Tällainen ajattelu on vaarallista. Ei lapsia tehdä sisaruksille kavereiksi jotta itse saa olla rauhassa.
Juuri tämän kuvan mäkin oon tässä saanut kun oon tätä ketjua lukenut ( ja tähän kirjoitellutkin )
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Tällainen ajattelu on vaarallista. Ei lapsia tehdä sisaruksille kavereiksi jotta itse saa olla rauhassa.
Tällainen ajattelu on vaarallista. Ei lapsia tehdä sisaruksille kavereiksi jotta itse saa olla rauhassa.
Ei. Vaan lapselle annetaan sisaruksia, jotta lapsi saa olla myös rauhassa.
Plus tietenkin saa muutkin sisaruuteen liittyvät edut.
![]()
Ei. Vaan lapselle annetaan sisaruksia, jotta lapsi saa olla myös rauhassa.
Plus tietenkin saa muutkin sisaruuteen liittyvät edut.
![]()
Alkuperäinen kirjoittaja pienissä perheissä;23106675:Pienissä perheissä kasvaa keskimäärin tasapainoisempia lapsia, koska saavat huomiota vanhemmiltaan. Tunnen niin paljon näitä suurperheiden kasvatteja, että en voi muuta kuin sääliä sitä heidän elämäänsä, mitä ovat kokeneet. Edelleen kärsivät traumoista, kun eivät ole saaneet huomiota ja joutuneet elämään niukasti vanhempidensa typeryyden takia. Sillä typeryyttä on hankkia ja ahnehtia lapsia enemmän kuin kykenee hoitamaan.
Mutta jos sitä huomiota ei anneta kenellekään niin ei siitä tarvi kilpailla.
Tähän ois mukava kuulla vähän lisää mielenkiintoisia perusteluja?
Varsinkin itseäni ainoana lapsena kiinnostaa nuo mahtavat edut, joista lienen jäänyt paitsi enkä tyhmänä osaa vieläkään niitä kaivata![]()
Jokainenhan punnitsee näitä juttuja omista lähtökohdistaan. Mulla on maailman paras sisko. Olen monesti toivonut, että meitä olisi enemmänkin. Mun lapsilla on.
Tiedän myös ihmisiä, joilla on tosi huono suhde sisarukseen/sisaruksiin, ja sitä myöten ovat suoneet omalle lapselleen onnen olla ainoa.
Ja ihmisiä, joiden mielestä se oma yksi sisarus on loistojuttu, ja ovat päätyneet tekemään 2 lasta siitä syystä...
Arpapeliä se lopulta on, vaikka paljonhan tilanteisiin voi tsekin vaikuttaa. Millaisia persoonia lapset sitten lopulta ovat, miten kemiat pelaavat, tuliko tehtyä oikea ratkaisu vai ei?
Näin mäkin sen oo aatellut, että ihan arpapeliä se on eikä niitä lapsia tehdä siksi,
että niitä sisaruksia on sitten kaveriksi. Voihan se olla, ettei niillä oo lapsuuden jälkeen mitään yhteistä.
Kyllä ne lapset tehdään itsekkäistä syistä yhätikin tähän maailmaan.
Paitsi tietenkin mitä enemmän niitä lapsia tekee niin voittoarvan mahdollisuus kasvaa- ehkä niistä kymmenestä edes osa tulee toimeen keskenään?
Minä luulen että syyllisyydentunne on paradoksaalisesti melkolailla vakio perhekoosta riippumatta.
Itse olen tuntenut sitä ihan yhtä lailla yhden lapsen äitinä kuin 10 lapsen "äitinäkin"
Mutta tuo mustasukkaisuus sisarusten kesken: Mistä se kumpuaa? Mikä sen on rakentanut? Ajatus siitä, että joku ihminen pitää olla "oma" jotta häneltä saisi rakkautta?
Sisaruus/veljeys on elämän pisin ihmissuhde, todennäköisesti pidempikestoinen kuin suhde vanhempiin.
Ei minun mielestäni ole mitenkään automaattista että siihen sisältyy mustasukkaisuutta vaan pikemminkin niin päin, että jokin ei mennyt niin kuin piti, jos moinen tunne on syntynyt?
Mutta tuo mustasukkaisuus sisarusten kesken: Mistä se kumpuaa? Mikä sen on rakentanut? Ajatus siitä, että joku ihminen pitää olla "oma" jotta häneltä saisi rakkautta?
Sisaruus/veljeys on elämän pisin ihmissuhde, todennäköisesti pidempikestoinen kuin suhde vanhempiin.
Ei minun mielestäni ole mitenkään automaattista että siihen sisältyy mustasukkaisuutta vaan pikemminkin niin päin, että jokin ei mennyt niin kuin piti, jos moinen tunne on syntynyt?
Minusta ei ole kiva, että aloitetaan tuolla tapaa, sanotaan että toisen ajatukset ovat väärät.En löydä nyt sitä ketjua, jonka aloitit jokin aika sitten suurperheessä kullekin lapselle annettavasta "omasta ajasta", joten aloitan uuden samalla teemalla.
Mielestäni lähtökohdat koko ajatuksessa ovat väärät. Ihan alkuaikoja lukuunottamatta lapsi ei mielestäni tarvitse mitään erityistä perheen muusta arjesta irrotettua kahdenkeskistä aikaa "niin ja niin paljon per päivä tai viikko" äidin tai isän kanssa.
Sen sijaan hän kyllä tarvitsee yksilöllistä huomioon ottamista oman kulloisensakin tilanteensa mukaan (ja se huomio voi joskus satunnaisesti olla toki kahdenkeskistä aikaakin, mikäli moiselle tarve on jostain syystä syntynyt)
No joo... Jos mä katon tätä asiaa oman lapsuuteni kannalta jossa meitä oli kaksi lasta 8 vuoden ikäerolla ja äiti joka sitoi meidät itseensä, ja opetti meille että hän on jumala.. Joka niin tiukasti omisti meidät ettei ollut tilaa hengittää. Niin juu, olisi ollut mukavampaa jos meitä sisaruksia olisi ollut enemmänIsäkin olis ollut tietty kiva... No, kaikkea voi haluta. Ja jokaiseen asiaan löytyy monta eri näkökantaa, niin monta kuin on menneisyyksiä, niin monta kun on eri persoonaa..
Minä olisin halunnut suurperheen, mutta en tiedä jaksaisinko sitä. Kuitenkin ajatus siitä että lapsilla olisi enemmänkin läheisiä ihmisiä elämässään, on mun mielestä ihana![]()
Sellainenkin asia mietityttää aina joskus että kun tuo meidän poika on kovin huomionhakuinen, niin luulen että myös hän saattaa kokea jäävänsä huomiotta aika ajoin koska on päiviä että mitään muuta ei saisi huomioida kuin häntä, hän haluaa koko ajan jotain, kaipaisi jatkuvaa tekemistä että saisi purkaa energiansa. Ja suoraan sanottuna se ei vaan käy että pelkästään häntä huomioitaisiin koko ajan ja hänen tarpeitaan. Entäs jos pojalla olisi enemmän sisaruksia, sanotaan että yhden sijasta vaikka neljä... Pojalla olisi niin kiire leikkiä kaikkien kanssa että hänen ei tarvitsisi turhautuneena roikkua mun lahkeessa kun vaikka laitan tiskejä, teen ruokaa, laitan pyykkejä...
Noo, en nyt tiiä mitä tästä tuli, väsyttääkin vielä... Kunhan purin ajatuksenvirtaa..
Toisaalta ei voi tietää, olisiko poikasi luonne mitenkään erilainen, vaikka hänellä olisi useita sisaruksia, ennemminkin pitäisin sitä epätodennäköisenä, että niin olisi. Hänen käytöksensä voisi olla erilaista, mutta se johtuisi erilaisista olosuhteista.