Asuuko kukaan Levillä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Bouli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Bouli:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mun kummitätini on asunut Sirkassa vuosikymmeniä. On siellä monessa mukana, miehellä bisneksiä ja tällä kummituksella ollut työpaikka aina. Silti olisi ymmärtääkseni valmis muuttamaan pois koska tahansa. Eli viihtyy kyllä, mutta ei ole sellainen sydämen koti.

Mulle oli järkytys, kun muutama vuosi sitten kävin pitkästä aikaa Sirkassa. Muinoin se oli oikeasti pieni Lapin kylä, ja nyt sellainen hiihtokeskusslummi. Olisin viihtynyt paremmin siinä vanhan ajan kylässä.

Nyt kun on ehkä pitkäkin taantuma aluillaan, kannattaa muistaa, että ihmiset supistavat ensimmäiseksi kaikesta ylimääräisestä, ja esim. Levin-matkailu saattaa kärsiä. Ehkä se ydinbisnes toimii (laskettelu, majoitus), mutta kaikki muu karsiutuu (valjakkoajelut, moottorikelkkasafarit, lumikenkävaellukset ja mitänäitänyton).

Lapissa asuessa välimatkat saavat uuden merkityksen. Siellä ei ole homma eikä mikään hurauttaa päiväksi vaikka Kittilästä Haaparannalle Ikeaan shoppailemaan.

Mullakin mies aina toisinaan haaveilee muutosta Lappiin. Minä olen Lapista kotoisin, enkä kyllä halua sinne muuttaa. Mies savolainen, ja aina ollut innokas Lapissa liikkuja. Mulla ehkä realistisempi kuva, miehellä turistisilmälasit.

Minä olen Hesasta kotoisin ja asunut siis miehen takia ulkomaillakin asti ja mulle järkytys oli suuri kun mies kerran töistä tullessaan ilmoitti että mitä jos meistä tulisi lappalaisia :whistle: Luulin että se on ihan seonnut,koskaan ei ole edes siellä aikaisemmin käynyt niin sinne on menossa.Molemmat kun ollaan totuttu sellaiseen elämään että kaikkia palvelut sun muut on lähellä ja on sitä ihmistä joka puolella.Minä koen että en viihtyisi siellä.Bisnes mitä menee sinne tekemään on kannattava vaikka tulisi mikä lama joten sen suhteen ei olisi huolta mutta itseä ahdistaa ajatus että sinne pitäisi muuttaa asumaan ihan pysyvästi tai ainakin joksikin aikaa. :o


:D lappIlaisia teistä tulee jos sinne muutatte, mutta ei koskaan lappAlaisia ;)

kokeilkaa ensin sitä että ukko menee sinne ja sie jäät lasten kanssa ouluun (muistaakseni sanoit että oulussa asutte) tai sitte niin että meette muutamaksi kuukaudeksi ns. koeajalle sinne ja jos ei homma vörki niin eikun kotiin vaan.
 
Levi on kiva paikka,on siellä kauppojakin,kittilässä enemmän (Leviltä 15km) ja Rovaniemelle 160 km..parasta siellä on vaihtelu,kesällä ja syksyllä vähän rauhallisempaa,talvella kiirusta! Jos mahdollisuus olisi että vaki paikan mieheni kans sieltä saisi niin voisin muuttaakkin. Ihmiset tosi mukavia ja vastaanottavavaisia! Itse siellä asuneena tiedän...Ja siis Levi on Sirkan kylässä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
Alkuperäinen kirjoittaja Bouli:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mun kummitätini on asunut Sirkassa vuosikymmeniä. On siellä monessa mukana, miehellä bisneksiä ja tällä kummituksella ollut työpaikka aina. Silti olisi ymmärtääkseni valmis muuttamaan pois koska tahansa. Eli viihtyy kyllä, mutta ei ole sellainen sydämen koti.

Mulle oli järkytys, kun muutama vuosi sitten kävin pitkästä aikaa Sirkassa. Muinoin se oli oikeasti pieni Lapin kylä, ja nyt sellainen hiihtokeskusslummi. Olisin viihtynyt paremmin siinä vanhan ajan kylässä.

Nyt kun on ehkä pitkäkin taantuma aluillaan, kannattaa muistaa, että ihmiset supistavat ensimmäiseksi kaikesta ylimääräisestä, ja esim. Levin-matkailu saattaa kärsiä. Ehkä se ydinbisnes toimii (laskettelu, majoitus), mutta kaikki muu karsiutuu (valjakkoajelut, moottorikelkkasafarit, lumikenkävaellukset ja mitänäitänyton).

Lapissa asuessa välimatkat saavat uuden merkityksen. Siellä ei ole homma eikä mikään hurauttaa päiväksi vaikka Kittilästä Haaparannalle Ikeaan shoppailemaan.

Mullakin mies aina toisinaan haaveilee muutosta Lappiin. Minä olen Lapista kotoisin, enkä kyllä halua sinne muuttaa. Mies savolainen, ja aina ollut innokas Lapissa liikkuja. Mulla ehkä realistisempi kuva, miehellä turistisilmälasit.

Minä olen Hesasta kotoisin ja asunut siis miehen takia ulkomaillakin asti ja mulle järkytys oli suuri kun mies kerran töistä tullessaan ilmoitti että mitä jos meistä tulisi lappalaisia :whistle: Luulin että se on ihan seonnut,koskaan ei ole edes siellä aikaisemmin käynyt niin sinne on menossa.Molemmat kun ollaan totuttu sellaiseen elämään että kaikkia palvelut sun muut on lähellä ja on sitä ihmistä joka puolella.Minä koen että en viihtyisi siellä.Bisnes mitä menee sinne tekemään on kannattava vaikka tulisi mikä lama joten sen suhteen ei olisi huolta mutta itseä ahdistaa ajatus että sinne pitäisi muuttaa asumaan ihan pysyvästi tai ainakin joksikin aikaa. :o


:D lappIlaisia teistä tulee jos sinne muutatte, mutta ei koskaan lappAlaisia ;)

kokeilkaa ensin sitä että ukko menee sinne ja sie jäät lasten kanssa ouluun (muistaakseni sanoit että oulussa asutte) tai sitte niin että meette muutamaksi kuukaudeksi ns. koeajalle sinne ja jos ei homma vörki niin eikun kotiin vaan.

Tätä mä sille olen ehdottanut näin alkuun sitten voisi asua siinä osakkeessa sen aikaa ihan itsekseen,sanoin myös että me sitten aina tullaan sinne "mökille" mut se ei kuulema lähde jos perhe ei tule mukana.Ja sitten meillä on täällä omakotitalo joten ei viitsi vain huvikseen myydä taloa kun tämä on mun unelma talo..jos ja kun haluan viikon päästä jo "omaan" kotiin ja ihmisten ilmoille.Okey on siellä elämää talvikautena ihan liiaksi asti,mut silti ei innosta ei.

Aivan lappilaisia tietenkin..ei meistä ole sinne kun ei edes tiedetä sanontoja :whistle: =)
 

Similar threads

Yhteistyössä