J
"Jenis"
Vieras
Noita helvetin pitkiä propagandapätkiä on ihan turha latailla tänne, me osataan kyllä googlata ihan itsekin. Ja mikään tutkimustulos ei kerro, mikä mun lapselleni on parasta - sen mä tiedän ihan itse.
V
"vieras"
Vieras
James McKenna on ensimmäinen länsimaalainen tutkija, joka on 1980-luvulta lähtien paneutunut unilaboratoriotutkimuksiin pienten vauvojen nukkumisesta yhdessä ja erikseen äideistään. Hänen tutkimustuloksensa ovat vahvasti yhdessä nukkumista tukevia: vauvat eivät vain nuku paremmin, vaan hengittävät tasaisemmin, kokevat vähemmän hengityskatkoksia, nukkuvat levollisemmin ja verenpaine on tasaisempi yhdessä äidin kanssa nukkuessa. Vauvat myös saavat enemmän hoitoa perhepedissä: äidit unilaboratoriossa tekivät unissaan monenlaisia hoivaeleitä silittäen, peittoja kohentaen ja tietysti imettäen vauvojaan. Äitien ja vauvojen unisyklit tuntuivat olevan synkronoituna, mikä helpottaa yösyöttöjä: kun äidin uni kevenee, vauva seuraa perässä tai päinvastoin, jolloin molemmat havahtuvat yöimetykseen kevyestä unesta sen sijasta, että äidin pitäisi herätä suoraan syvästä unesta vauvan itkuun. Uskomukset yhdessä nukkumisen vaarallisuudesta ja vahingossa vauvansa päälle kierähtävistä äideistä eivät saaneet McKennan tutkimuksissa minkäänlaista vahvistusta, vaan päinvastoin äidit pysyivät selvästi syvässä unessakin täysin tietoisina vauvansa läsnäolosta ja varoivat esimerkiksi peittojensa menemistä vauvojensa päälle. Kaiken kaikkiaan McKennan tutkimukset vahvistavat oletusta, että vauvat tarvitsevat ja hyötyvät uniseurasta elävän ihmisen muodossa.
V
"vieras"
Vieras
Unikoulu oli 1990-luvun vauvanhoidon trendisana suomessa. Nyttemmin termistä on tullut kaksijakoisia tunteita herättävä, ja nykyään näkee enemmän termiä uniassosiaatio. Molempia termejä käyttävä vauvakoulutus kuitenkin pyrkii samaan: mahdollisimman varhain yksin omassa sängyssä nukkuviin vauvoihin. Pyrkimyksenä on myös se, että vauva oppii nukahtamaan ja nukkumaan ilman toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa.
Unikouluja on nykyään monenlaisia, mutta alun perin termillä tarkoitettiin hieman toisistaan eroavia tekniikoita, joita yhdisti vauvan yksin nukkumaan laittaminen ja itkun sietäminen. Alkuperäiset unikoulut perustuivat 18001900-lukujen vanhempiin käsityksiin itkusta vauvojen keuhkoja vahvistavana ja itsenäistymistä edistävänä asiana, joka ei ole haitaksi vauvojen kehitykselle. Vauvat siis kehotettiin yksinkertaisesti jättämään yksin nukkumaan, kunnes he itsekseen nukahtivat. Ilta toisensa perään itkujakso lyheni, kunnes vauvat nukahtivat itkutta. Nämä pitkien, lohduttamatta jätettyjen itkujaksojen unikoulut on tänä päivänä poistettu suosituksista, ja niiden sijaan suositellaan unikoulutustekniikoita, joissa vauva joko otetaan syliin tai häntä silitetään hänen itkiessään ja hänet jätetään uudestaan yksin nukahtamaan hänen rauhoituttuaan. Unikouluille myös annetaan vaihtelevia suositusminimi-ikärajoja.
Mitä vasta-argumentteja ja kritiikkiä yksin nukkumisen ihanteelle ja unikouluille on esitetty?
Yksin nukkumista vastaan esitetyt argumentit vaihtelevat sen mukaan, mitä tieteen-alaa väitteen esittäjä edustaa.
Evoluutiobiologian tai kulttuuriantropologian näkökulmasta ei pidetä uskottavana käytäntöä, joka perustuu vain muutaman vuosikymmenen tai korkeintaan parin vuosisadan kokemukseen yhdessä kulttuurissa. Ihmislajin historia ja geeniemme evoluutio on miljoonien vuosien mittainen ja koko tuon ajan vauvat ovat nukkuneet äitiensä välittömässä läheisyydessä. Kuten Smallin kirjassa tuodaan esille, vauvojen geenit eivät siis ole voineet vielä ehtiä sopeutua tähän uuteen ihanteeseen eikä se siksi ole heidän kehitykselleen ihanteellista. Vauvat odottavat syntyvänsä kivi-kautiseen keräilijä-metsästäjäkulttuuriiin ja heitä ohjaavat siksi vaistot, jotka kehottavat pitämään äidin lähellä, jotta ravintoa riittää, lauma ei jätä eivätkä vaarat luonnossa vainoa. On jopa kyseenalaistettu, kuuluuko ihmisaikuistenkaan nukkua vain yhdessä jaksossa koko vuorokauden unensa ja esitetty teoria ihmislajista luontaisesti kaksi unijaksoa päivässä nukkuvana.
Lääketieteen ja neurologian näkökulmasta pidetään äärimmäisen tarpeellisena, että vauva nukkuu paljon ja erityisesti on paljon aikuista enemmän REM- eli vilkeunessa. Kuten Searsien kirjassa tuodaan esille, vastasyntyneen elimistö ei vielä tunne yön ja päivän eroa ja vauvojen unisyklit ovat paljon aikuista lyhyempiä ja sisältävät siksi enemmän REM-unta. Tämän katsotaan olevan vauvan aivojen kehityksen ja oppimisen kannalta edistyksellistä. Vauvoilla on myös varsin pikkuruiset mahalaukut, noin heidän nyrkkinsä kokoiset, ja he siksi tarvitsevat ravintoa vähän kerrallaan ja usein. Kestää siis kauan, ennen kuin vauvat pystyvät syömään päiväsaikaan riittävästi ravintoa ja he voivat jättää yösyötöt kokonaan pois.
Mikseivät vauvat sitten voisi saada tarvitsemaansa unta yksin nukkuen? Yleisimmin viitattu vauvojen ja äitien unesta laboratorio-olosuhteissa tehty tutkimus on James McKennan kolmen tutkimuksen sarja 19801990-luvuilla. Noiden tutkimusten loppupäätelmänä oli selvä ero yksin ja äitinsä kanssa nukkuvien vauvojen unenlaadun välillä: äitinsä kanssa nukkuvien vauvojen elintoiminnot olivat tasaisempia, hengi-tyskatkoksia oli vähemmän ja he pysyivät tasaisemmin unessa, koska saivat hoivaa ja imetystä nopeammin ja heräämättä missään vaiheessa täysin. Laboratoriotutkimukset myös osoittivat äitien olevan unissaan täysin tietoisia vauvoistaan eikä yksikään äiti ollut lähelläkään kierähtää vauvansa päälle. Äidin ja vauvan unisyklit vaikuttivat synkronoiduilta niin, että molempien uni keveni yhtä aikaa imetystä varten ja syveni taas niiden aikana ja jälkeen. Searsien kirjassa myös kerrotaan kätkytkuolemien ja yksin nukkumisen välisestä tilastollisesta yhteydestä ja väitetään, että perhepedissä nukkuvilla vauvoilla on vähemmän kätkytkuolemia.
Psykologit taas esittäisivät varoituksen sanan yksin nukuttamista ja unikouluja vastaan siksi, ettei vauvan ajatella vielä ymmärtävän olevansa erillinen ihminen ja siksi hän kokee suurta kauhua aina yksin jäädessään. Pahimmillaan itku-unikoulun ajatellaan tuottavan jopa minän hajoamiskokemuksen sekä totaalisen hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteen. Riippuu psykologista, kuinka pitkällisiä vaikutuksia ihmisen elämään näillä vauvaiän kokemuksilla ajatellaan olevan. Joka tapauksessa kiin-tymyssuhdeteorian valossa kiistetään yksin nukuttamisen vaikutus lapsuudessa: yksin nukkuneiden vauvojen ei uskota kasvavan reippaasti itse nukkumaan meneviksi taaperoiksi ja leikki-ikäisiksi.
Sen sijaan painajaisia ja mörköjä näkevien, pimeää pelkäävien ja nukkumaanmenoa kaikin keinoin lykkäävien leikki-ikäisten ajatellaan saaneen pelkonsa nukahtamista ja nukkumista kohtaan nimenomaan vauvaiän kokemuksista.
lähde täältä teksti kokonaan: http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/lapsenhoito/uni/yksin-nukuttamisesta/
Unikouluja on nykyään monenlaisia, mutta alun perin termillä tarkoitettiin hieman toisistaan eroavia tekniikoita, joita yhdisti vauvan yksin nukkumaan laittaminen ja itkun sietäminen. Alkuperäiset unikoulut perustuivat 18001900-lukujen vanhempiin käsityksiin itkusta vauvojen keuhkoja vahvistavana ja itsenäistymistä edistävänä asiana, joka ei ole haitaksi vauvojen kehitykselle. Vauvat siis kehotettiin yksinkertaisesti jättämään yksin nukkumaan, kunnes he itsekseen nukahtivat. Ilta toisensa perään itkujakso lyheni, kunnes vauvat nukahtivat itkutta. Nämä pitkien, lohduttamatta jätettyjen itkujaksojen unikoulut on tänä päivänä poistettu suosituksista, ja niiden sijaan suositellaan unikoulutustekniikoita, joissa vauva joko otetaan syliin tai häntä silitetään hänen itkiessään ja hänet jätetään uudestaan yksin nukahtamaan hänen rauhoituttuaan. Unikouluille myös annetaan vaihtelevia suositusminimi-ikärajoja.
Mitä vasta-argumentteja ja kritiikkiä yksin nukkumisen ihanteelle ja unikouluille on esitetty?
Yksin nukkumista vastaan esitetyt argumentit vaihtelevat sen mukaan, mitä tieteen-alaa väitteen esittäjä edustaa.
Evoluutiobiologian tai kulttuuriantropologian näkökulmasta ei pidetä uskottavana käytäntöä, joka perustuu vain muutaman vuosikymmenen tai korkeintaan parin vuosisadan kokemukseen yhdessä kulttuurissa. Ihmislajin historia ja geeniemme evoluutio on miljoonien vuosien mittainen ja koko tuon ajan vauvat ovat nukkuneet äitiensä välittömässä läheisyydessä. Kuten Smallin kirjassa tuodaan esille, vauvojen geenit eivät siis ole voineet vielä ehtiä sopeutua tähän uuteen ihanteeseen eikä se siksi ole heidän kehitykselleen ihanteellista. Vauvat odottavat syntyvänsä kivi-kautiseen keräilijä-metsästäjäkulttuuriiin ja heitä ohjaavat siksi vaistot, jotka kehottavat pitämään äidin lähellä, jotta ravintoa riittää, lauma ei jätä eivätkä vaarat luonnossa vainoa. On jopa kyseenalaistettu, kuuluuko ihmisaikuistenkaan nukkua vain yhdessä jaksossa koko vuorokauden unensa ja esitetty teoria ihmislajista luontaisesti kaksi unijaksoa päivässä nukkuvana.
Lääketieteen ja neurologian näkökulmasta pidetään äärimmäisen tarpeellisena, että vauva nukkuu paljon ja erityisesti on paljon aikuista enemmän REM- eli vilkeunessa. Kuten Searsien kirjassa tuodaan esille, vastasyntyneen elimistö ei vielä tunne yön ja päivän eroa ja vauvojen unisyklit ovat paljon aikuista lyhyempiä ja sisältävät siksi enemmän REM-unta. Tämän katsotaan olevan vauvan aivojen kehityksen ja oppimisen kannalta edistyksellistä. Vauvoilla on myös varsin pikkuruiset mahalaukut, noin heidän nyrkkinsä kokoiset, ja he siksi tarvitsevat ravintoa vähän kerrallaan ja usein. Kestää siis kauan, ennen kuin vauvat pystyvät syömään päiväsaikaan riittävästi ravintoa ja he voivat jättää yösyötöt kokonaan pois.
Mikseivät vauvat sitten voisi saada tarvitsemaansa unta yksin nukkuen? Yleisimmin viitattu vauvojen ja äitien unesta laboratorio-olosuhteissa tehty tutkimus on James McKennan kolmen tutkimuksen sarja 19801990-luvuilla. Noiden tutkimusten loppupäätelmänä oli selvä ero yksin ja äitinsä kanssa nukkuvien vauvojen unenlaadun välillä: äitinsä kanssa nukkuvien vauvojen elintoiminnot olivat tasaisempia, hengi-tyskatkoksia oli vähemmän ja he pysyivät tasaisemmin unessa, koska saivat hoivaa ja imetystä nopeammin ja heräämättä missään vaiheessa täysin. Laboratoriotutkimukset myös osoittivat äitien olevan unissaan täysin tietoisia vauvoistaan eikä yksikään äiti ollut lähelläkään kierähtää vauvansa päälle. Äidin ja vauvan unisyklit vaikuttivat synkronoiduilta niin, että molempien uni keveni yhtä aikaa imetystä varten ja syveni taas niiden aikana ja jälkeen. Searsien kirjassa myös kerrotaan kätkytkuolemien ja yksin nukkumisen välisestä tilastollisesta yhteydestä ja väitetään, että perhepedissä nukkuvilla vauvoilla on vähemmän kätkytkuolemia.
Psykologit taas esittäisivät varoituksen sanan yksin nukuttamista ja unikouluja vastaan siksi, ettei vauvan ajatella vielä ymmärtävän olevansa erillinen ihminen ja siksi hän kokee suurta kauhua aina yksin jäädessään. Pahimmillaan itku-unikoulun ajatellaan tuottavan jopa minän hajoamiskokemuksen sekä totaalisen hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteen. Riippuu psykologista, kuinka pitkällisiä vaikutuksia ihmisen elämään näillä vauvaiän kokemuksilla ajatellaan olevan. Joka tapauksessa kiin-tymyssuhdeteorian valossa kiistetään yksin nukuttamisen vaikutus lapsuudessa: yksin nukkuneiden vauvojen ei uskota kasvavan reippaasti itse nukkumaan meneviksi taaperoiksi ja leikki-ikäisiksi.
Sen sijaan painajaisia ja mörköjä näkevien, pimeää pelkäävien ja nukkumaanmenoa kaikin keinoin lykkäävien leikki-ikäisten ajatellaan saaneen pelkonsa nukahtamista ja nukkumista kohtaan nimenomaan vauvaiän kokemuksista.
lähde täältä teksti kokonaan: http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/lapsenhoito/uni/yksin-nukuttamisesta/
J
"Jenis"
Vieras
Tämä on keskustelupalsta, ei leikkaa-ja-liimaa-palsta. James ei ole mun lapseni asiantuntija, vaan minä olen.
N
nro 9 jatkaa
Vieras
En kyllä jaksanut lukea noita pitkiä juttuja.
Mutta täydennän vastaustani. Meillä siis unikoulu kesti kolme päivää. Sen jälkeen lapsi nukkui hyvin eikä heräillyt ääniin. Sitä ennen lapsen nukkuminen oli koiranunta, raukka ei uskaltanut nukkua kunnolla, vahtasi koko ajan, että joku on vierellä. Oli ihan sama, miten pitkän ajan kuluttua nukahtamisen jälkeen vanhempi yritti varovasti poistua, niin lapsi heräsi. Itse uskon, että univaje lapselle on vielä vaarallisempaa kuin aikuiselle.
Tämä lapsi on nyt päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Tietooni ei ile tullut, että unikoulusta olisi jäänyt jotain traumoja.
Mutta täydennän vastaustani. Meillä siis unikoulu kesti kolme päivää. Sen jälkeen lapsi nukkui hyvin eikä heräillyt ääniin. Sitä ennen lapsen nukkuminen oli koiranunta, raukka ei uskaltanut nukkua kunnolla, vahtasi koko ajan, että joku on vierellä. Oli ihan sama, miten pitkän ajan kuluttua nukahtamisen jälkeen vanhempi yritti varovasti poistua, niin lapsi heräsi. Itse uskon, että univaje lapselle on vielä vaarallisempaa kuin aikuiselle.
Tämä lapsi on nyt päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Tietooni ei ile tullut, että unikoulusta olisi jäänyt jotain traumoja.
V
"vieras"
Vieras
Kuinkahan tervettä tämä sit oli? Naapurimme alkoi pitää unikoulua tasan 6 kk ikäselle vauvalleen. Yläkerran naapurimme, joilla oli sama pohja ku meillä. Joka ikinen ilta alkoi korvia raastava itku hyvin pikkuisen makuuhuoneemme yläpuolelta (eli huudattivat sitä siinä pienessä makkarissa). Itku kesti ja kesti yleensä noin 30min-1h30min ja aina vain ja ainoastaan siinä pikkumakkarissa, itku ei siirtyny mihinkään muualle (eli oli pinnasängyssä). Kuulin jopa ne hengenvedot itkun välissä. Meidän ikkunoissa oli ns. raittiin ilman sisääntuloaukot, joten itku kai kuului sitä kautta erittäin selvästi. Eli JOKA IKINEN ILTA sekä joka ikinen yö alkoi yhtäkkiä aivan karmea itku, yleensä 2-6 kertaa yössä vielä. Joskus kuulin askelten äänet, jonka jälkeen itku loppui heti, mutta useimmiten ei kuulunu edes askelia. Itku oli jotain aivan järkyttävää kuunneltavaa.
Tätä jatkui vuoden verran, kunnes muutimme pois. Eli lapsi rääkyi joka ilta ja yö vielä puolitoista vuotiaana. Arvatkaapa vain millaista oli elää tällaisten huudattajien kanssa. Toiset naapurit oli kanssa huolestuneita ja heillekin olivat kertoneet, että alotitivat unikoulun neuvolan toimesta. Se vain venyi ainakin vuoden mittaiseksi. Mä olen ihan varma, että vaikka vauva ei voi muistaa tuollaista, se jää kehomuistiin ja alitajuntaan, että piilevät pelot ja epäluottamukset kumpuavat myöhemmin elämässä esille erilaisissa tilanteissa, esim. parisuhteessa on huono itsetunto eikä osaa luottaa toiseen, on unihäiriöitä ja pelkotiloja, paniikkikohtauksia ja masennusta yms. you name it.
Tätä jatkui vuoden verran, kunnes muutimme pois. Eli lapsi rääkyi joka ilta ja yö vielä puolitoista vuotiaana. Arvatkaapa vain millaista oli elää tällaisten huudattajien kanssa. Toiset naapurit oli kanssa huolestuneita ja heillekin olivat kertoneet, että alotitivat unikoulun neuvolan toimesta. Se vain venyi ainakin vuoden mittaiseksi. Mä olen ihan varma, että vaikka vauva ei voi muistaa tuollaista, se jää kehomuistiin ja alitajuntaan, että piilevät pelot ja epäluottamukset kumpuavat myöhemmin elämässä esille erilaisissa tilanteissa, esim. parisuhteessa on huono itsetunto eikä osaa luottaa toiseen, on unihäiriöitä ja pelkotiloja, paniikkikohtauksia ja masennusta yms. you name it.
M
mitäs sitte jos?
Vieras
Jospa lastenpsykiatri Jukka Mäkelä, Liisa Keltikangas-Järvinen ja Tiina Kaitaniemi tekisivät oman Unihiekkaa kirjan. Oispa kiva nähdä se!
R
rytmi
Vieras
mitään unikouluja ei tarvita, kun vauvalla pidetään rytmi pienestä pitäen. Hereillä vaipanvaihdossa ja seurustelua, jumppaa, ihan pienellä. Sitten imetys ja vaikka uudelleen vaipanvaihto ja seurustelua ja väsyyneenä nukkumaan, nukkuu seuraavaan syöttöön. Yöt alkavat pian pidentyä, kun ei anneta päiviä nukkua, vaan syötetään säännöllisesti.
R
rytmi
Vieras
lapsen opettaminen nukkumaan huutamalla ei ole pahasta mutta pieni niskavillojen nippaisu tai luunappi kun lapsi käytöksellään aiheuttaa harmia itselleen ja perheelleen koko päivä ei ole sallittua vaikka opettaisi mahdollisesti teon ja rangaistuksen yhteyden..kunhan ajttelin..
Olisiko sinusta mukava nukahtaa itkemällä, kukaan ei lohduta?
V
"vieras"
Vieras
Ja tuon lisäksi vauva saa nukkua vanhempiensa läheisyydessä ja yöllä ei tartte itkeä ja hätääntyä koskaan. Se tuotti meillä hedelmää.
R
rytmi
Vieras
[QUOTE="aloittaja";24397857]Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.
Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.
"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.
"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.
"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.
"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.
Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.
Tieteen tuloksia
-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.
Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.
EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears[/QUOTE]
Vauvoja, lapsia ei hellyydellä, läheisyydellä voi hemmotella piloille.
Jo hyvin pieni oppii odottamaan, kun valmistaudutaan vaikka imetykseen, pullolla ruokintaa. Osaa yhdistää asioita, kun on rytmi, eikä itketetä turhaa.
Viisi hyvin nukkuvaa lasta kasvattanut ja kaikki erilaisia hellyydentarpeineen sun muuten.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.
Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.
"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.
"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.
"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.
"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.
Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.
Tieteen tuloksia
-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.
Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.
EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears[/QUOTE]
Vauvoja, lapsia ei hellyydellä, läheisyydellä voi hemmotella piloille.
Jo hyvin pieni oppii odottamaan, kun valmistaudutaan vaikka imetykseen, pullolla ruokintaa. Osaa yhdistää asioita, kun on rytmi, eikä itketetä turhaa.
Viisi hyvin nukkuvaa lasta kasvattanut ja kaikki erilaisia hellyydentarpeineen sun muuten.
J
"juupa juu"
Vieras
Kokeiltiin tuommosta unikoulua meidän 1,5-vuotiaalle. Se huusi ekana iltana 3 h ja oksensi ja ripuloi, veti oksennusta melkein keuhkoihinsa joten piti lopettaa. Seuraavan päivänä uusi yritys, mutta annoin periksi kun 2,5 tuntia tuli täyteen, kakat housuun ja näytti siltä että oksentaa taas. Karjui siis niin sekopäisenä että fysiikka petti.
Teillä on aivan helvetin helppoja lapsia jos ne huutaa tunnin ja nukahtaa.
Tämä meidän lapsi oppi nukkumaan 3-vuotiaana.
Teillä on aivan helvetin helppoja lapsia jos ne huutaa tunnin ja nukahtaa.
Tämä meidän lapsi oppi nukkumaan 3-vuotiaana.
[QUOTE="vieras";24397798]Käsittämätöntä, että kaksi kirjan kirjoittajaa saa väittää, että huudatusunikouluista ei ole mitään haittaa.[/QUOTE]
Tätä minäkin ihmettelin. Siis onko tuossa nyt tehty oikein joku tutkimuskin (kun mitään ei kyllä tästä tutkimuksesta minun silmiini osunut)? Eihän se nyt niin voi mennä, että jos kirjoittaa kirjan omista lapsistaan, niin kaikki siihenastiset tutkimukset ja teoriat kumoutuvat, jos omasta mielestä unikoulusta ei ole mitään haittaa?
Tätä minäkin ihmettelin. Siis onko tuossa nyt tehty oikein joku tutkimuskin (kun mitään ei kyllä tästä tutkimuksesta minun silmiini osunut)? Eihän se nyt niin voi mennä, että jos kirjoittaa kirjan omista lapsistaan, niin kaikki siihenastiset tutkimukset ja teoriat kumoutuvat, jos omasta mielestä unikoulusta ei ole mitään haittaa?
Viimeksi muokattu:
Mä en ymmärrä oikein sitä eroa että vauvan huudattaminen lattialla viltin päällä on tuomittavaa ja aiheuttaa trauman kun vauvan tarpeisiin ei vastata. Mutta yöllä sama huudattaminen ei aiheuta mitään vakavaa. Miten nämä tilanteet nyt sitten eroaa toisistaan? Mun mielestä ei mitenkään. Ei se alle yksvuotias (tai sitäkään vanhempi) kiusallaan öisin huuda, kyllä siihen joku syy on. Vauvalla on joku tarve kun se huutaa ja jos sen huutoon ei vastata niin se kokee ettei hän oo arvokas ja kukaan ei välitä. Oli yö tai päivä niin mun mielestä tilanne on sama. Eli jos vauvaa voi yöllä huudattaa yksin niin kyllä sitä voi sitten huudattaa päivälläkin yksin. Mitäpä siitä jos se siinä viltillä huutaa tunnin putkeen - oppiipahan olemaan yksin. Ei siitä oo seurauksena kuin huono itsetunto ja ehkä vähä masennusta johon sitte aikuisena syödään lääkkeitä, taikka ahdistusoireyhtymä johon kans voi tarvita lääkkeitä.
Niin, kertokaa mulle, miten eroaa se, että yöllä yksin huudattaminen ei aiheuta mitään mutta päivällä yksin huudattaminen aiheuttaa? En oikein tajua sitä eroa.SIksi itse henk koht tuomitsen jyrkästi unikoulun jossa lapsi jätetään yksin itkemään eikä itkuun vastata ja pidän sellaista harrastavaa erittäin huonona vanhempana. Tassuttelu taikka muu unikoulu, jossa lapsi ehkä itkee, mutta jossa hänen ei tarvitse olla yksin vaan hänen itkuunsa vastataan, on tarvittaessa ihan ok. Mutta siitä taas oon eri mieltä että missä vaiheessa lapsen pitäisi osata nukkua syömättä yön yli. Mun mielestä vasta yli yksivuotiaan tarvitsee osata sellainen taito.
Niin, kertokaa mulle, miten eroaa se, että yöllä yksin huudattaminen ei aiheuta mitään mutta päivällä yksin huudattaminen aiheuttaa? En oikein tajua sitä eroa.SIksi itse henk koht tuomitsen jyrkästi unikoulun jossa lapsi jätetään yksin itkemään eikä itkuun vastata ja pidän sellaista harrastavaa erittäin huonona vanhempana. Tassuttelu taikka muu unikoulu, jossa lapsi ehkä itkee, mutta jossa hänen ei tarvitse olla yksin vaan hänen itkuunsa vastataan, on tarvittaessa ihan ok. Mutta siitä taas oon eri mieltä että missä vaiheessa lapsen pitäisi osata nukkua syömättä yön yli. Mun mielestä vasta yli yksivuotiaan tarvitsee osata sellainen taito.
R
rytmi
Vieras
[QUOTE="vieras";24399031]Kuinkahan tervettä tämä sit oli? Naapurimme alkoi pitää unikoulua tasan 6 kk ikäselle vauvalleen. Yläkerran naapurimme, joilla oli sama pohja ku meillä. Joka ikinen ilta alkoi korvia raastava itku hyvin pikkuisen makuuhuoneemme yläpuolelta (eli huudattivat sitä siinä pienessä makkarissa). Itku kesti ja kesti yleensä noin 30min-1h30min ja aina vain ja ainoastaan siinä pikkumakkarissa, itku ei siirtyny mihinkään muualle (eli oli pinnasängyssä). Kuulin jopa ne hengenvedot itkun välissä. Meidän ikkunoissa oli ns. raittiin ilman sisääntuloaukot, joten itku kai kuului sitä kautta erittäin selvästi. Eli JOKA IKINEN ILTA sekä joka ikinen yö alkoi yhtäkkiä aivan karmea itku, yleensä 2-6 kertaa yössä vielä. Joskus kuulin askelten äänet, jonka jälkeen itku loppui heti, mutta useimmiten ei kuulunu edes askelia. Itku oli jotain aivan järkyttävää kuunneltavaa.
Tätä jatkui vuoden verran, kunnes muutimme pois. Eli lapsi rääkyi joka ilta ja yö vielä puolitoista vuotiaana. Arvatkaapa vain millaista oli elää tällaisten huudattajien kanssa. Toiset naapurit oli kanssa huolestuneita ja heillekin olivat kertoneet, että alotitivat unikoulun neuvolan toimesta. Se vain venyi ainakin vuoden mittaiseksi. Mä olen ihan varma, että vaikka vauva ei voi muistaa tuollaista, se jää kehomuistiin ja alitajuntaan, että piilevät pelot ja epäluottamukset kumpuavat myöhemmin elämässä esille erilaisissa tilanteissa, esim. parisuhteessa on huono itsetunto eikä osaa luottaa toiseen, on unihäiriöitä ja pelkotiloja, paniikkikohtauksia ja masennusta yms. you name it.[/QUOTE]
Niin ne huudot jäävät alitajuntaan, "kukaan ei auta minua".z Nuoret ihmiset ovat masentuneita, ainakin lapsen saatuaan, ahdistuvat vauvan itkusta. Ja taas meille tulee lisää mielenterveyspotilaita, huudatetuista vauvoista.
Tätä jatkui vuoden verran, kunnes muutimme pois. Eli lapsi rääkyi joka ilta ja yö vielä puolitoista vuotiaana. Arvatkaapa vain millaista oli elää tällaisten huudattajien kanssa. Toiset naapurit oli kanssa huolestuneita ja heillekin olivat kertoneet, että alotitivat unikoulun neuvolan toimesta. Se vain venyi ainakin vuoden mittaiseksi. Mä olen ihan varma, että vaikka vauva ei voi muistaa tuollaista, se jää kehomuistiin ja alitajuntaan, että piilevät pelot ja epäluottamukset kumpuavat myöhemmin elämässä esille erilaisissa tilanteissa, esim. parisuhteessa on huono itsetunto eikä osaa luottaa toiseen, on unihäiriöitä ja pelkotiloja, paniikkikohtauksia ja masennusta yms. you name it.[/QUOTE]
Niin ne huudot jäävät alitajuntaan, "kukaan ei auta minua".z Nuoret ihmiset ovat masentuneita, ainakin lapsen saatuaan, ahdistuvat vauvan itkusta. Ja taas meille tulee lisää mielenterveyspotilaita, huudatetuista vauvoista.
O
omgstfu
Vieras
Hyi yökötys. Meinaako nuo tosiaan, että lapsen saa jättää yksin häkkiinsä huutamaan vaikka koko yöksi? Sairasta. Kyllä sen maalaisjärjen pitäisi kertoa, että KETÄÄN ei kohdella noin julmasti.
Unitapoja voi parantaa ilman huudatusta. Vanhemmat sen unihäiriön ovat lapselleen (todennäköisesti) aiheuttaneet, vanhemmat kärsikööt hieman jotta saisivat rutiinit taas kuntoon. Ja pienten lasten heräily ei suinkaan ole merkki mistään unihäiriöstä. Aika aivottomia tutkijoita ovat jos kuvittelevat, että pari kertaa yössä heräävä alle 3v on jotenkin viallinen yksilö. Olisko aika tarkastella vähän muitakin kulttuureita kun länsimaita.
Unitapoja voi parantaa ilman huudatusta. Vanhemmat sen unihäiriön ovat lapselleen (todennäköisesti) aiheuttaneet, vanhemmat kärsikööt hieman jotta saisivat rutiinit taas kuntoon. Ja pienten lasten heräily ei suinkaan ole merkki mistään unihäiriöstä. Aika aivottomia tutkijoita ovat jos kuvittelevat, että pari kertaa yössä heräävä alle 3v on jotenkin viallinen yksilö. Olisko aika tarkastella vähän muitakin kulttuureita kun länsimaita.
Mä oon tätä miettinyt monesti että olis kiva alkaa tehdä tutkimusta tästä aiheesta. Eli tutkia masentuneiden ja ahdistuneiden ihmisten taustoja, että millainen vauva-aika ja varhaislapsuus niillä on ollut. Löytyykö masentuneiden ja ahdistuneiden taustalta enemmän huudatusunikouluja ja varhain hoitoon menoja kuin niiltä, kellä noita sairauksia ei ole?? En siis oo nyt väittämässä että niin olisi, mutta olis kiva tehdä siitä tutkimus (ellei joku jo oo tehnyt). Tässäpä hyvä aihe jollekin!!!
Mä oon tätä miettinyt monesti että olis kiva alkaa tehdä tutkimusta tästä aiheesta. Eli tutkia masentuneiden ja ahdistuneiden ihmisten taustoja, että millainen vauva-aika ja varhaislapsuus niillä on ollut. Löytyykö masentuneiden ja ahdistuneiden taustalta enemmän huudatusunikouluja ja varhain hoitoon menoja kuin niiltä, kellä noita sairauksia ei ole?? En siis oo nyt väittämässä että niin olisi, mutta olis kiva tehdä siitä tutkimus (ellei joku jo oo tehnyt). Tässäpä hyvä aihe jollekin!!!
No näin juuri! Ja sitten vasta kun tällaisia tutkimuksia on tehty useammasta näkökulmasta, niin voidaan vasta sanoa, ettei huudatuksesta ole haittaa.
V
"vieras"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;24399526:
Niinpä. Suomessa voidaan huonosti, on paljon mielenterveyspotilaita, on paljon nuoria, joilla on ahdistusta, masennusta ja ties mitä.
Itse muistan omasta lapsuudestani sen järjettömän pelon öisin,kun heräsin yksin huoneessani (olin siis noin ala-asteikäinen). Meidän piti nukkua omassa huoneessa. Ne öiset pelot ja nukkumisvaikeudet ja yölliset heräilyt jatkuvat edelleen... ja olen yli kolmekymppinen.
en tod. jaksanut lukea ketjua noiden postausten takia, pistän lusikkani soppaan ja sanon, että fiilis on 7kk pojan kanssa tällä hetkellä se, että mikä tahansa, mikä auttaa, käy... lapsi on nukkunut tasan 2 yötä "kokonaan" syntymästään lähtien, heräilyjä on keskimäärin 15-30 kertaa yössä ja kyllä, on refluksia ja muuta paskaa, kun suoraan sanotaan, mutta tämä valvominen tekee ihmisen psykoottiseksi ja sekös sitten on tervettä ja ei-traumatisoivaa lapsellekin ja hyvä asia??!!
sen verran on pakko sanoa että mun siskolla on todettu nyt aikuisiällä vaikea masennus ja on ollu sairaalassakin masennuksen takia. Psykiatrin mukaan tämä tila johtuu siskoni kohdalla varhaislapsuudessa saadusta traumasta. Siskoni huudatusunikoulutettiin, minua ei. Siskollani on masennus, minulla ei. Ei tietenkään voi yleistää että näin on kaikkien kohdalla, mutta mun on henk koht tosi vaikea uskoa etteikö huudatusunikoulusta olisi vauvan psyykelle haittaa. Jos vauvan psyyke kärsii siitä että päiväaikana sitä huudatetaan vaikkapa sängyssä tai vaunuissa, eikä huutoon pian vastata, niin miten se yhtäkkiä yöllä ei sitten vaikuttaisi samalla tavalla? Vai onko vauvoissa joku kello että naks 19.30-20.30 yksin huutaessaan se aiheuttaa trauman, mutta kun kello tulee 22 ja mennään nukkumaan niin klo 22-23 yksin huutaminen ei yhtäkkiä aiheutakaan mitään vakavaa? Tiedän, kirjoitin jo aiemmin tästä. Mutta miettikää omilla aivoillanne tätä juttua. Miksi kaikissa oppaissa neuvotaan että vauvan itkuun tulee aina vastata ja että alle yksivuotiaan ei saisi antaa itkeä kauan ilman että siihen vastataan, mutta sitten kuitenkin joku neropatti neuvoo jättämään 6kk vanhan vauvan itkemään yksin omaan sänkyynsä??
N
No jaahas.
Vieras
Meillä tytär nukahti 11kk asti vain ja ainoastaan mun syliin, ja sitä sai nukutella joskus siinä sylissä tunninkin. Sitte mun systeri vinkkas mulle unikoulusta, se oli kyl sen rumban pelastus. Annoin siis lapselle vain iltamaidon sylissä, ja sen jälkeen siirsin omaan sänkyyn. Ekana iltana parku muistaakseni 15 min, seuraavana iltana ei enää ollenkaan ja nukahti itekseen hyvin, ja nukahtaa tänä päivänäkin, eikä nyt 2-vuotiaana ole mitään traumoja siitä että olin kamala ja jätin omaan sänkyyn..
Niin mutta jos sun vauvalla on refluksi tai mitä tahansa vaivaa niin et voi odottaa että se nukkuisi yön yli heräämättä. Unikoulua (TASSUTUS-sellaista), voi ajatella vain silloin kun lapsi on terve eikä heräily johdu mistään sairaudesta. Teidän tilanteessa unikoulu ei oo ratkaisu vaan se, että saisit jonkun joka jakaisi yöheräilyt kanssasi. että saisit nukkua kokonaisia öitä.
V
"vieras"
Vieras
Kyllä mäkin tossa tilanteessa huudattaisin vauvaa jos siitä vaan olisi apua, jatkuvasta heräilystä kärsii jo perhe niin että varmasti huudattamisen hyödyt menisi haittojen edelle. Toivottavasti löytyisi apu teidän tilanteeseen, on tullut tosi paha mieli aina sun puolesta kun olen joskus ennenkin törmännyt viesteihisi noista heräilyistä
N
No jaahas.
Vieras
Lisään vielä tähän että niin minutkin "unikoulutettiin" samassa iässä kuin tyttäreni, enkä kyllä ole katkera saatika traumatisoitunut.
