Auerin oikeudenkäynnissä eivät puntit ole tasan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
KAINUUN SANOMAT

Oikeudenkäynnissä eivät puntit ole tasan
Ke, 13/03/2013

Kadunmies uskoo usein, että rikostutkinnassa on etusijalla epäillyn oikeusturva, ja uhri on sivussa. Väärä mielikuva syntyy, koska julkisuudelta jää piiloon valtava viranomaiskoneisto, joka työskentelee epäiltyä vastaan.

(Julkaistu 11.3.2013 Kainuun Sanomissa)

Resurssien epäsuhta näkyy tunnetussa Anneli Auer -tapauksessa. Näin on sekä kolmatta tuomioistuinkierrosta odottavassa Ulvilan murhajutussa, että Turun hovioikeudessa käynnissä olevassa, lapsiin kohdistuneiksi väitettyjä seksuaalirikoksia koskevassa oikeudenkäynnissä.

Oikeudenkäynteihin on kiinnitetty yhteensä neljä syyttäjää, mikä lienee Suomen ennätys. Lainkäytön professori Jyrki Virolainen hämmästeli asetelmaa blogikirjoituksessaan 9.5.2012:

"Syyttäjälaitos on siis satsannut todella paljon Anneli Auerin juttuihin. Mutta entäpä sitten puolustus? Aika kummallista, mutta Anneli Aueria avustaa ja puolustaa vain yksi lakimies, asianajaja Juha Manner. --- Rikosoikeudenkäynnissä tulisi pyrkiä järkevään tasapainoon syyttäjäpuolen ja syytetyn puolustuksen välillä. Rikoksesta epäilty on periaatteessa aina huonommassa asemassa syyttäjäpuoleen nähden, joten hänen puolustuksestaan on erityistä syytä huolehtia."
Virolainen ehdottikin, että tuomioistuin määräisi Auerin puolustukselle lisäapua.

Epäsuhta korostuu, kun katsotaan eri osapuolten mahdollisuuksia vaikuttaa seksuaalirikosten tutkintaan.

Lääkärinlausunnot lasten somaattisista tutkimuksista laati poliisin valitsema synnytyslääkäri, jolla on pitkä kokemus yhteistyöstä virkavallan kanssa. Tutkimuksiin osallistui myös kolme muuta lääkäriä, ja lisäksi magneettikuvauksiin vielä kaksi lääkäriä.

Lasten psykologisiin tutkimuksiin osallistui kaikkiaan 17 psykiatristen osastojen työntekijää, poliisin valitsemissa laitoksissa. Tutkimuksia ohjattiin lukuisilla kokouksilla poliisin kanssa, ja poliisit olivat osin mukana lasten kuulemisissa lasin takana, lisäkysymyksiä esittäen.

Asiakirjat osoittavat poliisin antamien ennakkokäsitysten ohjanneen tutkimuksia ja johtopäätöksiä. Niitä ohjasi vahvasti myös somaattinen lääkärinlausunto, joka sisältää eräitä oikeuslääketieteelle vieraita väitteitä, kuten esimerkiksi, ettei tytöille jää edes toistuvasta sukupuoliyhdynnästä merkkejä immenkalvolle. Psykologisten arvioiden laatijat eivät kyseenalaistaneet tätä, vaan muutoin ympäripyöreät lausunnot toistelevat synnytyslääkärin väitteitä.

Seksuaalirikoksista ei ole fyysistä näyttöä - somaattisia löydöksiä - ja uhreiksi väitetyistä seitsemästä lapsesta neljä kiistää tapahtumat täysin. Näin nuo lausunnot saivat ratkaisevan merkityksen, kun Varsinais-Suomen käräjäoikeus viime kesäkuussa langetti pitkät vankilatuomiot, äänin 2-1.

Poliisin valitseman terveydenhuollon henkilökunnan lausuntojen vastapainoksi puolustus hankki kahden asiantuntijan arvion tutkimuksista. Toinen on soveltavan psykologian professori, toinen psykologian tohtori, ja molemmat ovat perehtyneet erityisesti lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkinnan ongelmiin. Heidän ankaran kritiikkinsä vuoksi syyttäjien päätodistaja, synnytyslääkäri joutui poistamaan omista lausunnoistaan virheitä ja ylilyöntejä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus suhtautui silti huomattavan vihamielisesti näihin puolustuksen todistajiin. Se leikkasi heidän laskustaan pois yli kolme neljännestä, väittäen lausuntoa turhaksi: "Käräjäoikeus on käsittelyn aikana ilmoittanut, ettei oikeus pidä tarpeellisena asiantuntijalausunnon hankkimista lasten kertomusten luotettavuudesta". Tuomarit katsoivat olevan käräjäoikeuden asia arvioida näytön luotettavuutta, joten "lausunnon hankkiminen ei ole ollut tarpeen". Vähemmistöön jäänyt tuomari piti lausuntoa tarpeellisena, ja olisi maksattanut laskun valtiolla.

Tietenkin on tuomioistuimen asia arvioida näyttö, mutta käräjäoikeus tuli tosiasiassa väittäneeksi näyttöä olevan vain se, mitä syyttäjät esittävät, eikä vastanäyttöä suvaita.

Vaikutelmaa tukee tuomarien arvostelu Auerin asianajajaa kohtaan: "Hän on laskuttanut lukuisia työtunteja yhteydenpidosta asiantuntijoihin. Tämä herättää epäilyn siitä, että jo lausuntoja hankittaessa olisi ollut pyrkimys tietynsisältöisiin lausuntoihin."

Tuomarit eivät lainkaan pohtineet sitä, onko poliisin lääkärivalinnoilla ja intensiivisellä ohjauksella kenties pyritty tietynsisältöisiin lausuntoihin.

Oikeudenkäynnissä eivät puntit ole tasan | Mikko Niskasaari
 
[QUOTE="vieras";28197766]Auer voinee palkata itselleen niin monta asianajajaa kuin haluaa tasatakseen puntit.[/QUOTE]

Sanoisitko näin, jos pitäisit häntä syyttömänä? Ei taida olla realismia monenkaan kohdalla sellaisen armeijan palkkaaminen.
 
Syyttömäksi jos todetaan ja vapautetaan, niin kuka korvaa menetetyn maineen, minkä hintainen se on?
Saako viranomaiset jotain rangaistuksia, kun syytön istui linnassa, ja he järjestivät suomen mittavimman, ja kalleimman ajojahdin yhtä henkilöä vastaan?
 
Taitaa olla ajojahti tässä kohtaa jo paha understatement. Kyllä se on ihan aito noitavaino. Vaikka AA olisi syyllinen johonkin, niin prosessin sävy on silti sitä itteään, ja melkoinen häpeäpilkku.
 
Tapaus Auer on kyllä niin omituinen ettei ole toista. Kun tämä järisyttävä tieto seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuli julkisuuteen, ensimmäinen ajatukseni oli että "toivottavasti tällä kertaa on sitten kunnon todisteita". No, niitähän luvattiin. Annettiin ymmärtää että raskauttavaa kuvamateriaalia on löydetty ja päädyin jo pitämään Aueria syylliseksi kaikkeen.
Mutta eihän mitään kuvamateriaalia sitten ollutkaan. Se oli iso vale, jolla hämättiin kansalaiset uskomaan syyllisyyteen. Kun saadaan kaikki manipuloitua uskomaan että Anneli Auer kykenee seksuaaliseen hyväksikäyttöön, niin on hän myös kykenevä surmaamaan miehensä lasten ollessa talossa.
Ei mennyt ihan näin putkeen tämä(kään) kuitenkaan.

Onneksi julki on tuotu näitä kuulusteluja.

Kun näyttö on näin hataraa (sekä murhatapauksessa että tässä seksuaalisen hyväksikäytön ajojahdissa) niin ei voi muuta kuin päätään puistella. Onko tämä oikeusvaltio? Ei siltä tunnu. Mieluummin syyllinen vapaana kuin syytön vankilassa. Oikeus perustuu näyttöön. Kaikki käsitys oikeudenmukaisuudesta rapisee sitä mukaa kun kunnollista näyttöä ei ole.

Tämä jos mikä on vakavaa ihmisten elämällä leikkimistä! Toivon vain tälle hulluudelle selkeän päätöksen, mutta taidan toivoa turhaan.
 
"Auer voinee palkata itselleen niin monta asianajajaa kuin haluaa tasatakseen puntit."

"Auerin puolustaja on taas tullut palstalle..... Onkohan joku Annelin tuttu?"

Auerin vihaaja on taas tullut palstalle..... Onkohan joku Annelin tuttu?
 
[QUOTE="vieras";28197766]Auer voinee palkata itselleen niin monta asianajajaa kuin haluaa tasatakseen puntit.[/QUOTE]

Hah! Kenellä on yhtä paljon rahaa kuin valtiolla? Ei ainakaan Annelilla, jonka varat on jäädytetty korvausten maksuun.

Asiat olisivatkin hyvin, jos puolustuksella olisi samat resurssit käytettävissään kuin syyttäjäpuolella. Luit varmaan Niskasaaren kirjoituksen ja ymmärsit, ettei näin ole?
 

Similar threads

A
Viestiä
140
Luettu
23K
J
O
Viestiä
6
Luettu
1K
A

Yhteistyössä