tärkeämpi kuin pieni vauva?
5 vuotiaalla on kuitenkin edes jonkinlaiset resurssit käsitellä sitä että äiti ei nyt ihan sillä sekunnilla pääse (on vaikkapa vessassa), mutta vauvalla ei tällaista ole. Vauvan vaistot sanovat että "äiti jätti minut yksin, joku voi tehdä minulle pahaa, äiti pitää saada tänne heti. Pitää itkeä!" en ymmärrä kuinka tuollaisessa tilanteessa olevan vauvan yksin jättäminen ei voisi olla vahingollista. Yksin jättäminen opettaa tasan sen että "kukaan ei välitä minusta eikä tahdo tulla apuun kun minulla on hätä eli minulla ei ole mitään väliä".
Vielä toisena esimerkkinä voi kysyä että kuinka moni nainen katselisi sellaista miestä joka ei tule lohduttamaan jos tällä naisella on paha mieli ja vaikkapa itkeskelee illalla?? Jos aikuinen ihminenkin kaipaa lohdutusta niin miksi pieni vauva ei sitä ansaitse??
Viimeksi muokattu:
V
"vieras"
Vieras
Niinpä. Ja kaikista hassuinta on se, että vauva itkee useimmiten sitä, että se on yksin. Kuinka helpolla tuokin asia olisi korjattavissa. Sitä paitsi ei lähellä nukkuva vauva tarvitse kanniskelua eikä temppuja öisin, vieressä makuu käsi vauvan selän päällä riittää. Kaikesta pitää tehdä niin hankalaa. Eihän vauva tota huudattamista konkreettisesti muista sillä tavoin miten asioita muistetaan, mutta sehän sitten oireilee erilaisina psyykkisinä oireina. Esim. että vauvasta tulee kauhean takertuvainen ja itkuinen päivisin ja kun lähestytään illalla pinnasänkyä, jo se laukaisee itkun.
Uusimmassa vauvalehdessäkin puhutaan siitä, kuinka varhainen vuorovaikutus on tärkeää ja vauvan eleisiin ja itkuun on vastattava. Vähän ristiriidassa on joo
Uusimmassa vauvalehdessäkin puhutaan siitä, kuinka varhainen vuorovaikutus on tärkeää ja vauvan eleisiin ja itkuun on vastattava. Vähän ristiriidassa on joo
T
"tiki"
Vieras
Onko teillä unikoulun kritisoijilla ollut oikeasti huonosti nukkuvia lapsia? En tarkoita mitään viittä kertaa heräävää vauvaa, vaan vähintään 15 kertaa joka ainoa yö herättävää lasta. Meidän esikoinen oppi tassutusunikoululla nukkumaan täydet yöt 7-kuisena. Hänellä oli voimakasa uniassosiaatio rintaa. Huusi kuin sireeni ensimmäisenä iltana 2h, ja heräsi vielä pari kertaa huutamaan. Taputtelimme häntä minuutin, kahden välein puoli minuuttia, mutta rintaa hän ei saanut. Toisena iltana enää puoli tuntia ja kolmantena nukkui kokonaisen yön. Pienemmällä oli paljon pahempia uniongelmia. Hänelle lempeät unikoulut eivät tehonneet, mutta kovin rajuihin emme halunneet lähteä. Hän vaan ei osannut yli 1-vuotiaaksi nukahtaa kuin itkemällä. Perhepedissa tai sylissä ei saanut millään unta. Kamalaa kuunneltavaa. Vasta 1,5-vuotiaana oppi nukahtamaan rauhassa ja nukkumaan samalla yönsä kohtuullisen hyvin. Molemmat lapset ovat erittäin iloisia ja tasapainoisia lapsia.
V
"VIERAS"
Vieras
No mä olen unikoulun kritisoija (siis sellaisen, jossa vauva jätetään yksin). Mun molemmat vauvat heräilivät aika tasan 1-vuotiaaksi tunnin parin välein ja itse kärsin siihen päälle omasta unettomuudesta. Sain molempien vauva-aikana nukuttua ekan vuoden ajan noin 3-5 tuntia per yö ja sen noin reilun tunnin pätkissä siellä täällä. En edes muista koska olisin nukkunu 4 tuntia putkeen, ehkä joskus ylä-asteella ja olen nyt jo yli kolmekymppinen. Ja kyllä, olin väsynyt, en osannu nukkua päivisinkään. Nyt ku tokankin vauvavuosi on takana, silti itse nukun tosi huonosti ja heräilen ja valvon. En unikouluttanu vauvojani, vaan ne alkoivat nukkua aivan itsestään vieressäni noin 1-vuotiaana, jättivät itse siis yöheräämiset ja yösyötöt pois, mä en tehny mitään.
[QUOTE="VIERAS";24416958]No mä olen unikoulun kritisoija (siis sellaisen, jossa vauva jätetään yksin). Mun molemmat vauvat heräilivät aika tasan 1-vuotiaaksi tunnin parin välein ja itse kärsin siihen päälle omasta unettomuudesta. Sain molempien vauva-aikana nukuttua ekan vuoden ajan noin 3-5 tuntia per yö ja sen noin reilun tunnin pätkissä siellä täällä. En edes muista koska olisin nukkunu 4 tuntia putkeen, ehkä joskus ylä-asteella ja olen nyt jo yli kolmekymppinen. Ja kyllä, olin väsynyt, en osannu nukkua päivisinkään. Nyt ku tokankin vauvavuosi on takana, silti itse nukun tosi huonosti ja heräilen ja valvon. En unikouluttanu vauvojani, vaan ne alkoivat nukkua aivan itsestään vieressäni noin 1-vuotiaana, jättivät itse siis yöheräämiset ja yösyötöt pois, mä en tehny mitään.[/QUOTE]
No olisko kannattanut koittaa edes jotain pehmeämpää versiota unikoulusta...? :saint:
No olisko kannattanut koittaa edes jotain pehmeämpää versiota unikoulusta...? :saint:
V
"VIERAS"
Vieras
No mun pehmeä versio oli vieressä nukkuminen ja tutti. Mitä vanhemmaksi vauvat kävivät, sitä helpommmin pelkkä tutti toi unen ja heti. Koin, että ongelma on enemmän omani, kun en osaa nukahtaa öisin ja heräilen vaikka kukaan ei herätä. En kokenut, että vauvojen öinen luonnollinen syöminen yms. olisi ollut the ongelma. Ei ollu nyt niin paha rasti laittaa tutti suuhun tai kättä selän päälle, ku vauva oli ihan lähellä. Ja oli ihanaa vain maata hiljaisuudessa ku ei noista kumpikaan koskaan itkeny iltaisin tai öisin. Oli seesteistä ja rauhallista aina. Mun mielestä pienten lasten paikka ei ole yksin omassa huoneessa, mutta tämä on vain mun näkemys.
J
"Jenis"
Vieras
Mäkään en ymmärrä sitä, että pieni vauva jätettäisiin yksin koko yöksi huutamaan. Mutta entäpäs isompi "vauva"?
Mun kuopus on aina ollut todella surkea nukkumaan, ei nuku vieressä eikä juuri missään muuallakaan. Perhepedissä herää jokaiseen henkäykseen ja alkaa vaatia aikuista leikkiseuraksi. Omassa huoneessaan nukkuu edes joten kuten. Hän on kohta 2v, ja nyt meidän perheen, siis KOKO perheen, kannalta on paras ratkaisu saada tuo lapsi nukkumaan keinolla millä hyvänsä. Se ei ole sen lapsenkaan etu, että yöunet ovat yhtä heräilyä. Aloitimme siis unikoulusta (tassuttelut yms. on kokeiltu ja turhiksi havaittu) sen version, jossa lapsen annetaan hetki itkeä ja hakea itse unta, käydään peittelemässä, poistutaan, toistetaan, toistetaan, toistetaan... ja nyt on jo muutaman yön jälkeen edistystä havaittavissa. Tuon ikäinen sentään jo ymmärtää, kun kerrotaan mistä on kyse.
Mun kuopus on aina ollut todella surkea nukkumaan, ei nuku vieressä eikä juuri missään muuallakaan. Perhepedissä herää jokaiseen henkäykseen ja alkaa vaatia aikuista leikkiseuraksi. Omassa huoneessaan nukkuu edes joten kuten. Hän on kohta 2v, ja nyt meidän perheen, siis KOKO perheen, kannalta on paras ratkaisu saada tuo lapsi nukkumaan keinolla millä hyvänsä. Se ei ole sen lapsenkaan etu, että yöunet ovat yhtä heräilyä. Aloitimme siis unikoulusta (tassuttelut yms. on kokeiltu ja turhiksi havaittu) sen version, jossa lapsen annetaan hetki itkeä ja hakea itse unta, käydään peittelemässä, poistutaan, toistetaan, toistetaan, toistetaan... ja nyt on jo muutaman yön jälkeen edistystä havaittavissa. Tuon ikäinen sentään jo ymmärtää, kun kerrotaan mistä on kyse.
Joop, ton ekan kohdan sais hävittää kokonaan unikouluohjeista. Mulla on tenava joka on ollu tosi huono nukkuja. On ollu vieressä, vieressä omassa sängyssään jne. Silti on heräillyt jne....Mutta kun on saanut turvallisesti opetella jopa sen unikoulun kautta niin 2v siirtyi huoneeseensa nukkumaan ja sielä toi pian 4v nukkuu edelleen. Hyvin ja lähestulkoon kokonaan heräilemättä. Sairaana herää tai harvoin painajaiseen. Yksin huudatusta en ois voinu edes harkita, sen sanoo sydän ja järki ettei se ole hyväksi mitenkäänpäin pikkuihmiselle. Ekavuotena lapsi ei nukkunut vuorokaudessa montaa tuntia ja valvoi pikkuvauvanakin paljon. vähitellen lisääntynyt unimäärä muttei tuo edelleenkään nuku niin paljoa kun moni ikätoveri.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="vieras";24416880]Niinpä. Ja kaikista hassuinta on se, että vauva itkee useimmiten sitä, että se on yksin. Kuinka helpolla tuokin asia olisi korjattavissa. Sitä paitsi ei lähellä nukkuva vauva tarvitse kanniskelua eikä temppuja öisin, vieressä makuu käsi vauvan selän päällä riittää. Kaikesta pitää tehdä niin hankalaa. Eihän vauva tota huudattamista konkreettisesti muista sillä tavoin miten asioita muistetaan, mutta sehän sitten oireilee erilaisina psyykkisinä oireina. Esim. että vauvasta tulee kauhean takertuvainen ja itkuinen päivisin ja kun lähestytään illalla pinnasänkyä, jo se laukaisee itkun.
Uusimmassa vauvalehdessäkin puhutaan siitä, kuinka varhainen vuorovaikutus on tärkeää ja vauvan eleisiin ja itkuun on vastattava. Vähän ristiriidassa on joo[/QUOTE]
Ai riittää vai kun laittaa käden vauvan päälle? meillä ei ainakaan riitä. Huudatusunikoulua en halua edes kokeilla, mutta jotain pehmeämpää.
vauva herää joskus vartin välein, joskus tunnin välein, joskus nukkuu jopa kolme tuntia. Ikää 5 kuukautta. Nukkuu vieressäni. olen kokeillut myös laittaa omaan sänkyyn, ei auta.
Uusimmassa vauvalehdessäkin puhutaan siitä, kuinka varhainen vuorovaikutus on tärkeää ja vauvan eleisiin ja itkuun on vastattava. Vähän ristiriidassa on joo[/QUOTE]
Ai riittää vai kun laittaa käden vauvan päälle? meillä ei ainakaan riitä. Huudatusunikoulua en halua edes kokeilla, mutta jotain pehmeämpää.
vauva herää joskus vartin välein, joskus tunnin välein, joskus nukkuu jopa kolme tuntia. Ikää 5 kuukautta. Nukkuu vieressäni. olen kokeillut myös laittaa omaan sänkyyn, ei auta.
?
..
Vieras
Niin epävarma kun äitiydestäni olen välillä tämän esikoisen kanssa ollut niin tämä keskustelu viimestään vahvisti sen, että todellakin tunnen lapseni itse paremmin ja ihan varmasti osaan parhaiten lastani hoitaa ilman kenenkään "hyviä" neuvoja.
Vauva on nyt 9kk ja yöt ovat aika levottomia. Ajattelin ehkä kokeilla tassutus-unikoulua. Harvassa taitaa olla ne äidit/isät joilla on sydäntä antaa lapsen oikeasti hädissään huutaa tuntikaupalla yksinään.
Mutta taas sitten jos ajatellaan tutkimuksia, joiden mukaan huudatusunikoulu on haitallista lapsen psyykeelle; onko huudatusunikoulua käyttävät vanhemmat muita taipuvaisempia masentumaan jne. ja viimeisenä konstinaan käyttävät huudatusta. Ja sitten kun lapselle tulee myös ongelmia, onko syy siinä, että on perinnöllistä taipumusta sellaiseen vai johtuuko tosiaan pelkästään huudatuksesta? Sekavasti kerrottu, mutta tuli vaan mieleen, ehkä joku ymmärsi.
Vauva on nyt 9kk ja yöt ovat aika levottomia. Ajattelin ehkä kokeilla tassutus-unikoulua. Harvassa taitaa olla ne äidit/isät joilla on sydäntä antaa lapsen oikeasti hädissään huutaa tuntikaupalla yksinään.
Mutta taas sitten jos ajatellaan tutkimuksia, joiden mukaan huudatusunikoulu on haitallista lapsen psyykeelle; onko huudatusunikoulua käyttävät vanhemmat muita taipuvaisempia masentumaan jne. ja viimeisenä konstinaan käyttävät huudatusta. Ja sitten kun lapselle tulee myös ongelmia, onko syy siinä, että on perinnöllistä taipumusta sellaiseen vai johtuuko tosiaan pelkästään huudatuksesta? Sekavasti kerrottu, mutta tuli vaan mieleen, ehkä joku ymmärsi.
V
"vieras"
Vieras
Musta tuntuu, että ne vanhemmat, jotka kykenee huudatukseen (siis lapsi yksin pinnikseen ja lähdetään pois, luen tuohon kategoriaan myös pistäytymishuutokoulun, että vain käydään huoneessa näyttäytymässä ja jätetään se vauva selviytymään yksinään) on jotenkin empatiakyvyttömiä, hieman tunteettomia, kylmiä ja itsekeskeisiä. Vähän niinkuin keskeneräisiä vanhemmiksi.
Oletko muissakin asioissa tuota mieltä? Että mitään tutkimuksia ei tarvi kun "kaikkihan sen tietää" tai "maalaisjärjellä ajateltuna on näin".
V
"vieras"
Vieras
Meillä vauva on ollut välillä tosi rauhaton nukkuja, nukahtaminen on vaikeaa (pitää sellaista vaimeaa itkua ja yninää kauan, ja jos on ollut vaikka vieraita tai itse ollaan oltu vauvan kanssa kylässä, kestää tosi kauan). Ollaan nukutettu vauva niin että sylissä rahoitellaan ja keinutetaan kunnes itku ja kitinä lakkaa ja siirretty vauva sänkyyn kun on ollut vielä hereillä, ja taputeltu siinä hieman pepulle vielä. Vauvalla on ollut kausia kun on heräillyt öisin, mutta ne ovat olleet helppoja, on riittänyt että on antanut tutin suuhun ja vähän taputtanut pepulle niin on nukahtanut takaisin.
Viimeaikoina vauva on kuitenkin ollut tosi vaikea saada nukkumaan, on pitänyt nukuttaa sylissä ihan uneen kun sängyssä vauva vain ryömii ja kaipaa seurustelua ja itkee jos ei viihdytetä. Usein vauva vielä herää sillä sekunnilla kun hänet nostaa sänkyyn ja alkaa ryömiä ja huutaa ja nukutus pitää aloittaa alusta jne. Kun vauva on heräillyt öisin, hänet on pitänyt aina nukuttaa sylissä uudelleen, ja usein useampaan kertaan kun vauva on taas herännyt heti kun on päässyt sänkyyn. Lisäksi päiväunet ovat tulleet lyhyiksi, vauva havahtuu hereille helposti eikä enää nuku.
Olen nyt kahtena iltana "huudattanut" vauvaa niin, että olen hetken rauhoitellut sylissä ja peitellyt sänkyyn ja taputellut siinä vielä ennen kuin olen mennyt pois. Vauva on jäänyt pitämään omaa "unilaulua" mutta alkanut usein itkeä ja ryömiä, koittaa nousta konttausasentoon. Aina kun normaali unikitinä on muuttunut itkuksi, olen käynyt taas peittelemässä vauvan nukkumaan, taputellut ja mennyt pois ja toistanut saman niin kauan että vauva on nukahtanut.
En tiedä onko sattumaa, mutta molempina öinä vauva on herätessään vain itkenyt vaimeasti ja nukahtanut samantien itse ennen kuin olen edes ehtinyt kaivaa tuttia esiin tai ryhtyä mihinkään taputteluun. Päiväunet ovat olleen myös pitkät, pari tuntia, kun noiden hankalien yöheräilyjen aikaan nukkui vain 15-30 min kerrallaan. Vauva ei itke päiväunilta herätessään kuten ennen.
Ei tunnu kivalta jättää vauvaa sänkyyn itsekseen kitisemään, vaikka käynkin luona rauhoittelemassa, mutta meillä näyttäisi että vauva on hyötynyt siitä. On paljon hyväntuulisempi kun saa nukuttua kunnolla. En tiedä onko tämä sitä kamalaa "huudatusta", täyttä kurkkua vauva ei hädissään joudu huutamaan, mutta sama kitinä jota pitää sylissä nukahtaessaan, pääsee tällä tavalla kyllä yltymään aina oikeaksi itkuksi ennen kuin menen vauvan luo, enkä pysy siinä kauan vaan rauhoittelen vain hetken että pahin huuto loppuu ja vauva alkaa sitten rauhoittua itsekseen kun lähden. Koitin aluksi että olisin istunut sängyn vieressä koko ajan ja siinä taputellut, mutta vauva pyrki seurustelemaan ja syliin ja raivostui kun pidin kättä selän päällä.
Viimeaikoina vauva on kuitenkin ollut tosi vaikea saada nukkumaan, on pitänyt nukuttaa sylissä ihan uneen kun sängyssä vauva vain ryömii ja kaipaa seurustelua ja itkee jos ei viihdytetä. Usein vauva vielä herää sillä sekunnilla kun hänet nostaa sänkyyn ja alkaa ryömiä ja huutaa ja nukutus pitää aloittaa alusta jne. Kun vauva on heräillyt öisin, hänet on pitänyt aina nukuttaa sylissä uudelleen, ja usein useampaan kertaan kun vauva on taas herännyt heti kun on päässyt sänkyyn. Lisäksi päiväunet ovat tulleet lyhyiksi, vauva havahtuu hereille helposti eikä enää nuku.
Olen nyt kahtena iltana "huudattanut" vauvaa niin, että olen hetken rauhoitellut sylissä ja peitellyt sänkyyn ja taputellut siinä vielä ennen kuin olen mennyt pois. Vauva on jäänyt pitämään omaa "unilaulua" mutta alkanut usein itkeä ja ryömiä, koittaa nousta konttausasentoon. Aina kun normaali unikitinä on muuttunut itkuksi, olen käynyt taas peittelemässä vauvan nukkumaan, taputellut ja mennyt pois ja toistanut saman niin kauan että vauva on nukahtanut.
En tiedä onko sattumaa, mutta molempina öinä vauva on herätessään vain itkenyt vaimeasti ja nukahtanut samantien itse ennen kuin olen edes ehtinyt kaivaa tuttia esiin tai ryhtyä mihinkään taputteluun. Päiväunet ovat olleen myös pitkät, pari tuntia, kun noiden hankalien yöheräilyjen aikaan nukkui vain 15-30 min kerrallaan. Vauva ei itke päiväunilta herätessään kuten ennen.
Ei tunnu kivalta jättää vauvaa sänkyyn itsekseen kitisemään, vaikka käynkin luona rauhoittelemassa, mutta meillä näyttäisi että vauva on hyötynyt siitä. On paljon hyväntuulisempi kun saa nukuttua kunnolla. En tiedä onko tämä sitä kamalaa "huudatusta", täyttä kurkkua vauva ei hädissään joudu huutamaan, mutta sama kitinä jota pitää sylissä nukahtaessaan, pääsee tällä tavalla kyllä yltymään aina oikeaksi itkuksi ennen kuin menen vauvan luo, enkä pysy siinä kauan vaan rauhoittelen vain hetken että pahin huuto loppuu ja vauva alkaa sitten rauhoittua itsekseen kun lähden. Koitin aluksi että olisin istunut sängyn vieressä koko ajan ja siinä taputellut, mutta vauva pyrki seurustelemaan ja syliin ja raivostui kun pidin kättä selän päällä.
?
-
Vieras
Mutta taas sitten jos ajatellaan tutkimuksia, joiden mukaan huudatusunikoulu on haitallista lapsen psyykeelle; onko huudatusunikoulua käyttävät vanhemmat muita taipuvaisempia masentumaan jne. ja viimeisenä konstinaan käyttävät huudatusta. Ja sitten kun lapselle tulee myös ongelmia, onko syy siinä, että on perinnöllistä taipumusta sellaiseen vai johtuuko tosiaan pelkästään huudatuksesta? Sekavasti kerrottu, mutta tuli vaan mieleen, ehkä joku ymmärsi.
Mitä tutkimuksia? Eikö näiden kirjantekijöiden pointti ollut nimenomaan, ettei niitä tutkimustuloksia huudatusunikoulun haitoista ole olemassa...
V
"vieras"
Vieras
Niinpä...niinhän ne väittää. Jännä juttu, miten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin nettisivuilla puhutaan jotain ihan muuta, kuinka se huudatus aiheuttaa psyykeelle vaurioita...
no mä tilasin ton kirjan ja referoin siitä teille
V
"vieras"
Vieras
Biologisesti vauvan paikka on lähellä äitiä, kosketusetäisyydellä, joko sivuvaunussa tai ihan parisängyssä. Monet vauvat protestoivat luonnollisesti pinnasänkyyn eristämistä, koska he kokevat sen hylkäämisenä. Tällä kiintymisellä hoitajaan on aikojen saatossa taattu elämän jatkuminen. Yöllä yksin herätessään vauvan ainoa keino on huutaa, tulla huomatuksi, ettei häntä vain jätetä. Vauva on täysin riippuvainen hoitajastaan.
Yölliset huudot ja tuntikausien nukutusrituaalit on vain länsimaissa ongelma, koska muualla maailmassa tällaiset vauvojen "unihäiriöt" ovat lähes tuntemattomia. Vieressä ollessaan vauvan ei ole tarve huutaa , ei unille mentäessä eikä öisin herätessä.
Ja tämä ylläoleva ei ole minun mielipiteitäni, vaan tästä kerrotaan HUS:in eli Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin unikoulussa, niiden nettisivuilla.
Vauvaa ei tarvitsekaan saada pinnasänkyyn, jos se ei sinne helposti sopeudu. Jotkut kyllä sopeutuvat, mutta eivät kaikki. Vanhemmat voivat miettiä, täytyykö sinne väenvängällä pakottaa. Muitakin ratkaisuja on, sivuvaunu on tosi hyvä vaihtoehto.
Vauva myös lukee äitiänsä kuin avointa kirjaa. Jos äitiä ärsyttää nukuttaa tuntikausia istuen pinnasängyn vieressä ja kumota itkevä ja pystyyn nouseva vauva kerta toisensa jälkeen makuuasentoon ja tiuskii että nyt nukutaan, niin eihän se ole levollinen ilmapiiri nukahtaa. En väitä, että näin kävisi aina, mutta taatusti joskus palaa pinna keneltä vain, joka tuohon ryhtyy. Vauvan tulee kokea olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi, jotta hän voi nukahtaa.
Helpointa on antaa itse esimerkki; äitikin käy näin nukkumaan, silmät kiinni ja ei mitään hätää. Ja sitten makoilee vieressä ja muka nukkuu ja pitää vauvaa lähellä, tai koskettaa kädellä, laulaa muutamat tuutulaulut jne. Kun vauva on nukahtanut, äiti voi poistua asunnon toisiin huoneisiin ja palata sitten myöhemmin oikeasti nukkumaan viereen. Näin tämä sujuu ilman itkuja, ilman taisteluja ja ilman huudatusta. Luonnollisesti. Niin luonto onkin sen tarkoittanut.
Yölliset huudot ja tuntikausien nukutusrituaalit on vain länsimaissa ongelma, koska muualla maailmassa tällaiset vauvojen "unihäiriöt" ovat lähes tuntemattomia. Vieressä ollessaan vauvan ei ole tarve huutaa , ei unille mentäessä eikä öisin herätessä.
Ja tämä ylläoleva ei ole minun mielipiteitäni, vaan tästä kerrotaan HUS:in eli Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin unikoulussa, niiden nettisivuilla.
Vauvaa ei tarvitsekaan saada pinnasänkyyn, jos se ei sinne helposti sopeudu. Jotkut kyllä sopeutuvat, mutta eivät kaikki. Vanhemmat voivat miettiä, täytyykö sinne väenvängällä pakottaa. Muitakin ratkaisuja on, sivuvaunu on tosi hyvä vaihtoehto.
Vauva myös lukee äitiänsä kuin avointa kirjaa. Jos äitiä ärsyttää nukuttaa tuntikausia istuen pinnasängyn vieressä ja kumota itkevä ja pystyyn nouseva vauva kerta toisensa jälkeen makuuasentoon ja tiuskii että nyt nukutaan, niin eihän se ole levollinen ilmapiiri nukahtaa. En väitä, että näin kävisi aina, mutta taatusti joskus palaa pinna keneltä vain, joka tuohon ryhtyy. Vauvan tulee kokea olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi, jotta hän voi nukahtaa.
Helpointa on antaa itse esimerkki; äitikin käy näin nukkumaan, silmät kiinni ja ei mitään hätää. Ja sitten makoilee vieressä ja muka nukkuu ja pitää vauvaa lähellä, tai koskettaa kädellä, laulaa muutamat tuutulaulut jne. Kun vauva on nukahtanut, äiti voi poistua asunnon toisiin huoneisiin ja palata sitten myöhemmin oikeasti nukkumaan viereen. Näin tämä sujuu ilman itkuja, ilman taisteluja ja ilman huudatusta. Luonnollisesti. Niin luonto onkin sen tarkoittanut.
J
"Jenis"
Vieras
[QUOTE="vieras";24418096]Musta tuntuu, että ne vanhemmat, jotka kykenee huudatukseen (siis lapsi yksin pinnikseen ja lähdetään pois, luen tuohon kategoriaan myös pistäytymishuutokoulun, että vain käydään huoneessa näyttäytymässä ja jätetään se vauva selviytymään yksinään) on jotenkin empatiakyvyttömiä, hieman tunteettomia, kylmiä ja itsekeskeisiä. Vähän niinkuin keskeneräisiä vanhemmiksi.[/QUOTE]
Tai sitten ne on kuolemanväsyneitä, kokeilleet jo kaikkea muuta, eivätkä vain jaksa enää valvoa. Olen huono ihminen, 1v8kk valvottuja öitä sai minut kokeilemaan jopa tätä pistäytymisunikoulua... en sentään sairaalaan vie lastani yksin huutamaan. Vahvempi ihminen toki jaksaa valvoa vaikka 4 vuotta jälkikasvunsa kanssa, mitä siitä vaikka ei enää uskalla autolla ajaa kun ei voi vannoa että silmät pysyvät siellä lämpimässä hurinassa auki
Tai sitten ne on kuolemanväsyneitä, kokeilleet jo kaikkea muuta, eivätkä vain jaksa enää valvoa. Olen huono ihminen, 1v8kk valvottuja öitä sai minut kokeilemaan jopa tätä pistäytymisunikoulua... en sentään sairaalaan vie lastani yksin huutamaan. Vahvempi ihminen toki jaksaa valvoa vaikka 4 vuotta jälkikasvunsa kanssa, mitä siitä vaikka ei enää uskalla autolla ajaa kun ei voi vannoa että silmät pysyvät siellä lämpimässä hurinassa auki
